IRC-Galleria

Ne jotka tata mun sivustoa joskus kayvat lukemassa, ovat varmaan huomanneet miten paljon mun mieliala heittelee. Eilinen oli aika hirvea paiva monestakin syysta.
Aamulla heti kiristelimme hampaita Lindan kanssa ja tilannetta ei yhtaan helpottanut se, etta myos Johanna oli taalla. Linda esitti jalleen asiat niin, etta ne kuulostivat kaskyilta ja ma olin valittomasti varpaillani...
Sitten illalla me istuttiin Chrisin kanssa viisi tuntia pitkassa oopperassa!!! Ajatuskin siita oli jo unettava, ja vaikka esitys oli ihan hyva, mulla vaan oli asenneongelma. Lisaksi toiden jalkeen jouduin hakemaan iloisesti humalaisen poppoon pubista ja heita piti ootella tunteroinen. Eipa siina mitaan muuten, mutta tiesin, etta aamulla pitaa taas nousta aikaisin ja mua vasytti ihan torkeen paljon. Lisaksi se, etta mun piti ootella heita siella pubissa arsytti, koska en ollut yhtaan sosiaalisella tuulella.
Tama aamu sitten alkoi massiivisella vitutuksella. Ajatus siita, etta menemme yhdessa koko porukalla (siis mina, Chris, Linda, Johanna ja Nino) sunnuntailounaalle ja mahdollisesti sen jalkeen viela ostarille, sai mun mielen maahan. Ma taidan tosiaan inhota Lindaa... Aivan hirveeta miten ma voinkin ajatella niin, koska han on oikeasti mukava ihminen. Ma en vaan kesta asua hanen kanssaan!!! Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, etta mua arsyttaa jo hanen kavelytyylinsakin. Puhumattakaan siita, miten han sanoo hyvaa huomenta.
Ma taidan tarvita ammattiapua...

Noh, Henna laitto just viestia, etta se tulee kaymaan viikoksi tiistaista lahtien. Ma oon kylla osan ajasta toissa, mutta voin luultavasti sopia jonkun paivan vapaaksi. Ihanaa, etta voin puhua jollekin.

Mutta voikaa te rakkaat ihmiset hyvin ja pitakaa huolta kropasta ja paakopasta!

Taalla Walesissa on siis viela torstai, kun kirjoitan tata.
Tanaan kavimme Lindan kanssa Cardiffissa shoppailemassa ja kahvilla. Paiva oli oikein mukava vesisateesta huolimatta. Linda rukka sai juuri ostettua uuden sateenvarjon (onneksi halvan sellaisen) joka hajosi vain pari tuntia sen jalkeen kovassa tuulessa. Ostin itselleni pipon (talvi on tosiaan tulossa) ja yhden peruspaidan. Pitais viela ostaa talvitakki ja kengat. Mutta tanaan en oikeastaan edes yrittanyt etsia mitaan tosissani. Ehtiihan tuota viela. Ehkapa mulla on nyt ollut ihan muut jutut mielessa.
Eilen kavin tosiaan kyselemassa punaisen ristin myymalassa tarvivatko he apua ja lupasin tulla sinne vapaaehtoistyontekijaksi. Kiva saada jotain tekemista. Katselin lisaksi netista ensiapukursseja ja paatin, etta jotain voisin vaikka sivistaa itseani silla taidolla.
Lisaksi olen lukenut Aiti Teresan elamankertaa ja ollut nyt vakuuttunut siita, etta yksi ihminen voi saada paljon aikaiseksi. Ehkapa minakin joku paiva. Pitais vaan paasta alkuun jotenkin.

