IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

voiko jatkuva hyvä olo olla merkki siitä että jotain on pielessä?

perustanpa jonkun ryhmän, jos osaan. siirrän osan surinoista sinne. jos kohut ei ole varattu niin sitten se on. ja se tulee nimestä heinz kohut, mutta kunhan saan ja jos koskaan viittin niin penkaan jotain pientä infoakin. soumessa on yksi tuntemani Kohtutilaista näkökulmaa ainakin katsantokantanaan pitävä psykiatri ja taitaa olla sitten hänen kollegansa tampereella ja sielä on jonkun vuoden vanhan tiedon mukaan 16 henkilöä kerrallaan oleva päiväsairaalaryhmä, se on kunnallistetetu eli sinne pääsee vain alueella asuvat ihmiset ja jonoja on varmaan vuosi vähintään että ja niin ja jossain on joku tämän jorma tähkän vai oliko jarmo, kouluttama kuuden tai kahdeksan hengen ryhmä. etin tarkempia tietoja ja siirtelen niitä ojhonkin, jos jaksan.

kyseessä on Kohutilaista näkökulmaa edustava pitkäaikaisterapia, jossa pyritään hoitamaan persoonallisuuden noin 1v6kk tms. kestoisina jaksoina ja periaatteena on lääkkeettömyys ja sellaisesten diagnoosien kuten bilipalipolaari tai maanisdepressiivinen ja lääkkeitä hattuun ja kadulle sijaan panna piha päälle.

minulle yleensä riitää kun on ajatellu, noi tekemiset eli eiköhän tosta joku ota selvää ja tee hienot sivut ja taustatyöt niin voin sitten tulla johtamaan puheita kun on yhdistys pystyss.

kiitoksia taas antille kun se on niin kova laittamaan jo raeruohoa päähän, mutta tulee se pääsiäinen kuitenkin niin sama se on vaikka on nurmea tukka jos sitä enneen kuukahtaa, vaikka ei kai niin käy kun nyt vaan ei keksi lähtä kaivamaan lumen alta ruohonleikkuria. onhan sellainenkin tarina kuultu että muuan joku kartokikoneen hoitaja joka oli vielä minuakin pitempi ja vissii aika kova juomaankin ja juovuksissa sellaisella talutettavalla ruohonleikkurilla oli juovuksissa lykänny niin se oli kallistunut väärään suuntaan ja kun se oli vaimo sitonut siihen kahvaan kiini matonkuteilla (silloin ei vielä käytetty hiiriä) niin samalla se olisi ajellut varpaansa siin mutta tuvakäert oli keksitty ja ne meni rikki. sitte se reppana ajo sitä kartokikonetta sappaissa missä varpaita paleli kun ei noi tehtaat mitään satsaa henkilökuntaansa. sen takia minuakaan ei huolittu paperitehtaalle kun ne tiesi että toi äijä ei tänne jää, on se niin saatanan viisas ja niin minusta sitten tuli vähän muoviakin

mutta kahvini kupissa ei käy kuumana niin keskitynpä siihen.

olipas marja-liisalla märkä piha, kun kävin tupakalla meinasin taas nyrjäyttää nilkan, hitto...

(siis toi vitsihän on lapinlahden lintujen kertoma että se on niinkun vanha juttu jo sekin)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.