IRC-Galleria

Kävin siis saunassa eilen illalla. tulin siellä saunassa ajatelleeksi hieman lisää ateistista kristillisyyttä, johon huomaan ajatuksineni kuuluvani.
Pohdin sitä perhettä. Muistaakseni joku kulttuuriantropologi kertoi jossain televisiodokumentissa, että ajanlaskun alun Rooman Palestiinan heprealaisilla oli tapana naittaa tytöt 13-15 vuotiaina. En nyt kuolemaksenikaan muista, kuka tuossa mölytoosassa arveli, että Joosef olisi ollut noin kuusissakymmenissä, kun hän sai Marian vaimokseen.
Minun biologian tietoni ovat hieman ehkä vajaat, mutta käsittääkseni siittiön on kohdattava munasolu, jotta nainen tulisi raskaaksi. Eli on kaksi vaihtoehtoa: joko Joosef siitti Jeesuksen tai Marialla oli esiaviollinen suhde jonkun kanssa, ollessaan jossain tuossa yllä mainitussa ikä haarukassa, ja tuli siitä raskaaksi.
Luukkaan evankeliumi, jossa puhutaan asiasta, painottaa Joosefin valintaa naida Maria, vaikka hän oli jo raskaana, niin että, epäilen jälkimmäisen vaihtoehdon olevan totta. Silloin vallinneessa yhteiskunnassa esiaviollinen sukupuolisuus oli suuri häpeä tytöille syistä, joihin en nyt mene.
Siispä Joosef, joka oli tuon oudon arvion mukaan kuusissakymmenissä, päätti kuitenkin mennä naimisiin Marian, joka oli mahdollisesti noin neljätoistavuotias, kanssa. Kun mietin heidän tilannettaan, huomaan Joosefin olleen erittäin myötätuntoinen mies ja alan epäilemään, että nimen omaan hän sai idean kertoa tarinaa vaimonsa neitseelisestä raskaudesta, suojellakseen tyttöä häpeältä, joka muuten olisi langennut hänen päälleen.
Joosef ilmeisestikin hyväksyi ja rakasti Marian lasta kuin omaansa, koska se selittäisi, miten Jeesus on saattanut sinä aikana hahmottaa isyyden joksikin muuksi kuin jälkeläisten siitämiseksi. Jeesuksen on täytynyt siis tietää, ettei Joosef siittänyt häntä, vaikka Joosef selvästi oli hänen isänsä, koska rakasti Jeesusta kuin isä.

Tietenkään, mitään yllä olevasta ei voi mitenkään todistaa tapahtuneeksi, joten sekin on vain lisää kristillistä mytologiaa: ateistista sellaista - mutta mytologiaa kuitenkin.

Höm... Vasta saunassa tulin tajunneeksi, että tämä on minun päiväkirjani, jota kirjoitan itselleni.
Hyvä kirjoittaja, kirjoitat tätä tekstiä omaksi iloksesi, joten sinun ei tarvitse selittää asioita niin että, ne avautuisivat jollekulle muulle, vaan vain niin että, ne avautuvat sinulle. Jos joku muu joskus lukee tätä avointa päiväkirjaasi eikä aivan ymmärrä kaikkea, hän voi kysyä sinulta.

Hmm.. Sokrates, Jeesus ja Yoda )-(

Pelin (pyhä?) henki on siis rakastaminen...
-Niinkö?
Sokrates on filosofi, joten ainakin hän rakastaa viisautta, mutta onko ( viisaus = rakkaus ) pätevä yhtälö? Platonin mukaan Sokrateen mukaan Delfoin oraakkelin mukaan Apollo on sitä mieltä, että kaikkein viisain on hän, joka ei usko olevansa ollenkaan viisas.
-Mitä se tarkoittaa?
Jos uskon olevani viisas, minä tiedän millainen todellisuus on enkä siis yritäkään saada selville millainen todellisuus on. Voin tietää, että homomiehen kasvattaman lapsen elämä on välttämättä onneton, jos määrittelen, että niin on ja luotan siihen, että olen oikeassa, kun olen niin viisas.
Jos en usko olevani viisas, en tiedä koskaan millainen homomiehen kasvattaman lapsen elämä on, koska en luota, että olen ymmärtänyt hänen elämänsä oikein. Mitä, jos se, mitä pidän onnettomuutena onkin onnea, tai toisin päin, se, mitä pidän onnena onkin onnettomuutta?
Jos en usko olevani viisas, en tiedä edes millainen oma elämäni on, koska enhän luota omaan arviooni omasta elämästäni. En kyllä luota kenenkään muunkaan arvioon elämästäni, koska en usko, että olen ymmärtänyt heidän arvionsa oikein.

