IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

olinko siis sanomassa jotain edellisessä päiväkirjkamerkinnässäni vai yritinkö vasta?

minusta tulisi hyvä kokoomukselainen; minä maksan kirkollisveron, ollen aktiivinen työnhakija, joka kirjoittaa lomakkeen jokaiselle äivälle, jolla olen oikeutettu aktiivisden työnhakijan etuuteen eli työmarkkinatiukeen sairas, sairas, sairas, sairas. ja kun minulle virkamies sanoo, että virkamiehenä en voi tätä sanoa, mutta osallani rikotaan perustuslakia niin minä juon viinaa, niin on sitten vakuutusyhtiöllä 'tapetaan vain ihminen: perusteltu syy' (olisiko lie vai lievestuoreeeen liiisa, mutta jotenkin tulee mileen ismo lananko kun se vielä oli edes sielunveli, mut' vittu: mies on niin vitun taiteilija että kun ei siitä koskaan tule akateemikkoa (eikä hän siksi, ja juuri siksi, tahtoisikaan siksi) tekee levyjä nimellä ismo laitela säätiö.

miä itken vähän ja nauran paljon. nyt minä nauran taas. minua naurattaa ismo alanko junassa joensuuhun. vittu, että voi ja vielä kehtaa. mutta se siitä. ismoja on aina ollut ja joskus tulee se päivä kun ismo herää epätodellisuuteen eikä tajua, kun ei ole nähnyt televisiosta sivistävää elokuvaa risto jarvalta, katos, risto jarvalta ja kymmenen kyytä ja bensaa suonissaan on niin vitun taiteiljaelämää että ei voi klenkkajalalle (huom. en tajua itekään oikein noita ja noitiakaan, ja noitten yhdyssanaat on tosi hankalila niin klenkka jalkana sitä mujistaa muuan mellerin fillaroinnin kun se ajo päin jotain vitun poseidonin tms. baarin ovea ja nehän kyllä osasivat nauraa yhtä hyvin kun sami maalais, mutta se jää nähtäväksi, sisllä nähtyä ei ole edes sitä vähää mitä miä olen pahaa moisista maalaisista - sellaisena, ja uskon kuvitelman kasvatuksen allahisuudessa huvittuneen baarissa jossain ja kärpäspaperia on navetassakin ja miä olen sellaisia nähnyt. se on julma tapa päättää elämä. itse hyönteisenä valitsisin valon, joka rysässä sekavalolamppuna valaisee ja eetterin antaisin tainnuttaa ja sitten olisin nätti ja kaunis kuin siilikehrääjä jonka ite kasvatin ja joka minulta varastettiin (olisvat saatanan pakanat vieneet elektroniikkaa, mutta niin valistunutta ja valikoivaa on asiakaskunta että ei putkitelkkarti kiinnosta kun on saanut alkunsa porauslautalla eikä ole isää kasvattmassa eikä suvussa hevosta tai edes ollut niin että olisi suitset millä hakkaa ja jahtaa pihaa pitkin ja talon ympäri.

saatanan kakakarat niin kasvaa ja sit on itku silmässä kun poliisi sanoo että toi ei ole grafiti. miten pyramidi kirjoitetaan? kerros mulle vapaamuurarina ja maalarina että mikä on kaunista ja mikä oikeuttaa sen oloon ja kuka antaa luvan sellaisen tekemiseen, mitä ei voi oikein arvostella kun se on niin ja niin kuin tämäkin [näyttää valokuvaa]. on näitä nähty ja toisten annetaan tehä, mutta jossain menee raja ja sinä et ylitä sitä, lapsoseni, suu auki että setä saa laittaa pumpulia poskeen ja kyllä se muste sormista pois kuluu, elä ja itke ja elä itkemättä sen jälkeen.

voi kauhia. käsirautoja mjuovisia ja väärinkäsityksiä ja falsetissa laulavan ehnrothin tulkinnat jostain elokuvauksesta ja vähän muustakin. rakenna, äijä, hissi kun sulla on vielä työntekijöitä. ei toi öljynporaus ja pilvenpiirtäjien rakentaminen oikein kanna tai kannata pitkälläkään tähtäimellä, sillä minä elän vain kerran ja miä todella aion jatkaa elämistäni tällä radalla ja tällä ennaltamäärätyllä polulla ja vetää peiton korville kun haluan rauhan televisiolta tai netskulta.

nohnih. lähtikö taas ja vähän lapasestakin... piti olla päiväkirjamerkinta eikä mikään yö, murra )mutta( tämähän on vain g8 ja yk ja us eli me yhdessä ja perseeseen veto-oikejus. käsipallo, minä todella haluaisin pelata käsipalloa harri holkerin päällä )hai on kala. hai on kala. hai onkai ala( ja jyrki jyrki tyräkki on hyvä marja jos on yritteliäs.

