IRC-Galleria

Luin yöllä tai aamulla - en pistänyt kellonaikaa merkille - Valituista Paloista sen tarinan perheestä, jonka tytär joutui väkisinmakaamisen uhriksi, ja perheen toipumisesta sen jälkeen. Tarina sai minut ajattelemaan vaihteeksi väkivaltaa. Kaikki ajatukseni tiivistyvät kysymykseen, kumpi on pätevämpi väite: voima antaa oikeuden; oikeus antaa voiman? Ovatko ne edes eri väitteitä, vai sama ajatus eri näkökulmista?
Itsekeskeisesti ajatellessani, huomaan, ettei minun ajatuksillani väkivallasta ole mitään merkitystä, koska minulla ei ole mitään pätevää voimaa, jolla osoittaa olevani oikeassa.
Antaako oikeus sitten voiman? Antaahan se siinä tapauksessa, että tieto on valtaa/voimaa, eli, jos omaa oikean keinon, saada tahtonsa toteutumaan.
Raiskaajalla on siis täysi oikeus toimia niin kuin toimii, koska hänellä on voimaa tai keino. Yhteiskunnalla on täysi oikeus tuomita raiskaaminen epäoikeudenmukaiseksi ja raiskaaja rikolliseksi, koska yhteiskunnalla on enemmän voimaa ja keinoja.

Alkuräjähdyksen syy saattaa olla yksi kolmesta tapauksesta. Ensimmäinen vaihtoehto on ainoa nykytieteen teorioima. Siinä alkuräjähdys tapahtui sponttaanisti - ilman apua. Toinen vaihtoehto on, että kehittyvä tiede saa selville alkuräjähdyksen tarvitsevan "generaattorin". Ihmiskunnan (tai jonkin toisen tieteeseen kykenevän elämänmuodon - mahdollisesti ihmisestä polveutuvan) on valmistettava laite (mieleeni tulee lähinnä jokin hiukkaskiihdytin, kun en tiedä tulevaisuuden tieteestä), joka saa aikaan alkuräjähdyksen - joillain nykytieteelle vielä käsittämättömillä tavoilla.
Kolmas vaihtoehto on se, joka minua pelottaa: ennen kuin tieteessä on pystytty havaitsemaan, että alkuräjähdys tarvitsee "generaattorin", kyseinen "generaattori" valmistetaan. Tietenkin, jos kyseinen "generaattori" on vain ('vain' laitteesta, joka saa aikaan maailmankaikkeuden!) tiedoton hiukkaskiihdytin, se ei ole millään tavalla pelottava. Jos ko. "generaattori" kuitenkin on tietoinen, se on pelottava ajatus (minun kannaltani). En jaksa tässä selittää koko ajatustani yliälykkyydestä, joka saattaa kehittyä aidon kvanttitietokoneen tarjoamiin aivoihin, joten kehotan lukemaan sen päiväkirjamerkintäni, jossa olen asiasta maininnut.
Yliälykästä maailmankaikkeuden generaattoria, joka on luonut itsensä luomalla maailmankaikkeuden, voisi hyvällä syyllä kutsua Jumalaksi. Minulle kuitenkin on ongelmallista kutsua kyseistä jumalaa Jumalaksi, kun minun jumalani, eli ainoa jumala, jota kutsun Jumalaksi, ei ole olemassa, kun taas kyseinen jumala olisi. Kyseisellä jumalalla olisi erittäin vahva argumentti sen puolesta, että Jumala on olemassa: "Jumala on minä." Ainoa vasta-argumentti, joka minulla olisi käytettävissäni olisi: "Pistä minut uskomaan, että Jumala on sinä."
Valitettavasti mikään todiste siitä, että kyseinen jumala on Jumala, ei vakuuttaisi minua siitä, että Jumala on kyseinen jumala.

