IRC-Galleria

Kun tuossa lueskelin vanhempia merkintöjäni ja lukaisin tuon aivan tuoreenkin, niin en kyllä voinut muuta kuin ihmetellä, että mikä perkeleen opettajien oikeusasiamies musta on tullut. Yksikään henkisesti terve yhteiskunnan asukki ei kutsu opettajia "väärinymmäretyiksi hyväntahdonlähettiläiksi" tai "inhimillisiksi suojelusenkeleiksi", kuten allekirjoittanut heikkoina hetkinään on tehnyt. Joo soittakaa vaan niille valkotakkisille sedille. Osoite on edelleen Ylikyläntie 5.

Jälleen siis yksi lukuvuosi takana ja kesäloma edessä. Tämä, mitä mä tässä nyt ajattelin ruveta tekemään, on ehkäpä typerintä, mitä kesäloman ensimmäisenä päivänä voi tehdä. Mutta mun ajatuksenkulkuni on sen verran tavallisuudesta poikkeavaa, että suotakoon tämä todennäköisesti perin kummalliseksi muodostuva pikku pohdiskelu minulle anteeksi.

Ja kun tuosta alkuhöpinästä ei varmaan kukaan saanut mitään tolkkua, niin sitä tässä siis aloin miettimään, että mitä tästä lukuvuodesta oikeastaan jäi käteen.

Viime syksyn ensimmäisenä koulupäivänä odotukseni lukion ensimmäisestä vuodesta olivat jotakuinkin tällaiset: mahdollisuuksia, avoimia ovia (lähinnä kuvainnollisesti), vapautta ja vaihtelua peruskouluajoille ja ennen kaikkea sisäistä valoa, jättiläissormea taivaasta tai aivan mitä tahansa, joka osoittaisi paikan lukion jälkeisessä opiskelu- ja työelämässä.

Herranjumala, noin mä taisin oikeesti ajatella.

No joo, nyt se ensimmäinen vuosi on siis takanapäin. Mietitäänpäs. Mä osaan muodostaa saksan kielen konjuktiivin pluskvamperfektin, käyttää englannin kielen indefiniittipronomineja ja sijoittaa ranskankielisten persoonapronominien adverbiaalimuodot oikein infinitiivin ja passé composén yhteydessä.

Mä tiedän, miten fundamentalistit tulkitsevat Raamattua, mikä sija metakognitiolla on kognitiivisessa oppimisessa, miten habituaatiota tapahtuu ja sen, että Australopithecus afarensisten aivokopan keskimääräinen tilavuus oli noin 400 kuutiosenttimetriä.

Tiedän senkin, että eksponenttiyhtälön voi ratkaista logaritmin avulla, tiedän mikä ero on vektorisuureen ja skalaarisuureen välillä. Pienen kertauksen jälkeen mä varmaankin osaisin piirtää sellaisen eetterin viivakaavan, jossa happeen on liittynyt etyyli- ja sykloheksyyliryhmät, ja jopa laskea sen moolimassan.

Mutta tiedättekö mitä? Jostain kumman syystä musta tuntuu silti siltä, etten oikeestaan tiedä mistään mitään. Enkä mä nyt lukion ensimmäisen vuoden jälkeen oo hullua hurskaampi sen suhteen, että mihin menen tai mitä teen lukion jälkeen.

Nyt kesäloman ensimmäisenä päivänä lukion ensimmäinen vuosi näyttää pikemminkin tältä: epävarmuutta, hikoilua, väsymystä, päänsärkyä, paineita, alituista ylioppilaskirjoituksilla pelottelua ja itselläni henkilökohtaisesti siihen vielä kaksi viikkoa sairaslomaa päälle uupumuksen takia. Joo-o.

No, mutta jottei tää nyt ihan menisi ahdistuneeksi teini-iän angstailuksi, pitää toki mainita ne asiat, jotka lukiossa miellyttivät ja pistivät välillä suun hymyynkin. Ja taisi siinä välillä purukalustokin vilkkua.

No ihan ensimmäiseksi täytyy tuoda esiin uusien, ihanien ystävyyssuhteiden muodostuminen ja vanhojen syventyminen. Se on aina ihan järkyttävän hienoa ja ehdottomasti mainitsemisen arvoista. Kiitos ja kumarrus niille, jotka kokevat jonkinlaisen ystävyyssuhteen kanssani omaavansa.

Ja sitten toiseksi: (tästä hyvästä saan melko varmasti hävyttömiä kommentteja, mutta pakko tämä on sanoa) opettajat. Ja ennen kuin alatte niille valkotakkisille sedille soitteleen, (mun osote on muuten Ylikyläntie 5, jos sitä ei joku muista) niin ajatelkaapa niitä hetkiä, kun nämä meidän inhimilliset suojelusenkelimme tällä kivisellä itsemme sivistämisen tiellä ovat tehneet päivästä sietämisen arvoisen tyhmillä vitseillään, mokillaan, käytöksellään, hymyillään... Ja silloinkin, kun niitä tekisi mieli tirvaista, niin loppujen lopuksi ne tekee vain työtään. Kaikillahan niillä on vähän eri tapa selviytyä siitä jobistaan. Jotkut tavat ovat hyvinkin miellyttäviä meidän uhrien mielestä, toiset taas hieman vähemmän miellyttäviä. Mutta yhtä kaikki, jotenkinhan niiden on ne jutut meidän kalloihin taottava, eikö?