Illalla olen sitten istunut serkullani Tanjalla. Hanen puolisonsa John kokkasi meille aterian ja istuimme ja juorusimme viimeisen kuukauden tapahtumat. Lisaksi meidan seuranamme kavi kodittomien kissojen "edustaja" kertomassa Tanjalle ja Johnille kissan adoptiosta ja siita, etta heille voisi olla yksi sopiva ehdokas tiedossa. Koko tapahtuma kuulosti tosi viralliselta ja monimutkaiselta kaikkine vakuutuksineen. Vaikka ma tykkaankin kissoista, niin en silti osaa suhtautua asiaan niin perusteellisesti. Kissa on kissa eika sen kasvattamiseen mitaan erityistaitoja tarvita. Tanja ja John naureskelivat myos tilanteelle, mutta olivat mielissaan tulevasta perheenlisayksesta. Miettivat, etta laittavat sille nimeksi Kissa. :)

Joo.. Koko viikonloppu meneekin toita tehdessa, koska Johanna (eli entinen Chrisin hoitaja ja Lindan hyva ystava) on tulossa kaymaan ja Linda viettaa aikaa hanen kanssaan. Omalla tavallaan olen ihan tyytyvainen, etta saan olla toissa. Hassua.

Joka tapauksessa tanaan oli hyva paiva ja toivottavasti jatkuu sellaisena siihen saakka, etta saan laittaa paani tyynylle.

Tavallinen keskiviikko, taas. Nousin aamulla lenkille (kuten olen tehnyt jo yli viikon ajan) kahdeksalta ja tsemppasin itseani tulevaan vapaapaivaan. Paatin, etta tanaan saan aikaiseksi jotakin, en vain oikein tiennyt, etta mita.
Lenkki meni hyvin ja mieli virkistyi, sen jalkeen olikin taas motivaatio-ongelmia. Ongelmana on siis se, ettei ole mitaan tekemista. Ei mitaan, milla olisi mitaan merkitysta. Nyt kun Linda (vihdoin ja viimein) siivosi, ei ole mitaan haarattavaa talossa. Olen kuin karsimaton kakara, odotan, etta joku keksisi jotain mihin voisin upottaa ajatukseni. Joka kerta kun aloitan jotain pienta, sanotaan vaikkapa oman huoneen jarjestelyn, olen onnesta soikeana, kun minulla on jotain tekemista. Ja heti, kun se on tehty, mietin, etta mita ihmetta nyt tekisin!!! Mulla vissiin pitaisi olla pitka lista (merkityksellisia) asioita, joita alkaa tyostaa urakalla. Se pitaisi mut vauhdissa. Mutta eipa tassa talossa niin hirveasti ole tekemista. Ja muutenkin olen nyt odottanut, etta Linda vuorostaan tekisi jotain. Toisten jalkien siivoaminen alkaa tuntua merkitsemattomalta siina vaiheessa, kun kaikki pitavat sita itsestaanselvyytena. Ja muutenkin mua on huvittanut katsoa Lindaa, kun han on siivonnut kahtena viimeisena paivana. Han on pitanyt siita niin isoa metelia, etta siita puhutaan varmaan viela kuukaudenkin paasta. Kukaan ei tietenkaan ole huomannut, etta han imuroi talossa viimeksi puolitoista kuukautta sitten (joka siis kuuluisi tehda kerran viikossa)!!! Olen odottanut hanen siivousintoaan jo kolme viikkoa. Paatin vain yksi paiva, etten enaa tee mitaan ennen kuin han on tehnyt osansa. Nyt odottelen jannityksella milloin han hoksaa pesta ylakerran vessan. Tietaakseni han ei ole tehnyt sita kertaakaan sina aikana kun olen ollut taalla... No joo. Enpa ma itsekaan mikaan siisteyden huippu ole. En vain jaksa leikkia aitia saatikka jakattaa aikuiselle ihmiselle.

Mutta joo. Taman paivan saavutuksena on ollut se, etta kavin kyselemassa sairaalassa toimintaterapeutin hommasta. Yritin siis saada sovittua paivaa, jolloin voisin nahda mita tyo pitaa sisallaan, mutta ilmeisesti se ei ole ihan niin yksinkertaista. Tietysti terapeutin ja potilaan valilla on vaitiolovelvollisuus, eika sinne voi kuka tahansa tunkea katselijaksi. Sain sitten puhelinnumeron, josta tiedustella asiasta lisaa, mutta tietenkin kyseinen henkilo sattuu olemaan lomalla. Noh, eipa tassa auta muuta kuin oottaa. Ma vaan tarvin jonkun syyn nousta aamulla ylos ja pysya hereilla koko paivan! Jos meidan elamalla ei ole mitaan merkitysta, ma en tajua mita jarkea tassa kaikessa on? Tekis vaan mieli lahtea jonnekin kehitysmaahan auttamaan. Olisi ainakin tarpeellinen olo. Tietysti apua tarvitaan lahempanakin...

