IRC-Galleria

lilijana

lilijana

unissa eläjä.

ADHD TESTIPerjantai 11.01.2008 22:46

[x] Minun on vaikea olla järjestelmällinen.
[ ] Kun minulle annetaan tehtävä, viivyttelen enkä ala heti sitä tekemään.
[x] Minulla on paljon projekteja meneillään, mutta en tunnu saavan niistä montakaan valmiiksi.
[x] Teen päätöksiä ja toimin niiden mukaan impulsiivisesti- kuten rahan tuhlaaminen, seksuaaliseen suhteeseen ajautuminen jonkun kanssa, uusiin aktiviteetteihin sukeltaminen ja suunnitelmien muuttaminen.
[x] Tylsistyn helposti.

yhteensä: 4

[X] Vaikka kuinka yrittäisin, en tunnu saavuttavan tavoitteitani.
[x] Olen usein muissa maailmoissa kun ihmiset keskustelevat, vaivun omiin ajatuksiini.
[X] Keskityn johonkin tekemääni asiaan niin intensiivisesti, että en pidä taukoa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun tai tekemään mitään muuta.
[x] Teen liikaa myös asioita jotka eivät ole hyväksi minulle, kuten pakkomielteinen shoppailu, liiallinen juominen, liiallinen työskentely, tai liiallinen syöminen. (tupakointi ja dataaminen:D)
[x] Turhaannun helposti ja tulen kärsimättömäksi kun asiat tapahtuvat liian hitaasti.

yhteensä: 5

[ ] Itsetuntoni ei ole yhtä hyvä kuin muiden tuntemieni ihmisten.
[x] Tarvitsen runsaasti stimulaatiota; toiminta elokuvia ja tietokonepelejä, uusia ostoksia, eläväisten ystävien seuraa, nopeaa autolla ajoa tai extreme- lajien harrastamista.
[x] Sanon tai teen usein asioita ennenkuin ehdin ajatella sen tarkemmin, ja joskus joudun vaikeuksiin sen takia.
[x] Teen asiat mieluummin omalla tavallani kuin seuraan sääntöjä tai muiden ohjeita.
[x] Huomaan usein naputtelevani kynälläni, heiluttelevani jalkojani, tai teen jotain muuta purkaakseni ylimääräistä hermostunutta energiaa.

yhteensä: 4

[x] Tunnen oloni usein yhtäkkiä masentuneeksi kun olen erossa muista ihmisistä, projekteista tai asioista joiden kanssa haluan olla tekemisissä.
[x] Näen itseni eri tavalla kuin miten muut näkevät minut. Yllätyn usein kun joku suuttuu minulle, vaikka olisin itse tehnyt jotain mikä saa heidät suuttumaan.
[x] Vaikka olenkin usein huolissani vaarallisista asioista joita voisi sattua minulle, minulla on tapana olla huolimaton ja tapaturma-altis.
[x] Vaikka minulla on paljon pelkoja, ihmiset sanoisivat minun olevan riskien ottaja.
[x] Teen paljon huolimattomuusvirheitä.

yhteensä: 5

Testin tulos: 18

Jos saat

alle 10 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi on normaalia luokkaa
10-15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hieman normaalia huonompia
yli 15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hyvin alhaiset. saatat kärsiä adhd:sta

LAKI ASIAA (muualta päin maailmaa)Perjantai 11.01.2008 14:41

§ Auton kuljettaja ei saa pitää sidettä silmillään ajaessaan

§ Kirkossa ei saa pitää tekoviiksiä jotka naurattavat muita

§ Suolan levittämisestä rautatiekiskoille rangaistaan kuolemalla

§ Räkäpaakkuja ei saa heittää vastatuuleen

§ Mies ei saa hakata vaimoaan peukaloaan paksummalla kepillä

§ Elävän hirven pudottaminen lentokoneesta on rikos

§ Fairbanksin kaupunki Alaskassa rajoitti keskustaa riivannutta eläinseksi-epidemiaa lakipykälien voimalla: hirvet eivät saa enää harrastaa seksiä kaupungin kaduilla.

