IRC-Galleria

arafat

arafat

Pekka Puupää

Selaa blogimerkintöjä

tapetaan vaaqnLauantai 20.10.2012 03:18

tapettava.txt eli ihminen tapettavana ja se ajatuksena sms tai jotenkin niin:


Ihminen on taas tapettava

tapetaan vaan
heleppo ajatus
kuka sen tekee
onko suunniteltavaa

suunnitellaan vaan
vaan vaan luistelemaan
maan maan
mutta kun se ei auttaisi

on toimittava toisin
ajatellaan taas
pidetään asiaa mielessä
miettimättä voidaan sanoa

tapettavana ei ole ihminen
tapetaan ihmistä esittävää

käynnistetään prosessi
jatkuva toiminto ja ajatus
noudattamalla saavutetaan

ilman harkintaa
eli
intuitiolla
poimitaan ajatukset ja arvataan
kaikki tapahtuma
on käynnissä
hidasta
ja niin hallittua

affirmoidaan eikä totella
toteutetaan olemalla
ei tehdä harkittua
toteutetaan aiottu

se heleppoa on
vaikea selittää
hyvä niin
toteuttaa
tekijää
muovaamatta

--
--

punastuminen

näin, kuinka punastutaan ja se tunne ei ollut mitenkään mukava. ottaisin ennemmin sillä tavalla selkään tai turpaan - kuin olen tähän mennessä saanut - en kuitenkaan yhtäjaksoisesti tai kaikke kerralla, kuin punastuisi: tunsin kaiken.

toi, sen, punastuessa koin jokaisen kerran ja hetken, ja ne momentit niin että tiesin muistin toistuvan.

minun tekisi niin kovasti, niin kauhean kovasti kuin sanon useimmiten vittu-sanan kohdalla "ihmetteleväni" kaikkea sitä, niitä ja niinpäniin ja vielä mitä sen tunteen tullessa kun on ihmeteltävä. ja kuten usein, suuren halun ihmetellä käsittämättömiä typeryyksiä, joita muut yleensä saavat minut ajattelemaan - yleensä puolestaan, valtaa minua sellainen, tunteettomuuden kylmyys tai vähästi määriteltävissä oleva tila, henkinen heikko-oppineisuus tai kyvyttömyys ilmaista tunteitaan, muuten kuin näkyvällä ja kuuluvalla halvennuksella itse ihmistä kohtaan. moiset tuntemukset tai kuvailemattomaksi jäämän käsittämättömyyden hetkiä kokiessaan ihminen, joita on monta ja siksi kutsuisin heitä ellen sanoisi että varsinainen yleisöni, jostain minulle käsittämättömästä syystä lakkaa nauramasta ja haluaa lyödä.

tuo käsittelemättömyys ja juuri se halu sellaisen olemattomuuden ymmärtämättömyyden halu ja hillitsemätön tahto, johtaa usein tiltanteisiin, joissa minua tahdotaan kosketella. en tiedä enkä tahdo välittää tai välillä ajatella että jokin sanomani, joka ei ole sanomaa, jotenkin ja jollain merkityksettömällä tavalla - kuten ajattelen - muodostelee, kuin pilvinä niin niitä, alemmuuden- tai jotain tunnetta, jota kuvitellaan ylemmyydeksi ja sellaisen tunteen ilmaisussa käsillä oleva tai niin tehtävä ilmaiseminen alkaa menettää kuvailtavaksi kelpaavaa merkitystä ja muotoa.

harmillista on se että tahdon, kovin herkästi ja kun en tarkoita tahtomisella halua vaan taipumusta, kun taipumus puolestaan ei ole minussa ollut luonteessa tai luontevasti miellettävissä, mutta se turhautuminen.

JOKAINEN, Fpieni tai SUURE MPKikn lutikkja vittu lkuvittelee että miä puhun just' siitä.