Noh, eipa mulla muuta.

Ma oon jo 24,65 vuotta vanha. Mihin ihmeeseen aika on mennyt ja mita sita viela ehtii tehda?
Onko meilla taalla mitaan tarkoitusta olla ja jos on, voimmeko vahingossa tai tahallisesti tehda itsestamme tarpeettomia? Onko minun elamallani tarkoitusta minulle itselleni vai olenko olemassa vain muita varten? Ja ovatko muut minua?
Miksi ylipaansa nousemme aamulla sangysta ylos? Jos meilla on olemassa tarkoitus, onko meidan jokaisella paivalla jotain merkitysta, vai huipentuuko olemassa olomme merkitys johonkin yhteen tai muutamaan hetkeen? Ja olemmeko sen jalkeen valmiita kuolemaan?
Ja voiko olla niin, etta synnymme tanne vain kuollaksemme? Onko silla mitaan valia, olemmeko valmiita siihen? Onko meidan ajatuksillamme mitaan merkitysta?

hmm...

Elama on. Ja on.
Tana paivana olen onnistunut melkein ajamaan yhden jalankulkijan paalle, laikytin kahvit paidalleni ja istuin teatterissa paikalleni ja totesin, etta penkki on lapimarka. Ei hyva. Ei yhtaan hyva. Toivoa sopii, etta se oli vain vetta... Hyvaa tassa paivassa on ollut se, etta kaikkeen on ollut aikaa. Aamulla piti kylla nousta aikaisin, koska sihteerin poika oli sairastunut, eika siis voinut tulla toihin. Ma sitten nousin ja ihme kylla aloitin paivani hyvilla mielin. Kavimme paivalla Chrisin kanssa ostarilla kahvilla ja jumitimme liikenneruuhkassa. Huono puoli tassa maassa (kapeiden teiden lisaksi) on se, etta onnettomuuksia tuntuu sattuvan jatkuvasti ja silloin ollaan ja ootetaan. Mistaan ei mahdu ohitse ja ihmiset hermostuvat. Tai no ainakin mina hermostun...

Mua on nyt jotenkin alkanut arsyttamaan se, etta ihmiset tietavat kaiken. Juttelin juuri asken yohoitajan kanssa ja naytin muutamia kuvia. Han tiesi heti yhden tyypin jonka kanssa mulla on ollut vipinaa ja tuntui tietavan paljon muutakin. Ma olin aika jarkyttynyt siitakin huolimatta, etta han tuntee Maijan. En haluaisi minun asioiden olevan kaikkien asioita.
Alussa ma sanoin Maijalle, ettei mua haittaa jos mun asioista puhutaan, kunhan se pysyy pienen ympyran sisalla. Noh, ei se tunnu pysyvan. Ja hassuinta tassa on se, ettei homma toimi toiseen suuntaan. Ma kuulen asiat jalkijunassa ja oon varma, etta multa pimitetaan jotain olennaista. Se on aika hirvea tunne ja se saa mut sulkeutumaan. Miksi minun pitaisi kertoa mitaan, kun minullekaan ei kerrota? Pahinta tassa on se, etta kaikki joiden kanssa olen tekemisissa kertovat asioita eteenpain, enka voi siis paattaa mika on salaista ja mika ei. Nyt jannityksella odottelen kertooko Linda jotain taman illan tapahtumista, silla han on ollut ulkona porukalla jossa on varmasti juttu kulkenut. Ehka kertoo, ehka ei. Ma suunnittelin, etta menisin huomenna ulos, mutta en enaa ole ollenkaan varma siita. On ihan vainoharhainen olo kaikkien suhteen.

Mut joo. Kaiken kaikkiaan mulla on ollut hyva paiva ja hyva fiilis. Nyt vain kaikki kasautui ja musersi alleen.