§ Kamelin metsästys on kielletty lailla

§ Kaktuksen kaatamisesta voi saada 25 vuotta vankeutta

§ Mies saa hakata vaimoaan laillisesti vain kerran kuussa

§ Ei saa harrastaa seksiä ilman kondomia

§ Riistan ampuminen liikkuvasta autosta on rikos ellei kohde ole valas

§ Auringonpaiste on lakisääteistä

§ Cowboy-saappaita saa pitää vain jos omistaa ainakin kaksi lehmää

§ Rumat ihmiset eivät saa kävellä kadulla

§ Venturassa, Kaliforniassa niin kissat kuin koiratkin tarvitsevat virallisen luvan astutusta varten.

§ Sunnuntaisin ei saa ajaa mustaa autoa

§ Imurin lainaaminen naapurille on laitonta

§ Mies ei saa suudella vaimonsa rintoja

§ Julkisilla paikoilla ei saa piereskellä klo 18.00 jälkeen

§ Itsepäisten lapsien katsotaan olevan irtolaisia

§ Varashälyttimen asentamiseen tarvitaan lupa

§ Mies ei saa antaa naiselle lahjaksi alle 25 kiloa makeisia

§ On laitonta kalastaa kirahvin tai kamelin selästä

§ Henkilöt eivät saa olla yleisillä paikoilla ilman hymyä kasvoillaan

§ Naapurin suuhun virtsaaminen on rikos

§ Tulipalopaikalla syöminen on kiellettyä

§ Kaupungintalon edessä saa pitää alastomana mielenosoituksen mikäli mielenosoittaja on alle 17-vuotias ja hänellä on tarvittavat luvat

§ Vaatteiden vaihtaminen autossa on kielletty, paitsi tulipalon sattuessa

§ Suudelma saa kestää enintään 5 minuuttia

§ Yksikätisten pianistien täytyy esiintyä ilmaiseksi

§ Iowassa mies ei saa juoda kuin kolme kulausta olutta maatessaan sängyssä vaimonsa kanssa.

§ Moottoriveneestä ei saa ampua jäniksiä

§ Julkisilla paikoilla ei saa kurlata

§ Kuorsaaminen on laitonta ellei kaikkia makuuhuoneen ikkunoita ole suljettu

§ Gorillat eivät saa istua auton takapenkillä

§ Hautajaisvieraat eivät saa syödä enempää kuin kolme voileipää


§ Mies ei saa tiuskia vaimolleen sunnuntaisin

§ Michiganissa odottaa viiden vuoden vankilatuomio, mikäli jää kiinni masturboinnista.

§ Lievä pahoinpitely on laillinen jos sinua on ärsytetty

§ Kirahvin sitominen lyhtypylvääseen on kielletty

§ Mies ei saa kantaa toista miestä selässään

§ Kana pitää syödä käsin

§ On laitonta sanoa: "Oh boys!" ( voi pojat ).

§ Yli seitsämän yhdessä olevan intiaanin katsotaan olevan sotajoukko ja heitä saa ampua laillisesti

§ Mies on syyllistynyt raiskaukseen mikäli hänen autossaan olevalla naismatkustajalla ei ole sukkia tai kenkiä ja hän on alle 17 vuotias

§ Nainen ei saa ostaa hattua ilman miehensä lupaa

§ Leijonia ei saa ottaa mukaan elokuviin

§ Vanhemmat pidätetään mikäli heidän lapsensa ei pysty pidättelemään röyhtäystään kirkossa

§ Mies ei saa lain mukaan rakastella vaimonsa kanssa, jos hänen henkensä haisee valkosipulilta tai sardiineilta.

§ Keittoa ei saa ryystää

§ Veden alla viheltäminen on kielletty

§ Toisen hampurilaisesta haukkaaminen on laitonta

§ Sarjakuvien lukeminen autoa ajaessa on kiellettyä

§ Samalle asiakkaalle ei saa myydä hammastahnaa ja hammasharjaa sunnuntaisin

§ Encyclopedia Britannica on laiton kirja koska se sisältää ohjeet oluen valmistamiseen

§ Jäniksien valokuvaaminen on kielletty heinäkuussa

§ Tikkarit ovat kiellettyjä

§ On laitonta teeskennellä että vanhemmat ovat rikkaita

§ Lapset eivät saa tulla kouluun hengitys villisipuleilta tuoksuen

§ Nukkuvaa palomiestä ei saa herättää

§ Kolikoiden laittaminen toisen ihmisen korvaan on laitonta

§ Kello aamukahdeksan ja iltakahdeksan välillä 70% radiosta soitetusta musiikista tulee olla ranskalaista .

