Sä et tainnut edes itse ymmärtää,
kuinka tärkeä ihmisille olit.
Sun lähtös jätti ison tyhjän kolon meihin kaikkiin,
eikä sitä koloa ihan heti täytetä.
Kyllä mä tiedän,
että me tapeltiin aina välillä,
mutta kyllä sitten sovittiinkin.
Nyt on turha enää sanoa,
olen pahoillani,
koska sanoilla ei ole enää mitään merkitystä sinulle.
Toivon sinun kuitenkin tienneen,
kuinka tärkeä ystävä olit.
Mä tuun aina muistamaan sut,
sekä hyvässä että huonossa,
mutta en koskaan tuu unohtaan.
Sä olit kyllä ihminen,
joka tunnettiin ja
josta puhuttiin.
Välillä sua vihattiin ja välillä rakastettiin,
mutta yksikään ihminen ei voinut olla välinpitämätön.
Sä keräsit ihmisiä ympärilles ja
yleensä sä sait mut nauramaan ja yksinkertaisesti vaan rakastamaan elämää.
Mä en vieläkään tajua sitä,
miten sä sen teit,
mutta se teki susta vaan korvaamattoman ihmisen ja erityisesti ystävän.
Mä en oikeen vieläkään käsitä,
että sä oot ihan oikeesti lähtenyt pois,
etkä enään koskaan soita mulle ja käske kuskiks.
Enää ei tuu mitään extempore lähtöjä mihinkään suuntaan
eikä yllättäviä puheluita hämäriin aikoihin.
Mä en vaan pysty käsittään,
että mä en nää sua enään ikinä,
enkä kuule enää sun nauravan.
Mä en jaksa ymmärtää,
että sä oot poissa koko lopun elämää.
Mun päähän ei mahdu,
etten enään pääse jakaan elämän käpyjä sun kanssa,
enkä voi enään ikinä vaan hengailla sun kanssa tekemättä oikeestaan mitään.
Tää ei ole oikein.
Sulle saattoi soittaa ihan koska vaan,
ja sä vastasit puhelimeen.
Sä olit oikeesti ystävä suurella sydämellä.
Lämpimästi muistoissani, pikkuinen <3