IRC-Galleria

Kai tama vaihe kuuluu asiaan taalla. On semmoinen olo, etta tulen viihtymaan ja viihdynkin. Silti on vahan haikea olo. En voi sanoa, etta olisi ikava suomeen. Ei oikeastaan ole patkaakaan. Olen saanut jo muutamia kavereita, tai siis ainakin yhden jolle soittaa, jos paa alkaa hajota. Maija on siis suomalainen ja hanet saa aina houkuteltua pubiin. AINA. Yleensa han istuu siella houkuttelemattakin. :) Mutta paivisin han kay toissa.

Helle on tosiaan vaivannut ja oisin olen kirjaimellisesti uinut omassa hiessani. Viehattavaa. Aamuisin on sitten ollut niin pahalla tuulella ja koomassa, etta on saanut tosissaan heratella itseani. Tanaan sain erityisen ikavan heratyksen, silla puhelin soi monta kertaa yhta soittoa, eika kukaan mennyt vastaamaan. Mun tyovuoron olisi pitanyt alkaa klo 3 mutta sainkin kuulla, etta mun pitaa lahtea hakemaan Chris sairaalasta heti. Ja kello oli vasta puoli yksitoista. Siina sitten laskin sataan ja mussutin akkia jotain aamupalaksi. Onneksi siella meni "vain" kaksi tuntia ja sain menna takaisin nukkumaan. Tai siis kierimaan sangyssani turhautuneena kuuman ilman takia. Noh, ilta menikin mukavasti klassisen musiikin konsertissa. Chris nukkui koko ajan melkeinpa tajuttomana. Ensimmaista kertaa en saanut hanta hereille vaan jouduin tyontamaan hanet ulos salista ja odottamaan etta han reagoi ympariston vaihdokseen.

Enpa voi sanoa, etta olisi tapahtunut hirveasti. Eilen olin sairaalassa koko paivan Chrisin luona ja istuimme pihalla (koska sairaalassa oli liian kuuma) ja kavimme kavelemassa. Oli varmaan melkoinen naky, kun mina tyonsin pyoratuolipotilasta sairaalan ulkopuolella, jolla on tippapussi roikkumassa. Myohemmin sitten lueskelin kirjaa Chrisille ja taytyy sanoa, etta se on yllattavan vaikeaa. Englanti ei todellakaan luista viela kuten haluaisin ja jouduin jatkuvasti kysymaan miten mitkakin sanat lausutaan. Lisaksi jouduin tarkistamaan niiden merkityksen sanakirjasta. Voitte varmaan kuvitella miten hidasta se oli!
Noh, raskainta paivassa oli se, etta Chris toisti jatkuvalla syotolla, etta haluaa pois sairaalasta. Han yritti ylipuhua minua hakemaan pakettiauton ja kaahaamaan hanen kanssa karkuun. Noh, onneksi han on taas kotona ja voimme jatkaa arkeamme, eli teattereissa ja konserteissa ravaamista. :)

Eilen illalla toiden jalkeen hain yhden pullon siideria ja kiskaisin sen Maijan ja Lindan seurassa rentoutuakseni raskaasta paivasta. Noh, vasyneelle ihmiselle sekin oli liikaa. Tosin se oli reippaasti vahvempaa kuin suomalainen siideri ja paintti on enemman kuin iso pullo siideria. Pullon kyljessa lukikin, etta se vastaa 3.2 ravintola-annosta! Hassua humaltua silla tavalla vahingossa.

Mutta joo. Huomenna pitaa nousta aikaisin, joten kipittelen nyt sankyyn.

Kuuma!!!! Hitto tata helletta ei jaksa kukaan!!!
Tiedan, ei pitais valittaa, mutta kun... EI KESTA ENAA!!! Yolla ei saa nukuttua, paivalla ei saa tehtya mitaan (nyt esim olen toissa ja pitais siivota, mutta ei vaan pysty) ja iltaisin istuu vaan koomassa ja toivoo, etta huominen ois vahan neutraalimpi. Siis neutraalimpi, ei sateinen eika kylma. Musta on tulossa kovaa vauhtia tosi laiska paskiainen...

