IRC-Galleria

big-jp

big-jp

SE ON SULLE PUNANEN VITU HÖTÖPÄÄ!!!!!!!!

[Ei aihetta]Maanantai 25.06.2012 02:01

Jos muistelet mennyttä ja mietit miksi kaikki aina loppuu kun asiat on hyvin ja tuntuu ettei mikään pilaisi mitään, ja kaipaat aikoja joita et enää tule saamaan takaisin. Niitä ihmisiä ja sitä hymyä jota silloin näit päivittän, näet nyt harvoin tai et ollenkaan. Lisää tämä blogiisi muistuttaaksesi niitä ihmisiä, siitä että he ovat sydämmessäsi silti vaikka kaikki ei ole niinkuin ennen. ♥
Keltaisen Talon pitkäaikaisesta kasvatuksesta ja hoivasta hyötyvät peruskoulua käyvät, huostaanotetut lapset, jotka tarvitsevat aikuisten vahvaa tukea elämän hallinnassa ja ikätasoisessa kasvamisessaan. Myös aiempiin sijaishuoltopaikkoihin integroitumattomat lapset hyötyvät intensiivisesti ja hoidollisesti toimivasta yksiköstämme.
Keltainen talo toimii Kasvun Yhteisöjen Koivikon pihapiirissä rauhallisella alueella 8 km päässä Mikkelin keskustasta. Yksikössämme on yhteiset oleskelutilat, keittiö, toimisto ja jokaisella lapsella on oma huone. Lisäksi lapsillamme on käytössään Koivikon yhteiset vapaa-ajan tilat sekä pihapiiri ja ranta.
Lasten arjesta huolehtimassa on kuusi ohjaajaa, opettaja, kouluavustaja, yövalvojat sekä erityistyöntekijä (erityistason perheterapeutti, psykoterapeutti). Käytämme myös laitoksen oman psykologin palveluita sekä ulkopuolisia palveluita, kuten psykiatria. Lasten perusterveydenhuolto toteutuu terveyskeskuksessa sekä kouluterveyden hoitajan ja koululääkärin toimesta.
Sijoituksen kantavana ajatuksena on, että Keltaiseen Taloon tullaan lähtemään ja työskentelymme suuntaakin koko ajan tulevaisuuteen. Pieni, neljän lapsen ryhmämme antaa mahdollisuuden hyvin tukevaan kasvatukseen. Työtämme ohjaa aikuisjohtoinen yhteisöllisyys, toisen ihmisen kunnioittaminen ja johdonmukaisuus. Lapsia osallistetaan heidän kykyjensä mukaisesti ja lapsen kehitystä tukevat keskustelut ovat tärkeä osa elämäämme.
Toimintamme kivijalkoja ovat tukeva omaohjaajatyö, toiminnallisuus, intensiivinen perhetyö sekä ART-toiminta. Lapset käyvät koulua omana ryhmänään opettajan ja kouluavustajan johdolla.
Omaohjaajan tehtävänä on tukea pitkäjänteisesti ja lapsilähtöisesti oman oppilaansa arkea. Hän vastaa siitä, että normaaliarjen edellytykset lapsen kohdalla toteutuvat. Omaohjaaja on myös tiiviisti yhteydessä lapsen läheisiin.
Toiminnallisuus toteutuu niin yhteisöllisesti kuin yksilöllisestikin. Lapsi osallistuu yhteisössä arkitoimintoihin opetellen samalla pitämään huolta itsensä ja ympäristönsä ruokahuollosta sekä hygieniasta. Lisäksi hän opettelee yhteiskunnallisia taitoja osallistumalla erilaisiin yhteisiä asioita käsitteleviin palavereihin. Näitä ovat esim. nuorten kokous, viikon koonti ja aikuisten tiimi, jossa kukin lapsi vuorollaan toimii nuorten asioiden esittelijänä. Lapset ovat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa retkiä ja erilaisia projekteja. He voivat osallistua myös eri yhteistyökumppaneitten kanssa toteutettaviin elämyksellisiin projekteihin. Toiminnallisuus kasvattaa vastuuta ja itsetuntoa. Arkeamme piristävät erilaiset juhlat ja joihinkin niistä kutsutaan myös lapsen läheisiä.
Lasten läheisten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä koko sijoituksen ajan. Heidän kanssaan asetetaan perhetyön tavoitteet ja sovitaan sen toteutustavat. Siihen kuuluvat olennaisena osana kotikäynnit. Perhetyön tarkoituksena on vahvistaa lapsen elämään läheisesti kuuluvien aikuisten hyvää tapaa tukea lasta myös sijoituksen päätyttyä. Keltainen Talo järjestää kaksi perheleiriä vuodessa ja lasten vanhemmilla on sen lisäksi mahdollisuus osallistua Kasvun Yhteisöjen avoimeen vanhempien ryhmään kerran kuukaudessa. Läheisiä varten on käytössämme vierasasuntoja. Perhetyöstä vastaa erityistyöntekijä.
Keltaisen Talon lapsille järjestetään ART-toimintaa. Se on menetelmä, jolla pyritään antamaan epäsosiaalisesti käyttäytyville lapsille valmiuksia rakentavampaan käyttäytymiseen. Ryhmässä opetellaan sosiaalisia taitoja ja itsehillintää. Ryhmäläiset tekevät moraali - ja vihanhallintaharjoituksia. He myös opettelevat nimeämään ja tunnistamaan tunteita ja omia toimintamallejaan.
Sijoituksen loppupuolella voidaan järjestää erittäin tuettua itsenäistymisharjoittelua yksikkömme välittömässä läheisyydessä.