MIÄ EN, VITTU - PUHU, ENKÄ edes ajattele kirjoitellessa juuri ketään. kuvaan tunteitani ja ajattelen että tunteenkuvaus ei kuvasta minua vaan poistaa sen tulkittavan kaiken. jos tuoppi nousee ja vaihtaa suuntaa ufon nopeudella siksi tullen, käännän päätä ja sen jälkeen lyön piittamatta nyrkkiini kohdistuvasta vastavoimasta eli sirri isaacci ja newton se esittää että nyrkillä on massa ja jos se liikkuu ja siihen ei kohdistu ulkopuolista voimaa niin se kohtaa maan ja pysähtyy siihen. jos matkalla kohti maata tulee eteen jotain, jolla on massa, törmäyshetkellä, vähennetään varastoituneen energian (liike-energia eli periaatteessa potentiaali-energia ( sivistyssana ja sikis yhdyssana ja se niistä))...

esimerkinomaisesti voidaan ajatella että s3en 150kg painavasta ruhosta kun lähtee kimpale liikenteeseen ja olen suunitellut lentoradan hieman suoremmaksi kuin mitä se voisi olla jos olisin heittämässä pesäpalloa pesälle numero kaksi ja arvioinnit aivoissa on tuottaneet kokemuksen ja spatiaalisen lihaksiston tuntemusten perusteella arvion että siinää kulmassa, siinä massassa ja sillä pallon massalla ilman sitä palloa sen ollessa nyrkissä, joka on nyrkissä muodoltaan ilman palloa voi liike-energialle syntyä sellainen ja tällainen ja vähän mitä vain massaa, joulea tai työtä, joka on siis mitattavissa ja on suure, joka suure siis tarkoittaa sitä että sillä ei ole vielä suuntaa vaan se on arvona skalaari ts. se kertoo (ihan laskuna kertolaskulla) että paljon sitä energiaa tai massaa tai työtä on liikkellä ja jos kaikki mekaniikan lait ja onni ja tuuri ja epäonni on oikein vituillaan niin voidaan ajatella massaa, joka vastaa 7500kg painoa, joka impulssin muodossa kohdistuu viiden senttimetrin neliön alueelle...

tälli on aika kova. miä sanon että varataanko pitemmät sähköjohot tänäyönä siihen tiiseriin. miä lähen kattomaan onko putkassa patjat vaihettu vai pesty vaan... en mene joen yli, ainakaan siltaa pitkin eli tämä ei ole uhkaus ja tätä ei saa siksi pitää laittomana uhkauksena.

mielummin halutessa uhata jotain laitan asiat käyntiin ja annan tapahtua omalla painollaan mikä on m*9.82kg/2*2 tms. tms. tms. tms.

"jne. jne. jne. ja kaikkea sellaista mitä vastaavanlaisessa tilanteessa tulee sanoa", F.,Dostojevski, "kell'>htmlxmlxaksyeqaeksyumlautumlautacutetuokiojatunetune"a"rista"

mi'meilt'mo'

cul8rcuelclugluglucruelworld,
see you later, but see you soon,
tai kuten impossible missionissa (amigalla peli)
"stay a while, stay forever"

örf:PÅÅÅÅÅÅÅÅPPPPPPPPPPPPPPPPPPPPPPPPPlärvi ja monta kieltä *ascii on mun tai vasta, se muistetaan, se muistettavana*

(se tunne kun hylätään, maksan siitä, koska joudun sen ostamaan. muille tarjotaan elämän kalleinta huvia, jota koskaan pääsee koittamaan...:Ä;M;saf siit' nauttimaan ja muistakaa: se tulee kun olen poistunut enkä palaa)

( ympäri maailmaa, jota kuvittelen eläessäni ajattelevani paremmaksi paikaksi sanomani jälkeen, ja arvatenki sanomani ei ole sanomaa, mutta se on luotu sellaisena kuviteltavaksi ei ajateltuna jne., jne..., noita on ja noita ei ole, kumma homma ja kuinka vältimme katastrofin on ilmiselvää ja vain meteorologit tietää, mutta hekin vain siksi että sää mallinnettiin... kuka tahansa voi luoda sääilmastomalli, se on hyvin yksinkertaista: ajatellaan kuviteltaqvaksi ja ilman sitä rubikin-kuutio. kyumiiypää sanoo televisiossa, josta ammennan sivistystäni tai ainakin sen siementä, jos mikään mitään sanoo... niin rubikin kuutiossa ei kuulemma ei ole kumma se että saa yhdelle kuution sivulle saman värin vaan se että sen saa kuudelle. katsotaanpa kolmea sivua, jos kuutiossa niitä on kuusi. kuvitellaan seuraavaa ja rakennetaan näkemys olemme mika, olemme mika ja jälleennäkemisen riemu on sietämättömän kivaa ja kehu on ansaittua, muu teennäistä.

