Kipaisin kylillä hoitamassa asioita ja samalla ostoksilla. Hassua, miten sitä yhtäkkiä tuli ostamisesta iloiseksi. Lieneekö se tätä länsimaisen ihmisen kulutusjuhlapäihtymystä. Mainittakoon, että ensimmäiseksi hankin sen mitä lähdinkin alunperin hakemaan eli ystävälleni häälahjan, itselleni sittemmin vain alennusmyynnistä kaksi kirjaa, joista niistäkin toinen sanakirja. Mutta silti.
Mainonta on meikäläisittäin kertakaikkisen pitkälle kehittynyttä ja ulottaa lonkeronsa jo ihmisen alitajuntaan asti. Eikä ihme, kaikenmaailman markkinointia voi jo opiskellakin korkeakoulututkinnoiksi asti. Jokainen myyjätaho on jo jokseenkin perehtynyt huomaamattomaan ja manipuloivaan kaupankäyntiin vaihtoehtokysymyksineen (kumpi näistä olisi Sinulle parempi? ikäänkuin vaihtoehtona ei olisi jättää ostamatta kumpaakaan) ja pikkuruisine tutustumispaketteineen (pieni ilmainen vaivannäkö lisää asiakaan tunnetta ostovelvollisuudesta) jopa ihan suoranaisine valheineen. Perustyylitajua lienee jo tietää, millaista musiikkia kannattaa pitää päällä, jos haluaa asiakkaan viihtyvän liiketiloissa. Hehheh..onneksi olen lyhyt. Pitkä henkilö, joka intensiivisesti tuotehyllyn luona tutkailevana näkyy ikkunoista ulos saakka on ilmainen mainosmalli liiketilaan lisää asiakkaita ujuttavana esimerkkinä.
Kosmetiikassa, vaatetuksessa, ynnä muussa tavarataivaassa bonus- ja kanta-asiakasetuineen minua on jo lähes mahdoton naruttaa - puhumattakaan puhelinmyynnistä - , mutta kirjat ja musiikki ovat heikkouteni. Useimmiten se suosikkiartistin kokoelmalevy jää kuitenkin hyllyyn, mutta kirjakaupassa tunnen aina, että minua manipuloidaan. Tänään tunsin olevani erityisen herkkä sille kirkasväristen tarjouslappujen tulvalle, joka kirjakaupassa odotti..ei vaan tarkemmin sanottuna jo korissa oven ulkopuolella. Lähes huomaamattani ajauduin vilkuilemaan pokkaritarjouksia ja myös muuta tyrkyllä olevaa kätevää paperitavaraa, kuten kortteja. Pidänhän tarkkuutta vaativasta pikkunäpertelystä.
Kirjastoissakin minun tosin käy helposti niin, että huomaan tasapainoilevani yli puolimetrisen kirjatornin kanssa lainaustiskille ja mietin onko tässä mitään järkeä. Harmikseni sitten totean, että ei ole ja typistän kuorman pariin opukseen, joista niistäkin sitten toinen jää lopulta koskematta. Luen melko vähän, mutta sen minkä luen imaisen satasella. Toiset niinsanotusti ahmivat, minä syön hitaasti kansineen. Kuka hiivatti onkin keksinyt kirjoittaa niitä yhden tai kahden lauseen ylistysarvioita takakansiin? Jos on päättänyt investoida vain johonkin yhteen kappaleeseen, ottaako nyt se klassikon statusta lähentelevä teos joka on kiinnostanut jo pidemmän aikaa vai jokin epätavallinen, mutta jotenkin uteliaisuuden herättänyt tapaus, joka voisi olla erilainen, virkistävä ja täräyttävä lukukokemus? Normaalisti valitsen jälkimmäisen, mutta tänään olin tylsimys ja päädyin siihen tunnettuun - tietenkin odotan senkin tarjoavan jotain poikkeuksellista. Omassa kirjassa on kuitenkin se kiistaton kiva puoli, ettei laina-aikoja tavitse odotella, varata ja kytätä. Herkulliseen kohtaan voi niin ikään palata vaivattomasti. Inhoan useimpia huipputekniikan vimpaimia, mutta e-kirja voisi olla minun juttuni.
Joskus kauppa käy uskomattoman epäloogisin perustein. Kuulin kerran pienestä kahvilasta, joka oli keksinyt ovelan keinon hätistää asiakkaat notkumasta penkeillään turhan pitää aikaa. Eräs tarkkakorvainen tuttava hahmotti lampusta tai jostain muusta yhtä neutraalin huomaamattomasta laitteesta kuuluvan vienosti sirisevän, mutta kuitenkin häiritsevän äänen ja huomautti siitä henkilökunnalle. Tämä kahvilan mukaan oli kuulemma tarkoituskin, jotta levottomuus saisi asiakkaan häipymään heti nautittuaan virvokkeensa, jotta vähäiset istumapaikat vapautuvat. Huhhuh..
No mutta Roman Schatz:in sanoin; "Ei manipuloinnissa mitään pahaa ole,
se on vain tehtävä tavalla, joka saa minutkin kehräämään." :)
ps. Mutta mainostamalla se on edelleen jokseenkin haasteellista.