IRC-Galleria

Tähtimerkit rannallaKeskiviikko 16.04.2008 16:29

OINAS
ottaa rannalle lähtiessään mukaansa sulkapallomailat, frisbeen sekä lentopallon. Viltillä paikoillaan makaaminen on hieman hankalaa. Viime kesänä ennätys paikallaan pysymisessä oli 5 minuuttia. Tänä kesänä hän ei edes yritä yltää moiseen suoritukseen.

HÄRKÄ
varokoon nahkansa palamista hänen nukahtaessaan kuuman kesäauringon syleilyyn. Neljän tunnin nokoset keskipäivän kuumimmassa ultraviolettisäteilyssä voi saada aikaan pahaa jälkeä... Jos härkä ei halua näyttää rantaretken jälkeen käristetyltä pihviltä, sivelköön hän nahkaansa suurimman löytämänsä suojakertoimen ja ottakoon mukaansa herätyskellon.

KAKSONEN
ottaa rannalle mukaan kännykän, matkaradion, viisi kirjaa ja kannettavan tietsikan, sekä matkatelkkarin. Näin voi aurinkoa ottaessa myös harrastaa ja olla aktiivinen. Hän soittaa makoillessaan kahdeksalle ystävälleen ja kertoo kaikille olevansa rannalla ottamassa aurinkoa. Kaksonen pyytää kaikkia kavereitaan soittelemaan hänelle päivän aikana ja näin tapahtuukin. Siitä seuraa, että:

RAPU
laittaa korviinsa korvatulpat. Sitä ennen, vaikka ujo onkin, on hän hihkaissut kaksoselle: "Laita jo ne toosat kiinni!" Hän ei kestä kuunnella kuinka kaksosen matkaradio pauhaa, telkkari kertoo uutisia, kaksonen pälättää ja kännykkä piippaa jatkuvalla syötöllä tauotta, ja kaikki yhtäaikaa. Rapu tuli tänne RENTOUTUMAAN. KERRANKIN kun lähtee kotoaan reissun päälle, joutuu kuuntelemaan tällaista hulabaloota! Ensi kerralla rannalle lähtiessään rapu ottaa mukaansa äänieristetyn teltan. Siellä saa nauttia omasta yksityisyydestä ja hiljaisuudesta.

LEIJONA
on bodannut koko talven. "Vihdoin tuli kesä ja saan paljastaa komeuteni", hän miettii tyytyväisenä. Leijona kävelee koko päivän rantaviivaa pitkin edes takaisin ja nauttii katseista. Ja kyllä hän niitä saakin. Hänen uljas, ryhdikäs olemuksensa vetää puoleensa koko rantaväen huomion. Sivusilmällä hän seuraa, kuinka päät kääntyvät hänen menonsa tahtiin, aivan kuten tennisottelussa katsomon katseet seuraavat palloa.

NEITSYELLÄ
on mukana aurinkovarjo, lämpömittari ja pesuvati. Pesuvatiin hän hakee merivettä ja ennen viltille asettautumistaan hän huuhtoo hiekat pois jaloistaan, jottei viltti hiekkaantuisi ärsyttävästi. Suojakerroin n:o 58 on levitetty iholle tasaisesti jo hyvissä ajoin. Neitsyt on päättänyt ottaa aurinkoa aurinkovarjon alla, varovaisuus on valttia. Ultraviolettisäteilyn terveysvaaroista on puhuttu jo ihan kylliksi! Eivätkö ihmiset tajua?! Veteen hän ei mene, ennen kuin terveysviranomaiset ovat tutkineet kyseisen uimarannan kolibakteerimäärät.