Eilen kaytiin Stratford-upon-avonissa teatterissa ja esitys oli aivan mahtava! Luultavasti paras nakemistani ja se on jo aika hyva! Teatteri oli malliltaan erikoinen. Lava oli tavallaan yleison seassa ja nayttelijat juoksentelivat edesta ja takaa. Lavasteita oli loppujen lopuksi vahan ja samat nayttelijat esittivat useita rooleja, mutta lopputulos oli vaikuttava. Ja lavalla oli myos livebandi ja se oli aivan loistava! Laulaja ulvoi sielunsa kyllyydesta ja naytteli valilla. Upeaa!
Tanaan kavimme katsomassa Greasen Bristolissa. Se ei ollut kuitenkaan niin hyva kuin toivoin. Ihanaa tassa tyossa on se, etta tyo ei aina tunnu tyolta. Paivalla esimerkiksi kiersimme ostaria ja shoppailimme!
Mutta hyvat yot talta eraa.

Taa on taas niita paivia, jolloin toivoisi, etta voisi menna takaisin sankyyn. Otin eilen ehkapa noin kolmen tunnin paikkarit ja sehan tarkoittaa vain sita, etten saanut sitten illalla unta. Tanaan herasinkin ihan koomassa heratyskellooni ja raahauduin vasten tahtoani kylmaan suihkuun. Sekaan ei tuntunut toimivan, joten horppasin aamupalan kanssa kupin kahvia (jota en siis ole tehnyt puoleen vuoteen!!!!) enka viela senkaan jalkeen tuntenut oloani sosiaaliseksi. NOh, lahdimme Alisonin (sihteeri) ja Lindan kanssa joka viikkoiselle ostosreissulle ja olin aarimmaisen arsyyntynyt jokaisesta Lindan heittamasta kommentista. Inhoan kun minulle huomautellaan jostain kun ajan, vaikka se olisikin vain kauniisti sanottu ehdotus, etta voisit parkkeerata mieluummin tuonne kuin tanne. Noh, Linda viela kertoi automatkan aikana siita, miten tykkaa hallita ja johtaa tilanteita ja mina laskin kahteensataan pitaakseni kieleni kurissa. Sinansa mita han sanoi ei ollut mitaan loukkaavaa tai riitaa haastavaa. Mina olin vain vasynyt ja arsyynnyin jo siita ajatuksesta, etta han saattaa komennella mua jossain tilanteessa. Ma oon ollut kuitenkin meidan perheessa se, joka on vastuussa asioista, enka tykkaa, etta joku pistaa minut seinaa vasten. Lindan kanssa kaymamme "riitatilanteet", eli siis hampaiden kiristely ja tietty valinpitamattomyys johtuu lahinna valtataistelusta, jota hanen ei ole tarvinut tehda aiemmin kenenkaan kanssa.
Juttelimme yksi paiva siita, mita ihmiset ovat antaneet meille kummallekin ja han kertoi aikaisemman hoitajan Johannan opettaneen hanelle karsivallisyytta. Johanna on siis 19vee ja han on taipunut luultavasti jokaiseen Lindan heittamaan ehdotukseen. Karsivallisyytta Linda on joutunut oppimaan hanelta, silla epavarmana ihmisena asiat eivat ole tapahtuneet hanelta yhta nopeasti kuin Lindalta. Lisaksi se, etta Johannan tietamys asioista ei ole ollut laheskaan yhta hyva kuin Lindan, joten Linda on automaattisesti ottanut opettajan roolin talossa. Han on ollut kiinnostunut monenlaisista asioista, ottanut selvaa niista ja ollut aktiivinen teini-iasta lahtien politiikassa. En voi muuta kuin kadehtia hanta siita, miten paljon han on oikeasti tallettanut asioita paahansa. Han on katsonut niin paljon leffoja, etta joskus on vaikea kasittaa mista han on repinyt aikansa siihen. Mutta se tapa, jolla han sen joskus ilmaisee sen, kertoo miten han suhtautuu muihin. Mielestani se on ylimielista ja royhkeaa. Toisaalta ihailen hanen valtavaa itseluottamustaan. Ero minun ja Johannan valilla on kuitenkin se, etta mina kyseenalaistan hanen totuudet ja tavat. Joskus tuntuu, etta teen asiat tahalleen toisin kuin han haluaa. Ihan vain tehdakseni selvaksi, etten aio totella hanta ja se jos mika on hyva keino aloittaa hampaiden kiristely. Mutta ehkapa mina opetan hanelle miten huomioida muita paremmin... Ken tietaa...

