IRC-Galleria

Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti. En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi, etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan tiennyt, että voisi...n jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakaistaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.

onnea rakas Daniel 3v.

Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Ennen kuin minusta tuli äiti. En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi, etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan tiennyt, että voisi...n jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakaistaisin olla äiti.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.

onnea rakas Daniel 3v.

kirjotampa mäki nyt ton synnytyskertomuksen ko kaikki muukki :P

elikkäs 10.10 sunnuntaina...
ihan normi päivä oli ja kaikkia eri vippas konsteja taas kokeilin koko päivän... illalla sit katoin bb:n suoran ja voivottelin että on se kumma kun ei miltään tunnu eikä mitään merkkejä mistään edelleenkään. vauvan pää kun oli ollu jo niin matalalla ja muutenki kaulat sun muut oli jo häipyny aikaa sitte.. Siitäpä taas sitte lähin pettymyksen kans nukkumaan että eipä tainnu tänäänkään olla mun päivä. kello oli jotain 23.40? nappasin valot kiinni ja pistin oikeen hyvän asennon, uni meinas tulla oikeenki helposti kun sitte kuulu et NAPS ja tuntu semmonen pikku poksaus. huikkasin vaan paavolle et HEI, nyt tais mennä veet, jännityksen vihlaus kävi kurkussa asti. paavopa siitä nous ylös, pisti valot päälle ja sano että jahas mäpä käyn keittään kahvit. mä istuin sängyllä ja ihan pöyristyneenä vaan toljotin seinään ku vedet vaan lorisi."et jaa nytkö tää alkaa" nousin ylös ja whooooom lisää vaaan tuli. mulla rupes jalat vaaan vispaan ihan mielettömästi, jännitti ja pelotti niin rankasti. siitäpä sitte pukasin vaatteet päälle ja mummu tuliki sitte justiinsa meille poitsua hoitamaan. heitettiin kahvit naamariin ja mä olin vielä et joo no ei meillä mikään kiire oo, vaikka supistukset oli jo aika kovia.. sit vaan mummu sano että antaas mennä jo ku noin kipeenä oot. niimpä me sit lähdettiin köröttelemään KPKSssää kohti,paavo siinä vähä kaahaili ja mä vaan sannoin et "juu ei sitä nyt tarvi kuitenkaaan liiotella et ei tässä mikään hätä oo.."

sairaalaan kirjauduttiin sit sisään n. 12.30. mentiin tutkimus huoneeseen -tässä vaiheessa supistukset oli jo niin jäätäviä et en edes pystyny siihen sängylle mennä makaamaan.. enkä tahtonu oikeen housujakaan saada jalasta-- no pinnistelyjen jälkeen sit menin siihen makaan ja kiljuin vaan et äkkiä äkkiä! ja 4cm auki. se laitto sen käyrän siihen sit pörräämään ja mä vaan rukoilin et pääsis jo helevettiin tästä ku ei enään kestä... sit rupesin vaan mariseen et nyt täytyy saada jotain ja ÄKKIÄ! pyysin sitä spinaalia -verikokeet tilattiin...

siirryttiin saliin kello oli n.01.. ruikutin koko "matkan" että mulla lähtee taju, antakaa nyt jumalauta jotain. päästiin saliin ja se labramuija tuli sit suurinpiirtein het perästä. nojasin johonki tasoon siinä ja tokaisn et -voi jumalauta nyt kyllä tulee jotain. kipu oli jotain ihan sanoinkuvaamattoman kauheeta.. kätilö sit sano et tuuppa tähän sängylle niin katotaan et joskus tilanne voi edetä aika huikeeta vauhtia. yritin jotenki kipitellä sinne sä'ngylle ja ulvoin vaan sille kätilölle et mä EN PYSTY tulla siihen sängylle.. kauheen väittelyn jälkeen mä sit jotenki vaan kampesin siihen sängylle konttaalteen ja se sanoki et jahas -verikokeita ei enään tarvita. lapsi syntyy nyt. sillon mulle iski semmonen epätoivon tunne että ei IKINÄ mun teki mieli repiä se labramuija vaatteista takasin ja huutaa vaan että sä et lähe täältä perkele mihinkään!!!! räävyin siinä sängyllä vaan että antakaaa mulle jotain -kätilö sano vaan että, meillä ei oo mitään enään antaa sulle, ilokaasu on ainut. otin sitte sitä ku ei mitään saanu- en kyllä huomannu et se olis mitään auttanu mut vetelin sitä siinä toivossa et sen on pakko auttaa mua ku ei muuta enään saa.. ponnistaa olis saanu mutta EI, mä vaan räävyin siinä et mä en uskalla mä en uskalla mua pelottaa.. sit mä vaan jotenki tajusin et mä en pääse tästä mihinkään, kukaan ei voi mua auttaa, mun onvaan pakko kärsiä se viiminen ja pahin kipu. niimpä sitten ponnistus vaihe alko. (2min) 1.29 3000g/49cm/36cm pieni täydellinen tyttö synty <3
synnytyksen kokoneiskesto sit oli se 1.57.. ja kyllä mä sanon et vaikka oli nopee niin kivut oli kyllä todellaki sen mukaset!!! nytpä on sitte kokeiltu miltä se tuntuu luomuna synnyttää, ja voin kyllä sanoa että toiste en kokeile jos ei oo pakko. siis luomusynnytystä.

