IRC-Galleria

Nukuttaa, väsyttää... ei oikeesti jaksa enää olla hereillä! Haluis mennä nukkuun, mut ei voi kun pitää SIIVOTA!!! Ihanaa.

Helsingissä oltiin tänään. Helsinkireissu tiivistettynä *KÖH* muutamalla sanalla:
Vampyyriluuranko, I want my money back, shoppiing, hevikommuuni + Taikan hippinurkkaus, miljonääri Heini, mieletön shopping vastustuskyky, hesburger + taas myöhässä, Tarja VS Sauli, suklaariippuvuus, tessuilua kameralla.

Kivaa oli. :) taks kaikille jokka oli mukana. Nyt takas siivoon ja sit NUKKUMAAN!

Mulla on aika helpottunu olo. Tietysti vähän harmittaa, kun ei oikein taas asiat menny niinkuin halus. Sit toisaalta, mä en oikeastaan ole menettänyt mitään. Mä en voi menettää jotain mitä mulla ei koskaan ole ollutkaan. :)

Harmittaa vaan kun toi onnellisuus on vähä kadonnut. Mut hei, täytyy osata iloita siitä mitä omistaa. Mulla on maailman ihanimmat ystävät ja luojalle kiitos heistä! <3

Kylmä ja mietityttää. Mitäköhän mä täällä teen? Mähän kuuluun jonnekkin aivan muualle. Mä en ole lähelläkään se, kuka luulen olevani. Vai olenko? Vai valehtelenko taas vain itselleni? Hitto... tää ei oo helppoo tietää milloin valehtelen vastatessani itselleni ja milloin en. Oon ehkä vaan vähän liian vaikee ihminen.

Isä laitto mun huoneen lämmitystä suuremmalle, tääl on silti kylmä. Ehkä mä jäädyn tänne. Sit äite tulee aamulla herättään ja löytää sellasen jääkalikan. Ei ainakaan tarttis mennä kouluun. Sit olis kyl toisaalta ainakin kylmä. Joka tapauksessa, mun varpaat jäätyy kyl ihan just.

I feel so happy. :) Asiat alkaa meneen sillai kivaan suuntaan. Kaikki järjestyy, ainoo vaan jos saisin rakkaittenikin asiat järjestettyä. Noh, kun nyt kerran mulla on onnellinen olo, niin päätin sitten nauttia siitä! Onnellisuus ei todellakaan ole yliarvostettua! :)

Mä oon epävarma monesta asiasta, mut mä oon varma siitä, että kukaan ei enää saa käyttää mua sosiaalitätinä jolle tullaan ruikuttaan elämää. Mä kuuntelen kyllä, mut ystävänä. Mä en halua et mä oon tärkee ihmisille vain silloin kun ne kaipaa kuuntelijaa. Muuten oon aivan unohdettu. Mä en halua sitä enään. En anna enää kenenkää kohdella mua sillai - vaikka siihen loppuiskin ystävyyssuhteita jotka on mulle rakkaita ja tärkeitä, vaikka mä joutuisin sanomaan asiat suoraan ihmiselle, jota oon eniten rakastanut.

Toivottavasti mielessäni oleva ihminen lukee tän, koska mä en tuu tekeen enään mitään meiän ystävyyden korjaamiseksi. Mä oon kyllästynyt olemaan se, joka pitää tän kasassa. Mua ei kohdella kuin jtn itsestään selvää paskaa, jonka voi viikoiksi unohtaa. Se ei oo ystävyyttä. Kuunteletko sä ikinä mun ongelmia? Et. Välitätkö sä siitä, mitä mun elämässäni tapahtuu? Et. Kuinka sä voit olettaa et pysyt mun ystävänä jos et anna mulle mitään arvoa. Ystävyys ei ole itsestäänselvyys, kukkakin kuolee, jos sitä ei kastele.

Sä teit mulle paskoja juttuja, mut mä yritin ymmärtää. Sulla on paha olla ja sulla on monia ongelmia. Mä yritin antaa anteeks, mä yritin pitää sut luonani. Mut, sä et kohdellu mua enää kuin ystävää. Se sattui ja sattuu vieläkin. Tarpeeks kauan kun sattui niin en jaksanut enää. Mä annoin olla. Sä luulit et kaikki oli vieläkin normaalisti, et ees huomannut, että jotain oli vikana. Sitä kesti kauan. Nyt tiedät kuitenkin. Musta tuntuu et sä et jaksa yrittääkkään korjata meiän välejä, mä en ilmeisestikkään ole sulle tarpeeksi tärkeä. Se sattuu. Ja tässä kysymyksees vastaus; tän takia oon vihanen.

