IRC-Galleria

Ensin tavataan baarissa.
Jutellaan, tyttö kihertää niin, ku mielipuoli,
jätkä kertoo huonoja vitsejä. (kaikkihan kännissä uskovat olevansa hauskoja)

Yhteinen yö johtaa tekstailuun,
tekstailu johtaa tapaamiseen,
tapaaminen seurusteluun.

Pari seurustelee
ja jo muutaman viikon seurustelun jälkeen
on linnoittauduttu toisen asuntoon melkein kuin avopariksi. (akkakin osaa jo nalkuttaa)

Pari kuukautta menee hyvin eri osoitteissa,
kunnes mielessä alkaa itää Yhteinen asunto,
ihan oma koti. (ihanaa!!)

Lehden palstalta löytyy ilmoitus
Annetaan vuokralle pieni söötti rivarikaksio
tai sitten kolmella huoneella ja saunalla varustettu omakotitalo.
Pariskunta saa asunnon, nainen on enempi innoissaan.
(Miehiä ei todellisuudessa kiinnosta missä luukussa ne majailee, jos palvelu pelaa)

Aletaan sisustaa kotia. (Lue: Nainen sisustaa)
Ihanat ruskeat pöytäliinat, turkoosit tyynyt, parit kynttilät olkkarin
pöydälle, kuivakukkia kauniiseen iittalan vaasiin.
Keittiössä komeilee marimekon (oksennuksen nostattavat) verhot,
samaa sarjaa pöytäliina, peltiset sokerikipotkin komeilee unikko-kuvioisina
liesituulettimen yläpuolella.
Ja mikä sen ihanampaa kuin kolme mariskoolia (aitoja) kauniissa
rivissä näkyvällä paikalla.
Makuuhuoneessa värit on hempeää roosaa,
päiväpeitto suorassa ja kaksi unelmapehmeää tyynyä siinä päällä.
(Koti on siis rönsyilevän tyttömäinen nukkekoti,
mies on melkein kuin koriste sen kaiken keskellä.
Verrattavissa roskapussiin.)

Pariskunta on ehtinyt viettää yhdessä
noin kolmisen kuukautta ja uudessa kodissa siitä
ajasta n. kolmisen viikkoa,
kun naiseen iskee hoivavietti.
Ensin itää pienen pieni ajatus vauvasta,
mutta mies ei ehkä vielä suostuisi
ja (Onneksi) naisen päässä itää tervepelko tuon kuumeen rinnalla.
Mutta otetaan ihana pörröinen kissa meidän vauvaksi..
Ja niin tehdään...

Kuluu kuukausi eteenpäin.
Kissa on kotiutunut ja sisäsiistiytynyt
vaikka ensi alkuun se kusi pitkin seiniä ja paskanti
ihanalle plyysimatolle. (voi itkun pimpura!!!)
Olisi taas saatava jotain ihanaa tähän rakkauteen.
Pariskunta päättää hankkia takapihalle
monien mummojenkin suosiman keinun,
jonka selkänojalle laitetaan torkkupeitto roikkumaan.
Ja tietysti unikkokuvioiset istuintyynyt...
(Mies saa muuten hirveät hermot akaltaan,
jos ei sit muista sateella hakea niitä sisälle)

Takapiha alkaa muistuttaa barbien unelmataloa myös.
Sillä nainen laitattaa äitinsä kanssa mitä ihmeellisempiä
rönsyjä roikkumaan katosta ja puutarhapöydälläkin komeilee
jos jonkinmoinen ruukkuräähkä.

Puoli vuotta seurustelua takana.
Jälleen täytyisi saada parisuhteeseen jännitystä.
Koti on valmis, kissakin jo löytyy,
mies on muokattu siinä sivussa mieleiseksi.
Hmm.. aletaan puhua vauvasta.
Mies ei vielä suostu.
Otetaan siis toinen kissa.