No joo. Mulla on ollut pari paivaa vapaata ja olen lahinna vain kierrellyt ja shoppaillut. Eilen kavin Cardiffissa ja parkkeerasin auton jonnekin jonnekin jumalan selan taakse, ettei tarvitse maksaa parkkimaksuja ja olin ihan varma, etta saan sakot. Noh, en saanut onneksi. Kiersin yksin kauppoja ja kokeilin mita hassuimpia vaatteita (en siis ollut tosissani ostamassa niita) ja yritin viihdyttaa itseani. Cardiffissa on niiiiiin hirveasti kauppoja, ettei niita ehdi kiertaa paivassa. Ja ei mulla nyt niin hauskaa ollut yksikseni. Hitto kun loytais kavereita, jotka eivat kay toissa!

Perjantaille olen onneksi varannut jo jotain kivaa. Kutsuin Tanjan (siis serkkuni) ja hanen miehensa meille syomaan. Pitanee vaan keksia mita kokkaisin... Mutta mukava saada seuraa ja tehda yhdessa jotain muutakin kuin ryypata. Sunnuntaina menen varmaan taas katsomaan bandeja (viime sunnuntaina toinen bandeista oli loistava!!) ja ihmisia.

Olen tosissani yrittanyt ilmoittaa itseani tanssikursseille (lahinna salsa kurssille), mutta joka paikassa nayttaa olevan nyt kesatauko. Noh, syyskuussa ainakin alkaa yksi, joten yritan varmaan houkutella jonkun puolitutun mukaani. Jospa minulla siihen mennessa olisi jo enemman kavereita.

Mutta joo. Nyt pitaa lahtea sairaalaan katsomaan miten Chris voi. Han on ollut leikkauksessa (tai siis hanen piti olla leikkauksessa, mutta jostain syysta operaatiota ei sitten tehtykaan) ja tarvitsee seuraa.
Kirjoitelkaa! Pitkia maileja, please!!!

Mulla on nyt sitten uusi tukka. Ei niin lyhyt kuin aluksi uhittelin leikkaavani, mutta vielahan ma ehdin sen katkaista. Paasin vihdoin siis eroon siita ian ikuisesta ponnaristani...