No, ei ole tämäkään aivan loppuun asti kirjoitettu, mutta ainakin muistan, mitä olen miettinyt tänään.

Huhhuh... Olen yllättävän anaalinen, kun minun oli aivan pakko liittyä kaikkiin yhteisöihin, joihin tunnen kuuluvani, ennen kuin saatoin alkaa kirjoittaa tätä ihka ensimmäistä päiväkirjamerkintääni. Tietenkin voin kutsua ihmisiä aloittamaani kaverit -yhteisöön vasta, kun olen kirjoittanut tämän lisäyksen.
Jos tutkailee hiemankin yhteisöjä, joihin kuulun, voisi kuvitella, että olen mieleltäni erittäin ristiriitainen. Minä koen sen vain monipuolisuutena ja -muotoisuutena tai aitona filosofisuutena.

Katselen tässä samalla "Imperiumin vastaisku":a, jossa on tuo Yodan täydellinen tiivistelmä kaikesta hengellisyydestä:
-Luke Skywalker: I can't. It's too big.
-Yoda: Size matters not. Look at me. Judge me by my size do you?
-Yoda: And where should you not. For my ally is The Force. And a powerful ally It is. Life creates It, makes It grow. It's energy surrounds us and binds us. Luminous creatures are we, not this crude matter. You must feel The Force around you. Here, between you, me, the tree, the rock - everywhere. Yes, even between the land and the ship.
-Luke Skywalker: You want the impossible.
Yoda nostaa Luke Skywalkerin avaruushävittäjän suosta, johon se oli uponnut.
-Luke Skywalker: I don't... I don't believe it.
-Yoda: That is why you fail.

Kun tutustuin yhteisöihin, joihin liityin, huomasin mielenkiintoisen keskustelun Sokrateen fanclubissa. Joku on kirjoittanut kommentin, jossa lainaa Raamattua, jonka mukaan kyseinen lainaus olisi peräisin Jeesuksesta. On vinhalla tavalla ironista, että yritetään lainata Jeesusta tilassa, joka on omistettu Sokrateelle, kun kummastakaan ei voida tietää varmasti, mitä he todellakin ajattelivat asioista, kun kumpikaan ei vaivautunut kirjoittamaan mitään jälkipolville, vaan halusivat olla tekemisissä ihmisten kanssa suoraan suusanallisesti.
Sokrateella ja Jeesuksella on muutakin yhteistä kuin se, että tiedämme heistä vain heidän seuraajiensa - Sokrateen oppilaiden ja Jeesuksen opetuslasten - kirjoittamien heitä koskevien myyttien perusteella. Kumpikin uskoi, eli luotti, vahvasti Jumalaan, vaikka Jeesus saattoi hyvinkin olla ateisti. Sokrates ei varmaankaan ollut ateisti, jos Platonin "Apologia" on pätevä toisinto Sokrateen oikeudenkäynnistä.

-Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. (Tuo on se lainaus, joka kiinnitti huomioni Sokrateen fanclubissa. Se on kuitenkin irti omasta asiayhteydestään, kuten voi huomata.) Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet."
-Filippus sanoi hänelle: "Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä."
-Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden." (Joh 14:6-11)

Jos osakin tuosta tekstistä on tosiaan peräisin Jeesuksesta, hän olisi selvästikin ollut ateisti. Tuon tekstin Jeesus ei kertaakaan puhu mistään jumalasta, vaan hän puhuu koko ajan vain Isästä.
Mikä on isä? Mikä tekee isän? Mikä on isyys, eli Isä, josta Jeesus puhuu?
Tässä eräänä yönä keskustelin äitini kanssa äidin rakkaudesta. Äitini on aivan oikein sitä mieltä, että äidin rakkaus on aidointa rakkautta, mutta kyseisessä keskustelussa minulla oli esimerkkinä eräs nainen, jonka tällä hetkellä epäillään murhanneen oman tyttärensä. Pystyin siis osoittamaan, ettei synnyttäminen tee naisesta äitiä, vaan nimen omaan äidin rakkaus tekee naisesta äidin.
Isyys toimii samanlailla, paitsi että silloin tällöin puhutaan isän tahdosta, mikä tarkoittaa tietenkin samaa asiaa kuin äidin rakkaus, eli aitoa rakkautta, eli ehdotonta rakkautta, eli äiti tai isä rakastaa lastaan, vaikka tämä ei enää edes eläisi.
Jos Jeesus oli ateisti, hän tiesi, ettei jumala oikeasti ole olemassa, mutta on (jumala siis on olemassa, muttei todellinen) fiktiivinen hahmo, jonka jokainen joutuu määrittelemään itselleen. Ateistina, Jeesuksen oma määritelmä tälle fiktiiviselle hahmolle olisi lähtenyt siitä perusoletuksesta, että Hän on olematon (eli Häntä ei ole), ellei asiaan liity jotain poikkeusta. Tuon kappaleen perusteella Jeesus ei vaikuta olleen kiinnostunut etsimään tai keksimään sellaista poikkeusta, joka tekisi jumalasta jotenkin todellisuudessa olevan.
Jeesukselle tuntui olevan tärkeää, että Filippus uskoisi Jeesuksen rakastavan Filippusta, koska puhe Isästä, joka on hänessä, tarkoittaa tietenkin isyyttä, joka Jeesuksella on, eli aitoa rakkautta.
Kaunis tuon kappaleen alussa oleva rinnastus: elämä, tie ja totuus ovat sama asia. Jos tuo ajatus on peräisin Jeesukselta, hän oli selvästikin sitä mieltä, ettei mitään elämää suurempaa totuutta ole, vaan elämä on lopullinen totuus.

Valitettavasti minulla ei ole kirjahyllyssäni Platonin "Apologia":a, mutta muistan kuitenkin melko hyvin, mitä Sokrates sen mukaan sanoi puolustuspuheessaan. Hän mainitsee daimoninsa: jumalaisen vaikuttajan mielessään, joka on aina estänyt häntä tekemästä väärin. Hän myöskin mainitsee, että noudattaa ennemmin jumalan käskyä kuin pelkää Ateenan kansanvaltaa.
Delfoin oraakkeli oli nimittänyt Sokratesta maailman viisaimmaksi, mutta hän ei itse uskonut olevansa ollenkaan viisas, joten hän haastatteli kaikkia tapaamiaan ihmisiä, yrittäen löytää jonkun itseään viisaamman. Hän ei kuitenkaan löytänyt ketään viisasta, vaan onnistui useinkin vain paljastamaan ihmiset täydellisiksi tolvanoiksi, mikä tietenkin suututti ihmisiä, koska hehän o(li)vat täydellisiä tolvanoita.
Kun Ateenan kansanvalta käski hänen lopettaa nuorison turmelemisen, niin kuin hänen toimintaansa kuvailtiin, Sokrates kieltäytyi lopettamasta, koska koki Apollo -jumalan (jonka ruumiinkieli siirtyi Jeesukselle, kun kristinusko levisi kreikkalaiseen maailmaan) antaneen oraakkelin välityksellä hänelle tehtäväksi viiisauden etsimisen.

Ohoh.. Olen kirjoittanut tätä näköjään yön läpi :-x pitäisi nukkua vähän ennen kuin menen saunaan