Puoli vuotta eletään jälleen eteenpäin,
nainen tyytyy vain väliajoin valittamaan tylsyyttä.
Lopulta mies suostuu vuoden seurustelun jälkeen
hankkimaan vauvan.

Raskaus alkaa muutaman yritys kierron jälkeen.
Nainen puhkuu ihanaa odotusta!
Hän hankkii ensimmäisen 12 viikon aikana
vaatteita, kenkiä, leluja vauvalle.
Mies on pienesti iloinen vauvasta,
mutta alkaa tuntea kauhua, kun lapsenvaate kasa kasvaa.

Ennen raskauden puoliväliä
nainen on hankkinut sängyn, vaunut, turvakaukalon,
hoitopöydän, pöydänkulmasuojat, tuttipulloja, tutteja
ja paljon muuta krääsää vauvalle.

Perheen auto, pieni näppärä toyota
vaihdetaan farmari volvoon.
Neuvolassa käydään joka kerta yhdessä,
mies ei saa juoda, eikä polttaa koska nainenkaan ei saa.
Miehen täytyy myös huolehtia kodista, sillä nainen ei voi jaksaa.
Mies myös passaa naista. (avovaimosta tuli avohirviö ja mies joka oli valmiiksi
tossukka on nyt supertossukka)

Ennen lapsen syntymää rynnätään äkkiä kihloihin.
Ollaan edes virallisesti sitoutuneita, kun synnytetään.
(sormushan sen tosiaan kertoo)

Lapsi syntyy.
Nainen hehkuttaa ystävilleen kuinka isän sydän vietiin.
Mies hehkuttaa kavereilleen kaikkea sitä mitä aikoo
lapsen kanssa tehdä, kun tämä kasvaa.

Arki tasaantuu nopeasti.
Kukaan ei enää kanna lahjoja ja harvat soittavat
enää kysyäkseen vauvan voinnista tai kasvusta.
Ja mikä pahinta, ketään ei kiinnosta naisen vointi.
Hän on nyt äiti, kuten moni muukin ja äidithän jaksavat.

Lapsi kasvaa.
Oppii uutta, sotkee, metelöi.
Nainen väsyy, mies tulee töistä ja saa kiukkuisen
lapsen syliinsä ennen kuin ehtii "hei" sanoa.
Nainen aloittaa tutuksi tulleen saarnan.

Jälleen alkaa tylsyys ja tappava tasaisuus uhata suhdetta.
Mennään naimisiin- keksitään.
Sehän meidän liittomme pelastaa.

Häälehtiä, pukuja, stressiä.
Kaiken kauheuden jälkeen vietetään upeat häät,
nainen loistaa valkoisessa, mies hymyilee hömelönä hääkuvassa.

Nyt ollaan Herra ja Rouva täydellisyys.

Nainen alkaa odottaa toista lasta.
Ja otetaanpa perheeseen koirakin.

Pikku kakkonen syntyy
ja arki vaikeutuu ja raskautuu.
Nainen tuntee hukkuvansa kodin sisälle,
mies väsyy naisen jäkätykseen.
Lapset vain elävät onnellisen tietämättöminä kaikesta.


Vielä he päättävät rakentaa oman omakotitalon.
Talossa on kaksi suihkua pesuhuoneessa, suuri sauna.
Keittiön hanat ovat automaattisia, nainen tahtoo valita
ilmastointilaitteenkin vaikkei niistä mitään ymmärrä.
Lattiat laminaattia, seinissä kallis tapetti, kaikki
täytyy olla sävy sävyyn.

Talo valmistuu ja perhe muuttaa.
Kaikki sujuu vuoden verran hyvin.
Vaikka perheessä riidellään usein väsyneinä
arjen koukeroihin.
Pikkuhiljaa riidat lisääntyvät ja lisääntyvät.
Mies viettää enemmän ja enemmän aikaa poissa kotoa,
nainen valittaa ja päättää itsekin lähteä tuulettumaan.

