IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

(ilman välitallennusta ei vaan selviä)

ja sitten on niitä päiviä kun kaikki on helppoa ja kun niistää, nenänsä liinaan niin kaikki nuha muuttuu yheksi karamellin hajuksi. sellaisen juhlapäivän minä sain tänään; karamellin hajuinen allergialääke, mutta ei niin tehokas, vaikka oli lääkärini mukaan vahvempi, keltatautui vai mikä, vittu, sen nimi olikaan. yhtä saatanan pelleilyä ja sodanaikaisten aineiden kanssa leikkimistä, sairaan yksilön, valmiiksi sairaan, immuniteetilla.

miä ihaillen tuumin kaikkea sanomatta mistään mitään. Osaltani hienot teko seuraavan sukupolven antihistamiinien napostelijoille on olla sanomatta mitään, mutta kun ajattelen että nilkkojeni kipu tuskin on allergian oire niin suonpa itselleni pienen vapauden olla kehumasta jotain paskaa, etenkin kun se minulta pois otettiin kun kerroin että se toimii. pitäisi vain haukkua aina kaikkia lääkeaineita, jos ottaa kerran puheeksi että on sellaiseen kurimukseen pantu yksilö ja itsehän tiedäät juuri tuossa vaiheessa että et todellakaan vetänyt nassuusi mitään plaseboja, mutta hälytyskellojen soidessa melkein kaikki tehtävissä oleva on jo tekemättömissä ja se mitä tehtiin ei paljoa auttanut. on vuoroni sukeltaa. teen niin ja toivoa uhisten teenkin sen kaiken sukeltamalla irc-galleriassa, jossa voin sukeltaa uimalla mahapohjaa, tai kuten göstä sundqvist, vain suuren kiven taa. siis sukellus...

sukeltava selkärankainen pidättää henkeään ja ajattelee alati, mitään?!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.