5 tapaa viettää lomaa laitoksestaMaanantai 25.06.2012 00:41

1,ryypätä yksin himas
2,olla himas ja dataa
3,viettää ihanaa aikaa tyttöystävän kanssa
4,hengailla frendien kanssa kaupungil
5,älä lähde ollenkaan lomille

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.02.2012 13:11

OLISITKO YSTÄVÄNI...
SELLAINEN JOKA KUUNTELEE KUN ON MURHEITA,
SELLAINEN JOKA KÄVISI KANSSANI KAHVILLA,
SELLAINEN JOKA KATSELISI KANSSANI LEFFOJA,
SELLAINEN JOKA KÄVISI JOSKUS LUONANI KYLÄSSÄ,
SELLAINEN JOKA LÄHTISI KANSSANI JOSKUS OSTOKSILLE,
SELLAINEN JOKA PITÄISI KANSSANI HAUSKAA,
SELLAINEN JOKA PYSTYISI SÄILYTTÄMÄÄN SALAISUUKSIA,
SELLAINEN JOKA HALUAISI OIKEASTI VIETTÄÄ KANSSANI AIKAA,
SELLAINEN JOKA OSAISI MYÖS ITSE OTTAA YHTEYTTÄ SILLÄ YSTÄVYYDEN PITÄÄ OLLA MOLEMMINPUOLISTA,
SELLAINEN JOKA VÄLITTÄISI MINUSTA JUURI TÄLLÄISENÄ,
LISÄÄ TÄMÄ SEINÄLLESI JA KATSO KUINKA MONI HALUAISI OLLA OIKEASTI YSTÄVÄSI!!!

[Ei aihetta]Lauantai 04.02.2012 22:33

1. Kädenvääntö vai pusu?
2. 1 hali vai 1000 halia?
3. Leffaan vai yökylään?
4. Pano vai uimaan?
5. Poskipusu vai fritsu?
6. Lisäätkö tämän blogiisi että pääsen kostaamaan?
(yksärill jos hauluutte):DD

[Ei aihetta]Lauantai 04.02.2012 22:00

Vastatkaa
1. Kuinka hyvännäköinen olen asteikolla 1-10?
2. Voisitko koskaan halata minua?
3. Entäpä voisitko koskaan suudella minua?
4. Voisitko satuttaa minua koskaan?
5. Jos itkisin mitä tekisit?
6. Oletko koskaan ollut ihastunut minuun?
7. Jos saisit tehdä minulle mitä vain, mitä se olisi?
8. Jos saisit pyytä minulta mitä vain, mitä se olisi?
9. Jos sanoisin että rakastan sinua, mitä vastaisit siihen?
10. Jos tulisin ja suutelisin sinua, mitä tekisit?
11. Jos tulisin ja halaisin sinua, mitä tekisit?
12. Jos pyytäisin sinua olemaan aina kanssani, olisitko?
13. Mikä minussa on parasta?
14. Olenko koskaan saanut sinua itkemään?
15. Olenko koskaan saanut sinua nauramaan?
16. Jos pyytäisin sinut minun luokse kylään, tulisitko?
17. Jos olisin surullinen piristäisitkö minua?
18. Lisääthän tämän omaan blogiisi jotta pääsen vastaamaan sinulle?.

[Ei aihetta]Lauantai 04.02.2012 19:12

jos olet rakastunut lisää tämä blogiisi

koulukotiLauantai 04.02.2012 18:13

1:koulukodin ruuat on vanhoja ja homeessa 2:koulukodissa on huonot opettajat 3:koulukodin ohjaajat on rasistisia sikoja 4:koulukotiin joudutaan ei päästä 5:koulukodissa ei saa polttaa 6:koulukodissa ei saa harrastaa seksiä
7:koulukodissa ei saa juoda energia juomia
8:koulukodin säännöt on paskat
9:koulukodin ohjaajat luulevat että avaimet merkitsee valtaa
OLEN KOULUKOTI-NUORI JA TIEDÄN TÄMÄN

jännää tää jutskaLauantai 04.02.2012 14:30

kaikki randomitki laittelee sydämmii jännää näin alkaa räppärin ura