Näin susta taas unta. Me halailtiin ja pussailtiin paljon ja se tuntui niin lämpimälle ja ihanalle. Kuiskailit mun korvaan että rakastat mua ja haluat naimisiin mahdollisimman pian. Hetken aikaa leijuin vaaleanpunaisessa kuplassa, turvassa. Ja sitten kello soi.
Kahvi ei maistunut aamulla miltään ja tuntui melko raskaalta saada silmät auki. Pyörit koko ajan ajatuksissa. Siellähän sä oot aina muutenkin. Enemmän tai vähemmän. En usko että pääsen susta koskaan yli tai että lopettaisin tuntemasta näin. Mun on vaan hyväksyttävä se. Teit lähtemättömän vaikutuksen muhun ja se on muovannut musta tälläisen ihmisen, joka nyt olen. Luulen että joskus vanhoilla päivillä istun keinutuolissa ja vieläkin mietin että onhan sulla kaikki hyvin, olethan onnellinen.