IRC-Galleria

Viime viikonloppu oli vihdoinkin kokonaan vapaa ja Arttu tuli kylaan Farnbouroughsta (en tieda kirjoitinko oikein). Aika meni tosi nopeasti (kuten vapaapaivat tuppaavat menemaan) ja juomisen ohella jotain tuli tehtyakin. Lauantaina tutustuimme lahinna Chepstowiin ja seikkailimme laheisessa meksikolaisessa ravintolassa. Ilmeisesti olimme jonkun synttarijuhlilla kuokkimassa, mutta se ei menoa hidastanut. Maaseudulla kun olimme, paatimme kirmailla naapurin heinapellolla juhannuksen kunniaksi paluumatkalla. Voihan se olla, etta muutama paintti siideria rohkaisi... :) Naapuri varmaan arvosti meidan riehumista.

Sunnuntaina ajoimme Barry Islandille ja meidan onneksi ilma oli loistava. Mina tietenkin karahdin selasta ja olkapaista, Arttu sai kauniin rusketuksen kasvoihin ja kasivarsiin. Rannalla oli myos huvipuisto ja kavimme heilumassa parissa vetkottimessa. Kylla huomaa jo, etta ika painaa, silla toinen vehkeista oli suorastaan pelottava. En muista kokeneeni vastaavaa tunnetta koskaan aiemmin huvipuistossa. Huolestuttavaa.
Ajomatkat olivat melkoinen seikkailu ja kaiken kukkuraksi saimme parkkisakot. Kieltamatta tunnelma vahan viileni, mutta rahaahan se vain on. Tuntui vaan tyhmalta maksaa jostain sellaisesta, jonka olisi voinut valttaa. Ei vaan sattunut kaymaan mielen vieressakaan, etta siella olisi jokin aikaraja parkkeerauksessa, jota ei kannata ylittaa. Noh, virheista oppii.

Nyt sitten alkoi taas arki ja tyot kutsuvat. Onneksi sain tana aamuna pankkitilini vihdoin viimein avatuksi ja se tarkoittaa, etta rahaa voi nostaa aikaisintaan perjantaina. En todellakaan ymmarra tata systeemia, mutta olin onnellinen, kun yksi asia jarjestyi. Toiseksi kavin laakarissa yleistarkastuksessa ja sain kuulla olevani hyvakuntoinen ja terve kuin pukki (mikali siis rasittavaa heinanuhaa ei lasketa).

Tyonantajani hommasi minulle telkkarin omaan huoneeseeni ja toivon saavani lisaa hyllytilaa lahipaivina. Mukavaa, etta asiat alkavat asettumaan ja tyohon alkaa tottua. Alussa stressin maara oli varmaan aika tosi korkea ja tuntui, etta tarvin omaa tilaa. Vapaapaivat tulivat siis tarpeeseen.

Ajamiseen taalla alkaa jo pikkuhiljaa tottua, eika syke enaa ole sataviiskyt joka riskeyksessa. Barryyn ajaminen meni ihan hyvin lukuunottamatta paluumatkaa, jolloin satoi kaatamalla. Yritin nayttaa Artulle paikkoja Newportissa, mutta sateen vuoksi (ja sen takia, etten tunne kaupunkia) se jai yrittamiseksi.

Mutta nyt pitaa menna. Olen tassa koko ajan syottanyt Chrisia toisella kadellani ja virallisesti olen siis toissa...

Hellurei talta eraa!

Kohta on jo viikko kulunut taalla saarella ja olen alkanut kotiutumaan ja tottumaan uusiin ihmisiin. Kaytannossa olen tyoskennellyt joka paiva ja nyt taytyy sanoa, etta vasyttaa. Tanaan on onneksi ensimmainen vapaa-paivani, ja tarkoitus olisi lahtea illalla ulos. Ongelmana on vain antibioottikuurini, joka tarkoittaa kuivaa iltaa. Saali, koska nyt meilla olisi harvinainen tilaisuus olla tyttojen kanssa yhdessa viihteella sihteerin tuuratessa meita. Jo lahtee tana iltana ja mina valmistun tanaan, joten juhlimisen aihetta ainakin on.

Eilen kavin ensimmaista kertaa yksin Chrisin kuskina Cheltenhamissa. Se on kaupunki noin tunnin ajomatkan paassa taalta, enka ollut kaynyt siella koskaan aiemmin. Autolla ajaminen oli siis melkoisen jannittavaa ja stressaavaa. Chris kylla neuvoi vieressa mihin menna, mutta hanen puheensa on aika epaselvaa joten kaannyin pariin otteeseen liian aikaisin ja sitten kierreltiin ja mietittiin miten paastaisiin takaisin. Hengissa kuitenkin selvittiin ja teatteriesitys oli hauska, joten ilta oli melkoisen onnistunut.

Tahan mennessa olen siis ehtinyt kaymaan Newportissa, Bristolissa, Bathissa, Cardifissa, Cheltenhamissa ja tietysti meita lahimmassa kaupungissa Chepstowissa. Itse asumme siis kirjaimellisesti maalla. Takapihalla maisemana (natin puutarhan lisaksi tietysti) on lehmia laitumella... Kaunista, mutta outoa.