VAAKA
on ostanut vetävimmät ranta-asusteet valmiiksi jo talvella. Hän asettuu viehättävästä Marimekolta ostetun pyyhkeensä päälle ja nauttii. Hän ihailee luonnon kauneutta. Hän ihailee ihmisten kauneutta. Hän tuntee olevansa kaunis ja niin hän onkin. Hän rupattelee kepeästi ihmisten kanssa ja löytää monta uutta tuttavuutta. Siinä sivussa ihmisten kanssa chattaillessa tulee hankituksi tyylikkäät rusketusraidat, joista hän on perin tyytyväinen.

SKORPIONI
viihtyy rannalla vaatteet päällä. Ei hän riisuudu, se on liian paljastavaa... Toinen vaihtoehto on, että hän saapuu rannalle mustassa kumisessa sukelluspuvussa snorkkeleineen kaikkineen ja viettää aikansa piilossa veden alla merenalaisen valtakunnan ihmeitä tarkkaillen ja salaisuuksia etsien. "Kunpa löytäisin sen uponneen haaksirikkoutuneen aluksen!" Voi! Unelmien täyttymys olisi päästä tutkimaan kaikki ne piilossa olevat salaisuudet, joita nämä mystiset alukset kätkevät!

JOUSIMIES
ryntää polkupyörällä rannalle ja juoksee suoraan veteen. Hyppää laiturilta pää edellä alta aikayksikön, polkupyörä meinasi tulla mukana. Onneksi pyörä jäi laiturille, eikä siis uponnut. Ui samantien kilometrin päähän rannasta ja takaisin, vaikka niin ei saisi tehdä. Jousimies unohti turvamääräykset. "Kiva reissu!" hän hihkaisee iloisena, hyppää takaisin polkupyörän satulaan ja ampaisee kohti uusia seikkailuja. Illalla jousimies saapuu vielä rantaan uittamaan viittä koiraansa, koska kieltotaulu "Koirien uittaminen kielletty" on mennyt taas ihan sivu suun.

KAURIS
tuskin varovaisena ihmisenä nahkaansa polttaa, mutta päreet saattavat palaa. Ekaksikin aivan liian lähelle hänen rauhaansa saapuu vilttiensä kanssa nuorisojengi, vaikka kauris muutenkin jo piiloutui rannan suurimman kiven taakse. Päreet parkaisevat siinä vaiheessa kun radiosta alkaa pauhata Suomi-iskelmää ja uusinta teknoa. Kauris haluaisi olla "vasten autiota hiekkarantaa", joten hän päättää muuttaa majakanvartijaksi jo ensi kesänä. Näin tapahtuukin. Tällä tavalla käytännöllinen kauris iskee kolme kärpästä yhdellä iskulla; hän saa auringonottorauhan, ammatin ja asunnon.

VESIMIES
makaa selällään ja katselee taivaan pilviä. Hän miettii mistä ne tulevat ja minne ne menevät. Ja miksi? Kauas pilvet karkaavat... mutta... KUINKA ne saisi kiinni? Pilvihaavi? Onko se jo keksitty? Pilvensäilöntä-... tuota... -laite...? Joku satunnainen ohikulkija tulee rupattelemaan vesimiehen kanssa, mutta ei saa mitään vastausta. Vesimies ei nyt kuule mitään, hänen keskittymiskykynsä on suunnattu tärkeämpiin asioihin. Kuinka hyödyntää pilviä ihmiskunnan parhaaksi? Satunnainen ohikulkija tuumaa, että taitaa tuo tyyppi olla "ihan pilvessä". No niinhän vesimies onkin, mutta täysin omalla persoonallisella tavallaan... ( selevä :D:D)

