Se on tositarinaan perustuva leffa miehestä ja tämän koirasta, Hachista (tämä siis oikeasti tapahtui Japanissa 1920-30-luvulla). Mies kulkee junalla töihin, ja Hachi odottaa isäntäänsä joka päivä samassa paikassa juna-asemalla. Kun isäntä tulee kotiin, Hachi on aina tätä vastassa juna-aseman pihalla.
Sama toistuu joka työpäivä. Isäntä kuolee kuitenkin yhtäkkiä eikä enää palaakaan kotiin. Hachi palaa kuitenkin joka ikinen päivä paikalleen asemalle odottamaan isäntäänsä.
Yhdeksän vuoden ajan. YHDEKSÄN VUODEN. Ja tämä on siis totta.
Ei hitto, miten itkin kun katsoin sitä. Meni joku 20 palaa paperia ja nyt on nenä ihan tukossa ja ruvella. Todella koskettava tarina ja elokuva. Olin kuullu tämän tarinan aiemminkin, mutta jotenkin tuo leffa sai käsittämään sen vielä paremmin.
Nyt haluan mennä Shibuyaan, jossa nököttää tämän uskollisen koiran muistoksi pystytetty Hachi-patsas ♥
Ihan mieletöntä tällaiset jutut. Aaahgh, alan taas itkeä...
