IRC-Galleria

Nyt on hautajaiset ohi.
Tilaisuus oli juuri sellainen, kuin hän toivoi.
Pieni, ei mitenkään mahtipontinen ja vain läheisimmät oli kutsuttu.

Totaalinen hajoaminen tapahtui, kun näki sen arkun siinä edessä.
Mä en ole varmaan ikinä itkenyt niin paljoa, kun siinä tilanteessa.
Oli vaan niin vaikea uskoa, että ei enää koskaan voi nähdä häntä. En ole uskaltanut poistaa edes hänen puhelinnumeroaan.
Ehkä sitten joskus...

Nyt pitäisi kai sitten koittaa aloittaa taas arkielämä.
Vielä kun joku viitsisi kertoa, että miten, kun kokoajan tuntuu niin pahalta.

Mutta näin..
Pitää vain uskoa, että hänellä on nyt parempi olla. Tämä oli hänen päätöksensä, joten ei kai se auta kuin hyväksyä se tosiasia, että isosiskoa ei enää ole, vaan hän pääsi nyt pois, parempaan paikkaan.
Ikävä vaan on niin kova...

Olen saanut tahtomattani uuden lemmikin.
Naapurin kissa yritti eilen kovasti päästä sisälle.
Parin tunnin päästä menin uudelleen pihalle, ja se istui edelleen kuistilla ja loikkasi helvetinmoista vauhtia sisälle, kun avasin oven.
Tosin ko. katti on ihan suloinen.

Nytpä sitten on muutto takana ja nettiyhteys aukesi tänään.
Nopeaa toimintaa, siitä hatunnosto Elisalle.

Ensi viikonloppuna olisi sitten hautajaiset...
Mä en ole uskaltanut edes miettiä koko asiaa, vaan suljen sen tehokkaasti mielestäni kokonaan. Kenties jonkinlainen shokkitila?
En vaan uskalla alkaa miettimään, sillä silloin romahtaisin ihan täysin.
Ja mua pelottaa niin helvetisti, että miten se jysähtää tajuntaan sitten hautajaisissa.
Mä luultavasti lamaannun ihan täysin.
Saa nähdä miten tästä eteenpäin..

Se oli kirjeessään sanonut, että haluaa yhdeksi virreksi "Maan korvessa kulkevi".. Pelottavaa, sillä muutama ilta sitten hyräilin sitä, ja silloin tapahtui pienimuotoinen hajoaminen..
Tänään äiti sitten soitti, ilmoitteli järjestelyistä ja sanoi tosta.
Tuli jotenkin outo olo, sillä mulla tuli heti se mieleen tosta laulusta...

Saa nähdä, miten tästä eteenpäin.
Miten osaa hyväksyä sen tosiasian, ettei sitä enää ole?

Ja pahoittelen "se"-muotoa.
Ehkä joskus uskallan myöntää sen, kenestä puhun nyt.
Vielä en uskalla kirjoittaa sitä, se tuntuisi asian myöntämiseltä todeksi, ja sitä mä en halua.
En vaan osaa vielä päästää irti siitä pienestä toivonhippusesta, joka elää siihen asti että näen arkun..

Diudidiudi.
Osoitin taas harvinaista naisellisuutta ostamalla meikkejä ^_^
Kaupasta mukaan tarttui elolle välttämätön kulmakynä (omani ovat niin perhanan vaaleat, että niitä ei näy. Mustan tukan kanssa lopputulos on siis hyvin ufomainen) sekä irtopuuterin. Eka irtopuuterini, ja täytyy sanoa että ko. tuote vei täysin sydämeni <3

Huomenna olisi lisäksi edessä viimeisten tavaroiden pakkaus ja lauantaina sitten lähtee kuorma kohti uutta kotia.

Hieman jänniddäis ^_^

Puuh.
Maanantaina alkaakin sitten parin viikon elostelu ilman nettiä.
Vähän hirvittää, että kuinka mökkihöperöksi sitä tulee.. :S

Mutta muuten, olotila edelleen pelkkää " :D "

*tanssail*
:D

Hiphei :D
Mahtifiilis ja hyvä olo ja kaikkee kivaa :)

Blääääääääääääääääääääh potenssiin tuhat..

Hetken oli tänään kivaa, mutta se meni aika nopeesti ohi..

Ehkä sitten joskus taas olis kivaa.
Viimeistään ens viikonloppuna, kun pääsee baariin ja ottamaan naista vahvempaa.


---
ja oi kyllä, minä angstaan <3

blääh..
on taas sellainen olo, että ei jaksaisi mitään..
on tämä niin kivaa aina..

Taas se alkaa.... :(