IRC-Galleria

Määrittele millanen on täydellinen ihminen,
jotta tiedän mihin pyrkiä.
Etkö näe kuinka lujaa huudan,
ponnistelen ollakseni täydellinen,
jotta huomaisit minut.
Käperryn nurkkaan ja yritän kutistua olemattomaksi.
Mikä tahansa on parempi kuin katseesi,
joka kertoo minun epäonnistuneen,
taas.
Kipu jyskyttää rinnassa
ja pyytää pästä ulos.
Ei, en voi päästää pois,
en saa itkeä.
Itku kuuluu heikoille
ja heikko en halua olla.
Haluan vain tulla huomatuksi omana itsenäni.

Sinä katsot kohti,
mutta ei näe minua.
Kuuntelet sanoja,
mutta et ymmärrä niitä.
Näet edessäsi vain epäonnistujan,
joka on pahempaa kuin kirous.
Tunnet istesi huonoksi,
koska olet saanut aikaiseksi
jotain noin epäonnistunutta ja turhaa.
Et edes halua ymmärtää minua,
koska sinullahan on jo se mitä kaipaat,
kolme lähes täydellistä olentoa.
Pidät minua vain kateellisena väliinputoajana,
yhtenä neljästä.

Voisitko joskus kuunnella?


/// tää on omistettu vain ja ainoastaan mun äidilleni...

Viettäkää kaikki hauska joulu ja rauhallinen sellanen :D

Jeps, eli saihan noi yhdet taas yhden niin hyvän idean, joka sitten päätettiin toteuttaa.
"Mennääks Hämeelinnaa?" "Joo, mennää vaa, mut mä en ainakaa oo kuskina".
Ei siinä sitten mitään, Mikahan lähti meille kuskiksi.
Eli perjantaina noin 21.00 meikät lähti sitten painamaan kohti Hämeenlinnaa.
Oltiin joskus puol yhden aikaan siellä ja mentiin sitten Rock Towniin pitämään hauskaa.
Joo olihan se ihan hauskaa, mutta rupes vaan vähän väsyttää ku neljän aikaan yöllä mulla tuli tuo 24 valvottua tuntia täyteen :D
Noh, sitten lähdettiin vielä ajamaan takasin Poriin.
Jossain tuolla Pirkkalan kohdilla Hane ja Kekkilä sai maailman parhaimman ideansa ja kävivät sitten viuhahtamassa. Että näin pojat, hauskaa oli.
Tein varmaan siinä kotiin ajomatkalla tyhjän puhumisen ennetykseni kun piti saada se kuski pysymään hereillä ja itteni siinä samalla.

Totesin kyllä sitten, että en uskalla enää lähteä teidän kanssanne yhtään mihinkään kun mulla on tuo nauruun kuolemisen vaara niin suuri teitä katsellessani.
Ja sitä paitsi, mun täytyy nyt taas miettii tätä juttua.. Maija tietää kyllä mitä :D

Tein itselleni lupauksen vuosi sitten.
Nyt nähdään kuinka hyvin olen lupaukseni onnistunut täyttämään.
En kovinkaan hyviin, mutta selviän hengissä.
Ainakin toivon niin.
Lupasin itselleni,
että unohdan lumiukkojen teon.
Mutta kuinkas kävikään.
Sainhan minä pyydettyä anteeksi lumiukolta,
mutta vain ymmärtääkseni,
että hajoitin sen aivan suotta.
Että pidin siitä enemmän silloin kuin se oli ehjä.
Silloin kuin se seisoi pihalla ja
odotti minua leikkimään kanssaan,
rakentamaan sille perheen, talon ja
suunnittelemaan sen tulevaisuutta.

Noh, täytyypä olla ainakin ylpeä,
että sain edes jotain vuodessa aikaiseksi.
Vaikka lumiukko onkin niin täydellinen,
että kaikki onkin minun syytäni,
niin mitäpä siitä.
Tuntuu vain niin turhauttavalta,
kun ei taaskaan tiedä,
mitä lumiukko oikein minusta ajattelee.
Kun tuntuu,
ettei se tiedä itsekään.
Välillä vihaa niin paljon,
että tuntuu sulavan siihen rikin katkuun,
joka sen ympäröi,
ja välillä sekin taitaa rakastaa niin paljon,
että sen hiilisilmät vaihtuvat kauniiksi punaisiksi sydämiksi.
Mutta kuinkas sitten on sen muun ajan laita.
Voisitko rakas lumiukko kertoa minulle,
mitä ajattelet.
Vihaatko minua todella niin paljon kuin luulen,
vai tunnetko samoin kuin minä?

