IRC-Galleria

Jaksa uskoa minuun vielä hetki

Sanat naulattuna oveen
Kuitenkaan
tästä ei seuraa reformaatiota

Tästä ei koskaan puhuta

Sinä ihmettelet kovasti, ääneen
minun tapojani
minun huolettomuuttani
minun harmauttani
ja viitsimättömyyttäni

Mutta emme me tarvitse irrallisia lauseitamme

Minä en säilö tätäkään
- eiväthän sanat mihinkään katoa
Ne eivät lakkaa olemasta
vaikka muuttaisivatkin merkitystään

Minä en tarvitse varastooni mitään,
mitä olen vuosieni varrella kirjoittanut;
Se, mitä en muista
ei ole minulle erityisen tärkeää

Sinä ihmettelet huokaisten, puoliääneen
minun muuttumattomuuttani
minun ymmärtämättömyyttäni
minun lapsellisuuttani
ja suunnittelemattomuuttani

Mutta me emme tarvitse väkinäisiä maailmojamme

Ruusuja harmailla kaduilla
Moottorin laulussa kuulin Chicagon torvineen
Mukulakiviä jalkojen alla
Tuulessa tunsin kaupungin suurine valoineen

Taivuin katujen tahtoon
ja näin sinut jokaisella kulmalla kuvina
Kaikkialla tuoksui tutulta vieraalta maalta
Nyt liika valo on huokaus raskailla luomilla

"Lisää juomaa maailma, elämä on täydellistä",
sanot etkä hetkeäkään piittaa siitä
että minä istun aivan vieressäsi
lähes kiinni

Ja onhan täällä kyllä kaunista edelleen
Jazz on hyvää, ruoka samoin ja vihreä tee
Jokainen kapakka on auki vuorokauden ympäri
Keskustelu soljuu missä tupakansavukin

"Lisää juomaa maailma, elämä on tätä tänään",
huudat pöydän yli jollekin toiselle
Musiikki ei lakkaa vielä vielä hetkeen
tänä yönä

Valssin kunniaksi

Joskus käy niin kuten valveunissa
Herää vain huomatakseen hieman maailmaa
Aistiakseen pelkoa omissa sanoissaan
epävarmuutta kellonajasta

Epätodellisen kaavamainen valssi
soittaa itseänsä luomien alla
Maa on sateesta kylmä ja aristava
Ja routa pureutuu jalkoihin

Kun joku päättää jotakin hiljaa
koko maa vavahtaa
Eikä sitä huomaa kuin se, jonka silmistä
heijastuu tuo vavahtava maa

Minussa on vuosien haikeus
kun katselen sinua
Vaikken tunne sinua elämäni takaa
minä katselen sinua hymyillen

Sade hakkaa ikkunoita
jossakin sadan vuoden päässä
Kaukana tästä huoneesta
on luitakalvava kylmyys

Minussa on pistävä haikeus
kun katselen sinua
Koska tunnen todellisuuden
minä katselen sinua huokaisten

Toiset kohtaa kauniimmin
jossakin avaruuden tuolla puolen
Kaukana tästä huoneesta
on minun elämäni lämpö

Minussa on ihmismielen haikeus
kun vain katselen sinua
Koska en voi päästä lähemmäs
minä vain katselen

Jostakin syystä hän ei itke tätä syksyä
kuten on itkenyt monia edellisiä
Jostakin syystä hän ei huokaa pettyneenä
vaan nähdäkseen maailman paremmin

Jokin hänen kaipuussaan on nyt erilaista
- hellempää, hiljaisempaa
Jotakin hän tietää nyt mitä ei ennen

- menneen pelko on kuoleman alku

Kun alkaa jo olla kylmä
ja lattia kipinöi jäätä jaloille
Kun kaikki vihreä alkaa rapistua
ja tunteiden värit tippua harteille

Kun alkaa jo olla sateisempaa
ja painavat pilvet hengittää raskaasti
Kun maailma rytmittyy suuremmin rajoin
ja elämä valuu myös pimeään aikaan

Silloin hetken taas
kaikki on mahdollista
tai ainakin toiveilla on
jonkin aikaa hellä,
navakka pohja

Keinun
Ilmassa jalkani kohtaavat tyhjyyden
suuremman pimeyden kuin on auringonvalo

Sisäänrakennettu blueskaava
keinuttaa kahdesti vähintään
kunnes päätän hypätä

Hiekalla
rahisee maankuoren tunteet
Saa hakea hauraampaa laavakenttää

Viimeisten ihmisten autonomia
Yksin ei selviä, kanssa ei osaisi olla
Turhaan hait kuusta itsenäisyyttä

Syyssade tuo takaisin sen
minkä kesätuuli lakaisi pois
Ja sateessa kohotetuin käsin
kävelen hymyillen
hengittäen vapaammin

Ulko-ovi käy
Se matelee eteenpäin
joinakin öinä
sisäänpäin

Houkuttelee minut hereille

Ole tuuli sen oven välissä
minä rukoilen
Lakanoiden kylmyys on kaunis ja huumaava
Välissä kaiken sen
minä makaan hereillä tahtomattani, salassa

Kuuntelen hengittämättä
olisitko siinä
Välähdys menneestä, toinen
minä kuristan peittoani häpeästä
Käännän kylkeä, toinen on turta
patjan alla vaiti makaavien kylkiluiden
peruuttamattoman kuolleesta painosta

Huonosti nukutut yöt
Joka ainoa kuviteltu paluu
näkyy kalpeilla kasvoilla