IRC-Galleria

Aiti kysyi multa eilen onko mulla ollut ikava suomeen. Vastasin, ettei ole enka valehdellut yhtaan. Ihanaa, etta Henna on tulossa tanne kans, onpa mullakin jokin paikka missa pyorahtaa. Lontoo on juuri niin kaukana, ettei sinne viitsi lahtea paivavisiitille.
Ma oon tosiaan ihan tyytyvainen elamaani taalla. Mieselama on yhta tyhja kuin ennenkin, mutta onpa mulla sentaan muuta seuraa. Omalla tavallani elattelen toiveita Dannysta, vaikka tiedan kylla miten siina kay. Pitanee keskittya johonkin muuhun.

Sunnuntaina olimme liikenteessa ja mina otin lievasti sanottuna liikaa viinaa. Me horpimme mietoja shotteja kaksi kannua pienella porukalla (plus ken tietaa mita kaikkea muuta!!!) ja tietaahan sen mita siita seuraa. Tein itsestani melkoisen pellen ainakin Dannyn silmissa, mutta eipa tuolle enaa mitaan voi. Ilta oli joka tapauksessa hauska. Me vaihdoimme pubia illan aikana vahintaan tunnin valein ja matkalla pongasimme kasan kirjoja lojumassa pitkin katua. Otimme siita sitten Maijan kanssa kumpikin kirjat laukkuumme ja toivoimme, ettei kukaan jaanyt kaipaamaan niita. Ei omistaja ainakaan kovin hyvaa huolta niista tuntunut pitavan...

Toita on saanut tehda vahan liikaakin ja sihteerin lomaltapaluuta odotetaan kuin kuuta nousevaa. Taalla olen oppinut nukkumaan aamulla pitkaan (tai no ainakin yhdeksaan) ja tamanaamuinen 7.30 heratys teki tosi tiukkaa. Vasyneena sitten tulee tiuskittua Chris paralle ihan turhista asioista. Tanaan nousimme aikaisin, koska toisesta autostamme oli puhjennut rengas ja kavimme korjaamassa sen heti kun liike aukeni. Chrisin ei olisi tarvinnut tulla mukaan, mutta han ehdottomasti halusi. Se tietaa meille aina lisahommaa, koska hanet pitaa ensin nostaa autonkyytiin ja sitten viela sitoa hanet neljalla eri remmilla kiinni. Toisaalta siitahan me palkkamme saamme. Ja se on varmaan ainut asia mika pitaa hanet elamassa mukana. Osallistuminen nimittain. Vasta taalla on oikeastaan tullut mietittya kaikkia niita pienia valintoja, joita pystymme automaattisesti tekemaan paivittain. Chrisia arsyttaa usein tavarat jotka lojuvat kaytavalla. Han aina pyytaa minua siirtamaan ne pois, vaikkeivat ne olisikaan tiella. Kai se on omalla tavalla reviirin kontrolloimista.
Lueskelin tassa yksi paiva rakasta change your life in seven days ja siina oli juttua siita, miten tarkeaa joidenkin asioiden hallinta on esimerkiksi vanhuksille. Vain se, etta voi itse paattaa huonekalujen jarjestyksen tai illallisen sisallon voi ratkaista sen toimiiko nuppi kunnolla ja erityisesti sen kuinka kauan se viela toimii. Siina vaiheessa, kun olet vain pyoriteltavana sangyssa ja otat vastaan sen mita sinulle annetaan, tiedat, etta se on menoa.
Pitanee siis muistaa osallistua omaan elamaani hitusen ahkerammin, jos meinaan pysya mukana.
Kummitatini Kyllikki sanoi kerran natisti entisajan naisten asemasta. Olimme jossain sukujuhlilla ja sain jalleen selitella sita, ettei minulla vielakaan ollut poikaystavaa. Han sanoi, ettei passaa olla liian ranttu jos ei halua jaada yksin. Mina tietysti tokaisin, ettei naisten tarvi enaa odotella passiivisesti mita vastaan tulee vaan voimme tehda aloitteita itsekin. Talla tietysti vihjasin, etta ajat ovat muuttuneet ja meilla naisillakin on sanamme sanottavana. Han sitten vain hymyili ja muistutti, etta naisilla on ollut mahdollisuus myos hanen nuoruudessaan sanoa kylla tai ei. Se on jaanyt jostain syysta hyvin mieleeni.

Mutta taidanpa taas lopetella.