Mutta joo. On varmaan parempi purkaa naita juttuja tahan paivakirjaan kuin arsyttaa Lindaa lisaa. Saa nahda ajammeko toisemme hulluiksi tulevien kuukausien aikana. Tiedan, etta han on mahtava tyyppi ja etta tulen oppimaan hanelta paljon. Jostain syysta en vain osaa hypettaa ketaan heidan tietamyksensa tai alykkyyden takia. Minua kiehtoo enemmankin se, miten sita kayttaa.

Omituista taalla ja nyt on se, etta odotan maanantai paivia. Ma olen saanut sovittua ne nimittain minun harrastuspaivakseni, joka tarkoittaa vapaata toista. Tanaan olen siis juossut tanssi- ja laulutunnillani, lepaillyt ja syonyt hyvin. Ihan kiva vaan olla ja nauttia hiljaisuudesta.

Viikonloppuna tuli kaytya viihteella kahdesti. Perjantaina olin vain autolla liikenteessa ja katselin kun muut kiskoivat viinaa. Hyvaa illassa oli se, etta saimme Maijan kanssa kutsun Skotlantiin yhdelta Jimmylta joka kay aina valilla tyokeikalla siella. Kaytannossa saisimme siis ilmaisen majoituksen ja bensat maksaisimme pokkiin. Toivoa sopii, etta ajankohta sopii mulle ja Maijalle... Mut ois kylla tosi kiva nahda Skotlantia ja Irlantiakin, kun tanne asti on vaivautunut tulemaan.

Lauantaina jatin auton suosiolla parkkiin ja punkkasin Maijan luona. Meilla oli tosi kiva ilta, jota aloittelimme Maijan luona viinia kiskoen. Sielta sitten menimme vitoseen (taaltakin loytyy numerobaari!!!) ja vaihdoimme sen sulkeutuessa Kingsiin. Luulenpa, etta ovat nyt ihan vastikaan muuttaneet lakia aukioloaikojen suhteen. Tullessani tanne mikaan naista Chepstowin pubeista ei (ainakaan tietaakseni) ollut auki kahdentoista jalkeen edes lauantaina. Nyt Kings on kahteen. Noh, sielta suuntasimme jatkoille Maijan luokse ja katsoimme leffaa. Yon aikana tuli nukuttua noin kolme tuntia ja sunnuntaina mun piti olla toissa 13 ja puoli tuntia!!! Se teki vahan tiukkaa loppuillasta... Pahinta sunnuntaissa muutenkin on se, etta joskus menemme Chrisin siskon luokse lounaalle ja tietysti juuri eilen Chris sai paahansa, etta haluaa nahda hanet. Onneksi lounaan jalkeen sain vaan lueskella kirjaa ja olla (siis olla epasosiaalinen) ja illalla kavimme leffassa.

Mitaan sen syvallisempaa en oikeastaan ole ehtinyt miettia viime aikoina muuta kuin hetkittain. Olen lukenut kirjaa nimelta The curious incident of the dog in the night-time by Mark Haddon. Se on tarina autistisesta pojasta ja maailmasta hanen silmin. Ihan metka kirja omalla tavallaan. Joskus mietityttaa olemmeko me niita autistisia ja autistiset normaaleja. Aika paatonta tama meidan elama tuntuu olevan valilla. Chrisin siskon mies (joka sattumalta on myos Chris) esitteli minulle artikkelin (pomoni) Chrisin serkun tyttaresta, joka on asunut viimeiset yhdeksan vuotta kahden lapsensa kanssa 12 hengen kommuunissa. Heidan periaatteenaan on elaa mahdollisimman egologisesti. Kaytannossa he siis pyrkivat olemaan omavaraisia ja valttelevat nykyajan turhuuksia. Artikkeli oli tosi mielenkiintoinen ja sita on tullut mietittya aika paljon eilen ja tanaan. Pystyisikohan sita itse tekemaan samoin? Tiedan, etta parjaisin ilman televisiota, radiota, tietokonetta ja autoa, mutta ajatus ulkohuussista ei kylla houkuttele...

