Tyyneinmätkin päivät voivat kasvattaa kohti suuruutta.
On epäilyksen talviseen puuhun saatettu sanoja.
Viime kesän lause, hymyjen reunustama, piiloitettu polku.
Sinne sateelta suojelevaan hetkeen.
Pieniin parsiin, lasten käsien muovaamiin linnoihin.
Kasvettuamme lähemmäs tunteita jotka syrjäyttävät viattomuuden.
Luomme perustaa johon istutamme oman puumme.
Jokaisella oksalla annan sinulle yhden suudelman.
Niihin päiviin asti kunnes juuri kantaa vuotensa.
Kunnes viimeiset lehdet jättävät meidet.