IRC-Galleria

NäinTiistai 06.02.2007 13:07

www.pikkupaprika.com:

Kiiki palasi kuolleista maailmaan eräänä pyöreänä päivänä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli suurituloinen ja he eivät nähneet nälkää. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan muistilaput, niinpä ajanvietteeksi tuli lusikat.

Kiiki kehittyi neljännelläkymmenellä varsin ahdasmieliseksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä vihreät silmät.
Katkeruudesta johtuen hän oli melko iloinen. Lempiruokaansa makaroonilaatikkoa hän sai työskennellen rikollisena.

Kiiki tupakoi viikonloppuisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän juo kirkkaana päivänä.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa ei päässyt naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Maanantai 05.02.2007 18:32

Uudistin taas itseni.
Iski eilen tekemisenpuute, joten päätin napsia muutaman hassun kuvan.

Tämä päivä onkin sitten mennyt pakatessa ja pyykätessä.
En edes muistanut omistavani neljää päiväpeitettä...
Lisäksi tein löytöjä penkoessani tavaroita, löysin mm. muutamat kivat kengät ja sen sellaista.
Siivouskin sujui ihan kivassa tahdissa, kun kuuntelin tuota yhtä artistia, johon olen kehittänyt pienoisen addiktion, kiitos pikkumiehen joka minut ko. artistiin tutustutti.

Nyt pitäisi sitten alkaa keräämään kaveriporukkaa kasaan, jos saisi vietettyä jonkinlaiset läksijäiset.
Suuntana tietysti Hevimesta ja tavoitteena hauska ilta ja armoton känni XD.

Näihin tunnelmiin jälleen.
Jatkan siivoamista ja pakkaamista :)

[Ei aihetta]Torstai 01.02.2007 16:51

Ahdasmieliset, ulkonäkökeskeiset kakarat.
Tehkää maailmalle palvelus ja hypätkää suohon.
Jumalauta >_<

[Ei aihetta]Tiistai 30.01.2007 11:05

Ajoinpa sitten eilen autokoulun II-vaiheen.
Olen kuulema helvetin hyvä ja rauhallinen kuski, joka osaa joustaa tarvittaessa ja osaan ennakoida liikenteen vaarakohdat.
Oulussa ajeltiin, ja kun ensimmäinen ajopätkä oli ohi, kysyin jotta olisiko mahdollista pitää tupakkatauko, sillä stressasin ajoa ihan kunnolla.
Siinä sitten poltettiin tupakat ja puhuttiin sakoista.
Sinänsä hauska ajotunti:)

Nyt pitäisi kohta raahata perse Oulun poliisilaitokselle, ja viedä tuo todistus II-vaiheen suorittamisesta.
Sen jälkeen haen laatikoita äiteeltä ja rupean pakkaamaan romuja.
Olin eilen sen verran suunnitelmallinen, että tein jopa muuttolistan, mihin merkkasin hoidettavat asiat :)

Mutta näin, päivän avautuminen suoritettu.

[Ei aihetta]Torstai 18.01.2007 19:48

Miinus kahdeksan:D
Hetki sitten kiskaisin jalkaani housut, mitkä aikoinaan ostin, ja jotka ei ole ennen kertaakaan mahtuneet.
Olen aika itsetyytyväinen atm ^_^

Harmi vaan, että tissit ovat pysyneet edelleen samoina..-_-
Eli ei edelleenkään söpöjä, pieniä rintsikoita tänne...paska homma.

Mutta siltikin päivän paras uutinen... 1 yö :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.01.2007 16:41

Lisää spämmiä ^_^

Huntardi sai eilen levelin 6.
Ei jaksa enää panostaa samaan malliin, kuin palaan aikoinaan.
Ennemmin pelaa silloin kuin siltä tuntuu, eikä enää sitä julmettua addiktiota, tyyliin pari viikkoa putkeen tunnin, parin yöunilla, välillä ilman sitäkään.
Ei innosta enää olla se elävä raato, mikä silloin olin.
Hassua, miten yksi peli voi aiheuttaa niin hillittömän addiktion.
Ja miten sitä jaksoi raidata 19-01-> ilman mitään ongelmia, vähintään kuus kertaa viikossa.
Ei kiitos enää samaa tänne.

