moi. mä en vieläkään tiedä kuka mä oon. mä en vieläkään tiiä mihin mä oon tervetullut. mä en vieläkään tiedä mikämusta oikeen tulee. mä en vieläkään tiiä mikä mua vaivaa. mä en vieläkään tiiä miten selviin. mä en vieläkään tiiä mistään mitään. mä en vieläkään luota keheenkään. mä en vielkään oo hempee. mä en vieläkään osaa olla. mä en vielkään tiiä mitä onnormaali elämä. mä en vieläkään osaa rakastaa niinku pitäis. mä en vieläkään tee maailman viisaimpia päätöksiä.
mä edelleen juhlin päiviä putkeen nukkumatta. mä edelleen kaadan shotteja kun vettä. mä edelleen tanssin aurinko tanssia keskellä ruuhkakatua. mä vieläkin laulan kaijakoota kalliossa. mä vieläkin nauran tyhmille asioille. mä vieläkin oon lojaali mun ystäville. mä vieläkin pelkään. mä vieläkin inhoon joka ylimäärästä senttii. mä vieläkin nauran ihmisille mun pään sisällä. mä vieläkin hymyilen taivaalle. mä vieläkin juoksen pelloilla ilman kenkiä. mä vieläkin itken välillä onnesta. mä vieäkin sorrun kylpyhuoneen lattialle traumoista. mä vieläkin sanon tuntemattomille vastaan tulioille että mä rakastan niitä. mä vieläkin kuljen samoissa baareissa mut eri keijusiivet selässä. mä vieläkin nauran elämän traagisuudelle. mä vieläkin pidän mun herkän puolen suljetuissa piireissä. mä vieläkin käyttäydyn tuntemattomien edessä lapsellisesti. koska mä en vieläkään halua ketään uutta mun lähelle.
ja miksi mä hymyilen, en mä vittu tiedä enää ittekkään mut mä oon maailman onnellisin vittumainen akka joka pokemonsilmiensä kera kiroilee puluille.