KALAT
ajattelee, että tänään ei voi iho palaa, koska tuulee. Eihän aurinko voi tarttua tuulella, eikö vaan? Tuulihan lennättää auringonsäteet pikavauhtia muualle, ohi hänen herkän hipiänsä. Lapsena kala ajatteli, että tuuli syntyy siitä, kun puut rupeavat heilumaan. Näin puut saavat ilmavirrat liikkeelle. Kala ajattelee näin vielä tänä päivänäkin ja seuraa silmä herkeänä puiden liikkeitä. Tuulta aiheuttaa myös se, kun meri alkaa heilumaan. Myös aallot saavat ilmavirrat tehokkaasti liikkeelle. - Uimisessa on kalan mielestä jotain jumalallista. Uidessaan hän tuntee yhtyvänsä ja sulautuvansa mereen ja kuvittelee olevansa vähintään Poseidon, Merten Jumala, tai sitten ihan suomalaisittain Ahti vaan. (Eiks se tuuli synny just noin? Kyllä me kalat tää homma handlataan ;D)

Horoskooppimerkit lumitöissäKeskiviikko 16.04.2008 16:17


OINAS
Työskentelee sellaisella tohinalla, että vinkuu hippulat. Tehokkuudessaan hän muistuttaa lähinnä lumilinkoa. Oinaan into ja vauhti on niin huimaa, että hän pysähtyy ja havahtuu loppujenlopuksi vasta huomattuaan, että naapurinkin lumityöt tuli vahingossa tehtyä. Mitä tästä opimme? - Talveksi kannattaa aina hankkia naapuriksi oinas!

HÄRKÄ
Uurastaa tuttuun, säyseään tyyliinsä verkkaisin, rauhallisin liikkein, jottei mikään lihas vaan revähtäisi. Lukuisat levähdystauot mukaan luettuina lumityöt tuli tänään tehtyä jo kahdeksassa tunnissa. Olihan puhdistettava alue suorastaan kokonainen rivitaloyksiön piha.

KAKSONEN
Suhii lunta vähän sinne sun tänne ja saa aikaiseksi pihalle jonkinlaisen polun. Tällainen fyysinen rehkiminen on kaksoselle jotenkin vierasta. Hänellä on käytössä alumiinilapio, koska se on kevyt. Välttämätöntä onkin nyt julkaista käytännön vinkki kaksosille: "Odota pakkassäitä! Silloin lumi on keveää, irtonaista ja helposti liikuteltavissa paikasta toiseen." Märkä, vetinen lumi on painavaa, eikä tämmöinen käy yksiin kaksosen luonteenominaisuuksien kanssa lainkaan. Kaksonenhan odottaa paineidenkin olevan keveitä.

RAPU
Ravun mielestä lumenlakaisu on mukavan tunnelmallista uuhailua, ainakin jos unta ei ole liikaa. Kerran rapu oli ostanut ikivanhan omakotitalon, jonka liiterin kätköistä hän löysi ison kasan käsintehtyjä risuluutia. Näillä hän on nyt pärjännyt jo kohta toistakymmentä vuotta. "Ja MINÄHÄN en mitää muoviluutaa osta!" sanoo kerrankin erittäin järkähtämättömällä äänellä rapu. Rapu OSAA olla järkähtämätön ja periksiantamaton silloin, kun kyse on Oikeista Asioista. Ravun mielestä juuri tällaisissa risuluudissa, jos missä, on Tunnetta!

LEIJONA
Leijonalla on suhteita kaupungin päättäjiin, joten hän saa helposti järjestettyä kaupungin lumenaurausyksikön puhdistamaan pihansa valtaväylät. Leijonalle tulee myös mieleen, kuinka lapsena rakenneltiin lumilinnoja. Hän harkitsee, viitsisikö tehdä semmoisen... Joo, teenkin iglun, siinä olisi tyyliä... tai... Pian suunnitelma onkin valmis. Tietenkin! Leijona rakennuttaa pihaansa PYRAMIDIN! Sen korkeus tulee olemaan 15 metriä, ja rakennussuunnitelmissa avittaa Suomen Arkkitehtiliitto, jonka päättäjiin leijonalla myös on suhteita. Leijona ei ole varma siitä, tarvitseeko lumilinnan rakentamiseen rakennuslupaa, mutta viittaa kintaalla ajatellen, etteivät määräykset häntä koske. (Leijonan kintaat on muuten kudottu kullanvärisestä angorakamelin villasta, näita saa tilata Egyptistä.) Sanomattakin on selvää, että pyramidista tulee paikkakunnan ykkösnähtävyys, sitä tullaan katsomaan kauempaakin, ja se pääsee mukaan myös valtakunnan pääuutislähetyksiin.