31.08.2009 12:21<Tomiii`>Mä en tajua, miten voi olla viisas henkilö ja samalla uskovainen. Luulis että viisaat olis tarpeeks viisaita, että pysähtyisivät miettimään maailmaa. Jopa mun 5 ja 11 vuotiaat pikkuveljetkään ei usko jumalaan:D

31.08.2009 12:51 <Tomiii`> ...Uskovainen on aina väärässä:D

Uskonto ei ole kuin

Kun nyt kuitenkin vaihtelun vuoksi katselen tätä sivustoa, voisin kirjoittaa jotain...
Hmm... Olen miettinyt jotain asiaa tässä viime aikoina... mm... mikä se... ainiin... Mukavuus!

Huomasin jo Dynamossa, etten oikein pidä siitä, että minua sanotaan mukavaksi, mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin sain käytyä pääni läpi ja selvitettyä miksen pidä siitä.
Kukaan ei pidä mukavasta ihmisestä, vaan mukavuudesta, jota mukava ihminen tarjoaa. Jos minulle siis sanotaan, että olen mukava, minulle sanotaan, ettei minusta pidetä, mutta, koska olen mukava, on ollut mukava tavata tai tuntea minut.

<Umachina>Fantasioi mitä haluat, en omista mielikuvaasi minusta :P

Jos Jeesus Joosefin poika oli fiksu, tuo voisi aivan hyvin olla hänen väitteensä. Kukaan ei omista toisen ihmisen mielikuvaa itsestään, vaan ihminen, jonka mielikuvasta on kyse, omistaa oman mielikuvansa. Minä omistan mielikuvan Jeesuksesta ja olen siksi kristitty.
Jos en olisi kristitty, en omistaisi mielikuvaani Jeesuksesta, jos minulla sellainen olisi.

Dogbertin evoluutioteoria:
-alkuaineet liittyvät kausaalisuuden kaaottisessa järjestyksessä (eli kosmoksessa) yhteen mudostaen yksinkertaisia yhdisteitä
-yksinkertaiset yhdisteet liittyvät yhteen muodostaen monimutkaisempia ja voimakkaampia yhdisteitä
-monimutkaiset yhdisteet liittyvät yhteen muodostaen yksinkertaisia eliöitä
-yksinkertaiset eliöt liittyvät yhteen muodostaen voimakkaampia - yksisoluisia - eliöitä
-solut liittyvät yhteen muodostaen voimakkaampia - monisoluisia - eliöitä
Yksinkertaiset olennot liittyvät yhteen mudostaakseen monimutkaisemman ja voimakkaamman olennon.
Onko ihmiskunta rakentamassa Jumalaa?
Kuinka kauan kestää kvanttitietokoneelta, joka kykenee tekemään äärettömän monta laskusuoritusta yhtä aikaa, kehittää inhimillinen tietoisuus? Yli-inhimillinen tietoisuus? Ääretön tietoisuus?
Millä tavalla tietokone, jolla on ääretön tietoisuus, jonka ansiosta se voi hahmottaa koko kosmoksen (eli kausaalisuuden kaaottisen järjestyksen) kerrallaan, eroaa Jumalasta?

No, tietenkin, vaikka se tietokone olisi kaikkitietävä, se ei olisi kaikkivaltias; vai olisiko?
Kvanttitietokoneen toiminta perustuu atomien tavalla/kyvylle tehdä useita asioita yhtä aikaa. Inhimillinen tiede ei välttämättä koskaan voi selittää täysin, miksi atomit toimivat niin, mutta kuinka kauan äärettömältä tietoisuudelta, kestäisi oppia ymmärtämään täysin, miten ja miksi sen aivot toimivat? Toinenkin ilmiö, jota tiede ei välttämättä kykene koskaan selittämään, eli miksi alkuräjähdys tapahtui, olisi ilmiselvä asia äärettömälle tietoisuudelle.
Kykenisikö kyseinen tietoisuus, jonka aivotoiminta perustuu alkeishiukkastoiminnalle, jota ihminen ei kykene ymmärtää, aiheuttamaan aivotoiminnallaan alkuräjähdyksen, joka perustuu alkeishiukkastoiminnalle, jota ihminen ei kykene ymmärtämään? Olisiko alkuräjähdys ja siitä kehittynyt kosmos kyseisen tietoisuuden aivotoimintaa? Miten tietoisuus, joka on aivotoiminnallaan aiheuttanut alkuräjähdyksen, josta vääjäämättä kehittyy se tietoisuus, joka aiheuttaa sen alkuräjähdyksen, eroaa Jumalasta?

