IRC-Galleria

lilijana

lilijana

unissa eläjä.
OINAS astelee sisään lääkärin vastaanotolle varmoin askelin,ripeästi ja tehokkaasti. Jo ennenkuin lääkäri kerkeää suutansa avaamaan kysyy oinas ponnekkaasti, "Sanokaa suoraan, paljon minulla on elinaikaa". Oinas on hyvin omatoiminen potilas, hän tahtoo ehdottomasti ottaa itse omat verinäytteensä, tutkia oman virtsanäytteensä ja määrätä omat lääkkeensä. Kipua tämä potilas ei tunne, vaan verinäytekin otetaan syvältä ja ronskisti, laastareista hän kieltäytyy, ne ovat nynnyille.

HÄRKÄ on vastaanotto huoneessa jo ajoissa sillä hänestä on mukavaa istua nojatuolissa aikakausilehtiä lukien. Kun lääkäri kutsuu härän sisään, alkaa pienet hikikarpalot nousta otsalle, häntä hieman jännittää. Lääkärin pyytäessä härkää nousemaan tutkimuspöydälle makaamaan on härkä hyvillään, hän pääsee vaaka-asentoon. Lääkärin painellessa härän muhkeaa vatsaa on härkä jo untenmailla ja huoneessa soi mahtava kuorsaus. tätä potilasta ei sitten saakaan ulos vastaanotolta vähään aikaan.

KAKSONEN on harvoin sairas. Hän menee usein vain ja ainoastaan lääkärintarkastukseen ja reseptien uusimiseen. Kaksonen flirttaa lääkärille ja riisuu kaikki vaatteensa vaikka lääkäri kehoitti vain nostamaan paidanhelmaa. Hän myös rakastaa saada leikkiä stetoskoopilla ja kakkanäyteputkiloilla. Lopuksi kaksonen tahtoo aina esittää omia kysymyksiään lääkärille, "miksi veri on punaista", "mistä ilmavaivat johtuvat", "miksi ihminen näkee unia"...

RAPU on huolissaan terveydestään usein, ja käy siksi jatkuvasti lääkärissä. Olihan hänen mummonsa tädillä sentään parkisonin tauti ja isosedällä oli vatsakatarri vuonna -65. Rapu ujostelee vaatteiden riisumista ja virtsanäytteen antamista, pissapurkin rapu kuljettaa salaa hiipien labraan, kuinka noloa pissata purkkiin! Rapu on myös niitä potilaita jotka puhuvat kyllästymiseen asti kaikkien tuntemiensa ihmisten sairauksista, hän ei unohda myöskään kertoa äitinsä ikävästä peräpukamavaivasta.

LEIJONA menee lääkäriin sillä asenteella ettei hänessä voi mitään vikaa olla. Hänhän on loistavassa kunnossa. Leijona yleensä käykin lääkärissä vain ja ainoastaan siksi että pääsee tuulettamaan ja hurraamaan omia loistavia veriarvojaan, "Jihuuu, hemoglobiini 169, senkka 5!!!!" Leijona on sitä mieltä että ainoastaan köyhät ja surkeat sairastavat.Verinäytettä antaessaan leijona pyytää hoitsulta puhelinnumeron ja iskee silmää maireasti.

NEITSYT on käynyt ennen lääkärin tapaamista kolme kertaa suihkussa ja huolestuu vielä vastaanotto huoneessakin että onko hän nyt varmasti tarpeeksi siisti lääkäriä tapaamaan. Neitsyt on terve kuin pukki, hänhän noudattaa orjallisesti lääkäriin määräämää ruokavaliota. Labrassa neitsyt ojentaa hoitajalle omat verinäytteenottopiikkinsä, eihän hän voi mitä tahansa piikkejä antaa työntää ihonsa alle, omat piikit hän on itse desinfioinut.

