IRC-Galleria

En hirveen usein kirjoittele blogiin eli tooosi harvoin. Mutta aattelin nyt kirjoittaa. Ihan vaan että elämä on etiä päin vieny, muutoksen tuulet pyyhkineet ja tuuli eiku yltyy. Minusta on hieno juttu, sillä se on tuonut paljon muutksia minuun ja elämääni. Suurin on alanvaihto, kuka olisi voinut aatella että uraa metallialalla tehnyt keikauttaa kelkaa. Niin että sitä ollaan hoitoalalla, iso hyppy! Voin tässä vaiheessa kaikille tutuille, jotka lukee tämän antaa haasteen.
Tunnetko todella minut, tiedätkö todella kuka minä olen. Tiedätkö ajatukset ja tunteet? Sen mistä tulen iloiseksi ja mikä saa minut surulliseksi? Minä en ennen tienyt, en minäkään. Nyt olen lähempänä tätä tietämystä. Joten tunnetko?

Juu vuosi tais vaihtua vai miten se oli ja juhannuskin män siinä sivussa, no en valita.
Juhannus olikin ihanaa aikaa mökkeilyn merkeissä, saunassa istuessa ja hyrrr.... kylmässä kallavedessä uinti yrittelyä.

Minä tunnen ihteni niin kiiruiseksi ihmiseksi, ettei kerkii edes kirjotella kuulumisia... se on todelella harmillista. Se koulu se vie kaiken aikani tai sitä on siitä hyvä syyttää. Iisalmessa Koneenasentaja kurssilla siis meikäläinen säheltää, kivaa mutta niin omituisessa kaupungissa...... Kultaseni on samalla kurssilla, joten ei niin surkeeta yksin herätä kouluun kun on toinenkin joka herää aamulla aikaseen ja lähtee kouluun ja kärsii kaikki ne samat kurssit kuin minäkin.

jep jep.. täällä olis siivoomista.. joten moikkelis koikkelis

Juu joulu oli ja kohta kai voi sanoo että se menikin. Ei siinä mitään, meidän joulu oli ihana. Lahjuksineen kaikkineen kerrassaan onnistunut, ei voi valittaa. Olen joulu ihminen täytyy myöntää, on kiva laittaa joulua ja hiljentyä jouluun. Tosin meijän eläin kunta on sitä mieltä... niin että mitä mieltä.... niin että joulu on riehakasta aikaa... kissat tykkää roikkua kuusessa ja koiruus juosta kuusen ympärillä niin että koristeet lentelee.... Kinkkuakaan ei tarvinnut syyvä yksin, aina jokua avulias karvainen naama pöydän reunan yli katsoi.

Uutta vuotta ootamme, vietämme sen perheen kanssa. Ammumme raketteja, katsomma toisten onnistuneita ja niitä ei niin onnistuneita raketti lähtöjä. Ehkä avaamme pullon kuohuvaa. Ennen kaikkea nautimme yhdessä olosta. Toivon että näin muillakin.

Juu aikaa taas vierähtänyt enemmän tai vähemmän kun viimeksi täälläkin on tullut pörrättyä... jooo muutakin elämää kuin tämä ihme laatikko (tietokone)

Suuresti ihmettelen ihmisiä jotka ei yksinkertaisesti osaa jatkaa elämäänsä eron jälkeen, aina pitää osata/uskaltaa katsoa eteenpäin. Jos jää paikoilleen tai ns. ottaa tilalle vain jonkun, jota kohtaan ei edes tunne mitään. Silloin menettää elämästään niin paljon, ei ehkä huomaa mitään ympärillään tapahtuvaa. Ihmisen luonto on etsiä sopivaa kumppania ja joskus pitää monta kiveä kääntää ja suukottaa monta sammakkoa, ennen kuin se oikea löytyy. Minäkin huulet ruvella sammakoita olen suudellut, mutta se kannatti. Ero ei ole välttämättä elämän loppu, se voi olla uuden alku.

Juu taas on aika vierähtänyt töissä käydessä, kummasti on sylintereitä taas värkätty. Omaa kotia etitty mutta ei vielä ole tärpännyt, hienoja taloja on kaupan mutta ei meitä kiinnosta ihan keskustaan muuttaa. On mukavampi kun kissat ja koirat saa pihalla mennä eikä ole heti naapurit vastassa... niin ja tekis meijän mieli ottaa ihan "hyöty" eläimiäkin. Kanoja, lampaita jne... Vaimokkeenikin suostu viimein siihen että ajaa ajokortin jos hyvä asunto syrjästä löytyy, ettei olla koko porukka sitten minun kortin varassa. Pojalla on hienot suunnitelmat mopo radoista ym... riehakkaista jutuista. Mutta etsintä jatkukoon = )

Ystävyys on ollut minulla viime päivinä tapetilla, onhan parhaan ystäväni pyöreät vuodet täynnä.. Paljastan että 40v, tosi hieno ikä ja ainakin tässä tapauksessa voisi sanoa että siinä on nainen parhaassa iässä = )

Ystävyytä on tänä päivänä niin monen moista, on sellaista että sitä tuntee toisensa kuin puu kuorensa. Sellaista ettei mitkään maailman myrskyt sitä ystävyyttä kaada. On sellaistakin niin ikävää kuin se onkin, ystävyyttä joka on kovin pinnallista. Ollaan ystäviä mutta ehkä sellaisella varauksella,että ehkä toisena hetkenä ei enään ollakkaan. Ei kestetä ystävää sellaisena kuin hän on, vaikka erilaiset ystävät ovat vain rikkaus. Jokaista ystävää kuuluisi vaalia, kuin hennointa kukkaa. Ehkä se oikea ystävyys on kuin kaktus, aina ei tarvii kastella ja se kestää. Siis ystävä voi asua kaukanakin ja eikä ihan jokapäivä tarvii soittaa tai nähdä, mutta aina kun nähdään, aina kun soitetaan. Se kaikki on yhtä juhlaa.

Muistakaamme ystäviä, rakastakaamme ja annetaan vähän aikaa.

Tässä viime aikoina miettinyt ihmisten ajatusmaailmoita, ei sillä että minua vaivaa paskan jauhajat... Mitä mielessä liikkuu ihmisillä sitä ei moni tiiäkkään.... mutta jos tietäs se vois olla jopa hauskaa.... Aina löytyy niitä jotka puhuvat niin paskaa ettei tosikaan, voit vain ihmetellä mistä kaikki jutut saa alkunsa...jaa-a sitä ei tarina kerrokkaan. Mutta parastahan se ois että jokainen eläs omaa elämäänsä. Joten hei eletääs!