Oopperafestarit olivat kylla ehdottomasti nakemisen arvoinen juttu. Lahdimme torstaina kahden jalkeen, ostimme ruokaa matkalle, tankkasimme auton ja haimme yohoitajan Izzyn mukaan kyytiin. Matka oli pitka, joten olimme perilla vasta kahdeksalta. Mina ajoin koko matkan ja olin tietysti aika vasynyt. Hotellissa menimme heti syomaan ja illalla istuimme pubin puolella. Jostain syysta drinksut taalla ovat aina tuplasti vahvempia, joten olin jo muutaman paukun jalkeen aika toot ja tassa vaiheessa on pakko mainita, etta olin siis koko ajan toissa ja join Chrisin laskuun. Puolenyon jalkeen (kun pubin puoli suljettiin) menimme vain istuskelemaan hotellihuoneeseen ja tuijottelimme telkkua pari tuntia. Sitten olinkin jo niin kuollut, etta jatin Izzyn ja Chrisin jatkamaan telkkarin tuojotusta keskenaan.
Perjantaina nousimme kohtalaisen aikaisin ja kavimme hakemassa picnic evaat ja kiertelimme Brightonin lahella olevassa pienessa kaupungissa Lewesissa. Sitten olikin aika jo tallaytya iltaa varten ja starttasimme Chrisin kanssa hotellilta Glyndebourneen (siis sinne festarialueelle). Tapasimme Chrisin tyttaren Annan ja hanen ystavan Heinin. Kiersimme pitkin puutarhaa ja rupattelimme niita naita ja mina olin varma, etta kuolen. Hellelukema oli varmaan 30 ja mina tyonsin hiki otsalla Chrisia (joka ei siis ole kovin kevyt ainakaan nurmikolla!!!) ja katselin, kun Anna ja Heini kittasivat shampanjaa. Minakin olisin voinut kayttaa tilaisuutta hyvakseni, mutta pelkasin sammuvani (ja lisaksi edellisen illan paukut potkivat vielakin paakopassani...) ennen naytosta pienestakin alkoholiannoksesta. Oloa ei yhtaan helpottanyt ylipitka mekkoni (joka on muuten sama kuin sulla Viivi, sori!!!) ja korkkarit, jotka kaiken lisaksi hajosivat kesken paivan. Onneksi se ooppera vihdoin alkoi ja paasin istumaan vilpoisaan nurkkaukseen ja. Katsoimme Shakespearen A midsummer night's dream, joka oli todella nayttava ja hieno. Valiajalla istuimme pihalla picnicin merkeissa ja mina sain tosissani pitaa kiiretta, etta kerkesin syottaa Chrisin ja syoda viela itsekin.
Ilta meni siis vasymyksen ja ihmettelyn merkeissa. Arsyttavinta koko reissussa oli Chrisin tyttaren tapaaminen, joka ei todellakaan tajua pyoratuolin tuomia rajoituksia, saatikka meidan hoitajien epamukavuutta tietyissa tilanteissa. Esimerkiksi picnic oli minulle raskas ja kiireinen, koska meilla ei ollut poytaa, vaan jouduin seisomaan ja kyykkimaan ruuat maasta, jossa Anna ja Heini makasivat mukavasti. Lisaksi Anna unohti lompakkonsa Chrisin laukkuun ja ME jouduimme ajamaan tunnin seuraavana paivana ylimaaraista (ihan niin kuin matka ei muutenkin olisi ollut pitka) ihan vain siksi, ettei han itse viitsinyt kayda hakemassa sita hotellilta. Noh, loppuillasta istuimme taas yohoitajan ja Chrisin kanssa pubin puolella, kunnes mina en enaa pysynyt hereilla. Lauantaina sitten ajoimme kotiin (palautettuamme ensin sen hiton lompakon) ja olimme perilla vasta neljalta iltapaivalla. Vasymyksesta huolimatta lahdin istumaan iltaa Izzyn ja Maijan kanssa Chepstowin linnaan ja sielta sitten pubiin muutamalle.
Tanaan onkin ollut ihan alkoholisti olo. Istuimme siis viela jatkoilla Maijan ja Kevinin luona ja mina vaittelin urheasti viiteen asti kahden miehen kanssa jostain totaalisen turhasta Maijan mentya nukkumaan. Luojan kiitos pubit menevat taalla aikaisin kiinni!!!

Mutta nyt ois tarkoitus lahtea viela kuuntelemaan jotain paikallista bandia, joten pitanee lopetella. Kirjoittakaahan kuulumisia tannekin pain!!!

Mulla on ollut nyt pari paivaa vapaata ja on ollut aivan ihana vaan olla ja tehda tavallisia asioita. Eilen kavin kavelemassa englannin puolella, joka on siis tosi lahella ja ostin uimalasit ja muuta pienta. Huomenna menen kampaajalle ja harkiksen vakavaksi leikkaavani hiukset lyhyeksi. Saa nahda meneeko pupu poksyyn... Kyllastyttaa koko ulkoinen olemukseni, eika uudet vaatteet tunnu nyt auttavan. Niitakin kylla pitaa ostaa lisaa. :)

Sunnuntaina kavin Maijan kanssa (han oli ennen hoitajana taalla, asuu nykyisin poikaystavansa kanssa Chepstowin keskustassa) pubissa ensimmaista kertaa kunnolla. Kunnolla tarkoittaa siis sita, etten ollut autolla liikenteessa. Taytyy sanoa, etta se teki mun paakopalle niiiiiin hyvaa!! Tapasin paljon uusia ihmisia ja toivon tietysti nakevani heita viela lisaa. Enimmakseen ne olivat miespuolisia, mutta toivoisin loytavani myos naispuolisia uusia tuttavuuksia. Miehista nyt seuraa yleensa aina vain ongelmia...
Mut ehkapa ensi viikolla uudestaan.
Tanaan olen lupautunut kokkaamaan koko porukalle (eli siis Chrisille, Lindalle ja itselleni) illallisen ennen kuin lahdemme ulos. Jostain syysta iltoina, jolloin menemme elokuviin, emme kay syomassa. Mutta ihan kiva kerrankin kokkailla ja Chris tietysti maksaa kaikki ruuat.