minusta saa ja voi ja tulee ja voiman pitää ja kalavalekin kalpenee kun miä sanon että kyllä yrittänyhttä ei laiteta. kokoomus kunniaan ja yritteliäisyys kanssa ja kunnan motoksi, etenkin jos kunta on kouvola. tervetuloa joukkkoon ja katajainen kansa. häkämiehet puristelee sihteerejänsä, mutta katajaista kansaa jyrkänteeltä kattelee, mato koukussansa vitun aasionaamat. vitun elätit, herätkää äänestämään tai etsikää Mehukatti, tai selvittäkäi edes onko sellaista edes enää. miä vähän olen sitä meltä että se paska lakkasi olemasta vuonna 98. ja vähän luulon lisäksi miä vähän, ihan vähän henkilökohtaisena kommenttina ajattelen että miä näin millainen anarkisti se on ja mitä se edusti: kuka tahansa saa tukan pystyyn agan mittamäärillä muotoiluvaahtoa, mutta mutta ja mutta onkin se viimeinen sana.

miä nätisti sanon ja kaunistelematta kiroilen moisille lokeille. miä olen melkonen lokki itekin ja jos kansperimä olisi suoraan sidoksissa sananlaskuihin niin urheilusivuilta ja huhupuheista ne tekijät sitte löytyy ja tietäjinä on kansakunta. sen miäkin tiiiän sanoa ja arvaan senkin, varmaksi en veikkaa. yksi risti kaksi ja nollat miljoonaksi. jos kumpi ja kampi tappelisi niin tumppi varonen ei edes osallistuisi ja miä en menis kattomaan. miä itkisin vaan. miä itkisin kotona internetissä ja vetoaisin sananvapauteen ja pyytäisin yhtä puhelua kun kerran telkkarissa ameriikkalaisissa sarjoissakin niin neuvotaan.

aijoo. jos joku ei tiennyt niin takaovi on aina auki ja minut tavoittaa aina, ja vaikkei niin internetissä

- antti ala-turkia

tervemorot teille ja turvallista matkaa kun on hirviö tuulilasin läpi tullut syliinne makaamaan

... miljoona miljoona miljoona ruusua rakasta rakasta rakastaa vai miten se meni ja alla bukatjova, on mahtava se suomalainen tulkinta. melkein olisin mielummin reijo kallio ja viikonloppuisä minä vaan, mutta kun ei ole siittiöistä siihenkään niin on keittiökin vain tupakkapaikka ja sellaasena psyy, on pysyn joh kauan ja kauhavan kauan kun pysyy niin sitte onkin ruottalainen ja nauraa lappareiden pohjalaisvitsille ihan eri sävyyn... mutta se on historiaa. mitäpä historiasta; ennen oli ennen, nyt on nyt. olkah pohjalaasia ja älkäi nyörtykö. vitun makaroonit!

ps. tietäkää taustanne tai keksikää se ite. miä olen miä tai niinkus taikissa oli joku vitun vidoeaprojekti I am I (lue eye am I tai I am eye... vittu kun nerokasta. jos pitää käydä sellanen tietomäärä läpi että voi tulla taikkinaksi niin miä teen ennemmin pitsaa tai tulen siksi)

nimim. vetkäkää välistä ja hävetkää, sillä väli haisee pahalle ja siitä jää huono maku

nimim. nimittelelee ei haukku haavaa tee paitsi jos ei haukkuva koira lakkaa haukkamalla

nimim. käsi tekee ja toinen heiluu tuulessa ja huulia liikuttaa vähän, se ei näytä hymyltä ja käy sää ennusteesta ja säähän oot paras tulkittija. mee mielees mukaan, nii muutkin tekee ja karjalaaa joi vaarikin, siitä motto ja moottorisahattomalla lapselle idea logiaan, turve nuijaan ja jussina tavataan ja torilla on kiva maata makkurissa omassa oksenuksessa kun ei kukaan viitti liata edes kenkiään, paitsi uusnatsit vai mitä vitun neonatseja ne on. vittu neon kuu, ne ei tiedä ideologiasta mitään saati että tietäisivät miltä näyttää kangasvuokko tai mistä sen löytää. ja vaikka niin niin se on rauhoitettu kasvi ja kokonaan suojeltu, toisin kun valaat. valaita saa pyytää ja jos ei suostu niin ainahan voi tappaa. kyllä valaita riittää ja antteja kanssa ja kaikki kissat pissaa nurkkiin ja paskoo hiekkalaatikoille, paitsi kurkimäessä ne kissat on kun valaat ennen ja laivat kansia vailla. miehet oli rottinkia rinnalla pajun ja ojanvartta kävi kulkurit ja nyhti rikan. nyt on toinen aika ja aika toisten puheitten, niitten ketkä silloin teki kun muut puhu.

kyllä maailma on hieno paikka ja elämä on hyvä keino sitä ihmetellä, mutta kyllä se känssä kiinnostaa enemmän kuin kaikki burtonin elokuvat ja ehnrothin estetiikka ikinä. mutta tulinpa näin tai tulinpa kirjoitin ja sinä näin tiedät että eenrootti on kova äijä jossain jmarco bjjurströmmin maaimassa, todellisuus on toinen paikka ja sen miä kohtaan selvinpäin

nimim. helppo on känissä haukkua idioottia internetissä kun ite on enemmän ja ketään ei kiinnosta

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.