No joo. Mulla on nyt sitten uusi kirkuvan punainen tukka. On hauska katsoa hoitajien/sihteerien naaman ilmeita, kun nakevat minut. Osa on selvasti tykannyt ja osa ei. Itse en vielakaan ole osannut muodostaa mielipidetta. Maija siis varjasi koko paan ja leikkas mulle otsatukan. Ma olin ihan yllattanyt siita, miten erilta ma naytin ja kerroin, etten oikein tieda mita sanoisin. Maija tietty huolestu, etta ma alan kohta itkea ja se viela soitteli peraan ja varmisti, etta oon kunnosta. ;) Aika suloista. Ei mun maailmaa mun hiukset kaada, vaikka joskus kitisenkin kun on tukka-huonosti-paiva.

Pistan piakkoin kuvia nettiin...

Viikko on sujunut vauhdikkaasti lahinna toita tehden. Hennan ja Paivin lahdettya olen ollut vapaalla vain yhden paivan ja sekin meni juostessa eri harrastuksissa. En voi tietty valittaa, itsehan ma niihin olen halunnut menna. Uusi tanssikurssi oli aivan ihana! Me tulemme kokeilemaan eri tansseja syksyn mittaan ja maanantaina aloitimme cha cha challa. Mina ja mummut pysyimme aika vaihtelevasti opettajan perassa, mutta ma hymyilin koko session. Illalla sitten lauleskelin sing for fun kurssilla ja istuin sen jalkeen viela kurssilaisten kanssa kahvikupposen aarella. Laulukurssi oli aika jannittava kokemus, koska jostain syysta oman aanen tuottaminen on pelottavaa. Emme joutuneet laulamaan yksin (thank god!!), mutta kuuntelimme silti toisten laulua ja kokeilimme eri aanialoja. Opettaja oli tosi mukava ja kannustava, ja uskon, etta tulen viihtymaan.
Toissa on ollut sita samaa. Chrisin kanssa on kayty kattomassa elokuvia, pari hyvaa teatteri komediaa ja tango fire show joka sai mut tosi hyvalle tuulelle. Jostain ihmeen syysta tykkaan katsoa komeita miestanssijoita... :) Yleensakin ihailen ihmisvartaloa ja tuijotin koko shown lumoutuneena, kun taas Chris yritti vaivihkaa vilkaista kelloa aina valilla. Se oli aika huvittavaa, mutta sentaan jompi kumpi meista nautti esityksesta. Olenhan minakin kestanyt hanen kirkkokuoro konserttinsa, joten eikohan tuo nyt ollut Chrisin vuoro pitkastya. Jostain syysta tanssivat miehet (ja naiset) eivat tehneet haneen vaikutusta.

Eilen ja tanaan olen herannyt aikaisin enka ole enaa saanut unta. Nyt vaan odottelen, etta Linda heraa ja etta menemme kahville uuteen kahvilaan Chepstowissa. Sen jalkeen Maija varjaa mun tukan ja toivottavasti myos leikkaa mulle otsarin. Se leikkas mun tukan viime viikolla, mutta jostain syysta en ole ollut tyytyvainen tahan etutukkaan. Se vaan roikkuu tossa sivulla tyhmasti.

Kuulin yhdelta yohoitajalta, etta taalla on mahdollista menna tekemaan vapaaehtoistyota sairaalaan toimintaterapeutin apulaiseksi. Kaikille, jotka eivat siis viela tieda, olen miettinyt, etta lahtisin viela lukemaan toisen ammatin... Haluaisin kuitenkin kayda tutustumassa itse tyohon etukateen, etta tietaisin ovatko mielikuvani realistisia. En todellakaan halua tuhlata enaa kolmea vuotta johonkin, josta en ole ihan varma.

Jep jep.
Eipa mulla nyt muuta.

