IRC-Galleria

Mä en jaksa enää ihmisiä. En jaksa olla yksinkään. En tohdi luottaa, petyn kuitenkin. Niin kävi taas vaikkei mitään ollutkaan. Ei ollutkaan mitään ja silti oli niin paljon, oli toivo. Sekin kuihtui, kuoli pois. En jaksa kyyneleitä. Miksi juuri nyt? Huomisen piti olla mahtava päivä.. Miksi juuri nyt? Kuka oli noin julma ja suunnitteli kaiken? Nyt toivon ettei huomista tuliskaan. Ettei tarvitsisi nousta uuteen päivään. En halua kohdata sitä yksin. En taas yksin, ilman sitä pientä toivon- ja ilonhippusta. Millaista se oli, kun sai rakastaa ehdoitta ja peloitta? Mä en muista. Millaista se oli, kun sai koskettaa ehdoitta ja peloitta? Mä en muista. Mun on niin paha olla. Mä en halua että huominen tulee. Voinko mä estää sen, hidastaa edes? En halua olla yksin. Mulla ei ole ketään. Haluaisin turvaan jonkun syliin. Jonkun joka silittäisi mun sateessa (vai kyyneleistä?) kostunutta tukkaa ja sanois että kaikki on hyvin, ei ole hätää, ole ihan rauhassa. Pitäisi vain lähellä ja silittäisi hiljaa. Ei päästäisi irti. Välittäisi. Voiko itsensä kylmettää? Niin ettei kaikki sattuisi niin kovin? Mä en jaksa itseäni. En jaksa muita. Jos en rakasta itseäni, voinko rakastaa muitakaan? Mikä mussa on mennyt pieleen? Miksi olen epäkunnnossa? Miksi juuri nyt? Huomisen piti olla mahtava päivä! Mä vihaan ihmisiä! Vihaan vihaan vihaan! Kaikkia niitä ihmisiä, jotka on mua koskaan satuttaneet! Ettekä paskat ees kertoneet miksi, ei ollut kanttia kertoa! Paskat saastat. Mä en halua olla mä, en ole tarpeeksi vahva. Muhun sattuu. Liikaa. Mä en jaksa.