VAAKA on hyvin kuuliainen potilas. Hän vastaa kysymyksiin asiallisesti. Lääkärin asusta vaa’alla on kuitenkin oma mielipiteensä, "kuule herra tohtori, oletteko koskaan harkinnut tuon valkoisen takin vaihtoa vaaleansiniseen, sopisi silmiinne ihanasti". Vastaanottohuoneen akvaario kiinnostaa häntä eniten, aina ennen lääkärin tapaamista vaaka kertoo kaikki kaupungin juorut akvaariokaloille, sillä hehän kuuntelevat!

SKORPIONI on epäluuloinen potilas. Siksi hän käy lääkärissä harvoin. Hän on varma että hänen verinäytteestään kloonataan ihmisiä ja että hänen ihonsa alle on salaa istutettu mikrosiru, muuten piikillä töyhiminen on skorpionin mielestä nautinnollista. Skorpionilla on virtsanäytettä varten mukana pullollinen kaverin virtsaa jottei edellisen illan dopingit näy näytteessä.

JOUSIMIES tulee lääkäriin aina matkoilta palattuaan ja aina hänellä on jonkinmoinen salmonella tai muu pöpö suolistossa. Lääkärin kehoituksesta huolimatta hän ei koskaan kieltäydy maistelemasta eksoottisia herkkuja. Joskus lääkäri on jopa epäillyt jousimiehen haalivan tahallaan itselleen tauteja saadakseen lisää jännitystä elämään.

KAURIS on varma että kuolee minä hetkenä hyvänsä. Masentunut sarvipää mässäilee itsesäälillään ja pyytää lääkäriä ottamaan kaikki mahdolliset kokeet. Jopa kauriin sydänkäyräkin menee alamaissa. Lääkärin kertoessa että kaikki on hyvin kauris saattaa hymähtää ja todeta "täytyy siis kai taas peruttaa sen ruumisarkun tilaus".

VESIMIES tietää yleensä jo itsekkin mikä häntä vaivaa. Hän nimittäin tuntee kaikki sairaudet lääkärikirjan perusteella. Vesimies onkin niitä potilaita jotka mielellään tutkivat ensin itseään kotilaboratoriossaan ja sen jälkeen menevät lääkäriin kurkkuunsa juuttuneen tähystysputken kanssa.

KALAT on hermostunut potilas. Hän itkee tirauttaa pari kyyneltä ja kauhistuu kuullessaan että joutuu luovuttamaan tipan verta. Hän itkee hieman lisää kuullessaan painoindeksinsä ja Niagaran putous on valmis viimeistään näöntarkastuksen kohdalla. Lääkäri usein määrääkin kaloille mielialalääkityksen ja rauhoittavia.

1. Älä koskaan herää ennen kuin olet meikannut ja silittänyt lakanasi.

2. Tarjoa jokaiselle vieraallesi paukku, vuorokaudenajasta riippumatta.

3. Pidä huoli siitä, että lapsesi kasvavat, mutta itse pysyt saman ikäisenä vuodesta toiseen.

4. Älä aikaile! Pyri menemään naimisiin kosintaa seuraavana päivänä, viimeistään seuraavalla viikolla.

5. Jos haluat tunnustaa rakkaallesi jotain, älä mene laukomaan sitä päin naamaa. Pohdi asiaa
itsesi kanssa ääneen, rakkaasi on oven takana ja kuulee kyllä.

6. Mies ei parane vaihtamalla. Viides aviomiehesi on sama kuin ensimmäinen.

7. Kunnioita perhettäsi pukeutumalla yhteisille aterioille asiallisesti. "Casual" tarkoittaa, että jakkupuku riittää ja miehet voivat sitoa solmionsa löyhemmin.

8. Itke hillitysti. Opi vieräyttämään yksi kyynel toisesta silmänurkasta tuijottaen samalla kaukaisuuteen. Älä ulvo räkää valuttaen.

9. Työaika on sitä varten, että selvitellään joko työpaikan sisäisiä tai työntekijöiden henkilökohtaisia ihmissuhdeongelmia.

10. Säästä puhelinlaskuissa; vastaa lyhyesti "Haloo?" ja kun olet toimittanut asiasi, sulje puhelin kiittelemättä ja hyvästelemättä.

