IRC-Galleria

Vaahteran lehti



Tuuli suhisi puiden latvoissa saaden ne huojumaan kevyesti. Toisinaan maahan leijaili kauniita syksyn värjäämiä vaahteran lehtiä. Ne laskeutuivat pehmeästi maahan peittäen kostean nurmikon hitaasti alleen. Oli ensimmäinen päivä pitkiin aikoihin kun ei satanut. Auringon kultaama vaahterametsikkö suorastaan hehkui kaikissa punaisen ja keltaisen sävyissä.

Läiskis. Loiskis. Pieni lapsi loikki iloisena vesilätäköstä toiseen pitkin kuoppaista hiekkatietä. Hän oli punaisissa kumppareissaan ja keltaisessa auki roikkuvassa sadetakissaan aivan kuin pieni vaahteran lehti. Kaunis, pieni vaahteran lehti, joka unohtuu leijailemaan kohti maata ilman huolen häivää ikuisuudelta tuntuvaksi hetkeksi. Kuravettä roiskui joka puolelle läiskittäen keltaisen sadetakin ruskeille laikuille. Lapsi ei sitä huomannut vaan jatkoi iloista pomppimista ja pyörähtelyään kohti vaahterametsikköä.

Metsikössä hän vihdoin pysähtyi paikoilleen ihailemaan upean väristä lehvästöä. Katsellen ylöspäin hän pyöri hitaasti paikoillaan. Pieni lehti leijaili häntä kohti. Lapsi kohotti kätensä kohti lehteä napaten sen kiinni ilmasta. Hetken verran lapsi vain katseli kämmenellään lepäävää kirkkaan keltaista, silti kuitenkin hieman punareunaista lehteä. Hän siveli sen röpelöistä reunaa pienellä pehmeällä sormellaan.

Kauempana metsikössä vanha hopeinen auto luisui vauhdilla mutkaan lennättäen soraa tietä reunustavien vaahteroiden päälle. Mieletöntä vauhtia kaahaten se luisui uuteen mutkaan. Yhtäkkiä sen eteen ilmestyi jostakin pieni lapsi keltaisessa sadetakissaan.

◊◊◊◊◊

Käppyräinen likaisen ruskea pyöri maassa tuulen mukana. Vaahteroiden rungot natisivat valittaen. Kaikkialla oli synkkää ja ruskeaa. Kaikki iloisen kirjavat lehdetkin olivat kadonneet. Jäljellä oli vain kylmä yksinäisyys ja pimeys odottamassa talven saapumista.

Pitkään mustaan takkiin verhoutunut nainen käveli pitkin kuoppaista hiekkatietä kohti vaahterametsikköä. Käsissään hän piteli pientä polttamatonta kynttilälyhtyä. Saapuessaan metsikön reunaan hän seisahtui. Henkäisten syvään nainen astui oksistojen alle. Tuska ja kaipaus loistivat hänen silmistään kirkkaina. Kävellen hitaasti eteenpäin nainen katseli ympärilleen, toivoen ettei olisi tullutkaan tänne. Haavat sydämessä olivat vieläkin syvät.

Kapean hiekkatie kaartui tiukaksi mutkaksi. Nainen pysähtyi paikoilleen. Siinä se oli. Pieni, valkoinen risti tien vieressä. Hän avasi kynttilälyhdyn kannen kaivaen samalla taskustaan tulitikkurasian. Hetken hän raapi turhautuneena tikkuja, kunnes viimein yksi syttyi. Varmistettuaan, että kynttilä ei sammu heti, hän sulki kannen ja kyykistyi laskemaan sen pienen valkoisen ristin eteen. Ristin, jonka pieneen metalliseen laattaan oli kaiverrettu vaahteran lehti.