Baarissa on uusia uroksia,
niitä komeita toivoja nuorille vapaille naisille.
Siellä on myös uutta minihame kansaa.
Miehen silmät eksyvät ennen naisen silmiä.

Oma kumppani alkaa tuntua liian tutulta.
Nainen on miehelle verrannollinen omaan oikeaan käteen.
Mies naiselle verrattavissa kuluneeseen moppiin
taikka haisevaan vaippaan.

Mitä enemmän he kulkevat ihmisten ilmoilla
sitä houkuttelevammaksi ajatus vapaudesta käy.
Riidat lisääntyvät, lopulta kaikki kärjistyy kun uutukaisesta
volvosta rikkoutuu vaihdelaatikko.
Sitten lapselle tulee korvatulehdus, laskut kasaantuvat,
vessan hana vuotaa.

Riidellään räväkästi ja toinen lipsauttaa
sanat: Mä haluan erota.
Ja niin kaunis satu saa loppunsa.
Edes turkoosi viltti, unikko verhot,
kaksi pörröistä kissaa, farmarivolvo tai omakotitalo
eivät enää tuo onnea!

Eropaperit kirjoitetaan.
Harkinta aika lusitaan ja kaikki on loppu.


(Tämähän on pelkkä yleistäminen,
mutta useimmissa tapauksissa näin käy tänä päivänä.
Miksi?
Siksi, että me haluamme koko ajan jotain uutta,
emmekä tyydy siihen mitä meillä on.)

puol vuotta tuli eilen täyteen mun ihanan kisun kuolemasta :(

R.I.P 24.1.2008 <3

...erinäiset lähiaikoina tapahtuneet asiat pakottavat minut kirjoittamaan tämän...


Elämä on liian lyhyt hukattavaksi turhaan jauhamiseen.
Aina pitäisi sanoa, kuinka tärkeä toinen on. Aina kun se vielä on mahdollista.
Ei huomenna, ei ensi viikolla. Joskus se vaan voi olla liian myöhäistä.
Joskus jää vain niin paljon sanomatta. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi.
Se on vain karu totuus tästä kylmästä maailmasta.
Elämä on liian arvaamatonta. Voit vain odottaa parasta, mutta varautua pahimpaan.
Elämä on vain iso peli, ilman sääntökirjaa. Ilman onnellista loppua.
Se on testi josta ei selviä hengissä yksi ainutkaan.


Turha on esittää jotain muuta, turha on olla kova ja sanoa, ettei tarvitse ketään.
Jokainen tarvitsee jonkun. Kaikki tarvitsevat turvaa ja rakkautta lähelleen.
Kellään ei ole mukava olla yksin.


Haluaisin, että sinäkin sen ymmärtäisit, ennenkuin on liian myöhäistä.


*Huokaus* Elämä tosiaan on liian lyhyt hukattavaksi.

Monet ihmiset elävät syyttäen asioista itseään tai toisia.
Katkeruus ja kyynisyys valtaavat sellaisen ihmisen maailman.
Me häpeämme asioita, joita meidän ei tulisi hävetä.
Tuntuu siltä, että nämä tunteet ovat yhteiskunnan kasvava trendi,
joka johtaa äärimmäisyyksiin kuten itsemurhiin, kouluampumisiin tai masennuslääkkeisiin.

Elämä on kaunis asia. Tunteet, hetket ja ajatukset tekevät meistä etuoikeutettuja,
koska meillä on mahdollisuus niihin. Siitä meidän tulisi olla onnellisia.
Kaikkien vastoinkäymisten ja negatiivisten tunteiden keskellä pitää yrittää,
mennä eteenpäin, nousta ylös kun lyödään maahan.


Kuinka kauan ihmisen tarvitsee maksaa menneisyyden teoistaan?
Milloin voi antaa itselleen anteeksi ja vapautua? Vai voiko milloinkaan?
Ja pitääkö maksaa myös muista kuin omista teoistaan?

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka voi lannistaa.
Ja niitä joita ei voi. Ei koskaan.

