IRC-Galleria

Omituista taalla ja nyt on se, etta odotan maanantai paivia. Ma olen saanut sovittua ne nimittain minun harrastuspaivakseni, joka tarkoittaa vapaata toista. Tanaan olen siis juossut tanssi- ja laulutunnillani, lepaillyt ja syonyt hyvin. Ihan kiva vaan olla ja nauttia hiljaisuudesta.

Viikonloppuna tuli kaytya viihteella kahdesti. Perjantaina olin vain autolla liikenteessa ja katselin kun muut kiskoivat viinaa. Hyvaa illassa oli se, etta saimme Maijan kanssa kutsun Skotlantiin yhdelta Jimmylta joka kay aina valilla tyokeikalla siella. Kaytannossa saisimme siis ilmaisen majoituksen ja bensat maksaisimme pokkiin. Toivoa sopii, etta ajankohta sopii mulle ja Maijalle... Mut ois kylla tosi kiva nahda Skotlantia ja Irlantiakin, kun tanne asti on vaivautunut tulemaan.

Lauantaina jatin auton suosiolla parkkiin ja punkkasin Maijan luona. Meilla oli tosi kiva ilta, jota aloittelimme Maijan luona viinia kiskoen. Sielta sitten menimme vitoseen (taaltakin loytyy numerobaari!!!) ja vaihdoimme sen sulkeutuessa Kingsiin. Luulenpa, etta ovat nyt ihan vastikaan muuttaneet lakia aukioloaikojen suhteen. Tullessani tanne mikaan naista Chepstowin pubeista ei (ainakaan tietaakseni) ollut auki kahdentoista jalkeen edes lauantaina. Nyt Kings on kahteen. Noh, sielta suuntasimme jatkoille Maijan luokse ja katsoimme leffaa. Yon aikana tuli nukuttua noin kolme tuntia ja sunnuntaina mun piti olla toissa 13 ja puoli tuntia!!! Se teki vahan tiukkaa loppuillasta... Pahinta sunnuntaissa muutenkin on se, etta joskus menemme Chrisin siskon luokse lounaalle ja tietysti juuri eilen Chris sai paahansa, etta haluaa nahda hanet. Onneksi lounaan jalkeen sain vaan lueskella kirjaa ja olla (siis olla epasosiaalinen) ja illalla kavimme leffassa.

Mitaan sen syvallisempaa en oikeastaan ole ehtinyt miettia viime aikoina muuta kuin hetkittain. Olen lukenut kirjaa nimelta The curious incident of the dog in the night-time by Mark Haddon. Se on tarina autistisesta pojasta ja maailmasta hanen silmin. Ihan metka kirja omalla tavallaan. Joskus mietityttaa olemmeko me niita autistisia ja autistiset normaaleja. Aika paatonta tama meidan elama tuntuu olevan valilla. Chrisin siskon mies (joka sattumalta on myos Chris) esitteli minulle artikkelin (pomoni) Chrisin serkun tyttaresta, joka on asunut viimeiset yhdeksan vuotta kahden lapsensa kanssa 12 hengen kommuunissa. Heidan periaatteenaan on elaa mahdollisimman egologisesti. Kaytannossa he siis pyrkivat olemaan omavaraisia ja valttelevat nykyajan turhuuksia. Artikkeli oli tosi mielenkiintoinen ja sita on tullut mietittya aika paljon eilen ja tanaan. Pystyisikohan sita itse tekemaan samoin? Tiedan, etta parjaisin ilman televisiota, radiota, tietokonetta ja autoa, mutta ajatus ulkohuussista ei kylla houkuttele...

No joo. Mulla on nyt sitten uusi kirkuvan punainen tukka. On hauska katsoa hoitajien/sihteerien naaman ilmeita, kun nakevat minut. Osa on selvasti tykannyt ja osa ei. Itse en vielakaan ole osannut muodostaa mielipidetta. Maija siis varjasi koko paan ja leikkas mulle otsatukan. Ma olin ihan yllattanyt siita, miten erilta ma naytin ja kerroin, etten oikein tieda mita sanoisin. Maija tietty huolestu, etta ma alan kohta itkea ja se viela soitteli peraan ja varmisti, etta oon kunnosta. ;) Aika suloista. Ei mun maailmaa mun hiukset kaada, vaikka joskus kitisenkin kun on tukka-huonosti-paiva.

Pistan piakkoin kuvia nettiin...