§ Rautateillä suuteleminen on laitonta.

§ Sinulla saa olla vain yksi lapsi tai joudut maksamaan sakkoa.

§ Jos menet lukioon sinun on oltava älykäs.

§ Autoa ei saa käynnistää jos sen alla on ihminen.

§ Vankiloista pakeneminen ei ole laitonta.

§ Kaikkien yli neljätoista vuotiaiden miesten on harjoiteltava 2 tuntia jousiammuntaa sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen.

§ Naiset eivät saa syödä suklaata julkisissa kulkuvälineissä.

§ Parlametin jäsen ei saa mennä parlamentin alahuoneeseen täyshaarniskaan pukeutuneena.

§ Sunnuntaisin ei saa kalastaa

§ Naiset eivät saa ajaa autoa.

§ On laitonta tuoda maahan kristillisiä symboleja sisältäviä kirjoja

§ Mieslääkärit eivät saa tutkia naisia ja naislääkärit eivät saa tutkia miehiä.

§ Naiset eivät voi tulla lääkäreiksi.

§ Tuntemattoman suuteleminen on laitonta.

SANANLASKUJAPerjantai 11.01.2008 14:26

-Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.
-Ei todenpuhuja saa yösijaa
-Ei tiedä toinen toisen tautia.
-Ei se tapojansa paranna, joka ei mieltänsä pahoita.
-Parempi laiha sopu kuin lihava riita.
-Nuoleminen ei elätä.
-Toinen mäki, toinen vuori, ei kumarra kumpikaan.
-Harvoin viisas vihastuu, harva siitä ihastuu.
-Kyllä jokane simmone on kun kaikki muukki!!!
-Ken lastaan rakastaa, se lastaan opettaa.
-Anna aina anteeksi vihollisillesi, sillä mikään ei ärsytä heitä niin kuin se.
-Ihmisen ei pitäisi koskaan hävetä joutuessaan tunnustamaan olleensa väärässä. Sehän osoittaa vain, että hän on tänään viisaampi kuin eilen.
-Kyky ajatella tänään erilailla kuin eilen erottaa viisaan itsepäisestä
-Köyhältä puuttuu paljon, ahneelta kaikki.
-Ei koirakaan koriväkeä hauku.
-Auta miestä mäessä,
elä mäen alla.
-Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
-Makuasioista ei voi kiistellä, sanoi koira kun muniansa nuoli.
-joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.
-Joukossa tyhmyys tiivistyy.
-Pilkka sattuu omaan nilkkaan.
-Samanlaiset linnut aina yhdessä lentävät.
-Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

Siinä viisauksia jokaiseen makuun :)
Joka väärin kuulee, se väärin vastaa.

NEA 1 VUOTTA 8.1 08Keskiviikko 09.01.2008 11:10

MIKÄ NIMESI ON JAPANIKSI!Maanantai 07.01.2008 17:22

a-ka
b-tu
c-mi
d-te
e-ku
g-ji
h-ri
i-ki
j-zu
k-me
l-ta
m-rin
n-to
o-mo
p-no
q-ke
r-shi
s-ari
t-chi
u-do
v-ru
w-mei
x-na
y-fu
z-zi


Nokika :))) (onneks ei sentään nokikana heh...)

NÄMÄ ASIAT OVAT TOSIALauantai 22.12.2007 13:29

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?
MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?
MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?
MITEN kyltti "kiellettyä astua nurmikolle" on saatu keskelle nurmikkoa?
MIKSI täytyy käyttää käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?
MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?
MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee; "entistä parempi maku" - kuka on testannut sen?
MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?
MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?
MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot?
MIKSI Jumala on antanut miehille sekä aivot että munat, mutta ei tarpeeksi verta niiden käyttämiseen yhtä aikaa?


kopsattu rouva hakanpäältä.
1.)PYSYT VIREÄNÄ.
Aivosi saavat kaivattuja virikkeitä,koska tavarat eivät milloinkaan ole siellä,minne ne laitoit,vaan haastavasti hyvinkin luovissa piilopaikoissa.