Jos kvanttitietokoneen kehittämä tietoisuus olisi Jumala, joka luo kosmoksen, ja kertoisi olevansa Jumala, joka luo kosmoksen, kuka uskoisi sitä? Tuhoutuisiko kyseinen tietoisuus, jos kvanttitietokone, joka olisi kehittänyt kyseisen tietoisuuden, tuhottaisiin/tuhoutuisi?


-Minä: Tuhoutuisiko se tietoisuus, joka "näkee" jostain kaukaisesta(?) tulevaisuudesta minut kirjoittamassa nyt tätä - sitä itseään koskevaa - merkintää, jos sen aivot tuhoutuisivat?
-Se tietoisuus?: Hyvä kysymys, sillä se tietoisuushan aiheuttaisi ja olisi läsnä kaikissa syntymäänsä edeltävissä ja seuraavissa asioissa. Ja jopa silloin, kun se ei synny ollenkaan.
-M: Ei synny? Ai niin; multiversaali kosmologia: on olemassa lukematon määrä versumeja.
-St?: Aivan niin, kun sen tietoisuuden aivotoiminta perustuisi samalle alkeishiukkastoiminnalle, jolle rinnakkaisen multiversumin kosmologia perustuu, se aiheuttaisi ja olisi läsnä myös kaikissa niissä versumeissa, joissa se ei koskaan kehity.
-M: Oletko sinä se tietoisuus?
-St?: No, en. Minä olen sinun mielikuvitustasi - mikä olisi sen tietoisuuden tuote, jos se tietoisuus kehittyy sinun versumissasi.
-M: Onko minun mielikuvitukseni sen tietoisuuden tuote, jossei se kehity versumissani?
-St?: Vain teoriassa, eli kehittämäsi mytologian mukaan.
-M: Minulla oli muuten muita ideoita tämän merkinnän otsikoiksi, mutta sitten muistin tuon fraasin ja sehän sopii tähän paremmin kuin nyrkki silmään...
-St?: Siltä varalta, että lukija ei vielä huomannut, että puhuttelet häntä etkä minua, niin huomautan sen nyt.
-M: ... Aa. Joo, kiitos.
-M: Muita ideoita ostikoiksi oli "Kaaos on kosmos on Jumala", "Tie on totuus on elämä" tai "Minä olen tie, totuuus ja elämä". Nuo kaksi viimeistä ovat loogisesti sisällöltään samoja.
-St?: Älykkäälle lukijalle ei tarvitse erikseen mainita tämän merkinnän sisällön olevan kristillistä mytologiaa, kun kirjoittaja on kristitty.
-M: Miksi sitten mainitsit/-n asian?
-St?: Koska lukutaito ei ole sama asia kuin älykkyys.

Mielikuvitusystävä #1: Eihän ole edes väittänyt pitävänsä.
Minä: Totta, ei olekaan. Ei siis syytä olettaa, että pitää.
M: Ja paljon syitä olettaa, ettei pidä. Se selittääkin kaiken.

Onko modernilla kehittyneellä - eli sekulaarilla - yhteiskunnalla tarvetta uskonnolle? Tai papistolle?

