IRC-Galleria

johnnyotr

johnnyotr

Johnny on the Rocks

Mitäköhän sittenLauantai 06.10.2007 06:54

Saavuin juuri kotiin.
Oltiin Heinolassa kuvaamassa Disco Infernon keikkaa.
Pienoinen väsymys oli ennen settiä joten 4 kuppia kahvia, battery ja pari tuoppi maistui mallikkaasti.

Alkuilta meni laitellessa kamoja, miettiessä valoja ja standien paikkaa.
Käytössä oli kaksi standia ja kaksi käsivarakameraa.
Jesseteipillä ratkaistiin taas monta ongelmaa. Odotin tuttua kuvauspaikkaa ja saatoin jo matkalla miettiä mistä paikoista saisi hyvin kuvattua ja minne ei kannattaisi mennä.
Viime käynnistäni oli kuitenkin jo jonkin verran aikaa ja lava oli siirretty toiselle seinustalle.
Kuvaukset kuitenkin saatiin rullaamaan vaikka muutaman kerran tulikin kimurantteja tilanteita.

Eipä tässä muuta. Pojat oli hauskoja, heinolassa on ihan nättejä tyttöjä ja kotiin on aina kiva tulla. Nyt taidan siirty katselemaan piirrettyjä ja vetää tämän limonaadin loppuun.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.