NEITSYT
Tekee lumityöt, vaikka lunta ei olisi satanutkaan. Kyllä turhaa ja häiritsevää, ylimääräistä lunta aina jostain senverran löytyy, että hommaa riittää. Kerrankin kävi niin, ettei neitsyt lainkaan ollut huomannut mm. lintulaudan katolle kertynyttä lumikinosta, joka uhkasi jo järkyttää lintulaudan kattorakenteita ja kantavien seinien kestokykyä. "Kuinka on mahdollista, etten huomannut tätä jo eilen?" huolestuu neitsyt. Neitsyt on nyt hieman tyytymätön itseensä, mutta myös iloinen siitä, että erhe tuli huomattua ajoissa. Hän lupaa itselleen olla vastaisuudessa paljon tarkempi.

VAAKA
Viimeistelee lumeen auratut tiet ja väylät pyöristäen kaikki risteykset ja kulmat pehmeiksi ja kauniiksi. Auratut lumikasat hän on myös sijoitellut pihalle tarkoin harkittuihin paikkoihin esteettisen lopputuloksen varmistamiseksi. Vaaka rakastaa pihan sisustamista. Risteyskohdat on koristeltu kynttilälyhdyin ja kauralyhtein. Ainoa ongelma vaa'alle on pelko siitä, että joku nälkäinen lintu saattaa tulla närkkimään ja nokkimaan hänen tarkkaan aseteltua ja floristin ottein sidottua lintulyhdettänsä.

SKORPIONI
Tykkäisi siitä, että lunta ei tulisi ollenkaan. Tulee niin mahdottoman valkoista ja valoisaa. Tämä ihana, synkkä vuodenaika, kun vihdoin pääsisi nauttimaan kaikin siemauksin kaamoksesta ja salaperäisestä pimeydestä, sabotoituu skorpionin mielestä liian usein tuikiturhien lumisateiden vuoksi. Ja jotkut vieläpä sytyttelevät kynttilöitä! "Hohhoijaa", huokaa lievästi turhautunut skorpioni, "ihmiset eivät todellakaan ymmärrä hyvän päälle!"

JOUSIMIES
Käyttää lumikolaa, tosin hän käyttää sitä lapiona. Lumikolaa pienemmät työvälineet tuntuvat hänen mielestään teelusikoilta. Kerran talvella hän vuokrasi pihaansa kauhakuormaajan ja teki oikein puhdasta jälkeä. Niin puhdasta, että siinä sivussa pihalta katosivat myös ruusupensas, koirankoppi, ja muutama puuntaimikin. Vaimo suuttui. Jousimies selittämään: "No... nehän olivat aina muutenkin... jotenkin... tiellä..." "Minkä tiellä muka!?" hihkui suivaantunut vaimo. "No, hm... no... ainakin KAUHAKUORMAAJAN tiellä..." Mitä tästä opimme? - Jousimiehen pihamaan tulee AINA olla monta kertaa suurempi kuin kauhakuormaaja.

