Vajaa kuukaus elinaikaa. Onneks se on niin, et meen kertalaakista huonoo kuntoo, joten ei tarvi kärvistellä punkassa potemassa paniikkia, että koska se hetki koittaa.
Kävin "hyvästelemässä" kaikki mahtavat paikat. Tuntuu oudolta, ku niihin maisemiin ei koskaan enää palaa. Näkee marjapensaita, mutta tietää, ettei koskaan pääse syömään niiden tuotoksia.
Sitten ois ihmiset. Pitäskö vihamiesten kans sopia? Ei kertois, että miks, vaan sopis. Kyllä ne sais joskus kuulla tai huomata, ettei mua enää oo. Äh, noi on ihan iisejä tapauksia verrattuna lähimmäisten hyvästelemiseen. Ja se kun pitää tehdä!
01:23 heräsin. Ei täältä minnee vielä lähetä perskutarallaa. Mut ai että ku ahisti. Voin vaan kuvitella kuinka pahalta niistä tuntuu, joille toi on faktaa, ei unta. Jotain vähän iloisempaa filmiä ens yönä, kiitos!