IRC-Galleria

Tänään herätin äidin ennen seitsemää kakka-ähinällä. Jollet, tiedä mitä on kakka-ähinä ja haluaisit herättää sillä äitisi tässä ohjeet:

1. Ähise
2. Puhise
3. Pärise
4. Ährää
5. Sählää

Voin taata, että äitisi on ikionnellinen herätessään näihin ääniin. Ainakin omani oli. Heti herättyään hän purskahti nauruun ja isäkin heräsi ihmettelemmän oman mussukkansa puhisemista. No, isällä oli edessä iltavuoro, joten hän kääriytyi syvemmälle vällyihinsä. Äiti sen sijaan nosti minut omaan sänkyynsä. Se tiesi vain ja ainoastaan yhtä asiaa: RUOKAA! Päästyäni kyljelleen äidin viereen aloitin 'ruuan etsintä'-ähinän. Se hellyyttää paatuneimmankin antamaan ruokaa. Tässä ohjeet:

1. Avaa suusi ammolleen
2. Heiluta päätäsi puolelta toiselle
3. Pidä yllä pientä ähistystä

Taattua ruokaa.
Ja tulihan sitä, oikein tissin täydeltä. Hyvä kun ehdin niellä välillä. Osa valui äidin sänkyykin, ei näissä hommissa sovi olla turhan tarkka.

Yleensä tämän aamu-aterian aikana nukahdan ja äitikin nukahtaa, mutta tänään ei meikäläistä väsyttänyt. Äiti olisi halunnut vielä nukkua, joten se työnsi mulle tuttia suuhun. Ei onnistu, muru. Aloitin kitinän. Tutti. Kitinä. Tutti. Kitinä. Tutti.
Lopulta iskä muistutti, että sillä on iltavuoro, jotein äidin piti nousta mun kanssa ylös. Me mentiin olkkariin ja äiti istutti mut sitteriin. Telkkarista tuli Animaaniset. Ne on kyllä hurjan hauskoja. Ihan sekopäitä. Mutta, kuten arvasin, olin herättänyt äidin liian myöhään. Animaaniset oli loppusuoralla. Lopputekstien jälkeen aloitin kitinän. Äiti vaihtoi kanavaa. Puhuvia koiria, hiiriä ja ankkoja. Äiti kertoi niille nimetkin, oli Akua, Mikkiä ja Hessua. Puhumattakaan niistä kolmesta pikku kvaakuttajasta. Ne nimet meni multa täysin ohi. Siis, ei yhtään kiva ohjelma. Siispä: aloitin kitinän. Äiti luuli et mulla on nälkä. Se meni keittiöön ja lämmitti mulle maitopullon. No, ei mulla oikeestaan ollu yhtään nälkä, mut paremman tekemisen puutteessa vedin sen tilkan naamariin. Ja aterian lopuksi päästin röyhyn. Sain taas kehuja. Kehut on sitten kivoja, niistä tulee niin hyvä mieli. Päästin päälle päätteksi kunnon pierun ja siitäkö äiti oli ylpeä. HYVVÄÄÄÄÄÄÄ TYTTÖ! huudahdusten säestämänä äiti laittoi mut istumaan takasin sitteriin. Ei se vaan tajua, että puhuvat ankat ei oo mua varten. Tahdon Neposen.

Ainiin, unohdin kertoa teille Neposesta. Se on puhuva pupu. Sillä on semmonen kimeä ääni ja pari kaveriakin, joitten kanssa se seikkailee. Mummon luona ollaan sitä katottu. Äitikin tykkää Neposesta, se anto sille lempinimenkin, Rasittava. Jostain syystä äiti aina unohtaa vaan kotona vaihtaa kanavaa siihen aikaan kun Neponen seikkailee. No, siitä on tulossa vanha, täytyy ymmärtää.
Niin, mihin me jäätiinkään. Joo, siihen sitteriin. Äiti meni istumaan tietokoneelle ja naputteli siellä jotain. Mitähän se kirjoittelee? Ei kai se puhu meikäläisestä selän takana kakkaa? Pakko nähdä: kitisin.

