IRC-Galleria

He is sensible and so incredible
And all my single friends are jealous
He says everything I need to hear
And it's like I couldn't ask for anything better

Istun tässä parhaillani, nojatuolissa toimistolla, jalat pöydällä – huonoksi käynyt tapa. Odotan tekstiviestiä, kuin kuuta nousevaa, ja hymyilen, näyttäen varmaan aika hölmöltä, tuijottaessani tyhjyyteen. Viimeinkin minä ja Alex julkistimme suhteemme, viimeinkin. Silti jokin ei tunnu oikealta, enkä ymmärrä sitä. Kunz vilkaisee suuntaani sivusilmällä, noilla pyöreillä kasvoillaan pieni hymy.
- Sinulta on kai edes turha kysyä, mitä mietit. Voisin melkein kohta sanoa olevani kateellinen, mies tokaisee, ja se on jo aika saavutus, koska harva mies olisi kateellinen mulle siitä, että mä seurustelen miehen kanssa, kollegani. Miehen kanssa, joka on ymmärtäväinen, ja muutenkin vain niin ihmeellinen. Tajuaa mua, kuuntelee mua, auttaa kun on vaikeaa. Juuri sellaista mä olen kaivannut jo jonkun aikaa , silti joku tuntuu väärältä, eikä ole oikein. Se tunne riistää mua jostain syvältä sisältä, enkä mä ota oikein selkoa siitä. Sävähdän hieman, kun puhelin tärisee taskussani, kaivan sen esiin. Yksi tekstiviesti vastaanotettu. ' Hei <3. Odotan toimiston edellä. Pääsetkö tulemaan? Käytäisiin ajelulla. T. Alexisi ' viesti saa mut hymyilemään hieman, ja etenkin tuo alussa oleva sydän. Tyypistähän on tullut oikea teinipoika. Nousen seisomaan hymyillen, vetäen päälleni nahkatakin, Kunz katsoo mua, hymyillen hieman.
- Pitäkää hauskaa iltaa, mies sanoo. Nyökkään, ja huomautan vielä, ettei tuonkaan tarvitse olla koko iltaa toimistolla, mutta mies itsepäisenä ilmoittaa, ettei hänellä ole muutakaan tekemistä. Kohautan olkiani, en ala inttämään vastaan, vaan laitan vielä huivin kaulaani, astellen sitten ulos toimistosta, lyöden oven kiinni ja lähtien käytävää pitkin kohti ulko-ovea. Jo läpinäkyvän oven läpi huomaan Alexin mustan auton kaartuneen pihalle, ja mikä omituisinta, miehellä ei ole etupenkkiä koristamassa edes koira. Hymyilen pienesti, lumihiutaleita satelee hiuksiini. Alex virnistää, onnellisesti ikkunan läpi, ja heilautta kättänsä autosta, melkein alkaen rullaamaan autonikkunaa innoissaan auki, mutta estän tuon pelkällä ilmeilyllä, koska täällä tuulee ja sataa lunta, eikä Alex halua samaa säätä autoonsa sisään. Huokaan syvään itsekseni, joulu lähestyy taas. Se ei ole mulle enää ilonjuhla.

He opens up my door and
I get into his car and he says
You look beautiful tonight
And I feel perfectly fine

Kävelen pelkääjänpaikan puoleiselle ovelle, ja olen juuri ottamassa kättä pois nahkatakkini taskusta, saadakseni sen auki, kun ovi yllättäen aukeaakin. Magiaa. No ei , Alex on vaan kumartanut omalta paikaltaan avaamaan sen. Kuin se olisi mun palvelija. Hymyilen pienesti, en mä voi olla tollaiselle suloiselle näylle hymyilemättä. Istahdan autoon, ja lyön oven nopeasti kiinni, jotta ei tulisi vilu, vaikka täällä onkin kai penkinlämmittimet päällä. Mies kumartuu heti minua kohti, painaen suudelman huulilleni, joten ei tässä tule mun turvavyön kanssa säätämisestäkään yhtään mitään. Vastaan siihen suudelmaan silti, mies omistaa pehmeät huulet, silti tunne ei edelleenkään ole oikea. Mies lukittaa katseensa turkooseihin silmiini.
- Olet kaunis, Christian, Alex sanahtaa hiljaa. Olen jo alkanut tottumaan siihen, että hän nimittää minua kauniiksi, vaikka olenkin mies. Taino , enemmän neiti mä kai meistä kahdesta olen, mutta jokatapauksessa. Puraisen hieman huultani, toiseen vilkaisten, hymyillen ihan pienesti. On mulla hyvä olo, vaikka jotain puuttuukin. Jotain oleellista. Nojaudun autonpenkkiin, kun toinen on painamassa uuden suudelman huulilleni.
- Aja nyt vaan, totean, ja toivon vain kuvitelleeni ahdistuksen äänessäni, että se ei oikeasti karannut huuliltani, mutta taisi se karata. Mies myöntyy nyökäten, käynnistää auton ja kaartaa pois poliisiaseman pihalta, käännän katseeni ulos ikkunasta, ja näen heijastuksena turkoosien silmieni olevan kosteat, paitsi samalla mulla on kaikki niin hyvin. Silti jokin ei vain ole oikein, mä tunnen sen.
- Hyvä on, mitä olen tällä kertaa tehnyt ? Mies huokaa, muhun vilkaisten, pitkän hiljaisuuden jälkeen. Se hiljaisuus tosin alkoikin pikkuhiljaa olla jo piinaava, joten ihan hyvä päästä eroon siitä. Mä en silti mielelläni vastaisi moiseen kysymykseen. Eihän Alex ole mitään tehnyt, kuten ei koskaan, mies on täydellinen, ja musta tuntuu, että en voisi pyytää enempää. Silti mun rinnassa sykkii jotenkin niin vääränlainen tunne, josta en vain voi ottaa selkoa. Olen niin sekaisin. Ajatukset pyörii.
- Et ole tehnyt yhtään mitään. Voitko nyt vaan ajaa? Tuhahdan, ja kuulen jo pienen kiukun, tai uhman äänessäni. Mies kohauttaa olkiaan, kääntäen vilkun päälle, ja auton oikealle. Nojaudun jälleen penkkiin, tai oikeastaan ikkunaan, tuijottaen ulos, lumiseen maisemaan. Hieman haalistunut on turkoosien silmieni katse.