Torstaina sitten paasen kokemaan jotain, mita useimmat eivat koskaan edes haaveile tekevansa. Lahdemme Chrisin ja Izzyn (yohoitaja) kanssa Brightoniin oopperafestareille!!! Sinne pitaa tietysti pukeutua ykkosiin ja kuulemma reissu on aika rankka 16-18 tuntisten paivien takia. Mutta eikohan kolme paivaa mene vaikka paallaan. Ainakin saamme nukkua hotellissa ja horppia jotain vetta vakevampaa Chrisin laskuun aina kun ei tarvitse ajaa vahaan aikaan. :)
Kirjoittelen sitten sunnuntaina miten meni.

Tiedan, etta suomessa on kesa kauneimmillaan ja festarikausi on parhaillaan. Kaipaan kavereita ja opiskelijaelaman vapautta tehda mita huvittaa. Ei silleen, etta taalla pitais rehkia aamusta iltaan. Vapaapaivina ei vain ole hirveasti ihmisia, joille soittaa ja pyytaa tekemaan jotain yhdessa. Pitanee istua siella pubissa useammin...
Nauttikaa ilosaaresta ja ennen kaikkea toisistanne!!!

Tanaan oli parempi paiva. Ostin pari uutta toppia Cardiffista ja kavin Ninon kanssa uimassa. Paivan noloin hetki oli, kun en onnistunut peruuttamaan ylamakeen vaan liusuin edessa olevan auton peraan. Olin siis kiinni toisessa autossa!!! Loppujen lopuksi joiduin pyytamaan ohikulkijaa auttamaan, koska en itse uskaltanut enaa liikahtaa milliakaan... Noh, autoille ei kaynyt kuitenkaan, mutta onnistuin turmelemaan naisten maineen autoilijana. Epaonnekseni minua auttanut oli siis nuori (ja ihan kivannakoinen) mies... Olisin varmaan yrittanyt jutella jotain, jos ei olis havettanyt niin paljon.

Mutta joo. Itsensa nolaaminen on paras keino tutustua ihmisiin. Onhan tuo todettu baareissa. Ja sita paitsi, miehet tuntuvat tykkaavan leikkia sankaria. Annetaan heille siis se mahdollisuus.

Tapasin eilen serkkuni Tanjan ja tajusin, etten tykkaa elamastani ollenkaan. Haneen verrattuna tunsin olevani niiiiiiiiiiiiiiiiin tavallinen negatiivisessa mielessa. Voikohan sana tavallinen koskaan esiintya kovin positiivisessa hengessa? Olen 24 ja en todellakaan tieda mita haluan. Se pisti masentamaan ja pelottamaan samalla, koska ajatus siita, etten ehka koskaan loyda "itseani" on kammottava! Onko tama tuleva vuosi vain itsepetosta, syy pakoilla ja viivyttaa tappotylsaa uraani hitusen? Uskallanko edes ajatella toisin, lahtea oravanpyorasta? Naen mielessani kuvan elamastani etukateen, joka ei ole se jota kaipaan. Mutta mita hittoa mina haluan????
Tiedan olevani aarimmaisen altis vaikutteille ja silti toisaalta olevani aika jaarapainen tiettyjen asioiden suhteen tietamatta edes miksi. Uskon, etta jokaisella vastaantulevalla ihmisella, jonka oikeasti kohtaan, on tarkoitus elamassani. Ongelma on se, etten ilmaise itseani ollenkaan. Nyt ei siis ole kyse siita, etten saa itseani ilmaistuksi halutessani, vaan etten todellakaan ilmaise itseani!!! Jos jokaisella vastaantulijalla on tarkoitus minun elamassani, miksen minakin anna jotain muille? En usko antavani ainakaan kovin monille. Tunnenko oikeasti edes itse omaa "sieluani" tai miksi sita nyt sanotaankaan. Tuntevatko ystavani? Ja voiko sielu muuttua vuosien kuluessa?
Tunnen olevani vihainen, sulkeutunut ja negatiivinen monessa tilanteessa. Sellaisissa joissa minun tulisi olla innostunut ja avoin. Johtuuko se hylatyksi joutumisen pelosta vai olenko mina vain sellainen?
Yhdessa elokuvassa (jonka nimea en muista) Sandra Bullock naytteli kotirouvaa, joka ryostettiin yhdessa puolisonsa kanssa aseella uhaten kadulla. Sandra oli luonnollisesti poissa tolaltaan ja vihainen jonkin aikaa, kunnes han tajusi jotain ja soitti miehelleen. Han sanoi, etta han on aina ollut pahalla tuulella, jo kauan ennen ryostoa. Se jotenkin iski minuun, ei siten, etta olisin itse aina pahalla tuulella vaan siksi, etta huomaan pistavani joitakin mielialojani olosuhteiden piikkiin. Jos vain asiat eivat olisi nain, olisin onnellisempi jne!!!