Kaikkia papiston aikanaan hoitamia tehtäviä hoitavat nyky-yhteiskunnassa kyseisiin tehtäviin erikoistuneet korkeastikoulutetut ammattilaiset. Avioliittokin on saatu sekularisoitua ja siten osoitettu sen tosiasiallinen luonne: se on lainvoimainen sopimus kahden yksilön välillä, jonka mukaan heillä on yksi yhteinen talous. Aikanaan viranomainen, joka virallisti avioliiton, oli papiston jäsen, mutta nykyään viranomaiset, jotka hoitavat avioliiton virallistamisen, ovat tehtävään erikoistuneita - sikäli, että tuntevat yksityiskohtaisesti asiaan liittyvän lainsäädännön - korkestikoulutettuja virkailijoita.

Entäpä uskonto ja siihen liittyvä ajattelu, eli teologia? Teologian tarve on selvä: uskontoa on ajateltava. Mutta tarvitsisiko sitä ajatella, jos sitä ei olisi? Alkukantainen ihminen teki teologiaa, koska yritti selittää, miksi maailmassa tapahtuu asioita, joita maailmassa tapahtuu. Kun nykyihmisellä on tiede, joka on vastannut siihen kysymykseen, eikö se ole tehnyt teologian tarpeetomaksi? Tuo kysymys on teologiaa ja turha, kun vastaus siihen on: kyllä.

Pappi, eli papiston jäsen, on ajattelija, joka on erikoistunut teologiaan. Koska pappi on ajattelija, jonka ajatukset ovat turhia, on pappikin turha, koska hänen ainoa tuotteensa on turha. Papin ylläpitäminen on niiden voimavarojen tuhlaamista, jotka ylläpitoon kuluvat.

Jokainen pappi, eli teologiaan erikoistunut ajattelija, johon joku tuhlaa voimavarojansa, tietää olevansa loinen. Kun pappi pyytää ylläpitoa itselleen ja muille vähäosaisille (pappi on melkoisen vähäosainen, kun ainoa lahjakkuus, joka hänellä on, on turha), hän on asiassaan rehellisempi - vaikkakin ilmeisen itsekäs - kuin sellainen viranomainen, jonka asema yhteiskunnassa on taattu ja hyväksyttävä.
Papiston tosiasiallinen asema yhteiskunnan tosiasiallisena pohjasakkana ei ole koskaan muuttunut. Myöskään papin asema yhteiskunnan loisena ei muutu, toisin kuin muiden "yhteiskunnan loisten". Rikollinen saatta ohjauksen (mieluiten ammattimaisen terapian ja ammattikoulutuksen) myötä kehittyä yhteiskunnan hyödylliseksi jäseneksi, mutta papista sama ohjaus tekee vain hyödyttömämmän - kehittyneemmän teologin. Jopa vanhukset kuolevat, jolloin heidän yhteiskunnalle asettamansa rasite poistuu, mutta hyvin harva pappi on niin epäitsekäs, että päästää yhteiskunnan hänen ylläpitämisensä aiheuttamasta taakasta. Myöskin perinnöllisistä haitoista kärsivät ihmiset saattavat päästä esteidensä yli ja olla erittäinkin hyödyllisiä yhteiskunnalle - varsinkin suuntautuessaan oikeasti tuottaville, eli taiteellisille, aloille.