KAURIS
Uurastaa tapansa mukaan väsymättä. Kasoihin kolattua lunta alkaakin jo kertyä valtavat määrät, onhan kauris jo aamuvarhaisesta puurtanut yöllisen hirmumyrskyn jälkiä tasoitellessa. Kauris mittailee katseellaan aikaansaannostaan, ja hänen päässään alkaa raksuttaa: Kyllä nuo kinokset pitäisi nyt jotenkin saada hyötykäyttöön, muutenhan hyvä lumi menee aivan hukkaan... Lumen myyminen tähän vuodenaikaan lienee jokseenkin hankalaa, kesällä silläkin voisi netota. Ja lamppu syttyy kauriin pään päällä! Tiivisteeksi, lämpöeristeeksi, tuulensuojaksi! Ja siltä seisomalta aloittaa kauris uuden työrupeaman, jo paikoillaan olevat lumikasat onkin siirrettävä uudestaan; telon kivijalan ympärille lämpöä eristämään, kaivon päälle kaivon jäätymistä estämään, pihalla kulkevien vesiputkien päälle jäätymistä estämään. Päivän työmäärä muuttuikin tuossa tuokiossa kaksinkertaiseksi, mutta se ei kaurista harmita, päinvastoin. Lämmityskulut pienenevät, eikä hyvä lumi mennyt hukkaan! Näkisittepä kauriin ilmeen... NÄIN tyytyväinen se on harvoin!

VESIMIES
On asentanut maanalaisen lämmitysjärjestelmän pihalta tielle johtavan reitin alle. Polku on sula koko talven. Humaanisuudessaan vesimies ymmärtää myös sen, että kaikille ei tällaisen järjestelmän asentaminen ole mahdollista, ei taloudellisesti, eikä myöskään siitä syystä, että muut eivät tällaisesta (vielä) ole edes kuulleet. Tämän vuoksi ryhtyy hän kehittelemään globaalia, inhimillistä, siis koko maapallon kattavaa säiden tasapainotusjärjestelmää, jossa kylmää viedään sinne, missä sitä ei ole tarpeeksi, ja kuumaa tuodaan sinne, missä sitä tarvitaan, sieltä missä sitä on liikaa. Vesimiehen mielestä kaikki tämä on vain järjestelykysymys, ja hänen on vaikea uskoa, ettei kukaan muu ennen häntä ole aiemmin tullut sitä ajatelleeksi.

KALAT
Rakastaa puhdasta koskematonta lunta ja lumikinoksia, mutta jopa hän tajuaa jossain vaiheessa, että pihan lumikinosten läpi kahlaaminen on melkoisen työlästä, jos minkäänlaista reittiä ei siihen yritä järjestää. Kalat ottaa kätöseensä ensin luudan, mutta huomaa pian, ettei 70-senttinen lumikinos + luuta olekaan paras mahdollinen yhdistelmä. Mikä avuksi? Pölynimuri?... Eeei... Sse on tarkoitettu sisätiloihin, kalat on kuullut tämän jostain jo monta kertaa aiemminkin. Ei vaan, sehän olikin niin, että hän kuuli tämän sähkömieheltä, jolle eräänä talvena vei korjattavaksi "kosteahkon" pölynimurinsa... No, ei se polku nyt tänäänkään ihan valmiiksi sitten tullut: Kalat nimittäin unohtui loppujenlopuksi rakentamaan lumiukkoa. Se sai selkäänsä siivetkin, jotka kala leikkeli vanhasta pitsipöytäliinasta. Näinollen lumiukko sai nimekseen "Gabriel".

Jotain härööLauantai 12.04.2008 04:08

Tällästä tällä kertaa

http://servut.us/ZuiGe/Misc./insulter/

Emmi on tuoksahtava pulsu.
Mari on lahjaton pedofiili.
Katja on härski pieru.
Paje on impotentti kultaranne.
Marppa on puolialaston gynekolog

Just...ei tasan pidä paikkaansa noi.

[Ei aihetta]Maanantai 25.02.2008 12:44

Jokohan sitä sais pian ton unirytmin taas normaaliks?

Antakaa mulle kirves!Keskiviikko 06.02.2008 12:02

Mulla menee hermot taas vaihteeks polven takia. Antakaa mulle kirves niin mä hakkaan ton polveni poikki.

[Ei aihetta]Lauantai 08.12.2007 18:52

I'm the red head again.