Auttaako tama vuosi saamaan paatani jarjestykseen? Se jaa nahtavaksi. Nyt ei ainakaan nayta lupaavalta...

Tama paiva on kylla ollut yhta yla- ja alamakea. Onneksi klo yhdeksasta eteenpain asiat alkoivat sujua paremmin.
Me lahdimme siis aamulla pomoni Chrisin kanssa hanen siskonsa luokse ja otimme yhteen jo alkumatkasta. Chris osaa olla aikamoinen jaarapaa ja olen kuullut, etta han testailee uusia tyontekijoita pienilla tempauksillaan. Minut han "pakotti" ajamaan sivuun ja kun lopulta ymmarsin, etta han halusi vieda autonsa pesuun (vaikka me olimme jo myohassa), pinna paloi ja annoin sen nakya. Kieltaydyin poikkeamasta reitilta ja mokotin puolet automatkasta. Perilla piti tietysti rupatella mukavia ja taytyy sanoa, ettei nuo sukulaisvisiitit ole mikaan helppo juttu. Onneksi Chrisin sisko ja hanen miehensa ovat aika rentoja, joten lounaan jalkeen sain vain oleskella ja lukea kirjaa. Paluumatka meni ihan hyvin, piti pysahtya vain kerran, koska Chrisin silmalasit olivat huonosti ja en saanut selvaa mika oli vialla ennen kuin moottorin hurina sammui. Mina olen ihan riekaleina, koska en aina ymmarra mita han yrittaa sanoa minulle. En halua edes kuvitella milta hanesta tuntuu, kun ihmiset eivat ymmarra hanta.
Illalla lahdimme sitten Cardiffiin elokuviin ja tietysti juuri silloin oli jokin tietyo kaynnissa ja jouduimme harhailemaan puolisen tuntia keskella keskustaa. Jopa Chris oli hetken hukassa, vaikka han on asunut Cardiffissa vuosia. Paasimme kuitenkin perille ja jostain ihmeen syysta Chris oli tosi hyvalla tuulella ja tartutti sen sitten minuunkin. Kaiken kukkuraksi leffa oli hyva ja paluumatkalla jopa rupattelimme mukavia. Luulen, etta helteet saavat Chrisin pahantuuliseksi, koska hanen kehonsa ei pysty jaahtymaan/lampenemaan normaalisti. Epaonneksi helteita on luvattu viela ainakin viideksi paivaksi. Tosi kauheeta katsoa toisen karsimysta.