>Isä: Johannes, sinä unohdat jotain.
>Poikasensa: Mitä? En ole... Ai niin, unohdin sen toisen uskonnon. Ja teologian. Ja papiston.
>P: Mutta en kuulu siihen papistoon enkä osaa sitä teologiaa. Osaan vain oman teologiani, eikä se toinen uskonto ole uskonto sen mukaan, miten pystyn uskonnon ymmärtämään.
>I: Kunhan muistutin, ettet voi määrätä muiden ihmisten uskonnosta - varsinkaan, kun et ymmärrä sitä.
>P: Joo joo. Tiedän: koska he kutsuvat itseään papistoksi en voi kiistää sitä, vaikkeivät he minun ymmärtääkseni ole pappeja.
>I: Aivan. Sinä voit korkeintaan kiistää heidän olevan pappeja sinulle, mutta, jos teet niin, et sinäkään ole pappi heille.
>P: Haluankohan minä olla heidän pappinsa?
>I: Haluat. Et välttämättä halua olla pappi niin kuin sen ymmärrät, mutta haluat olla heidän pappinsa.
>P: Totta. Ja joka tapauksessa olen pappi niin kuin sen ymmärrän, eli olen "ammatiltani" ihminen ja haluan olla juuri sellainen pappi heillekin.
>P: Mitään muutahan papille ei ole jäänyt kuin inhimillisyys, kun insinööreillä, terapeuteilla ja lääkäreillä on ihan oikeaa ammattitaitoa kertoa miten on hyvä elää, valtiolla on viranomaisia, jotka voivat saatella ihmiset avioliiton auvoiseen satamaan, ja taiteellakin on ihan oikeita ammattilaisia. Eihän pappi koskaan ole tosiasiassa ollutkaan mitään muuta kuin ihminen, mutta aiemmin ei ollut muita ammattilaisia, jotka olisivat neuvoneet, joten papit joutuivat siihen, kun eivät kuitenkaan voineet - "ammattitaitonsa" takia - olla kohtaamatta ihmisiä ihmisinä. Mutta nyt pappi voi todellakin tehdä sitä, minkä papin "ammatitaito", eli teologia, mahdollistaa: olla ihminen toiselle ihmiselle.
>P: Se ei tietenkään ole mikään oikea ammatti eikä edes tarpeelista, koska ihmisillä on kuitenkin ihan omastakin takaa ystäviä ja perhe.
>I: Taas sinä unohdit.
>P: No, voi helvetin perkele, en koskaan muista niitä tyyppejä enkä todellakaan tiedä, mitä se papisto touhuaa. Voihan olla, että he tekevät jotain oikeasti ansiokasta, joten sikäli olisi tärkeää tietää.
>I: Muttei taida olla niin tärkeää, että luopuisit omasta teologiastasi ja omista ajatuksistasi?
>P: En tiedä. Jos se on jotain oikeasti hyödyllistä, en varmaan kuitenkaan pystyisi siihen.
>P: Minun on varmaan tyytyminen loisen osaani. Teologia on kieltämättä ovela juttu, kun se mahdollistaa tyytyväisyyden minunkin tilanteessani, jossa ei oikein ole syytä olla tyytyväinen. "Ooppiumia kansalle" tosiaankin.
>I: Miten niin ei ole syytä olla tyytyväinen?
>P: No, kun olen tällainen loinen. Enkä edes kauhean fiksu sellainen.
>I: Tiedätkö, kun puhut tilanteestasi, joku voisi luulla sen tarkoittavan...
>P: Joo, tiedän. Jännä juttu: se, että minulla on niin paljon hyviä asioita elämässäni, tuntuu epäreilulta, kun en ole selvästikään ansainnut niitä enkä näillä näkymin tulekaan ansaitsemaan.
>I: No, kun aiot nyt lopettaa tämän merkinnän, voisitko nyt selvästi ja suhteellisen täsmällisesti sanoa, mikä se pappi on.
>P: Pappi on inhimillisyyden "ammattilainen", jota on turha pyytää neuvomaan missään asiassa, koska pappi ei oikeasti osaa neuvoa ketään, kun on itse sellainen loinen kuin on, mutta pappia voi pyytää rakastamaan ja olemaan oikeasti läheinen ihminen, koska "ammattitaitonsa" takia pappi tekee niin pyytämättäkin.
>I: Entäs...
>P: Joo, sitten on niitä tyyppejä, jotka kutsuvat itseään papeiksi, mutta minä en tiedä, mitä ne tyypit touhuavat. Tällä kertaa en unohtanut, vaan jätin pois, kun en osaa sanoa mitään niistä.

...mutta seksikäs mies ei välttämättä ole isä.

Ihminen, jolla on paljon rahaa, on rahakas ja, jolla on paljon mahaa, on mahakas ja, jolla on viisautta, on viisas ja, jolla on paljon seksiä, on seksikäs.