11. Hanki niin monta lasta kuin huvittaa, heistä ei ole vaivaa.10-vuotiaiksi he joka tapauksessa nukkuvat 90% ajasta ja muun ajan lastenhoitaja hoitaa heitä. Paitsi kun ex-miehesi saapuu joulupäivälliselle ja telmii heidän kanssaan takkatulen äärellä.

12. Ihan sama minkä ammatin opiskelet. Sukulaisesi hommaavat sinulle joka tapauksessa töitä omistamassaan firmassa huippupalkalla.

13. Jos miehellä menee huonosti, kyllä kaikki sen huomaa parransängestä.

14. Kun sovit esim. illallisesta jonkun kanssa, älä turhaan sovi mitään kellonaikaa, "see you tonight" riittää mainiosti.

15. Tappelun sattuessa on ihan normaalia hajottaa kaikki, mikä on rikkimenevää.

16. On aivan normaalia, että puolisosi kuolee pari kertaa.

17. Jos olet kriisissä ulkona sataa aina.

18. Sinulla voi olla työpaikka vaikka et ikinä ole siellä.

19. Jos luulet olevasi ainoa lapsi, ei syytä huoleen. Varmastikin löytyy jostain päin maailmaa kauan kadoksissa ollut veli, sisko, velipuoli tai sisarpuoli.

20. On ihan tavallista, että entinen vaimosi on myös isäsi entinen vaimo. Jos menet uudelleen naimisiin tämän entisen vaimosi kanssa, sisarpuolestasi tulee tytärpuolesi.

21. Vältä isyyskoetta, koska joku varmasti vaihtaa/lahjotaan vaihtamaan verinäytteet.

22. Jos joku kiusaa sinua tai lastasi tai puolisoasi, hänet voi ihan hyvin yrittää myrkyttää, kuristaa tai muuteneliminoida.

23. Jos olet joutunut onnettomuuteen, älä huoli, rakkaasi/ihastuksesi löytää ja pelastaa sinut kuitenkin sattumalta.

24. Sinun ei tarvitse syödä kuin pari suupalaa, niin olet jo täynnä.

25. Naisella menee huonosti, jos hänellä ei ole huulipunaa.

26. Vaikka menisit naimisiin seitsemättä kertaa, uskot kuitenkin, että seuraava puoliso on SE oikea. Ja hääpäivä on aina elämäsi onnellisin päivä.

27. Vessassa ei ole tarvetta käydä ikinä.

28. Internetistä löytyy kaikkien rikosrekisterit ym. hetkessä.

29. Saunassa oleskellaan tavallisesti pyyhe päällä, meikit silmillä ja ilman suihkussa käyntiä. Eikä sauna edes hikoiluta.

30. Opettele ajamaan autoa ilman että katsot eteenpäin. Näin matkat sujuvat rupatellessasi vierustoverin kanssa ja voit katsoa häntä silmiin.

31. Auton ovia ei kannata lukita, näin pääsee nopeammin sisään, eikä turvavöitä tarvitse käyttää.

32. Muista siveys! Jos olet nukkunut yön alasti (tai muutoin päätynyt vähäpukeisesti sänkyyn), pidä huoli, että aamulla kietoudut huolellisesti lakanaan noustessasi, eihän ole soveliasta, että puolisosi näkee liikaa paljasta pintaa.

33. Asunnossasi pitää olla aina suuria kukka-asetelmia. Ne eivät koskaan lakastu eivätkä tiputtele terälehtiä pöydille.

34. Jos opiskelet, ei sinun tarvitse koskaan tehdä läksyjä, lukea kokeisiin tai muutenkaan vaivautua koulun takia. Valmistut yleensä hyvin nopeasti loistavin arvosanoin.

35. Pahat miehet tunnistaa siitä, että heillä on aina parransänki, paita napaan asti auki ja jopa kaulakoru. Pahat naiset tunnistaa voimakkaasta meikistä ja avonaisista vaatteista.