sinä olet viisas. sinä heität kommentin, jonka olet oppinut asteriksista ja arpa on mielestä lie heitetty. ASIA EI OLE NIIN ja kIE,LI SANOO: arpa on ilmassa. minä TEEN ISOA EROA JA OLen matkalla Saksaan; pelaan rulettia, mika-Se-Mustalainen mika minua hävettää ja vituttaaa, rwkiai miwli vetää lättyyn ja pataan yhtä sun toista ja etenkin panna heltat heilumaan jos ollaan asialla siis... no nopat on ilmassa ja sinne ne jää -- kin, kun käyttäjät on tollasia säälittäviä juoppoja, jotka tulee ja kehuu ja tarjoaa ja on reiluja ja mitä ihmeteltävitäntä imartelua ilman minkäänlaista vaikutusta. miä rakastan ihmistä ja sitä esittävää, etenkin kun se ei tiedä mitä on farssi, noin elokuvia luokitellessa tai ajatellessa... tosin ja toki myös, dear mIKA

wohever YOU ARE ja jos voitat lotossa, anna rahaa ja miä annan kaikki takasin ja kaksinkertaistan... mutta tuohan kuulostaa tosi huonolta, mika salo (olikohan se mika salo, joka oli säästöpankilla töissä ja rikkoi karttakeppejä ja hukkasi tampellan ja hävitti ulkomaille sen osaamisen -- onhan toki, ja sen voi vai kuvitella että jossain vaiheessa tulevaisuutta on sellainen kivi ja sellainen kirjoitus että ilman sitä virhettä ei oltaisi voitu oikaista tuota tekoa, joka mahdolisti sen ja tämän ja niin tästä tuli se. menen siis kalenteriin. teen ja tuon lähteestä vettä, jota juodaan sen suonmaun vuoksi ja tähden teen sen, mikä on jälkinmäinen itse olematta ja tulematta vain ohikiitäväksi ajatukseksi tai komeettaa pyrsötnä heiluttavana jääkimpaleena. minä olen suuri ja sitä enemmän. se on minun ainoa mahdollisuus...

minä en voi olla pieni ja mitäänsanomaton
minä en tule muistetuksi rumin teoin
minä en tule historiassa esiin tappaen
minä en tee ihmiselle haitallista
minä en tee sitä luonnon kustannuksella
minä olen hyvä
minä olen yksinomaan hyvä
minä olen yksinomaan hyväätahtova
ja hyvää ajatellen minä ajattelen
kaikki eivät ole hyviä
kaikista on hyvä poimia joitain
joitain kaikista ei kiinnosta hyvä
hyvä on yhteinen etu
yhteinen etu ei ole yhdelle hyvä
yhden ajattelema ei ole hyvä
hyvä on tekona toimintaa
toiminta on prosessi
prosessi voi olla kehitystä
kehityksen olisi hienoa jatkua
jatkumo kanssanne
minä en
minä vihaan teitä
teitä, joita on ja joita käy
ihminen
minä en ole ihminen
tahdon hyvää sille
niille
ja teille
olkaa hyviä
eläkää etuanne vastaan
ajatelkaa minua

kuinka
hyvä
olisin
voinut
olla

ehdoillanne, jotka asettelitte.
jääkää niin ja tehkää hyvin:
ihminen on ja sittemmin ihminen ei ollut,
katselen sitä, välillä ajatellen näin
...
..
.
.
..
...
baghavad ghita ja
ja
ja
ja kuten se on
tappakaa mika salo

TOTEM?!

/ÄLKÄÄ TEHKÖ KUTEN EHOTAN JOS NE SANOJA ON,
NE EI OLE CHISUN URA TAI KUNKHAAN ELÄMÄ.
ÄLKÄÄ TEHKÖ AJATUKSISTANI TOTTA
TODISTUS TEOIN TEKEE MINUSTA MINUT
JA KUVITELMIENI SINUSTA ON TOTTA TOSIAAN,..
.
SE MIELESS' JA UNOHTAMATTA HETKEKSIKÄÄNB...

TA8IKA JA LUBOMOVOBOO AS you see j a arse kansanne/ÄLKÄÄ TEHKÖ...
...-
A
-..,MS.FA
.DSGA

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.