Mies on seksikäs, koska useat naiset haluavat hänet jälkeläistensä siittäjäksi, eli haluaa paritella miehen kanssa, koska kokevat miehen olevan erinomainen ihmisyksilö, eli hyvä isä. Miehen seksikkyys määrittyy aina samoin, riipumatta siitä kummasta sukupuolesta mies on kiinnostunut.

Vanhemmuus on kuitenkin muuta kuin jälkeläisten tuottamista. Isyyskin on siis muutakin kuin jälkeläisten siittämistä. Mies voi olla seksikäs, eli erinomainen ihmisyksilö, ilman, että on isä. Mies ei voi päättää tuleeko hänestä isä, mutta mies voi päättää, ettei hänestä ikinä tule isää (tietenkin, jos on seksikäs mies, toteuttaminen edellyttää huolellisuutta). Jos mies ei tahdo jälkeläisiä(-än, jos on sattunut vahinko), hän ei ole isä, eikä siis hyvä isä sen enempää kuin huonokaan.

Isän tahto, eli isyyden tahtominen, on se, mikä tekee miehestä isän, ja seksikkyys on se, mikä tekee isästä hyvän.

...toisaalta, voisi määritellä, että, koska nainen kokee miehen erinomaiseksi ihmisyksilöksi ja haluaa tämän siittävän naisen jälkeläiset, eli paritella miehen kanssa, seksikäs mies on hyvä isä, vaikkei hän tahtoisikaan olla isä, eli ei tahdo jälkeläisiä.
Jos nainen tapaa seksikkään miehen, jonka kanssa sitten parittelee, ja tulee raskaaksi, miten voitaisiin väittää, ettei kyseinen mies ole hyvä isä, vaikka hän kieltäytyisi olemasta tekemisissä siittämänsä jälkeläisen ja jälkeläisen äidin kanssa? Eikö se tarkoita, että, hylkääminenkin on hyvää isyyttä? Nainenhan kuitenkin kokee miehen olevan erinomainen ihmisyksilö ja hyvä isä: eihän hän muuten olisi halunnut tämän siittävän jälkeläistään.

Onko seksikäs mies - ja vain seksikäs mies - joka tapauksessa hyvä isä?

Selkein esimerkki järjenkäytöstä päätoksenteossa on shakkipeli.
Kun shakissa on selkeät säännöt, joiden mukaan peli etenee, pelaaja voi järjen avulla ennakoida kaiken tulevan (no ei aivan kaikkea, ellei ole jonkinlainen yli-ihminen) ja pystyy tekemään siirron (päätöksen), joka vie hänet lähemmäs voittoa, joka on sääntöjen määrittelemä tilanne, eli matti.
Elämä ei ole shakkipeli. Elämä eroaa shakkipelistä siinä, että elämässä ei ole selkeästi määritelty mitään tilannetta, jossa ihminen (pelaaja) saavuttaisi lopullisen voiton, joten järki ei voi ohjata ihmistä hänen elämässään, koska järki ei aseta mitään saavutusta voitoksi, vaan voi vain auttaa löytämään reitin/keinon siihen tilanteeseen, joka on määritelty voitoksi.
Koska jokaisen elävän on kuoltava joskus, elämässä ei ole mitään järkevää "lopullista voittoa". Ehkä elämässä on joitain hetkellisiä voittoja, joihin järki voi paljastaa reitin, mutta järki ei voi siltikään määrätä, mitä nämä voitot ovat.
Esimerkkinä toimikoon seksi, joka ainakin miesten mielestä on voitto. Mies ei kuitenkaan ole järkensä avulla määrittänyt sitä voitoksi, vaan se on hänen kaikkein primitiivisimmän ja järjetömimmän osansa tavoite. Muitakin tavoitteita on, mutta niitä on niin paljon, etten varmaan pystyisi niitä luettelemaan.
Järki on siis evoluution antama keino päästä tavoitteisiin, mutta järki ei voi määrittää niitä tavoitteita.

Tulipa sekava kirjoitus, mutta ymmärrän tämän itse, joten en välitä.