Ensi viikonloppuna Chris lahtee oopperafestareille toisen hoitajan kanssa ja mina saan jaada ensimmaista kertaa yksin taloon. Arttu on tulossa kaymaan, joten eikohan me jotain tekemista keksita. Kirmaillaan vaikka tuolla laitumilla juhannuksen kunniaksi. ;)
Pieni tauko tekeekin hyvaa, silla nyt meinaa olla voimat vahissa. Raskasta taalla on se, etta ihmisia on KOKO AJAN ymparilla, enka valttamatta aina (varsinkaan aamuisin) jaksaisi olla sosiaalinen uusien ihmisten seurassa. Englantilaisethan osaavat tunnetusti rupatella niita naita pitkat patkat... Hienoa on se, etta voi kysella vinkkeja kaikilta, oppia kielta ja tietysti tutustua erilaisiin ihmisiin. Odotan jannityksella sita, etta paasen kiertelemaan itsekseni lahikaupungeissa. Nyt varmaan uskallan jo ajaa eri paikkoihin.

Mutta joo. Lahden tasta syomaan aamupalaani.
Kirjoitelkaahan maileja, silla ainakaan tahan mennessa en ole ehtinyt pahemmin istuskella mesessa. Tarkistan kuitenkin mailini silloin talloin.

Kindly,
Maija

Noh niin. Olen viimein asettunut turvallisesti Walesiin aivan ihanan kotoiseen taloon, jossa minulla on oma pikkuriikkinen huone ylakerrassa. Pomoni Chris on ms-potilas, jolla on uskomattoman pitka pinna ja hyva huumorintaju. Tyokavereita minulla on useita, useampia kuin luulinkaan. Linda on ruotsalainen tytto, joka jaa tanne toiseksi kuskiksi minun lisakseni, Jo on myos ruotsalainen joka valitettavasti poistuu luotamme keskiviikkona ja jonka mina korvaan. Lisaksi talo vilisee muita hoitajia ja sihteereita eri aikoina.

Tahan mennessa olen saanut harjoitella tulevaa tyotani turvallisesti jommankumman hoitajan valvovien silmien alla. Muistettavaa on paljon, joten on hyva, etten saa kokeilla siipiani ihan heti, enka kylla uskaltaisikaan. Ajamista "vaaralla" puolella tieta olen saanut harjoitella jo useampaan otteeseen ja siihen alkaa jo (yllattavaa kylla) tottua. Ongelmana on lahinna vaihteiden vaihtaminen vasemmalla kadella henkiloautossa. Paku on onneksi automaattivaihteinen ja oikea unelma muutenkin. Mutta niin, auton hallinnan ja vasemmanpuoleisen liikenteen lisaksi vaikeaa on tottua kapeisiin teihin ja helkkarin moiseen nopeuteen, johon kaikki taalla ovat tottuneet. Pahimmillaan tiet ovat niin kapeita, etteivat autot mahdu kulkemaan yhtaaikaa molempiin suuntiin vaan toinen joutuu peruttamaan. Siita huolimatta vauhti on ja pysyy huimana. Noh, ainakin refleksit kehittyvat. Kunhan en vain satuttaisi ketaan... Onneksi olen jo hieman alkanut hahmottaa mihin minun tulee ajaa, vaikkakin opittavaa on viela PALJON!!!

Tanaan paasin ensimmaista kertaa mukaan teatteriin, joka on siis Chrisin jokailtainen harrastus. Tapana on ensin kayda syomassa ravintolassa ja menna sitten nauttimaan esityksesta. Tyohoni kuuluu kuskata Chris mihin han haluaa ja olla seuralaisena seka muuna apuna pitkin iltaa. Esimerkiksi ravintolassa mina syotan hanet, koska han ei enaa itse kykene siihen. Vaikeinta oikeastaan tyossani vaikuttaa olevan Chrisin epaselva puhe, jota on todella vaikea tulkita erityisesti koska en ole englantilainen. Mutta eikohan tuo kielitaito pian kehity ankyttajallakin.

Ihmiset taalla ovat aivan uskomattomia. Kaikki kannustavat ja puhuttelevat termein dear, love tai muilla vastaavilla nimityksilla. Itse tietysti unohdan sanoa thanks ja please joka mutkassa, mutta eikohan se tasta. Kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi loukkaantunut moukkamaisuuteni takia, luulisin...

Tahan mennessa en ole ehtinyt pahemmin kierrella missaan. Syy siihen on se, etta minulla on kiire oppia tyonkuvani ennen kuin Jo lahtee pois. Tiistaina minun tulisi olla jo valmis kuskaamaan Chris yksin ja se jannittaa aikalailla. Hirveata olla vastuussa aikuisesta ihmisesta jolla on oma (ja aikavahva) tahto. Ristiriitaista ainakin.

Tekemista luulisi keksivan helposti joka tapauksessa sitten kun siihen loytyy aikaa. Chepstow ei ole kovin iso kaupunki, mutta lahettyvilla on vaihtoehtoja, kuten Cardiffin yliopisto, missa voi opiskella vaikka mita, jos tulee kova ikava opiskeluaikoja. Italiaa olisi ainakin kiva kerrata.

Mutta eipa minulla muuta talle eraa.
Uskon, etta tulen viihtymaan ja tiedan etta voin itse vaikuttaa asiaan aika paljon olemalla aktiivinen ja avoin. Siispa turha narista, jos kerran asiat voi tehda toisinkin.