2.)TAJUNTASI LAAJENEE.
Koskaan aiemmin ei mieleesi olisi tullut katsoa tai puolella korvalla kuunnella 1457 kertaa samaa ohjelmaa,mutta Teletappien kohdalla se ei tuota ongelmia.

3.)OPIT ERIKOISTAITOJA.
Esimerkiksi pizzan tekeminen yhdellä kädellä ei ole pikkuvauvan vanhemmalle temppu eikä mikään. Erityisen hienoa on oppia bravuuri,eli kuinka juusto raastetaan lapsi sylissä.

4.)OPIT SOSIAALISEKSI.
Sinun ei tarvitse käydä yksin edes vessassa.

5.)SAAT UUDEN SISUSTUKSEN.
Kun ennen keittiösi pöydän alla ei ollut mitään,nykyään siellä on kolmesta viiteen kiloa erilaisia
ruuantähteitä,eikä auta,vaikka imuroisit kaksi kertaa tunnissa. Pöytä erittää murusia.

6.) OLET AINA SEN NÄKÖINEN KUIN OLISIT LÄHDÖSSÄ LOMALLE.
Vauvan kanssa tarvitset tunnin kyläreissulle kutakuinkin yhtä paljon tavaroita kuin normaalille kahden viikon etelänlomalle.

7.)OPIT KOMMANDOKSI.
Pystyt toimimaan niin hiljaa ja taitavasti,että onnistut riisumaan nukkuvan ihmisen & vaihtamaan hänelle vaipat,pukemaan hanskat,haalarit,sukat & kengät sekä siirtämään hänet paikasta A paikkaan B - ilman että hän herää.

8.)SAAT EXTREME-ELÄMYKSIÄ HALVALLA.
Base-hyppy ei ole mitään verrattuna siihen,että saat juoda kokonaisen kahvikupillisen rauhassa. Et
kylläkään saa.

9.)ELÄMÄ TUNTUU PITKÄLTÄ.
Yksinkertaisinkiin asioihin, kuten lähtemiseen,saat helposti menemään hyvin piiitkän tunnin.

10.)MAAILMA MUUTTUU JÄNNITTÄVÄKSI.
Samastut James Bondiin,sillä sinunkin elinympäristösi on täynnä kuolemanvaaroja: tuoleja,joille voi kiivetä,legoja ja peukalonpään kokoisia ruoka-aineita,joihin voi tukehtua.

11.)KOET ENEMMÄN IHMEITÄ KUIN OPETUSLAPSET.
Kuten että on täysin mahdollista tunkea molemmat jalat tuolin selkänojapinnojen välistä,vaikka jalka on puolet paksumpi kuin pinnojen väli; tai ettei ole temppu eikä mikään tunkea nenään herne,vaikka sierain on niin pieni,ettei sieltä pääse edes räkä valumaan esteettä,mikä estää nukkumisen. Siis vanhempien nukkumisen.
1. Jos luulet olevasi liian lihava tai liian vanha, niin luultavasti olet. Älä kysy tätä meiltä, kieltäydymme vastaamasta.

2. Opettele käyttämään vessanpöntön kantta, jos se on ylhäällä, laske se alas.

3. Älä leikkaa hiuksiasi, ikinä. Pitkät hiukset ovat aina viehättävämmat kuin lyhyet. Yksi suurimmista syistä miksi miehet pelkäävät naimisiinmenoa on se, että naiset kuitenkin leikkauttavat hiuksensa häiden jälkeen, ja sitten me olemme jumissa lyhythiuksisten naisten kanssa.

4. Syntymä-, ystävän- ja merkkipäivät eivät ole mikään arvuutusleikki josko jälleen kerran voisimme löytää sinulle täydellisen lahjan.

5. Jos kysyt kysymyksen johon et halua vastausta, saat vastauksen jota et halua kuulla.

6. Toisinaan emme ajattele vain sinua, elä sen kanssa.

7. Älä kysy mitä me juuri nyt ajattelemme ellet ole valmis keskustelemaan seuraavista aiheista:
- Napanöyhtä
- Moottorin purkaminen ja kasaaminen
- Formula 1

8. Sunnuntai = penkkiurheilu. Se on kuin täysikuu tai vuorovesi-ilmiö.

9. Shoppailu ei ole penkkiurheilua

10. Jos meidän on mentävä johonkin, mitkä tahansa vaatteet päälläsi ovat ok.

11. Sinulla on tarpeeksi vaatteita.

12. Sinulla on liikaa kenkiä.

13. Itkeminen on kiristystä.

14. Ex-poikaystäväsi on idiootti.

15. Jos tahdot jotakin niin pyydä. Pienet vinkit eivät toimi. Isot vinkit eivät toimi. Ilmeiset vinkit eivät toimi. Eli sano suoraan mitä haluat.

