IRC-Galleria

Tavallinen keskiviikko, taas. Nousin aamulla lenkille (kuten olen tehnyt jo yli viikon ajan) kahdeksalta ja tsemppasin itseani tulevaan vapaapaivaan. Paatin, etta tanaan saan aikaiseksi jotakin, en vain oikein tiennyt, etta mita.
Lenkki meni hyvin ja mieli virkistyi, sen jalkeen olikin taas motivaatio-ongelmia. Ongelmana on siis se, ettei ole mitaan tekemista. Ei mitaan, milla olisi mitaan merkitysta. Nyt kun Linda (vihdoin ja viimein) siivosi, ei ole mitaan haarattavaa talossa. Olen kuin karsimaton kakara, odotan, etta joku keksisi jotain mihin voisin upottaa ajatukseni. Joka kerta kun aloitan jotain pienta, sanotaan vaikkapa oman huoneen jarjestelyn, olen onnesta soikeana, kun minulla on jotain tekemista. Ja heti, kun se on tehty, mietin, etta mita ihmetta nyt tekisin!!! Mulla vissiin pitaisi olla pitka lista (merkityksellisia) asioita, joita alkaa tyostaa urakalla. Se pitaisi mut vauhdissa. Mutta eipa tassa talossa niin hirveasti ole tekemista. Ja muutenkin olen nyt odottanut, etta Linda vuorostaan tekisi jotain. Toisten jalkien siivoaminen alkaa tuntua merkitsemattomalta siina vaiheessa, kun kaikki pitavat sita itsestaanselvyytena. Ja muutenkin mua on huvittanut katsoa Lindaa, kun han on siivonnut kahtena viimeisena paivana. Han on pitanyt siita niin isoa metelia, etta siita puhutaan varmaan viela kuukaudenkin paasta. Kukaan ei tietenkaan ole huomannut, etta han imuroi talossa viimeksi puolitoista kuukautta sitten (joka siis kuuluisi tehda kerran viikossa)!!! Olen odottanut hanen siivousintoaan jo kolme viikkoa. Paatin vain yksi paiva, etten enaa tee mitaan ennen kuin han on tehnyt osansa. Nyt odottelen jannityksella milloin han hoksaa pesta ylakerran vessan. Tietaakseni han ei ole tehnyt sita kertaakaan sina aikana kun olen ollut taalla... No joo. Enpa ma itsekaan mikaan siisteyden huippu ole. En vain jaksa leikkia aitia saatikka jakattaa aikuiselle ihmiselle.

Mutta joo. Taman paivan saavutuksena on ollut se, etta kavin kyselemassa sairaalassa toimintaterapeutin hommasta. Yritin siis saada sovittua paivaa, jolloin voisin nahda mita tyo pitaa sisallaan, mutta ilmeisesti se ei ole ihan niin yksinkertaista. Tietysti terapeutin ja potilaan valilla on vaitiolovelvollisuus, eika sinne voi kuka tahansa tunkea katselijaksi. Sain sitten puhelinnumeron, josta tiedustella asiasta lisaa, mutta tietenkin kyseinen henkilo sattuu olemaan lomalla. Noh, eipa tassa auta muuta kuin oottaa. Ma vaan tarvin jonkun syyn nousta aamulla ylos ja pysya hereilla koko paivan! Jos meidan elamalla ei ole mitaan merkitysta, ma en tajua mita jarkea tassa kaikessa on? Tekis vaan mieli lahtea jonnekin kehitysmaahan auttamaan. Olisi ainakin tarpeellinen olo. Tietysti apua tarvitaan lahempanakin...

Noh, eipa mulla muuta.