Sisältää paljon avautumista
Kello 00:28 sunnuntaina. Tultiin juuri kaupungista, jossa ei mitään ollu. Ei väsytä. Ajattelin avautua
tunnevammaisuudesta. Oon huomannu tässä viimeisen parin vuoden aikana itsessäni kevyen
tunnevammaisuuden. En muista koska olen viimeksi itkenyt - pois lukien kyynelkaasulla täytetyssä huoneessa käyminen. Ei itketä, ei hymyilytä vaan kaikki on harmaata kauraa. Vitun hienoo.
Olen setä, ok, on tosi kiva, että Sara saatiin tähän maailmaan. Olin onnellinen murto-osa sekunnin isoveljen onnesta. En muuten. Ei vaan liikuta mikään.
Sain turpaan, seurustelin, join (juon), mutta mikään ei tunnu miltään. Syytän pokeria ja huonoa
menestystä naisten ja muiden uusien tuttavuuksien kanssa. Pokerissa tunnevammaisuus on suorastaan täydellistä, mutta kun en halua olla robotti. Sosiaalisessa elämässä perseestä. Haamun kävellessä ketään ei kiinnosta, kukaan ei välitä. Minkä teet, kun ei vaan osaa kiinnostaa. Intti lienee myös yks syy tämän oireen kehittymiseen. Pitäs koko-vitun-ajan olla neutraalilla ilmeellä näyttämässä hyvää esimerkkiä alaisille. Ei vaadi multa paljoa, mutta ois siisti kun tuntis jotain.
Viinan kanssa onnistun saamaan jonkulaisen hymyn naamalle, mutta aitoa se ei ole. Ei vaan jaksa kiinnostaa. Ei kiinnosta ketään muutakaan, kun rakennan automaattisesti muurin itseni ympärille, ettei kukaan vaan pääsis satuttaa.
Ois kiva tuntee jotain.
nimim. kolme päivää juonu