IRC-Galleria

Tänään tuli se päivä kun kävelin taas niistä ovista ulos.
Tunne oli mahtava, sanoinkuvaamaton.

"Häviän ilman katumusta ja suljen oven, enkä palaa enää
Sytytän savukkeen"

Edessä on vielä paljon työskentelyä ja panostamista tiettyihin asioihin,
mutten onneksi ole yksin. Monet tietävät tilanteeni,
ja sen että tarvitsen tukea ja ihmisiä lähelleni.

En osaa sitä tähän kuvata, sitä tunnetta kun jätin tietyn osan elämästäni
taakseni, lopullisesti, enkä palaa enää niistä samoista ovista sisään.
Nimittäin, nyt mä tiedän että mun siivet kantavat, pitkälle.

"Olen vapaa, vapaa kahleista nyt
Siellä on toivoa, tahtoa, lujuutta, suuntaa
Nyt voin elää ilman teitä, ilman teitä
ilman sitä hurjaa paikkaa
ilman sitä taakkaa mitä kannoin

Nyt voin elää"

Tämä vei kauan, että sain itselleni takaisin ne voimat
jotka minulla oli kauan sitten. Mutta se matka todella kannatti.
Kannatti taistella, purra hampaita yhteen, huutaa, kiljua, hakata seinää, olla vihainen,
itkeä, antaa sen kaiken kivun tulla ulos. Se todella kannatti, sillä nyt mä olen taas vahvempi,
ja osa siitä kamalasta tuskasta on poissa, osasin jo hieman päästää irti menneestä.

"Se on ollut pitkä matka
Se vei kauan, ja suuri taakka ollut kontillani
Olen ollut sinisilmäinen
Olen yrittänyt luovuttaa
olen kärsinyt sen kaiken tuskan

mutta se kannatti, sillä nyt olen tässä, entistä vahvempana."

Nyt se vanha Hanna on taas teidän luona. Ja lupaan, ettei se Hanna
katoa enää minnekään. Nyt pidän siitä kiinni, kovemmin ja kovemmin.

Kiitos murut kun olette olleet nämä vuodet (tai viikot tai kuukaudet) läsnä, tukena ja mukana elämässäni. Olette olleet paljon mielessäni, vaikka vuoden yhteensä olen ollut muualla.
Mutta nyt olen taas palannut, enkä enää poistu luotanne...

Kiitos. Rakastan teitä.