Asiaa pitkään mietittyä olen päätynyt tähän ratkaisuun. Sit kun mä saan ne omat haukkuni joskus vuonna yks ja kolme niin sit niille ihunaisille nimeksi tulee tytöllä Luna ja pojalla Sirius. Asiasta ei keskustella. :D

NI.

Olipa kerran tyttö. Tyttö esitti muuta kuin mitä oikeasti oli. Hän katsoi hieman persoonallisemmilta ihmisiltä mallia ja pukeutui kopioiden heidän tyyliään. Hänen "musiikkimakunsa" oli sekoitus tiettyyn tyyliin viittaavia bändejä, joita hän ei edes oikeasti kuunnellut. Jos häneltä kysyttiin jotain musiikista, esitti hän tietävänsä jotain.

Niin sanottuja ystäviä tytöllä oli monia. He olivat lähes samanlaisia, kukaan heistä ei loppujen lopuksi ollut persoonallinen. Heillä oli oma pieni ryhmä. Siellä he sitten puhuivat ihmisistä ja haukkuivat muiden vaatteita tajuamatta, että itse ovat jotain niin avutonta katseltavaa. Jos joku heidän ryhmästänsä puuttui, hänestä juoruttiin tietenkin silloin. Yleismeininki heillä oli kuitenkin se, että ah oih ja voih mä niin rakastan noita tyttöjä. Viikonloppuina he ostivat jokainen yhden siiderin ja olivat tietenkin niin umpikännissä kuin olla voi. Ja ainiin, tietysti he myös "polttivat" tupakkaa.

Ystäväporukassa tytöt lainailivat toistensa vaatteita ja meikkejä. Kaikki oli yhteistä. Tytöt kuitenkin aina unohtivat öh, vahingossa palauttaa tavarat ja loppujen lopuksi omivat ne kokonaan itselleen. Meikkiä he käyttivät paljon, ellei jopa liikaa, ottaen huomioon kuinka he sitä osasivat oikeasti käyttää. Toki he myös yrittivät kaikenlaisia säherryksiä jolla he yrittivät saada lisää arvostusta ja uskottavuutta heidän tyyliinsä.

Kotona tyttö otti itsestään monia lähes samanlaisia valokuvia ja laittoi niitä ns. "irkkiin". Hieman heruttelevilla kuvilla hän sai kommenttia pojilta. "Ystävilleen" hän "ommasi" kuvia ja muistutti kuinka "raksuja" he ovat. Sitten hän liittyi naurettaviin ja täysin turhiin yhteisöihin. Yli puolet hänen yhteisöistään koostui kaveriyhteisöistä. Luonnollisesti, hänellä oli myös oma kaveriyhteisönsä, jossa hän huomasi olevan ihan kivasti porukkaa.

Tyttö oli sisimmässään kovin epävarma. Kuka tahansa hiemankin hyvännäköinen poika tuli vastaan ja sanoi jotain hieman nätimmin, niin tyttö oli aivan in lööv. Pojat käyttivät tätä hyväkseen ja leikittelivät tytöllä muutaman päivän, kunnes saivat mitä halusivat ja jättivät tytön. Tyttö itki kotona, että "miksi aina minulle käy näin". Tyttö ei kuitenkaan tajunnut, että se oli hänen oma vikansa. Ei pidä antaa liian helpolla, saa sellaisen maineen. Kun "ystävät" sitten tulivat käymään näytti tyttö viiltelyjälkiään ja mainosti kuinka masentunut on.

Tytöllä oli tietenkin myös messenger. Siellä hänellä oli "ystävien", ihastuksien, sellaisten ihmisten jotka ottavat internetissä heruttelevien tyttöjen mese-osoitteen, vähemmän tuttujen ja oikeastaan kenen tahansa mese-osoite. Illalla hän sitten jutteli ihmisten kanssa mesessä ja mainosti kuinka masentunut on ja kuinka hän itkee koko ajan pahaa oloansa.

Tämä tarina on ommattu ihkuraksupoksu Korvalle<3. Piiloitin tähän tarinaan sellaisen pienen vinkin jokaiselle, joka huomaa, että itsessään on jotain samankaltaisuuksia tarinan kanssa. On tessujenkin aika huomata kuinka naurettavalta he kuulostavat näin objektiivisesti kerrottuna. Aika IhQ ex nii hej?

I looked up. The empty sky was all dark. Small snowflakes were falling from the sky and I felt cold. A tear. It caim tough I tried to stop it. I tried to hide my pain and anger. I just couldn't hide it anymore. There I was... standing in the darkness and looking at the sky. I was alone, no one there to comfort me. I don't need anyone, not anymore.

