IRC-Galleria

big-jp

big-jp

SE ON SULLE PUNANEN VITU HÖTÖPÄÄ!!!!!!!!
Keltaisen Talon pitkäaikaisesta kasvatuksesta ja hoivasta hyötyvät peruskoulua käyvät, huostaanotetut lapset, jotka tarvitsevat aikuisten vahvaa tukea elämän hallinnassa ja ikätasoisessa kasvamisessaan. Myös aiempiin sijaishuoltopaikkoihin integroitumattomat lapset hyötyvät intensiivisesti ja hoidollisesti toimivasta yksiköstämme.
Keltainen talo toimii Kasvun Yhteisöjen Koivikon pihapiirissä rauhallisella alueella 8 km päässä Mikkelin keskustasta. Yksikössämme on yhteiset oleskelutilat, keittiö, toimisto ja jokaisella lapsella on oma huone. Lisäksi lapsillamme on käytössään Koivikon yhteiset vapaa-ajan tilat sekä pihapiiri ja ranta.
Lasten arjesta huolehtimassa on kuusi ohjaajaa, opettaja, kouluavustaja, yövalvojat sekä erityistyöntekijä (erityistason perheterapeutti, psykoterapeutti). Käytämme myös laitoksen oman psykologin palveluita sekä ulkopuolisia palveluita, kuten psykiatria. Lasten perusterveydenhuolto toteutuu terveyskeskuksessa sekä kouluterveyden hoitajan ja koululääkärin toimesta.
Sijoituksen kantavana ajatuksena on, että Keltaiseen Taloon tullaan lähtemään ja työskentelymme suuntaakin koko ajan tulevaisuuteen. Pieni, neljän lapsen ryhmämme antaa mahdollisuuden hyvin tukevaan kasvatukseen. Työtämme ohjaa aikuisjohtoinen yhteisöllisyys, toisen ihmisen kunnioittaminen ja johdonmukaisuus. Lapsia osallistetaan heidän kykyjensä mukaisesti ja lapsen kehitystä tukevat keskustelut ovat tärkeä osa elämäämme.
Toimintamme kivijalkoja ovat tukeva omaohjaajatyö, toiminnallisuus, intensiivinen perhetyö sekä ART-toiminta. Lapset käyvät koulua omana ryhmänään opettajan ja kouluavustajan johdolla.
Omaohjaajan tehtävänä on tukea pitkäjänteisesti ja lapsilähtöisesti oman oppilaansa arkea. Hän vastaa siitä, että normaaliarjen edellytykset lapsen kohdalla toteutuvat. Omaohjaaja on myös tiiviisti yhteydessä lapsen läheisiin.
Toiminnallisuus toteutuu niin yhteisöllisesti kuin yksilöllisestikin. Lapsi osallistuu yhteisössä arkitoimintoihin opetellen samalla pitämään huolta itsensä ja ympäristönsä ruokahuollosta sekä hygieniasta. Lisäksi hän opettelee yhteiskunnallisia taitoja osallistumalla erilaisiin yhteisiä asioita käsitteleviin palavereihin. Näitä ovat esim. nuorten kokous, viikon koonti ja aikuisten tiimi, jossa kukin lapsi vuorollaan toimii nuorten asioiden esittelijänä. Lapset ovat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa retkiä ja erilaisia projekteja. He voivat osallistua myös eri yhteistyökumppaneitten kanssa toteutettaviin elämyksellisiin projekteihin. Toiminnallisuus kasvattaa vastuuta ja itsetuntoa. Arkeamme piristävät erilaiset juhlat ja joihinkin niistä kutsutaan myös lapsen läheisiä.
Lasten läheisten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä koko sijoituksen ajan. Heidän kanssaan asetetaan perhetyön tavoitteet ja sovitaan sen toteutustavat. Siihen kuuluvat olennaisena osana kotikäynnit. Perhetyön tarkoituksena on vahvistaa lapsen elämään läheisesti kuuluvien aikuisten hyvää tapaa tukea lasta myös sijoituksen päätyttyä. Keltainen Talo järjestää kaksi perheleiriä vuodessa ja lasten vanhemmilla on sen lisäksi mahdollisuus osallistua Kasvun Yhteisöjen avoimeen vanhempien ryhmään kerran kuukaudessa. Läheisiä varten on käytössämme vierasasuntoja. Perhetyöstä vastaa erityistyöntekijä.
Keltaisen Talon lapsille järjestetään ART-toimintaa. Se on menetelmä, jolla pyritään antamaan epäsosiaalisesti käyttäytyville lapsille valmiuksia rakentavampaan käyttäytymiseen. Ryhmässä opetellaan sosiaalisia taitoja ja itsehillintää. Ryhmäläiset tekevät moraali - ja vihanhallintaharjoituksia. He myös opettelevat nimeämään ja tunnistamaan tunteita ja omia toimintamallejaan.
Sijoituksen loppupuolella voidaan järjestää erittäin tuettua itsenäistymisharjoittelua yksikkömme välittömässä läheisyydessä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.