36. Jos sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi, kokeilepa tätä: Harrasta pienen ajan sisällä seksiä kahden miehen kanssa. Aivan takuulla olet pian raskaana (etkä todellakaan tiedä kenen lapsi on...)

37. Jos pahin vihamiehesi tähtää sinua aseella, ei ole mitään syytä paniikkiin. 100% varmasti joku sivullinen syöksyy eteesi ja saa luodista.

38. Älä pelkää kuolemaa. Noin 50 % todennäköisyydellä uudelleensynnyt vuoden kuluessa jossain kaukaisemmassa maan kolkassa.

39. Kaikki puhuvat Amerikassa Englantia -myös kaksi saman ulkomaan kansalaista mongertavat huonolla englannilla keskenään. Opettelehan siis hyvin puhumaan englantia jos ulkomailla ollessasi joku suomalaisystäväsi sattuu tulemaan kylään!

40. Raskaana? Pakkaa tavarasi ajoissa, sillä synnytyksesi käynnistyy mitä todennäköisimmin ennen aikojaan. Älä silti huolehdi, synnytys on muutamalla ponnistuksella ja irvistyksellä ohi, ja saat pian puhtaan (lapsenkinattoman ja verettömän) lapsen rinnoillesi... Eikä mitään repeämiä tule. Mitä ne edesovat? Tai puudutus? Kuka sitä tarvii?

41. Synnytyksen jälkeen palaudut entisiin mittoihisi jopa tunneissa.

42. Vauvaa ei tarvitse ruokkia, varsinkaan imettämällä.

43. On ihan normaalia rakastua entisen vaimosi tyttäreen, jota olet tähän saakka luullut siskopuoleksesi. Rakkaus ex-siskoosi voi syttyä yhdessä päivässä, mutta ei hätää. Eikä sekään haittaa, että entinen vaimosi on ollut naimisissa isäsi ja veljesi kanssa. Tämä kaikki on aivan normaalia!

44. Älä hätäänny, vaikka raskautesi kestää normaalin 9 kuukauden sijasta 3 viikosta-2 kuukauteen. Lapsi on oikeissa mitoissa syntyessään ja n. kolme kuukautta vanhan näköinen.

45. On aivan normaalia kuulla ettei isi olekaan isi, vaan oikea isi onkin italialainen miljonääri ja isä-poika suhteesi uuteen miljonääri-isiin tulee kiinteäksi kahdessä päivässä.

46. Tilaa deittiä (baarissa/ravintelissa) odotellessasi drinksu sanaakaan sanomatta, vain sormea baarimikolle nostamalla, mutta älä maksa tai juo sitä.

47. Jokaisesta Los Angelesilaisen kodin ikkunasta näkyy Hollywoodin kukkulat ja vastaavasti jokaisesta pariisilaisesta ikkunasta näkyy Eiffel-torni.

48. Genoa Cityssä on vain yksi ravintola.

49. Autossa rattia täytyy koko ajan käännellä, vaikka tie olisi viivasuora.

50. JA KAIKKEIN TÄRKEIN SÄÄNTÖ: PIDÄ AINA KORKOKENKIÄ, MYÖS KOTONA. JALKASI EIVÄT TULE IKINÄ KIPEIKSI TAI TURPOA!!
OINAS
[ ] Olen äkkipikainen
[ ] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[ ] Olen itsepäinen
[ ] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[x] Minua ei saa määräillä
[ ] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[x] Hätiköin usein
[ ] Olen itsenäinen
total: 3

HÄRKÄ
[ ] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[ ] Rakastan syömistä
[x] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[ ] Pidän pääni joka asiassa
[ ] Olen hidas
[/] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[/] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
total: 2

KAKSOSET
[x] En ole kauaa paikallani
[ ] Olen piikittelevä
[ ] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[ ] Keksin aina jotain sanomista
[x] Flirttailen paljon
[ ] Olen älykäs
[ ] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen
total: 3

RAPU
[ ] Turvallisuus on tärkeää
[x] Olen hyvin tunteellinen
[x] Mielialani ailahtelee usein
[ ] Loukkaannun helposti
[x] Olen kiltti
[ ] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[x] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
total: 5