But I miss screamin' and fightin' and kissin' in the rain
And it's 2 AM and I'm cursin' your name
You're so in love that you act insane
And that's the way I loved you

- Jäädäänkö tähän hetkeksi? Alex ehdottaa, hymy huulillaan, parin tunnin päästä, tai no , muutaman, kellokin on jo kaksi yöllä, me ollaan ajettu rantaan. Nyökkään, pakottautuen hymyilemään. Pian, jo parin minuutin kuluttua kuulen tuhinaa. Juuri näin, mies on mennyt nukahtamaan. Huokaan hiljaa, ja katselen taivaalta putoavia lumihiutaleita, pienoinen , haikea katse silmissäni. Mielessäni pyörii vain yksi kysymys. Miksi? Miksi ihminen on niin avuton? Miksi näin aikaisin? Miksei se kestänyt? Tunnen vajoavani kauas muistojen taakse, kun kaikki oli vielä niin, kuin pitäisi kai olla mielestäni yhä.

- BÖCK ODOTA! PYSY NYT HELVETTI PAIKALLASI, kun ei edes Rex pysy perässäsi. BÖCK! Tuttu karjunta kantautuu takaatani, mutta jatkan kävelyä eteenpäin, silmieni kosteina ollessa, nenästäni vuotava verinoro valuu pitkin kasvojani, tuoden myös ikävän maun huulille. Mutta en pysähdy, vaan liukastelen eteenpäin tässä jäisessä sässä, syvään huokaisten, suunnilleen juosten eteenpäin.
- Odota, anna minulle anteeksi ! Christian! Ei minun pitänyt lyödä, ihan totta. Olen PAHOILLANI. Kuunteletko edes? Miehen huuto kantautuu mun korviin. Miten mä edes voisin olla kuulematta? Vaikka mun korvista menee vaaleanharmaat piuhat, jotka johtaa mustaan Mp3-soittimeen taskussani, se musiikkikaan ei peitä tuota huutoa takaatani. Pysähdyn kuitenkin lopulta, koska aikamoista herkkuahan se on, että tämä herra jaksaa kutsua mua oikealla nimellä. Taivaalta sataa jotakin rännän tapaista.
- MITÄ haluat? Kivahdan, miehen tullessa kohdalleni, tuo asettaa lempeästi kätensä harteilleni, ja kävelee eteeni, joudun katselemaan ylöspäin, sillä mies on jonkunverran minua pidempi. Valkoiset lumihiutaleet ovat sataneet tuon mustiin, harteille ylttäviin hiuksiin, ja miehen ruskeissa silmissä on anteeksipyytävä, huolestunut, hieman kosteat katse. Omani itkevät jo, ovat tehneet sitä varmaan minuutin.
- Anteeksi, että löin. En halua satuttaa sinua. Haluan vain.. Sinut, mies sanoo hiljaa, silmiäni katsoen. Tuo kietoo kätensä, ne turvalliset ja vahvat ympärilleni, enkä mä voisi olla missään muualla parhaillani, koska juuri nyt tuntuu hyvältä. Kiedon käteni hiljaa miehen niskaan, ja sormieni välistä lipuu mustia, karheita hiuksia. Niin monesti olen kuljettanut sormiani niiden läpi. Niin monesti.
- Rickhard , minä, kuiskaan hiljaa, yrittäen selittää jotain, mutta mies estää sen, painamalla suudelman huulilleni, johon vastaan, vaikka tiedän tahrivani Moserin huulet omalla verelläni. Se ei tosin tunnu miestä haittaavan, sillä tuo vetää tiukasti, mutta hellästi mut itseään vasten. Ollaan me vaan hulluja. Rakkaus saa ihmiset lentämään. Nyt mä voin jopa uskoa sen sanonnan olevan totta.

He can't see the smile I'm fakin'
And my hearts not breakin'
Cause I'm not feelin' anything at all
And you were wild and crazy
Just so frustrating, intoxicating, complicated
got away like some mistake