Jep, kannattaisikohan munkin hankkia sellanen kuin pieni elämä itselleni... Ei kellään olisi ehdotusta mistä voisi löytyä, kun itseltäni on nuo ideat jo loppu...
Enkä kiitos vaan halua niitä, jotka löytyvät tuolta Anttilan tai Citymarketin roskiksista, kun nekin on vähän liian kalliita mulle.
Jepjepjep.
Just, taisi olla eilen hauskaa, ainakin muilla minua katsellessaan. Hyvä, että selviytyivät koettelemuksesta hengissä. :D
Juurikin niin.

Eilen illalla kun tulin kotiin
taivas oli ihanan pilvetön ja
siellä näkyi paljon tähtiä.
Mun oli aivan pakko jäädä tuijottaan niitä
kymmeneksi minuutiksi siihen pihalle.
Siinä ajassa näkyi kuitenkin viis tähden lentoo :D

Heh, jos ois jääny kauemmaks aikaa seisoo ni
oiskohan nähny enemmänkin?

Itken.
Kyyneleet ovat katkeria,
katkeria itseni vuokse.
Oma oli päätökseni,
turha siitä on enää valittaa.
Minulla ei ole oikeutta noihin kyyneliin,
jotka vierivät poskeani pitkin ja
kastelevat tyynyni läpimäräksi.
En muista kenenkään muun jättäneen jälkeensä näin huutavaa tyhjyyttä ja yksinäisyyden ja kaipuun tunnetta,
kuin jäi sinun jälkeesi.
Ehkäpä tunne menisi pois,
jos osaisin rakastua uudestaan ja
päästää jonkun lähelleni.
Mutta ennen sinuahan luulin,
etten koskaan rakastuisi.
Luulin,
etten koskaan kaipaisi omaa perhettä ja perhe-elämää.
Nyt sekin päivä on tullut,
En tiedä vieläkään haluanko niitä lapsia vieläkään,
mutta sinun kanssasi olisin valmis edes miettimään asiaa.
Tuntuu kuin sydämeni repeytyisi kahtia.
Puolikas jäsi minulle jatkamaan elämääni ja
toinen tulisi luoksesi ja jäisi sinne ikuisiksi ajoiksi.

Auta unohtamaan!

Tuli siis pikkujoulut juhlittua,
jäi kuva joupolle ottamatta.
Selvinpäinhän siellä suurin osa oli.
Ainoastaaan Maija,
Samu, Karo, Jaakko ja Henkka oli juonut,
tai no olihan nuo Hane ja kekkilä ja Mikokkin, mutta eivät olleet niin hirveästi mukana jutussa :D

Joo tänään pukkeilemaan Maijan kanssa.
En tiä kuin kivaa se sitten on,
mutta ihan miten vaan :D

Hmm...
Sekoilua ja ahdistusta.
Parempi kai vain lopettaa.
Alkoholi ei kyllä sovi minulle,
joten taidan jättää sen käytön taas hetkeksi aikaa.
Pyydän anteeksi niiltä ihmisiltä,
jotka joutuivat minua tiistaina katselemaan.
Tai ehkäpä se on niin,
ettei elämä sovi minulle.
Mutta toistaiseksi en ainakaan keksi parempaa suunnitelmaakaan.

Monesti mietin,
onko tämä oikeasti totta.
Joskus oli mahdollisuus
tehdä elämästäni kaunis.
Kaunis uhdessä hänen kanssaan,
mutta päästin sen pois.
Annoin hänen mennä,
kunnes tajusin olevani kahlittu menneeseen.
En halua olla,
haluan elää.
Olla, nauttia ja nauraa,
rakastaa elämää.

Miksi en osaa päästää irti?
Irti kaikesta menneestä.