A small voice was whispering to me... "you are alone... you are not good enough... you are insignificant... no one cares about you... no one needs you." I felt it, I kind of knew it was partly true. I can see the truth, if I want to. But the point is... do I?

What do I really want? I want to be happy. I want to love and to be loved. I want to have something I have have never had. The feeling of total happyness and the feeling that everything is allright. I want to hear "I love you." I want to... I just want to be able to smile without faking it.

The small voice wasn't whispering anymore... It was shouting. "ALONE! NOT ENOUGH! INSIGNIFICANT! NO ONE!" And then... the most hurtfull tought of them all... "no one loves you..."

SHUT UP!!! I shouted to the darkness... shut up.... I cried towards the sky. I don't need anyone, not anymore. I can manage by my self. I understand my self, I know what is for the best for me. I can manage by my self...really, I can... Tears falling I looked at the black sky. I looked to the blackness of eternity.

The sky showed no kind of reflect to my words. Silence binted me to the darkness as my tears were falling along my cheek and making my skarf go all wet. I kneeled down in the snow. I hid my face with my hands. I sat in the snow and cried, still keeping my eyes focused on the sky. I was waiting for somekind of a sign. Somekind of a sign to tell me that someone has noticed that I exist. Anything... please...

I don't know how long I sat there. Time felt to be stopped. Every snowflake seemed to be falling forever. Every tought seemed to be chained to my mind, leaving me without a chance of escaping.

Ei tunteita, ei ajatuksia. Ei haluja, ei himoja. Ei pelkoa, ei vihaa. Ei rakkautta. Mitään ei ole minussa. Pelkkä kuori olen, ilman omaa tahtoa. Muotoiltu sellaiseksi kuin sinä haluat. Silti et huomaa. Et välitä, ei sinua kiinnosta.

Kahletsin itseni ajatukseen. Kahletsin itseni kipuun ja tuskaan. Jotain on pakko tuntea. Kipu on helpoin havaita. Jos antaisit minulle mahdollisuuden, antaisin sinulle kaiken. En tarvitsisi enää kipua, en tuskaa. Rakkaudella pystyisin elämään. Rakkaus ei koskaan lopu, ei katoa. Jos vain antaisit sille mahdollisuuden. Mutta ei.

Veri on vain merkki kivusta. Kyynel on vain merkki tuskasta. Minä olen merkki tyhjyydestä. Tyhjä olen sisältä ja tyhjä ulkoa. Tyhjyys on kaikki, mitä minulla on. Tyhjyyteen turvaan ja siihen jään. Ota mitä haluat, en enää välitä.

Nanné

Kuviksessa tänään oli sellanen tehtävä et piti kirjottaa tosta aiheesta. Joten mä vaan aloin kirjottaan. Ajatuksiansa on aina kiva kirjoittaa.

---

Yksin. Hiljaisuus, pimeys, ajatukset. Maailma on sinun ja sinä olen maailma. Rauha. Kukaan ei häiritse, ei käske, ei huuda tai sanoin satuta. Itse olet itsesi, ei kukaan muu voi sinun paikkaasi ottaa.

Sinun ajatuksesi, sinun valtakuntasi. Sinä olet itsesi valtias, ajatuksiasi sinä kontrolloit. Jos itket, annat kyynelten valua poskeasi pitkin. Jos naurat, annat naurun kaikua sydämmesi äänenä.

Yksinäisyytesi sinut varjoaa ja kahlitsee sinut itseesi, et voi paeta. Sydämesi tukahdettu huuto kaikuu kirkkaana, et voi sitä enää piilotella. Muiden katsoessa voit laittaa itsellesi naamarin. Voit esittää jotain, mitä et ole, voit peittää todellisen minäsi. Voit piiloutua maskin taakse, se suojelee sinua muiden katseilta. Mutta jälleen, petät itseäsi. Itseäsi et vain pysty piiloutumaan. Itsellesi et vain pysty valehtelemaan. Itseäsi et vain voi paeta. Ei, älä pakene.

Hiljaisuudessa kaikuvat hiljaiset sanat. Pimeydessä näet vain itsesi. Ajatuksesi paljastavat sinut. Ne tarkastelevat sinua. Kuka sinä olet, ne kuiskivat. Kuka sinä olet, ne vastaavat. Ei, älä valehtele.

Silmissäsi heijastuu olemuksesi. Olet yksin, olet turvaton. Kukaan ei sinua voi pelastaa totuudelta. Kukaan ei sinua voi pelastaa itseltäsi. Sinä olet totuus. Pimeys sen näyttää, hiljaisuus sen kertoo, ajatuksesi sen paljastavat. Totuus on sinun, yksinäisyys sen sinulle kuiskasi. Kuuntele sinä.

---

Nanné