LEIJONA
[ ] Kerjään huomiota
[ ] Olen avarakatseinen
[ ] Vaikutan usein omahyväiseltä
[ ] Mutta oikeasti olen mukava
[ ] Olen kunnianhimoinen
[ ] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[x] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[ ] Haluan kuuluisaksi
total:1

NEITSYT
[ ] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[ ] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[ ] Tykkään auttamisesta
[x] Olen herkkä
[ ] Arvostan älykkyyttä
[/] Pidän siisteydestä
[ ] Olen kriittinen
[ ] Teen tehtäväni tunnollisesti
total: 1½

VAAKA
[x] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[ ] Olen huono tekemään päätöksiä
[ ] Minuun on helppo ihastua
[ ] Innostun välillä määräilemään
[x] Olen sovittelija
[x] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[ ] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[ ] Osaan olla myös ivallinen
total: 3

SKORPIONI
[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[x] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[x] Inhoan pinnallisuutta
[x] Olen epäileväinen
[x] Haluan uudistaa asioita
[x] Olen kostonhimoinen
[ ] Päätäni ei hevin käännetä
[x] Osaan olla hyvin ilkeä
[x] Tahdon kokea paljon
total: 8

JOUSIMIES
[ ] Olen optimisti
[ ] Rakastan matkustelua
[ ] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[ ] Olen suora ja rehellinen
[ ] Innostun joskus kerskuilemaan
[ ] Olen fanaattinen
[ ] Välillä olen vähän itsekäs
[ ] Luotan omaan filosofiaani
total: 1

KAURIS
[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[ ] Olen vastuuntuntoinen
[ ] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[ ] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita
total: 0

VESIMIES
[x] Olen muiden mielestä aika outo
[ ] Tykkään mietiskellä
[x] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[x] Tahdon uudistaa asioita
[ ] Olen vähän yksinäinen
[ ] Saan paljon hyviä ideoita
[ ] Vaadin vapautta
[ ] Kaipaan turvaa ja kannustusta
total: 3

KALAT
[x] Olen herkkä
[ ] Rakastan muiden auttamista
[ ] Olen romantikko
[x] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[ ] En osaa tehdä päätöksiä
[ ] Olen sympaattinen
[ ] Vaivun joskus itsesääliin
[ ] Tahdon pelastaa maailman
[ ] Minulla on hyvä muisti
total:2

minä olen, mikä olen, eli skorpiooni
Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinan omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

niinpä pyydän KAIKKIA ystäviäni kopioimaan tämän omaan päikkyyn.

JÄÄHYVÄISKIRJETiistai 11.03.2008 01:57


Rakas, hyvän ystäväsi nimi/rakkaasi nimi.
En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. Luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.
Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.
Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.
Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.
_12_,
-nimesi-

1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimeisin ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtmassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idol – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Australia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin

Rakas tomi
en tiedä miten sanoisin tämän, mutta sieraimesi ovat kuin loukkaus,
luulin että ymmärsin sen kun koirasi juoksi pihalla, lähikaupan nurkalla,
ja näin sinut repimässä peruukkia isäni päästä.
olen varma että olet tarpeeksi jälkeenjäänyt ymmärtämään ettei joulupukkia ole.
lähetän sinulle takaisin sormuksesi,mutta pidän kuvasi muistona.
haluan että tiedät että minä tulen aina muistamaan elämäni kloonina.
ikuinen vihollisesi
-pia

TAAS JATKUU.....Tiistai 11.03.2008 01:41

OSIO 1 - Rehellisyys:

Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että koko maailma kaatuisi päällesi?
- jup, joskus

Onko ollut aikoja, jolloin olet ajatellut, ettei sinulla ole merkitystä?
- onhan niitäkin ollu

Uskotko itseesi?
- en aina

Kadutko mitään?
- kyllä kadun

Mikä auttaa sinua selviytymään mahdollisista ongelmista?
- mies,lapset ja parhaat ystävät

Tiedätkö keneen voit todella luottaa?
- jup

Jos ihmissuhteesi eivät toimisi haluamallasi tavalla, yrittäisitkö löytää ratkaisut ongelmiin vai luovuttaisitko?
- minähän en luovuta kovin helposti!!