Mutta joo. Eilinen oli vapaapaiva, kuten on huominenkin. Eilen kavin Bristolissa Cribbs nimisessa ostoskeskuksessa. Siella oli niiiiin paljon kaikkea ihanaa, etten ehtinyt kiertaa kuin puolet kaupoista ja nekin pikaisesti. Saaliiksi sain topin, minihameen (aivan, minulla on minari!!!) ja pillifarkut. Helteet tosiaa pehmentaa paan... Mut ne oli kaikki tosi kivannakoisia ja meinasin lahta shoppailemaan lisaa heti kun saan lisaa rahaa. Outoa, etta kerrankin tilille ilmestyy kerran viikossa ihan mukava summa rahaa. Toivon, etta saisin saastettya osan ja lopuilla nauttisin elamasta. On niin paljon asioita, joita ois kiva kokeilla!!! Taman tyopaikan paras puoli on se, etta saa kayda erilaisissa esityksissa tyoaikana. Vapaapaivina voi sitten keksia jotain ihan muuta, kayda vaikka uudessa kaupungissa ja shoppailla. :)
Mut pitais oikeasti keksia myos jokin harrastus. Tapaan mun serkun luultavasti keskiviikkona ja ajattelin kysella missa olis hyvia tanssikursseja. Olen kaynyt katsomassa kuntosaleja ja vapaa-ajan keskuksia, mutta jotenkin se ei nyt houkuttele. En halua urheilla kunnon kohottamiseksi tai painonhallinnan vuoksi. Haluan tehda jotain joka antais mulle kauan kaipaamani intohimon.
Eras asia mita kaipaan taalla on ystavat. Vasyneena toivoisin vaan, etta saisin olla mina ja ihmiset ymparillani ymmartaisivat. Mutta eivathan he ymmarra.
Tana aamuna meinas olla aika masis paalla, kun tuntui, etta pitais saada valittaa jollekin, mutta just silloin ei tietenkaan ollut ketaan linjalla. Myohemmin olin toissa, enka voinut keskittya valittamiseen... Voi mua rukkaa!!!

Mutta taidan siirtya sankyyn ja laskea kaikki ne hyttyset, jotka olisivat minun huoneessani, jos olisin suomessa... :)

Viime viikonloppu oli vihdoinkin kokonaan vapaa ja Arttu tuli kylaan Farnbouroughsta (en tieda kirjoitinko oikein). Aika meni tosi nopeasti (kuten vapaapaivat tuppaavat menemaan) ja juomisen ohella jotain tuli tehtyakin. Lauantaina tutustuimme lahinna Chepstowiin ja seikkailimme laheisessa meksikolaisessa ravintolassa. Ilmeisesti olimme jonkun synttarijuhlilla kuokkimassa, mutta se ei menoa hidastanut. Maaseudulla kun olimme, paatimme kirmailla naapurin heinapellolla juhannuksen kunniaksi paluumatkalla. Voihan se olla, etta muutama paintti siideria rohkaisi... :) Naapuri varmaan arvosti meidan riehumista.

Sunnuntaina ajoimme Barry Islandille ja meidan onneksi ilma oli loistava. Mina tietenkin karahdin selasta ja olkapaista, Arttu sai kauniin rusketuksen kasvoihin ja kasivarsiin. Rannalla oli myos huvipuisto ja kavimme heilumassa parissa vetkottimessa. Kylla huomaa jo, etta ika painaa, silla toinen vehkeista oli suorastaan pelottava. En muista kokeneeni vastaavaa tunnetta koskaan aiemmin huvipuistossa. Huolestuttavaa.
Ajomatkat olivat melkoinen seikkailu ja kaiken kukkuraksi saimme parkkisakot. Kieltamatta tunnelma vahan viileni, mutta rahaahan se vain on. Tuntui vaan tyhmalta maksaa jostain sellaisesta, jonka olisi voinut valttaa. Ei vaan sattunut kaymaan mielen vieressakaan, etta siella olisi jokin aikaraja parkkeerauksessa, jota ei kannata ylittaa. Noh, virheista oppii.

Nyt sitten alkoi taas arki ja tyot kutsuvat. Onneksi sain tana aamuna pankkitilini vihdoin viimein avatuksi ja se tarkoittaa, etta rahaa voi nostaa aikaisintaan perjantaina. En todellakaan ymmarra tata systeemia, mutta olin onnellinen, kun yksi asia jarjestyi. Toiseksi kavin laakarissa yleistarkastuksessa ja sain kuulla olevani hyvakuntoinen ja terve kuin pukki (mikali siis rasittavaa heinanuhaa ei lasketa).

