istun selkä suorana seinää vasten
kuin tyhjä kaivo äänetön huuto
lauluni tarvitsee
sinulta sanoja
sumu silmissä katse maassa
on joskus aika punnita vanhaa
ilmassa toivoa
käsissä haaveita
mä oon, oon ja en
tuun ja meen
sen kaiken teen
minkä elämä kantaa eteiseen
joo, mä oon, oon ja en
onnellinen
kun huomaan sen
ettei kuva koskaan oo täydellinen
katsoo kuun kuvajainen ikkunasta
saa hiljaisuudellaan sanottua
paljon voi saavuttaa
vähää tarvitaan
avojaloinkin voi toimeen tulla
vaikka vaakana on vaikea olla
välillä unohtuu
että jotain puuttuu
mä soudan
ja mä huopaan
välillä rantaan kolahdan
mä eksyn
ja mä löydän
joskus vain tahtois enemmän
siis oon, oon ja en
ennen kaikkee en oo
onnellinen