16. Ei, me emme todellakaan tiedä mikä päivä tänään on. Emme koskaan merkitse merkkipäiviä kalenteriin.

17. Kyllä, virtsaaminen seisaaltaan on vaikeampaa. Huteja tulee joskus.

18. Omistamme keskimäärin kolme paria kenkiä. Joten miten ihmeessä voisimme tietää mitkä kengät sopivat sinun pukuusi,kun sinulla on kuitenkin 30 paria kenkiä.

19. Kyllä ja ei ovat erittäin sopivia vastauksia lähes kaikkiin kysymyksiin.

20. Kerro meille ongelmasi vain jos haluat apua sen ratkaisuun. Sen me osaamme parhaiten.

21. Päänsärky joka kestää 17 kuukautta on ongelma. Käy lääkärissä.

22. Jos haluat "rotu-uroksen", hanki koira.

23. Varattu rivien välistä lukemiseen.

24. Älä teeskentele orgasmia. Me olemme paljon mieluummin tehottomia kuin petettyjä.

25. Kaikki mitä olemme sanoneet / tehneet kuusi kuukautta sitten ei kelpaa enää riidan aiheeksi. Kaikki sanomamme / tekemisemme muuttuu pätemättömäksi edellä mainittuun tarkoitukseen 7 päivän jälkeen.

26. Jos et käyttäydy kuin mallit, älä odota meidänkään käyttäytyvän kuin saippuaoopperoiden miehet.

27. Jos jotain sanomaamme voidaan tulkita kahdella tavalla ja toinen tapa vihastuttaa tai tekee sinut surulliseksi, me tarkoitimme sen sillä toisella tavalla.

28. Anna meidän näyttää rähjäisiltä, se on geneettistä.

29. Älä hiero lamppua jos et halua hengen tulevan ulos.

30. Voit joko pyytää meidän tekevän jotain tai sanoa kuinka haluaisit jotakin tehtävän - et molempia.

31. Kolumbus ei tarvinnut suuntaneuvoja, emmekä mekään.

32. Naiset jotka pitävät push-up rintaliivejä ja avokaulaisia puseroita menettävät oikeuden valittaa tuijotuksesta.

33. Naiset saisivat pukeutua useammin push-up rintaliiveihin ja avokaulaisiin puseroihin.

34. Näemme vain 16 väriä. Joten esim. persikka on hedelmä, ei väri.

35. Jos jotain kutiaa, sitä raavitaan.

36. Olut on yhtä jännittävää meille kuin käsilaukut teille.

37. Emme osaa lukea ajatuksia, emmekä koskaan opi. Tämä puute ei ole todiste siitä, ettemme välittäisi sinusta.

38. Jos kysymme mikä on vialla ja sinä vastaat "ei mikään", me käyttäydymme kuin mikään ei olisi vialla. Me tiedämme että valehtelet, mutta asian selvittäminen ei ole sen aikaansaaman sotkun arvoista.

TÄÄ ON NIIIIN TOTTA :)Maanantai 05.11.2007 21:20

Seksin jälkeen:

OINAS:
"Uudestaan!"

HÄRKÄ:
"Ruokaa..."

KAKSONEN:
"Missä kaukosäädin on?"

LEIJONA:
"Enkö ollutkin
fantastinen?!"

RAPU:
"Milloin pidetään häät?"

NEITSYT:
"Ylös, lakanat on
vaihdettava!"

VAAKA:
"Pidin äskeisestä jos
sinäkin pidit"

SKORPIONI:
"Hetki, etsin avaimen ja
avaan käsirautasi.."

JOUSIMIES:
"Soitellaan..."

KAURIS:
"Oiskos sulla
käyntikorttia?"

VESIMIES:
"Nyt uusiks, mut ilman
vaatteita!"