Mc Mane - Langennut enkeliMaanantai 19.11.2007 12:55

Revin siipeni irti jo aikoja sitten
Päätin että jatkan matkaa enkä itke
Oma reitti omat kuviot ja oma mielikuvitus
Ja oman pääni sisäl jatkuu aina sama vitutus
Ei elämä saa loppuu vaikka siivet paloi tuhkaksi
Kirkas kaunis mieli muuttuikin tosta vaan mustaksi
Sädekehän pääni päältä laitoin taakse lukkojen
Enkelkuoron sijaan kuulen enää vaan ukkosen
olit mun prinsessani olit mun aurinko
Mä olin suojelusenkelis mut sitten kävi "vahinko"
Vahinko ja vahinko no siks sää sitä nimitit
Mut vitut siit kun liian monta asiaa sä pimitit

kertosäe:
Helvetti mua odottaa takas pirun rinkiin
Kun katsot suoraan silmiin voit nähdä pirun irti
Ilman siipii sädekehää enkeli on turha
Kuin ihminen ilman sieluu jonka tunteet ovat tulta
Helvetti mua odottaa taas takas pirun rinkiin
Kun katsot mua suoraan silmiin voit nähdä pirun irti
Ilman siipii sädekehää enkeli tämä on turha
Kuin ihminen ilman sieluu jonka tunteet ovat tulta

oon langennu enkeli, tavannu helvetin
omistin kirkkauden, nyt menetin siipeni
ja siin meni, sit kaikki elämästä
tulin pahan valtaa enkä enää tykkää tästä

kusen hommia, ja oon kokoajan masentunu
oon pahan vallas ja ajatukset musertunu
kokoajan pahal päällä, kokoajan suutun
puhun susta paskaa, pian hulluksi muutun

ja sen tietää kyl ku ryypyn viinaa nakkaa naamaa
ni tietää et rystys vihas alkaa blaadaa
ystaavät tietää ku suutun, ni älä tuu seuraa
jos haluut oikeel reitil, älä mua seuraa

kertosäe

Mä muistan vielä miten olit kun viaton enkeli
Sä mielessäni lentelit mut nyt sä joudat helvettiin
Ei elämä oo valoisaa niinkun aluks kuvittelin
Kun vallan ottaa viattomast ihmisest Luciferi
Ei ilman siipii lentää voi näin ajattelee moni
Mutta mä lennän eteenpäin näin vallassa demonin
Enkelin silmin helppo nähdä kaunis elämä
Mut ilman sädekehää helppo saada veitsi selkäänsä
Nyt vanhan muisteleminen on aika vaikeet
Laitan muistot lukkojeni taakse piilotan avaimen
Oon kun avuton hiiri kiinni juustos kiinni loukussa
Oon antanut kaikkeni ja nyt oon kuolemaan koukussa