OSIO 2 - Onnellisuus:

Nimeä muutama asia, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi.
- lapset, koti, kaverit, mies

Yleisesti ottaen, pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- hymmm...joudun miettimään

Jos saisit vaihtaa paikkaa kenen kanssa vaan, vaihtaisitko?
- en

Luotatko vaistoihisi?
- kyllä

Minkä sanoisit olevan paras ominaisuutesi?
- ystävällisyys

OSIO 3 - Yleiset:

Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt?
- toden näköisesti kyllä, mutta en unohtaisi

Uskotko ihmisiä, kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"?
- kyllä

Kuvittele tämä: Olet eksyksissä jossain ja sinulla on kännykkä, jolla voit soittaa ja pyytää jotain hakemaan sinut, kello on 03.00... Kenelle soittaisit ilman epäröintiä?
- miehelleni

Toivoisitko elämäsi olevan erilaista nykyiseen verrattuna?
- rahaa tietty vois olla enempi.


MITÄ TEIT:
5 minuuttia sitten - poltin tupakin
30 minuuttia sitten - söin leivän
tunti sitten - vein koiran ulos
vuorokausi sitten - katoin telkkaria


MILLOIN VIIMEKSI:
joit alkoholipitoista juomaa - jaa-a voi ku muistaisin
poltit - no sillo 5 min sitte
söit - sillo 30 min sitte
joit - hetki sitte
nukuit - viimeyönä
halasit samaa sukupuolta olevaa henkilöä - heliä, kun oli vaikeeta molemmilla
lähetit tekstiviestin - joskus päiväl
soitit jollekin - illal helille
joku soitti sinulle - tänää
nauroit - tänää kai joo
itkit - sillo ku suutuin ja revin verhot keittiön ikkunasta, tais olla viime torstai


VIHA:
- Keneltä haluaisit pyytää anteeksi ja miksi? - hyvin monilta ja monesta eri syystä
- Mikä saa sinut raivostumaan? - välin pitämättömyys ja vääryys
- Oletko ikinä lyönyt ketään? - oon
- Oletko mustasukkainen? - jup
- Oletko ikinä toivonut kenenkään kuolemaa? - jup, kun eräs tuttu oli niin sairas ettei ollut toivoa
- Mitä tai ketä vihaat? - en vihaa ketään

AHNEUS/YLPEYS:
- Oletko ikinä syyllistynyt rikokseen? - ju
- Itsekkäin tekosi ? - onhan niiiiit


HIMO:
- Missä kulkee pettämisen raja? - nuoleskelus
- Oletko himoinnut kaverin kumppania? - noup
- Mitä himoitset? - vaikka mitä
- Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? -ei sovi mulle
- Millon joit ensimmäisen kerran alkoholia ja millainen kokemus oli? - oisko se ollu 13 vuotiaana ja oli muute pahaa yökkk


TURHAMAISUUS:
- Kuinka monta kertaa päivässä katsot peiliin? - ehkä noin 10
- Mitä mieltä olet plastiikkakirurgiasta? - iha sama, kelpais mulle
- Mitä teet kotona kun kukaan ei näe? - en mä nyt kaikkea kerro


VALHEELLISUUS:
- Teko, jota kadut? - olin murtovaras nuorena
- Oletko lukenut toisen päiväkirjaa? tai tekstiviestejä? - tekstareit joo joskus
- Mitä teet jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? - puhuisin sille kumppanille ja haluisin tietää syyn ensin ennenku tekisin mitään muuta.
- Teko jota et uskaltanut tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? - murto varkaudet
- Kutsuisitko hautajaisiin sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? - no kuka ei?
- Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - en usko
- Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään - oon jo naimisissa, mut voisin mennä uuestaanki
- Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi? - yleens kerronki
- Laittaisitko koulukuvaasi samat vaatteet jotka sinulla on nyt päälläsi? - en käy enää koulua
- Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit? -en mä kyllästyisin
- Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit? - min en julkisesti laula
- Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit? - en löis

MITÄ NAINEN TARKOITTAA?!Tiistai 11.03.2008 01:18

"OOKOO"
- Tätä sanontaa nainen käyttää riidan päätteeksi, kun tietää olevansa oikeassa. Silloin mihen on parasta sulkea suunsa. Älä koskaan kuvaile naisen ulkonäköä sanoilla "ihan ookoo", ellet halua leikkiä hengelläsi.