[Ei aihetta]Maanantai 15.01.2007 14:04

Kek..
Mitään BCtä tullut, vaikka piti..-_-
No, jospa se huomenna tulis.
Toisaalta, siellä on luultavasti Blizzun sivut alhaalla ensimmäisen viikon, joten eipä se niin päivän-parin päälle ole toi BCn saaminen.

Heräsin tänään ensimmäisen kerran 7.30. Nousin ylös ja päätin samantien mennä takaisin sänkyyn, johtuen maailman kieppumisesta.
Alkaa vituttamaan tämä heikotus, vaan minkäs teet..

Lisää angstailua vielä illemmalla, pitäisi lähteä kauppaan hakemaan ruokaa :)

ps. galleriairkkaus on pop<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.01.2007 18:55

Huippufiilis, huippufiilis!
Projekti etenee aika hyvin, siitä moinen ilonpurkaus :D
Nyt kun vaan malttaisi jatkaa tästä, kun aloitus meni näin pirun hyvin:)

Lisäksi oli eilen kiva keskustelu erään henkilön kanssa, sekin piristi hurjasti:)

Tosin, menin räpläämään tuota korvaa, ja nyt on tasapaino päin vittua. Seiniä pitkin on kuitenkin hyvä edetä eteenpäin, ilman tukea olen aika nopeasti turvallani maassa :)
Pitäisi varmaan tästä huomenna mainita lääkärille:)
"hei lääkäri, onko normaalia jos en pysy pystyssä kunnolla ilman tukea?"

Olo on hieman samanlainen, kuin olisi juonut ihan liikaa. Etova olo ja tasapainosta ei tietoakaan.

Mutta silti, ihan kiva fiilis edelleen:)
Kiitos projektin, jonka ansiosta edes joku asia onnistuu:)

...lisää...

Harrastin tänään itsetutkiskelua ollessani parvekkeella tupakalla.
Huomasin olevani pohjimmiltani välillä hyvin vaikea ihminen.
Osaan olla inttäjä, epävarma ja hyvin epäuskoinen mitä tulee onnellisuuteen ja valoisaan tulevaisuuteen.
Väännän pienetkin jutut helposti suuriksi, ja masennun myös kohtuu helposti.
Mielialani vaihtelevat huippufiiliksestä epätoivoon, ihan muutaman minuutin varoitusajoilla.
Olen siis välillä hyvin vaikea persoona.
Pitäisi kehittää lisää tekemistä, jotta voisin käyttää vähemmän energiaa pirujen maalaamiseen seinälle.




[Ei aihetta]Lauantai 13.01.2007 15:34

Helvetin hienoa.
Lääkekuuri/lääkkeet ja tämä sairastelu on lyönyt elimistön ihan vituiksi.
Kaikkia ihme juttuja, mimmosia ei ole ikinä ollut.
Ja toki se lyö nyt kaikki päälle kerralla, aivan kuin ei tässä jo muuten olisi kestämistä.
Välillä tekis mieli jo nakata muutama unilääke nassuun, jotta sais nukuttua tämän paskan ohi.

Korvakin oli auki päivän, nyt se on taas lukossa.
Joten se siitä riemusta.

Ja koska tässä kaikessa ei ole tarpeeksi, olen huolissani eräästä.
Voi miten voimattomaksi voi tuntea ittensä, kun haluaisi auttaa ja tehdä edes jotain toisen hyväksi, mutta kun ei voi.
Se ahdistaa paljon..

No, päivä kerrallaan. Jospa tämä tästä joskus.

[Ei aihetta]Lauantai 13.01.2007 02:56

Haluamme vain ilmoittaa sinulle että tilauksesi on tänään lähetetty varastoltamme ja sen tulisi olla sinulla kolmen arkipäivän sisällä.

Vi vill bara meddela dig att idag har din order levererats ut från vårt lager och bör vara hos dig inom 3 vardagar

Toimitetut tuotteet / Det som levererats till dig är följande:
1 kpl 3003109 PC - World of Warcraft - The Burning Crusade

Mä voisin sanoa, jotta viikon paras uutinen!
Tiistaina olisi sitten BC kädessä ja belf-huntardin aloitus edessä:D
Helvetin hieno hetki \o/