Hyvä biisi ja hyvä esittäjä

Vesimies 20.tammikuuta-18. helmikuutaKeskiviikko 07.11.2007 14:32

Vesimies on eläinradan yhdestoista merkki, jota usein nimitetään
"totuudenetsijäksi". Vesimies on maskuliininen, kiinteä, positiivinen merkki,
kolmas ilmamerkeistä. Hallitseva planeettasi on kekseliäisyyden planeetta uranus
ja horoskooppisymbolisi esittää vedenkantajaa.
On lähes mahdotonta kuvailla merkkiäsi aivan täsmällisesti, sillä vesimies on
epäilyksettä arvaamattomimpia ja epäsovinnaisimpia kaikista eläinradan
merkeistä. Inhoat kaikenlaista lokerointia! Sinun kuvailemiseesi tavallisesti
käytettyjä adjektiiveja - arvaamattoman ja epäsovinnaisen lisäksi- ovat kuitenkin
omaperäinen, itsenäinen, idealistinen, epäitsekäs, ainutlaatuinen, älyllinen,
toisinajatteleva, ehdoton, rehellinen, uudistumismielinen, edistyksellinen,
erittäin intuitiivinen, lahjakas, usein hyvin tieteellinen, erittäin
hyväntahtoinen ja ihmisystävällinen.
Nämä kaikki ovat varsin myönteisiä ominaisuuksia, mutta kielteiseltä puoleltasi
voit olla melkoinen hirviö, kun sinun odotetaan olevan herttainen ja valoisa,
vaikka oletkin joskus suurenmoinen, kun toiset pelkäävät pahinta. Voit myös olla
omalaatuinen , täydellinen kapinallinen- aiheellisesti tai aiheettomasti-, aivan
liian viileä, etäinen ja ulkopuolinen, oikullinen, epäjohdonmukainen,
hajamielinen, tasapainoton, liian idealistinen ja jyrkän ehdoton mielipiteissäsi
ja toisinaan aivan liian piittaamaton. Joudut joskus näkemystesi, ja toimintasi
takia tarpeettomiin ikävyyksiin. Se, että haluat parantaa ympäröivää maailmaa,
kuulostaa teoriassa suurenmoiselta ja se onkin totisesti tarpeen! Usein sinun
olisi kuitenkin syytä tutkia vähän tarkemmin menettelytapojasi tunkeutumalla
syvälle sisimpääsi.
Toisinaan sinun on myönnettävä, että todella vaikutat etäiseltä ja
ulkopuoliselta, mutta tämä voi olla saturnuksen myönteistä vaikutusta, sillä se
hillitsee kapinallisia ja joskus vallankumouksellisiakin luonteenpiirteitäsi,
jotka voivat johtaa sinut hankaluuksiin. Onko oikeastaan lainkaan yllättävää
että James Dean
oli vesimies; kapinallinen, jolla on yhtä paljon ihailijoita nykyään kuin
eläessään?

Meillä kaikilla on ulkoinen ja sisäinen persoonallisuus. Kun opit hyödyntämään
mahdollisimman hyvin persoonallisuuttasi, joka voi joskus olla monimutkainen ja
sopeutumaton, mutta ehdottoman jännittävä!
Vesimies on eläinradan totuudenetsijä ja ihmisystävä ja sinä todella välität
maailman kärsivistä ihmisjoukoista. Toisinaan et kuitenkaan suo riittävästi
huomiota lähiomaisille ja parhaille ystävillesi. Usein pienet yksityiskohdat ja
lähimmät asiat jäävät sinulta huomaamatta.
Sinun tulee jotenkin saada tasapainotetuksi velvollisuudentuntosi maailmaa
kohtaan ja velvollisuudentuntoasi itseäsi kohtaan! Vesimiehen sydämessä sykkii
aivan yhtä paljon lämpöä ja hellyyttä kuin kenen tahansa muun.

Sinun värejäsi ovat sähkönsininen, joka yhdistetään usein vesimieheen, mutta
myös violetti, indigonsininen ja taivaansininen voivat olla värejäsi. Sinisen
otaksutaan edistävän hermojen paranemista ja rentoutumista ja kohottavan
tietoisuuden hengen valtakuntaan.

Ihmissuhteet
Suhde vesimiehen kanssa ei aina ole maailman helpoin ihmissuhde, koska olet niin
arvaamaton ihminen. Tiedät kuitenkin oikein hyvin, että asia on aivan
yksinkertainen. Kaikki johtuu siitä, että sinun on niin vaikeaa avautua
riittävästi ja luottaa toiseen ihmiseen niin paljon, että paljastaisit
sisimpäsi. Sanat "minä rakastan sinua" tuntuvat joskus maailman vaikeimmin
lausuttavilta sanoilta.