Äiti haki mut sylkkyynsä. Se kirjotteli messenger-ohjelmalla vanhalle luokkakaverilleen. Juu, tän tyypin mä tiesin. Tällä oli itelläänkin muksu. Ihan hyvä tyyppi muuten, mut ihan samanlainen kun äiti: ei vaan ymmärrä. Sen muksu on jo vanhempi kun mä ja on alottanu 'hajottaa paikkoja', kuten sen äiti asian ilmaisi. Epäilen. Luultavasti on kyse vaan terveestä kokeilemisen riemusta joka on kohdistettu (ÄIDIN MIELESTÄ!!) väärään paikkaan. Mitäs jättävät tavaroita lojumaan. Jos kerran telkkari ja kirjahylly on niin vaarallisia, ettei niihin saa koskea, niin miks ihmeessä ne on tuotu sisälle?? Tai tietokoneen johdot? Luulis, et joku Suomen Turvallisuus Virasto jo puuttuis tommosiin vehkeisiin. (Äiti ja isäkin pelkää meijän telkkua niin paljon, et ne ei uskalla siihen koskea, ne käyttää semmosta ohjainta, että sitä voi ohjata monen metrin päästä) Mikäköhän sen viraston numero mahtaa olla?

Niitten keskustelu oli aika pitkäveteistä. Alko nukuttamaan. Äiti sano kaverilleen heipat ja vei mut takasin vaununkoppaan nukkumaan. Sinne päästyäni mua ei enää nukuttanutkaan, nälätti.
Ähisin. Ei reaktiota.
Puhisin. Sama homma.
Kitisin. Alko vaunut heilumaan. MITÄH?!!? Yrittääkö se tällä heilutuksella saada mut nukkumaan??!! Turha luulo.
Parkaisin oikeen kunnolla. Ja johan sieltä ilmesty äidin naama. Ei kyllä mitenkään Naantalin Aurinkoisena. No, hällä väliä. Tämä tiesi ruokaa.
Ja sieltä paidan kätköistähän se ilmesty, joka vauvan unelma: Tissi.
Äiti tuikkasi sen mun suuhun ja nukahti. Isikin nukkui. Mä en, mä nautin. Välillä torkahtelin. Isä nousi yhdentoista aikaan, sen bussi menee kymmentä yli kakstoista. Vaikka se nousi niin aikasin, niin silti sille tuli kiire. Aina sille tulee kiire. Se kävi nopeesti suukottamassa mua ja äitiä ja sit se juoksi ulos kengän nauhat savuten.
Äiti havahtu sen verran, että työnsi taas tissin mun suuhun. Että mä rakastan aamuja. Köllöttelyä ja hidasta aamupalan nauttimista.
Puol kahdelta herättiin ovikellon soittoon. Äiti veti kiireesti paidan alas ja juoksi ovelle. Korjausmies. Se tuli korjaamaan mein roskakaapin-kiskoja. Tämän mörrimöykyn takia jäi mun ateriointi kesken. Koko korjaus-operaation ajan tuijotin miestä kiukkusesti äitin sylkystä. Se välillä vilkas mua, mut oli tosi pelokkaan näkönen. OONKO MÄ SYÖNY SUN AAMU-MUROT??!! kysyin. Ei vastausta. Niinpä niin, sitä selvästi pelotti. Uhaksin seuraavan kerran pissiä sen muroihin jos tulee vielä kesken aterian tänne säätämään. (En tiä uskoko se mua, käskin kysyä neuvolan tätiltä. Sille sanoin eilen, että pissin sen vaa'alle jos en heti saa vaatteita taks päälleni. En saanu. Tietääpähän ens kerralla.)
Korjausmies sai hommansa valmiiks ja lähti. Äiti anto mulle d-vitamiinit, maitohappobakteerit ja ilmavaiva lääkkeet pienen maitotilkan kera. Iso röyhy ja VALTAVA PIERU, joiden jälkeen olin taas: HYYYYYVVÄÄÄÄ TYTTÖ. Nyt vois ottaa vaikka torkut. Johan tässä tunti oltiinkin hereillä. Äiti vaihto mun vaipan ja puki mulle ulkohaalarin päälle. Sitten asettauduttiin vaununkoppaan maate ja ulos. Ilman tuttia. Ai tätä elämätä..