Oon luullu et oon tietäny milt tuntuu kun mua sattuu.
luullu et mun sydän voi suruun pakahtuu.
oon luullu tietäväni miltä tuntuu viha,
kun se valtaa mun sielun ja mun veren ja mun lihan.
oon luullu tietäväni miltä tuntuu suru.
nyt tajuun etten ole tienny mistä puhun.
kun suruu ei tuu näyttään sanat, ei eleet,
oikeen surun näyttää vasta silmäkulmas kyyneleet.
nyt oon kokenut sen surun ja se otti koville niin.
mursi mut täysin, vajosin mä maahan polvilleni.
ei hyvii ajatuksii jotka päähän huolisin.
ekaa kertaa elämäs yks hailee vaikka kuolisin.
nyt oon kokenut sen ärtymyksen ja sen vihan.
tuntu silt kun koko vitun maailma ois mun takapiha.
jossa kaikki vaan kulkee ilman lupii ilman mitään.
tiiä halusinko itkee verta vai vuodattaa sitä.


Mä luulin ettet välitä ja jos et välitä,
niin kaikki meidän välilt tulee vähitellen häviään.
ne tunteet on aitoja joten tiedän mistä puhun.
et voi koskaan ymmärtää miten ne vaikuttivat muhun.
niit ei voi ees ilmaista, ei sanoin kertoa.
ei oo vertauskuvii kun ei mikään vedä vertoa.
en oo ees ihminen sielt heikoimmasta päästä.
mut oon kohdannu voittajani, toivon että sen näät sä.
sä oot mulle tärkee, sä tuot sisällön mun elämään.
ja sitä kautta sä oot ainoo joka pystyy mut selättään.

Joten mihin on tultu, mihin on päädytty.
mitä on koettu, miltä on säästytty.
on tultu siihen pisteeseen, siihen risteykseen.
jossa voidaan kumpikin valita itsekseen.
mitä asetetaan tälle puhtaalle pöydälle.
miltä siltä etsimme, ja mitä löydämme.
voin sanoo et oon tullu tästä vahvemmaksi,
mut en kestä jos tää vielä menee tästä pahemmaksi.

~~~~~~~~~~
Olen kuullut sanottavan, että hyvät ystävät ovat ikuisia
Ja heidän rakkaus säilyy, vaikka kaikki muu vietäisiin sulta pois.

Mutta voin vain taas todeta, että tuo kaikki on pelkkää kaunista valhetta.
~~~~~~~~~~

Me tiesimme lähtösi lähenevän,
näimme voimasi vähenevän.
Muisto kaunis vie eteenpäin meitä,
vaikka on sydän, silmät täynnä kyyneleitä..

--

Nuku pikkuinen rauhassa, ikiuneen tietäen,
kiitän ajasta yhteisestä, koskaan sinua unohda en.
Kiitos siitä ajasta jonka sain viettää kanssasi,
kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi.
Kiitos kauniista muistoista jotka jätit jälkeesi.
Nyt en osaa muuta, kuin itkeä perääsi.
Kiitos öistä, päivistä, kaikesta. Ajoista helpoista ja vaikeista.
Kiitos, kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään..
Mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa millaista se on, kun rakkaimpansa menettää.

--

Kauniina nauhana vuosien päivät, helminä jokainen muistoiksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis, helmist` en yhdenkään kadota sallis.
Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän.
Yht'äkkiä huomaa, se päättyikin tähän.
Muistot kauniit voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa.
Ei jaksanut sydän kultainen, vaan lähdit luokse pilvien valkeiden.
Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin, vaikka hetkellisesti sitä toivoinkin.
Katseesi on vieläkin muistoissani olemassa.
Talletan tuon kuvan syvälle sydämeen, kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen.
Nuku siis rauhassa syvää unta, ympärilläsi sateenkaaren valtakunta.

vähän niinku meinas käydä silleen viime yönä :/
oli ihan liian lähellä.

Kaikki kaunis katoaa.