ei se kipuilu kuitenkaan siihen loppunu, istukan painelu ja jälkisupistukset kyllä vaati sitte taas ihan uuden kipupanostuksen.. istukan painelu kävi ihan MIELETTÖMÄN kipeetä!!! ja jälkisupistukset oli tooooosi kovia!!! vetelin kipuläääkkeitä, vaikkakaan en huomannu et ne olis mitään edes auttannu. kuitenki sen kivun siinä vaiheessa kestää jo ihan keposesti ku tietää että vauva on nyt maailmassa ja isoin työ takana. oli se taas sen arvosta <3

38 viikoilla mennään!

ja voi hyvä ihiminen ku nyt alkas tapahtuun jotain! mahollisimman äkkiä ku olis homma pois alta niiin sen parempi!!! mitä kauemmin kestää sen isompi kynnys se on lähtee!!! KÄÄK! miten tästä ihiminen seleviiää!??? miksei nukutuksessa voi synnyttää? paitti leikkaamalla. tai miks ne ei tee jo synnyttämisestä helepompaa ku kaikkeen muuhunki voidaan satsata niin hulluna. oliskohan saunassa mukava synnyttää??? siellä ku on lämmin..? mitä jos sauna synnytys tekiski jonku come backin?

37!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! apua!!!
tässsähän alkaaa jo päivät käymään vähiin ja jännitys kasvamaan! miten ihmeessä mä oon taas pistäny tän koitoksen eteen!!!! toivottavasti se olis vaaan pian eessä niin ei enään tarvi ressata sitä!!!! alkaa jo tuntuun että olis kohta kiva vaan muistella synnytystä eikä ajatella sitä tulevana tapahtumana... mutta pian <3

oikeeen tässä säikähdin kun tajusin kuinka nopeeta aika on menny.. laittelin vauvan sänkyyn verhokatosta ja reunapehmustetta, ja hoksin että huhhuh, kohta siinä taas nukkuu joku pieni tuhisija <3 odotus käy vaan niin malttamattomaks ku noita kaiken maailman tavaroita rupee kaivamaan laatikoista esiin.. olis niin kiva lykkiä vaunuja, ja heilutella sitteriä <3 vaikkaki sitte sitä aatteleeeki että voiku joku hoitais hetken niin että sais hengähtää! mutta hooohetkeä odotellessa!

Kultahippuja hiuksiisi heitän,
suukoilla pienet kasvosi peitän.
Onnea sulle tahdon vaan,
enkelin vierelles kulkemaan.

en millään uskois että siitä on jo 2 vuotta kun oman pikkumiehen sain. tää päivä on haikee, samalla kuitenki niin ihana. haikee koska tuntuu että aika on menny niin nopeesti ja olis maailmassa ihaninta kun sais elää hetken siitä päivästä ku daniel synty. ku sais kokee vielä kerran sen tunteen ku saa sen oman pienen ihmisen jota niin kauan on odottanu syliin. se on tunne mitä ei voita mikään. se onjotain parasta. ei voi sanoo ku että oon maailman onnellisin mun omasta pienestä enkelistä <3

onnea daniel pieni.

jos yhtään tuntuu että ´pitäis jotain Robin Hood toimintaa harrastaa niin täällä olis yks vapaa ehtonen :P
vippi ajat on ny loppu ja lisää en tilaa!

kyllä se elämä tästä voittaa :)