Kuinka selviydyt eroista ja menetyksistä?
Itsenäinen, vapauttava rakastava vesimies- sinun ei pitäisi olla kovin vaikeaa
selviytyä elämästä eron tai menetyksen jälkeen , kun surusi on alkanut väistyä.
Pulma on siinä, että koska olet todennäköisesti pitänyt syvimmät tunteet
sisälläsi niin suuren osan elämästäsi, voit kokea erityisen pahoja vaikeuksia,
kun saat kovan iskun, etenkin jos se on yllättävä.
Kun opit avautumaan enemmän kommunikoimalla sisäisen minäsi kanssa, sinun on
paljon helpompaa purkautua ja itkeä kun itkettää sen sijaan, että pitäisit
kaiken sisälläsi-
mikä on harvoin hyväksi kenellekään.
Kun olet saanut ilmaistuksi luonnollisen surusi , sinun on paljon helpompaa
jatkaa elämää ja hyväksyä ettei edes vesimies voi aina muuttaa maailman
tapahtumia. Silloin sinun on myös helpompaa auttaa toisiakin selviytymään
menetyksistään!!

Koppasin raxun päiviksestäTiistai 30.10.2007 15:50

Katsotaan kuinka monta tuntematonta tai tuntemaani ihmistä uskaltaa sanoa ''moi'' päiväkirjaani.
Sit kopioi omaan päiväkirjaa jos oot sanonu ''moi'
´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶´´´´´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´´¶¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´¶¶´´¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´¶¶´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´¶´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´¶´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´¶´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´¶´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´¶¶´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶´´´¶´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´¶´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´¶¶´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´¶¶´´¶´´¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶´´´¶¶´¶¶´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´¶¶´¶´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶´¶¶´¶´´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´´¶¶¶´¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶´¶¶¶´´´´´´´´´´´´´
´´´´¶¶´´´´´´´´¶´´´¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´¶´´´´´´´¶¶¶´´´´
´´´¶¶´¶¶´´´´´´¶´´´´¶¶¶¶¶¶´´´´ ¶¶¶¶¶¶´´´¶¶´´´´´¶¶´´¶´´´
´´´¶´´´¶¶´´´´´¶´´´´´¶¶¶´´´´¶¶´¶¶´´´´¶¶¶´´´´´¶´´´´´¶¶´´´¶´´´
´´¶¶´´´´¶¶¶¶´´¶¶´´´´´´´´´´¶¶¶´¶¶¶´´´´´´´´´´´¶´´¶¶¶¶´´´´¶¶´´
¶¶´´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´´¶¶¶´¶¶¶´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´´´¶¶
¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶´´´´¶¶¶´¶¶¶´´´´´¶¶¶¶¶¶´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶
´´´´´´´¶¶¶¶¶´´´´´´¶´¶´¶´´´´´´´´´´´´´¶¶¶´¶´´´´´´¶¶¶¶¶´´´´´´´
´´´´´´´´´´´¶¶¶¶´´´¶´¶´¶¶´´´´´´´´´´´´¶´¶´¶´´´¶¶¶¶´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶´¶´´¶´¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´¶¶¶¶¶´´´´´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´¶´´¶´¶´´¶´¶´´¶´´¶´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶´´¶´¶´¶¶´¶´¶´´¶´¶¶´¶¶¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´
´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶´´¶´´´´¶¶¶¶´¶´¶¶¶¶´´´´¶´´´¶¶¶¶´´´´´´´´´´´´
´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´
´´´¶¶´´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶¶´´´´´´´´´´´´´¶¶¶´¶¶¶´´´´´´´´´´´¶¶´´´
´´´´¶¶¶´´´´´´¶¶¶¶´´´´´¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶¶´´´´´¶¶¶¶´´´´´´¶¶¶´´´´
´´´´´´¶¶´´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶¶¶¶´´´´´´´´´´´´´¶¶´´´¶¶´´´´´´
´´´´´´´¶´´¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶´´¶¶´´´´´´
´´´´´´´¶¶¶´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´¶¶¶´´´´´´´