Viikko Hennan ja Paivin kanssa sujui ilman vapaa-ajanongelmia. Kiertelimme aika paljon Cardiffissa ja shoppailtua tuli ainakin kahtena paivana. Muu aika meni kiertaessa Walesin kansallismuseota, Tinternin luostaria, Stonehencea ja Bathia. Pubissakin tuli istuttua muutamana iltana. En uskalla edes ajatella miten paljon kilometreja ajoin viikon aikana, mutta uskon sen olleen aikamoinen lukema. Viimeisena paivana kun pyorahdimme Stonehencelle (joka oli muuten ihan hieno) ja Bathiin, ajoin ensin noin viisi tuntia ja illalla menimme viela Tanjan ja Johnin luokse syomaan ja siita kertyi viela reilu tunti tai puolitoista lisaa.
Hennan kanssa tuli juteltua loppujen lopuksi liian vahan, shoppailtua tuli ihan liikaa, mutta onneksi ehdimme kayda rentoutumassa picnicilla Tinternin vanhalla juna-asemalla ja pubissa vain istumassa ja olemassa. Viikko oli tosi kiva ja erityisesti viimeinen paiva eli eilinen. Nousimme tosi aikaisin ja ajoimme katsomaan yhta suurta ihmetta, Stonehencea. Sen jalkeen kiertelimme Bathissa, joka on mun mielesta tosi natti kaupunki. Illalla istuimme Tanjan ja Johnin kotona syomassa illallista ja vaihdoimme kuulumisia. Ilma oli loistava ja kaikki jaksoimme olla reippaita iltaan asti vaikka univelka alkoikin painaa hartioita. Tanaan sitten nousimme jalleen ennen kukonlaulua, koska Hennan ja Paivin piti ehtia bussiin. Hennaa varjosti koko viikon huoli tulevasta eli siita, mika hanta odottaa Lontoossa. Hurjaa tolleen vaan heittaytya tuulen vietavaksi, mutta olen ma onnellinen, etta han on jaamassa nainkin lahelle. Lontooseen paasee taalta alle kolmessa tunnissa. Toivottavasti paasen pian kaymaan hanen luonaan.

Tuntuu yhtakkia tosi hankalalta saada ajatuksia kootuksi koko viikosta, koska niin paljon on ehtinyt tapahtua ja kokea paan sisalla. Yleensa olen kirjoitellut jotain pari kertaa viikossa ja nyt en tieda mista aloittaisin. Olen varmaan jo unohtanut alkuviikon tapahtumat...
Niin joo. Oltiinhan me maanantaina teatterissa, tai siis mina olin toissa ja Henna ja Paivi tulivat katsomaan mita teen tyokseni. Katsoimme musikaalin Blood Brothers joka mun mielesta oli tosi hyva. Henna piti tarinaa vahan kesyna.
Sunnuntaina olimme kaupungilla liikenteessa ja esittelin ne kaikki kolme pubia jossa yleensa istumme. Ilta oli tosi kiva ja leppoisa kunnes tulimme kotiin. Linda tarjos mulle ja Hennalle absinttipaukut ja siita lahtien onkin yhta suurta muistikatkosta. Henna tormas lasioveen kahdesta ja siita kuului niin iso pamahdus, etta Paivi herasi ylakerrassa. Mina olin puinut olemattomia mieskuvioitani Lindan kanssa ja mennyt nukkumaan vasta pikkutunneilla. Aamulla katsastimme absinttipullosta volttimaarat ja en enaa yhtaan ihmetellyt lopputulosta. 68!! Se oli tavallisen baari-illan jalkeen aika raskas paukku ja tiedan tasta lahtien valtella sita yhta ahkerasti kuin tequilaakin...
Keskiviikkona Maija leikkasi mun tukan ja illalla istuimme jalleen pubissa pienella porukalla, koska jostain syysta taalla ei ole tapana kayda ulkona keskiviikkoisin. Noh, saimme sielta kutsun yhden pariskunnan kotiin ja menimme sinne pelaamaan juomapelia. Onneksi emme ehtineet olla siella kauan ennen kuin Linda tuli hakemaan meidat. Paivilla oli varmaan sietamista, silla han ei juo ollenkaan...