Tyonantajani hommasi minulle telkkarin omaan huoneeseeni ja toivon saavani lisaa hyllytilaa lahipaivina. Mukavaa, etta asiat alkavat asettumaan ja tyohon alkaa tottua. Alussa stressin maara oli varmaan aika tosi korkea ja tuntui, etta tarvin omaa tilaa. Vapaapaivat tulivat siis tarpeeseen.

Ajamiseen taalla alkaa jo pikkuhiljaa tottua, eika syke enaa ole sataviiskyt joka riskeyksessa. Barryyn ajaminen meni ihan hyvin lukuunottamatta paluumatkaa, jolloin satoi kaatamalla. Yritin nayttaa Artulle paikkoja Newportissa, mutta sateen vuoksi (ja sen takia, etten tunne kaupunkia) se jai yrittamiseksi.

Mutta nyt pitaa menna. Olen tassa koko ajan syottanyt Chrisia toisella kadellani ja virallisesti olen siis toissa...

Hellurei talta eraa!

Kohta on jo viikko kulunut taalla saarella ja olen alkanut kotiutumaan ja tottumaan uusiin ihmisiin. Kaytannossa olen tyoskennellyt joka paiva ja nyt taytyy sanoa, etta vasyttaa. Tanaan on onneksi ensimmainen vapaa-paivani, ja tarkoitus olisi lahtea illalla ulos. Ongelmana on vain antibioottikuurini, joka tarkoittaa kuivaa iltaa. Saali, koska nyt meilla olisi harvinainen tilaisuus olla tyttojen kanssa yhdessa viihteella sihteerin tuuratessa meita. Jo lahtee tana iltana ja mina valmistun tanaan, joten juhlimisen aihetta ainakin on.

Eilen kavin ensimmaista kertaa yksin Chrisin kuskina Cheltenhamissa. Se on kaupunki noin tunnin ajomatkan paassa taalta, enka ollut kaynyt siella koskaan aiemmin. Autolla ajaminen oli siis melkoisen jannittavaa ja stressaavaa. Chris kylla neuvoi vieressa mihin menna, mutta hanen puheensa on aika epaselvaa joten kaannyin pariin otteeseen liian aikaisin ja sitten kierreltiin ja mietittiin miten paastaisiin takaisin. Hengissa kuitenkin selvittiin ja teatteriesitys oli hauska, joten ilta oli melkoisen onnistunut.

Tahan mennessa olen siis ehtinyt kaymaan Newportissa, Bristolissa, Bathissa, Cardifissa, Cheltenhamissa ja tietysti meita lahimmassa kaupungissa Chepstowissa. Itse asumme siis kirjaimellisesti maalla. Takapihalla maisemana (natin puutarhan lisaksi tietysti) on lehmia laitumella... Kaunista, mutta outoa.

Ensi viikonloppuna Chris lahtee oopperafestareille toisen hoitajan kanssa ja mina saan jaada ensimmaista kertaa yksin taloon. Arttu on tulossa kaymaan, joten eikohan me jotain tekemista keksita. Kirmaillaan vaikka tuolla laitumilla juhannuksen kunniaksi. ;)
Pieni tauko tekeekin hyvaa, silla nyt meinaa olla voimat vahissa. Raskasta taalla on se, etta ihmisia on KOKO AJAN ymparilla, enka valttamatta aina (varsinkaan aamuisin) jaksaisi olla sosiaalinen uusien ihmisten seurassa. Englantilaisethan osaavat tunnetusti rupatella niita naita pitkat patkat... Hienoa on se, etta voi kysella vinkkeja kaikilta, oppia kielta ja tietysti tutustua erilaisiin ihmisiin. Odotan jannityksella sita, etta paasen kiertelemaan itsekseni lahikaupungeissa. Nyt varmaan uskallan jo ajaa eri paikkoihin.

Mutta joo. Lahden tasta syomaan aamupalaani.
Kirjoitelkaahan maileja, silla ainakaan tahan mennessa en ole ehtinyt pahemmin istuskella mesessa. Tarkistan kuitenkin mailini silloin talloin.

Kindly,
Maija