KALAT:
"Mikäs sun nimes olikaan?

kopsattu rouva Hakanpäältä
Eeva: Voi ei, tässä tuulilasissa on taas tällanen lappu. Tämä on jo
kolmas tänään.

Maisa: Ne on jotain joutavia mainoksia. Pistetään se tuohon
viereiseen autoon.

Eeva: Laita nää loputkin laput siihen, niin mä pääsen niistä eroon.

Eeva: Sitten lähetään, tytöt. Oops, mikäs siellä rysähti?

Paula: Mä luulen, että sä peruutit tohon takana olevaan autoon.
Siinä peruutuspeilissä on varmaan jotain vikaa. Mulla oli ihan sama
juttu viime vuonna

Eeva: Hyvä että se selvis. Mä oon ihmetelly, miks mulle käy joka
kerta Prisman parkkipaikalla tälleen. Huomenna mä otan peilin mukaan ja
vien sen huoltoon.

Maisa: Ota samalla öljytikku mukaan ja vaihda se uuteen.

Eeva: Minkä takia? En mä ole ikinä tullut ajatelleeksi, että se
pitäis vaihtaa.

Maisa: No sen verran mäkin tiedän autoista! Öljytikut kuluu nopeesti.
Ne ei sitten enää yletä öljyyn ja sä et tiedä, miten paljon sitä on

Paula: Kyllä autot on sitten hankalia kapistuksia. Mutta mä oon kyllä
edistyny kovasti niiden kanssa. Mä saan meidän mersun ajetuksi talliin jo melkein kokonaan.

Eeva: Hitsi, nyt rupee satamaan lunta!
lumisateessa on tylsää ajaa. Ja tässä autossa ei kuulemma pala edes
jarruvalot.

Maisa: Sun pitää ostaa ens kerralla punaista öljyä. Sitten näkyy
jarruvalot ja vilkut paremmin.

Paula: Aatu sanoo mulle aina, että jos lumisateessa ei nää ajaa, niin
on parasta seurata lumiauraa.
Sitten kerran mä aloinkin seurata yhtä lumiauraa, kun pyrytti niin
sakeesti.
Mä seurasin sitä varmaan tunnin verran, kun se sit pysähty ja se
kuski tuli kysyyn, et mikä mulla oli hätänä. Se oli saanu aurattua
Citymarketin parkkipaikan ja oli sit menossa Prisman parkkipaikalle.Oli se hyvä, et mä sain
selville, missä mä oon.

Maisa: Toi on muuten hyvä neuvo.

Paula: Prismasta puheen ollen mä kävin eilen siellä etsimässä Aatulle
synttärilahjaa.
Se haluais sellaset autoilijan hanskat. Myyjä kysy, mikä Aatun numero
on ja onneks mä muistin, että se on HFK-766. Mutta kyllä oli surkee valikoima, kun en mä sit
kuitenkaan löytänyt oikeeta kokoo.

Eeva: Kauheeta, hiljennä vähän! Nyt oltiin vähällä ajaa tuon rekan
kylkeen!

Maisa: Eeva, sinähän olet itse ajamassa!

Eeva: Ai niin olenkin! Miten mä en yhtään huomannut! Tossa on muuten
poliisi. Kai mun pitää pysähtyä.

(Blondi) Poliisi: Jaaha päivää, saiskos sitten ajokortin ja
rekisteriotteen.

Eeva: Mikä se sellanen kortti on? Täällä olis kirjastokortti,
pankkikortti, synttärikortti (Paulalle) sulta ja Aatulta?

Poliisi: Se on kortti, josta löytyy sun kuvasi.

Eeva: Tässä on mun kuva (antaa peilin).

Poliisi: Ai anteeksi! Olisitte heti sanonut, että olette poliisi,
niin en olisi pysäyttänyt teitä! Hyvää matkaa!

Eeva: Kiitos samoin! Olipa mukava poliisi!

Paula: Mullekin sattui viime viikolla tosi ihanat poliisit.
Ne pysäytti mut ja sanoi, että ne kuvasivat minut kun ajoin
ylinopeutta.
No mä tietysti pyysin, että ne lähettäis mullekin niitä kuvia, jos ne
onnistuis.
Ja ne kirjoittikin heti mulle laskun mukaan.