Upseerioppilas Porin taistelukentällä
Juhannuksen alku näytti erittäin lupaavalta ja iloiselta, aurinko paistoi ja fiilis oli hyvä.
Kaikki murheet tuntui valuvan viemäriin. Lomatarkastukseen hän pakkasi kaikkea tarpeellista:
seitsämän askia röökiä, vaihtovaatekerran, nahkarotsin sekä suuren määrän odotuksia.
Kasarmin porteilta iloisesti bussiin hypättyään tarinamme - kaikkien janoisten -
sankari päätti ottaa päiväunet jaksaakseen tulevan koitoksen. Hän lepäsi ja keräsi
voimiaan kuin urheilija konsanaan, sillä edessä oli rankahko viisi päivää vaikka sankarimme
ei tätä vielä tiennytkään. Bussimatka sujui kuin siivillä, sillä hän oli matkalla
suosikkikaupunkiinsa, Manseen, Tampereelle.
Tampereelle saavuttuaan hänen suosikkisetänsä, joka kulinaristi ei niin perinteisessä merkityksessään, vaan alkoholijuomien suhteen. Hieno mies siis. Sankarimme pomppasi bussista kuin Saksan voittaessa mestaruuden, suurella tarmolla siis. Hieman hän joutui hieraisemaan pölyä kiinni olevista silmistään. Innokkaasti hän pomppasi varusteineen ei-niin-kiiltävään Avensikseen, joka odotti häntä parkkipaikalla. Takapenkille istahdettuaan hänen eteensä ojennettiin pala taivasta, suomalainen herkku '52 olympialaisista, Gin Long drink mallia 7,5%. Tästä tulisi hieno päivä siis, vaikka kello oli hieman reilu 2000. Matka Nokialle, Tampereen 'ghettoon' sujui kuin siivillä toisen lonkeron upotessa ensimmäisen perään.
Perille saavuttuaan setänsä talo näytti yhtä arvokkaalta kuin aina. Hieman ränsistynyt puutalo liian
kalliilla tontilla. Nostalginen fiilis hiipi sisään. Täällä kun hän oli viettänyt hauskoja lapsuusvuosia sekä ei-niin-hauskoja nuoruusvuosia, kännissä. Ilta alkoi jo hämärtyä, kun setä ehdotti viskin tai konjakin maistelua. Vaikka sankarimme onkin kaikkiruokainen maistuu viski silti paremmin. Viskipullo auki, lasi käteen, elämä maistuu. Puoli pulloa viskiä ja puolikkaan tusinan lonkeroita tuhottuaan sankariamme alkoi väsyttämään. Unille keräämään voimiaan siis. Aamu koitti puhelimen pirinään, jossa vielä tässä vaiheessa oli akkua ja se jopa toimi. Tästä lisää myöhemmin. Ystävämme Jussi soitti ilouutisen, he olivat lähteneet matkaan ajoissa. Harvinaista. Odotin heitä puolen päivän jälkeen, mutta kello oli nyt hieman vajaa kahdeksan. Pian saapuivat iloiset matkatoverimme, Jussi ja Kaisa.
Näin he lähtivät kohti huonomman Vares-elokuvan tapahtumapaikkaa. Matkalla oli toki tehtävä pakollinen tankkaus Alkossa ja Citymarketissa, joista jäimme tappiolle neljännestuhannen nesteisiin. Ruoaksi riitti muutama mikropitsa sekä ananassäilykepurkki unohtamatta kuitenkaan tukkajumin tärkeää ainesosaa, limeä. Matka jatkui kohti Skandinavian kauniimpaa puolta. Pian he saapuivat Porin sekavahkoon liikenteeseen. Matkaopasteisiin oli panostettu noin 7 euron edestä
jos sitäkään. Haasteellista siis. Sankarimme istuessa apukuljettajana tuhoten kaksin käsin viinaa alkoi kuljettajamme jo hiiltyä. Eipä mennyt kuin vaivaiset sata minuuttia niin he löysivät perille. Parkkipaikka oli normaali, mutta tästä lisää myöhemmin.
Auto parkkiin, viinat ja 13 euron luxustelta kantoon. Matka jatkuu. Bussiin päästyään alkoi hilpeys jo näkyä Porin taistelijoissa, ystävämme Daniel, Jack Daniel's, kiersi ahkeraan bussin läpi. Maukasta. Teltta-alueelta normaalisti odottaisi vihertävää nurmea ja iloisia opastajia, näin ei ikävä kyllä ollut. Taistelukenttä näytti nimensä mukaiselta. Kolme pystyssä olevaa ruohon kortta ja poljettua mutaa. Woohoo, tästä tulee likaista. Tutustuimme heti naapureihimme, toki omaa etua ajatellen. Heillä oli hieno aluspressu, jossa halvat kankkumme saisivat levätä puhtaina. Neljä pulloa auki, 1,99€ veitsi laukusta, limet esiin eli homma toimii. Tukkajumimme, Pohjalle murskattu lime, sokeria, päälle kaadettu Suomiviina tai Koskenkorva, makua antamaan tuntematonta vihreää likööriä ja loraus Spriteä perään. Toimii nimensä mukaisesti.
... Jatkuu kunhan jaksaa kirjottaa