En siis sano katuvani lukioon menoa, koska en tiedä onko sitä syytä katua. En myöskään julista tehneeni elämäni päätöstä menemällä lukioon, koska en tiedä edustaako se aivan sitäkään.

Ja kuten edellisestä varsin selkeästä ja helppolukuisesta kappaleesta varmasti huomaa, tällä nimenomaisella hetkellä en todella oikein koe tietäväni mistään mitään (pahoitteluni itseni toistamisesta), mutta kuten eräs uudenkarhea, raikas ja oivaltava sananlasku opastaa: "Eletään päivä kerrallaan."

Koulumaailmasta kun tykkään kirjoitella, seuraavaksi avaankin kirjallisen Pandoran lippaani opettajiin liittyen.

Ainahan me kiittämättömät opiskelijat purnaamme opettajasta kuin opettajasta. Milloin nämä väärinymmärretyt hyväntahdon lähettiläät ovat antaneet liikaa läksyä, milloin olleet käsittämättömän huumorintajuttomia, milloin taas muuten vaan tehneet oppitunnista sietämättömän.

Mutta mietikkääpä asiaa hetki tarkemmin. Jaksatteko laskea, kuinka monta kertaa opettajat ovat tietämättään olleet raikuvan naurumyrskyn synnyttäjiä ja näin pelastaneet päivän? Niinpä, en jaksa minäkään. Mutta jos nyt joltain on päässyt unohtumaan tai lipsahtamaan ohi korvien niin tässä vähän muistin virkistystä.



"Onks kaikissa uskonnoissa pyhiä kirjoituksia?"
"On, paitsi niissä missä ei oo."
-Jokke-



"Laitatko sen kalvon takasin, kun mä jostain idioottimaisesta syystä aloin kirjottamaan näitä. Mä oon varmaan ainoo."
"Et oo, kyllä mäkin kirjotan."
"No nii, löytyhän täältä muitakin idiootteja."
-Jokke-



"Rakkausavioliitot on pelkkää länsimaista habatusta."
-Jokke-



"En mäkään kerran armeijassa käyny viikkoon sillä isommalla hädällä."
-Koponen-



"Mä lähen hepillä liikkeelle."
-Koponen-



"Te ootte varmaan kuullu sanottavan, että miehet ei osaa tehdä kahta asiaa samaan aikaan. Mä oon aina puolustellu sitä sillä, että miehet sitten tekee SEN YHDEN asian kunnolla."
-Koponen-



"Mun mielestä on ihan perusteltua, että miehet saa samasta ammatista korkeempaa palkkaa kun naiset. Ja mä perustelen sen sillä, että miehet elää vähemmän aikaa kun naiset eli periaatteessa kun naisen vuosi on 12 kk niin miehen vuosi on 11 kk, joten miehen kuuluu saada enemmän palkkaa, jotta voi elää lyhyemmän elämänsä lujempaa."
-Koponen-



"Jaha, siellä tuntuu olevan hernekeittoa ruokana. Ja ruisleipää kyytipoikana. Siihen vielä piimää päälle niin on ilmaherruus kotona taattu."
-Koponen-



"Voiks saman uskonnon eri lahkojen aatteet poiketa paljonkin toisistaan?"
"No...(n. 10 min katkeamatonta puhetta)...niin mikä se sun kysymys olikaan?"
-Jokke-



"Toi suoran piirtäminen näyttää olevan aika vaikeeta. No, mä annan varsinkin pojille hyvän neuvon: tähdätkää siihen huulille ja siitä sitten vetäsette."
-Koponen-



"Ai tässä tehtävässä oli tää ukkosjuttu. Eli ensin välähtää salama ja sitten jyrähtää ukkonen. Toi on muuten vähän sama kun insinööreillä: ensin välähtää ja sitten vasta korjataan tuhot."
-Koponen-



"Mä luen nykyään vaan Reginaa. Siinä on kaikista kovimmat jutut."
-Koponen-



"Jotkut kasvinsyöjäthän perustelee niitten ruokavalioo sillä, että niitten mielestä on väärin tappaa muita elollisia olentoja ruoaks. Mut yhtälaillahan kasvitkin on elollisia. Ja ne on vielä paljon puolustuskyvyttömämpiä kun eläimet."
-Jokke-



"Tätä voitte miettiä ihan päissänne."
-Jokke-



"Aabraham olis siis joutunu uhraamaan oman poikansa, mut onneks joku pässi sattu siihen paikalle."
-Jokke-


No, kuten ehkä huomasitte, opettajien skaala oli melko yksipuolinen, mutta tällaisena aktiivisena maailmanparantajana halusin joka tapauksessa tuoda nämä ilon hetkiä aiheuttaneet lausahdukset julki. Positiiviseen ajatteluun en ketään yllytä, sillä positiivinen ajattelu on perseestä. Mutta ajatelkaa likaisesti. Se on rutosti tehokkaampaa kun positiivisesti ajatteleminen ja vähemmän kuluttavaa sillä kaikilla on luonnostaan olemassa likainen mielikuvitus, joillakin vai hieman syvemmälle hautautuneena kuin muilla, mutta yhtä kaikki, siellä se on.

Likaisia ja mauttomia alkavan kesän päiviä kaikille!