Huvittavaa viikossa oli huomata se jarkyttava ero rahankaytossa opiskelijoiden/tyottomien ja tyossakayvien valilla. Ma oon ehtinyt tottua vajaassa kolmessa kuukaudessa torsaamaan ja olemaan huoleton. Shoppaillessa Henna ja Paivi miettivat ja syynasivat jokaista rattia ja antoivat itselleen harkinta-aikaa. Sinansa se on tosi jarkevaa, mutta Cardiffin kokoisessa kaupungissa se kuluttaa myos hermoja Ma yleensa pongasin jonkun vaatteen, kokeilin sita ja ostin, kun taas Henna ja Paivi hiplasivat, vertasivat, paivittelivat hintaa, kokeililivat, laittoivat pois, harkitsivat ja antoivat sitten olla. Ja sama toistui seuraavassa kaupassa. Voitte vaan kuvitella miten vaikea on loytaa hintalaatusuhteeltaan taydelliset kengat, housut, alusvaatteet, koru, meikkeja, toppeja ja paita, jos rahaa on vain osaan niista ja kaikkea tarvisi. Tietty ma ymmarran taysin, koska satun viela muistamaan milta tuntuu olla persaukinen.

Joo. Ei mulla just nyt oo muuta sydamella. Ensi viikko menee aloittaessa kaksi uutta harrastusta ja toissa. Linda on ollut aika hajalla kuluneen viikon tyomaaran takia ja mun on nyt aika antaa hanen hengahtaa. Saa nahda miten hajalla ma oon viikon paasta...

En oikeastaan ymmarra miten aina onnistun kehittamaan itselleni stressin aiheita. Yleensa ne ovat ihan taysin turhia, kuten nytkin.
Henna ja Paivi tulevat huomenna ja menen hakemaan heidat Stanstedilta. Jostain syysta olen hermostunut koko automatkasta ja siita, etta toinen automme on parhaillaan korjaamolla, enka tieda ehtivatko he korjata sita vai ei. Tama ei ole siis ongelma, koska voin ottaa toisen automme ja pomon kyytiini, jos pahalta nayttaa...
Lisastressia aiheuttaa se, etta olen koko illan toissa, enka ehdi siivota huonettani ja kokemuksesta tiedan, etten saa nukuttua yolla kovin hyvin, koska ajattelen jo aamua. Lisaksi mun pitaa hakea Linda viela toiden jalkeen kaupungista ja se tarkoittaa sita, etten paase sankyyn ennen yhta. Aamulla pitaa nousta ennen kahdeksaa.... ARGGG! Ma inhoan sita, etten pysty sulkemaan aivojani ja rentoutumaan.
Taalla oleminen on kylla opettanut tietynlaista letkeaa asennetta, koska tehokkuusajattelu henkilokohtaisena hoitajana ei yksinkertaisesti auta yhtaan. Pointtihan on olla lasna, eika menossa jo paa kolmantena jalkana seuraavaan paikkaan. Ja muutenkin asioista pitaa sopia aina etukateen ja yleensa aikataulut kusevat kasille. Useimmiten pomoni ei edes valita ehdimmeko teatteriin ruuhkan takia, han vain haluaa paasta jonnekin ja on tyytyvainen, jos olemme ainakin yrittaneet. Mina puolestaan kiroilen ja manaan liikenteessa jos nayttaa silta, etta myohastymme. Toisin sanottuna otan tyoni joskus liian vakavasti. Oikeastaan otan koko elamani liian vakavasti. Eihan se maailma siihen kaadu jos eksyn ja haen Hennan ja Paivin pari tuntia myohassa. He voivat olla vahan kaarmeissaan, mutta ymmartavat kylla.

Jos voisin joskus olla vaan valittamatta siita, mita minun tulisi tehda ja antaa muiden hermostua. Itse inhoan odottamista ja siksi luultavasti olen kuin tulisilla hiililla jos tiedan itse olevani myohassa. Mutta luulempa, ettei stressin syyna ole oikeasti edes tuleva univelkani. Kaippa ma vaan stressaan elamaa yleensakin.

Mutta menenpa tasta lepailemaan ennen kuin lahdemme taas liikenteeseen.