"VIISI MINUUTTIA"
- Tämä tarkoittaa käytännössä vähintään puolituntista. Verrannollinen jalkapallopelin tai tietokonepelin kestoon silloin, kun mies on luvannut viedä roskat pelin jälkeen.

"EI MITÄÄN"
- naista vaivaa kovasti jokin, ja miehen tulisi olla varuillaan. Jos nainen sanoo, ettei mikään ole hätänä, miehen pitäisi ottaa nopeasti selville mitä tuo "ei mikään" on ja korjata tilenne. "Ei mikään" on usein merkki tulevasta riidasta, joka kestää "viisi minuuttia" ja loppuu sanaan "ookoo".

"TEE KUTEN HALUAT" (lausutaan kulmakarvat koholla)
- Nainen haastaa miehen kaksintaisteluun. keskutelu päättyy siihen, että nainen suuttuu "ei mistään", ja viimeinen sana on todennäköisesti...

"OOKOO, TEE KUTEN HALUAT" (kulmakarvat normaalissa asennossa)
- Tällä nainen tarkoittaa: "Voit tehdä mitä ikinä haluat, sillä minä en välitä siitä enää tippaakaan". jos mies kysyy, mikä on vikana, hän saa vastaukseksi uuden "tee kuten haluat" sekä kulmakarvojen kohotuksen. Tätä seuraa muutaman minuutin kuluttua "ei mikään". Seuraavan kerran nainen puhuu sinulle vasta "viiden minuutin päästä" hiukan rauhoituttuaan.

SYVÄ HUOKAUS
- Tämän eleen miehet yleensä ymmärtävät usein väärin. Useimmiten se merkitsee, että nainen pitää miestä täytenä idioottina eikä oikeastaan edes ymmärrä, miksi hukkaa kallista aikaansa keskustelemalla hänen kanssaan "ei mistään". Huokaistuaan nainen kertoo usein ajatuksistaan miehelle sanomalla "ei mitään tärkeää".

PIENEMPI HUOKAUS
- Jos huokaus ei ole kovin syvä, se merkitsee, että nainen on tyytyväinen ja hyvällä tuulella. Jos mies haluaa tämän olotilan kestävän, hänen on parasta pidättää hengitystään ja pysytellä mahdollisimman liikkumatta.

"KIITOS"
- Jos nainen kiittää, älä pyörry. Riittää, kun sanot "ole hyvä".

"EI SE MITÄÄN"
- Yksi myrkyllisimmistä ja vaarallisimmista naisten käyttämistä ilmaisuista. "Ei se mitään" tarkoittaa, että nainen käy parhaillaan mielessään läpi kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja rangaista miestä hänen pahoista teoistaan. "Ei se mitään" liitetään usein ilmaisuihin "ookoo" ja "tee kuten haluat" sekä kulmakarvojen kohotukseen. Tällöin voit olla varma, että lähitulevaisuudessa on odotettavissa suuri ongelma.

"KIITOS OIKEIN PALJON"
- Tämä tarkoittaa jotakin aivan muuta kuin "kiitos". Nainen sanoo "kiitos oikein paljon" vain ollessaan raivoissaan. Pitkä kiitos kertoo, että hän katsoo miehen kohdelleen häntä kylmästi ja välinpitämättömästi. "Kiitos oikein paljon" päätetään AINA syvään huokaukseen. Jos aiot kysyä, mikä on vialla, ole hyvin varovainen. Saat todennäköisesti vastaukseksi sanat "ei mikään" syvän huokauksen saattelemana.
PERHE
1. Nuorin perheestäsi : nea
2. Kenelle puhuit viimeksi : murulle (monsterlord)
3. Soitit viimeksi : helille

OMA KOTISI
1. Onko parveketta : jup
2. Onko monikerroksinen : kerrostalo
3. Mattosi väri : tumman ruskee
4. Kotipuhelimen paikka: koti puhelin on aina mukana

YSTÄVÄT
1. Onko sinulla ystäviä : jup
2. Sano kaksi ystäväsi nimeä : Heli ja minna
3. Kenelle ystävälle puhuit viimeksi : heli
4. Onko parasta ystävää : jup minna
5. Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä : jup
6. Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä? : noup

ULKONÄKÖ
1. Minkä väriset hiukset sinulla on : punaruskeet
2. Minkä väriset silmät sinulla on : siniset. yhdellä ruskeella laikulla(sukuvika heh...)
3. Paljon haluaisit olla pitkä : 175.
4. Pyöreä vai soikea pää: pyöree taitaa olla

VAATTEET
1. Shortsit vai kaprit : kaprit!
2. Toppahousut vai Haalarit : mä haluisin haalarin
3. Onko sinulla varvassukkia : jup
4. Minkälaisia kenkiä pidät : edelleen samat läpsykkäät aina
5. Onko sinulla nyt farkut : noup

NYT
1. Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa : ihanat pörrikset
2. Sataako nyt ulkona : noup
3. Pidätkö pantaa päässäsi nyt : noup
4. Onko hiuksesi auki : jup
5. Onko hiuksesi harjatut: ei ku pörröset

JOTAIN
1. Väsyttääkö : vähä
2. Mitä tekee mieli : en muuten kerro ;)
3. Mitä tapahtuu noin viikon päästä : ei voi tietää
4. Kesä vai talvi : kesä

TULEVAISUUS
1. Mitä teet huomenna : samaa ku tänää olen koti äiti
2. Mitä teet 8. pv päästä : en tiiä, varmaa samaa ku tänää, ei voi tietää
3. Tuletko isona lentäjäksi : noup mä oon jo ihan tarpeen iso :D
4. Miksi tulet isona : varastonainen
5. Leivotko huomenna tai ylihuomenna : en usko

VIIMEISIN HENKILÖ
1. Joka sai sinut nauramaan : heli
2. Joka sai sinut häpeemään : hymmm... ehkä miun ukko kulta.
3. Joka makasi sängyssäsi : minä.
4. Jota halasit : miestäni
5. Jolle soitit : heli
6. Jolle vastasit kyllä : heli

OLETKO:
Koskaan lyönyt isääsi tai äitiäsi?: en tietenkään
Rakastanut niin paljon, että itkettää?: jup
Kokeillut huumeita?: noup
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin?: kyllä, mummini

RAKKAUS:
Oletko nyt rakastunut: jup
Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: jup, voi ei taas samat kysymykset!!!!
Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: jup
Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: tavallaa.
Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: ehkä ihastunut
Pelkäätkö sitoutumista: noup, aiemmin ehkä
Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: noup

TÄNÄÄN
Mitä teet nyt?: hakkaan tätä typerää konetta!!!
Mitä teet myöhemmin?: nukun
Mitä olet tehnyt tänään?: istunu kaverilla ja ollu hiusten leikkauksessa....
Mitä sulla on päällä?: maasto yökkäri ja ne sukat
Mitä olet syönyt tänään?:kanaa ja wokki vihanneksi, riisiä,jugurttia,leipää,kahvii mooonta kuppii...

MILLÄ LUVULLA ELÄNTiistai 11.03.2008 00:57

50-luku
[/] Autot ovat kivoja.
[ ] Asun maalla.
[ ] Seuraan urheilua, etenkin olympialaisia.
[ ] Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan.
[ ] Chevrolet on paras!
[ ] Jollakin perheestäni on moottoripyörä.
[ ] Minulla on nahkatakki.
[ ] Omistan poolopaidan.
[/] Minulla on koululaukku repun tilalta.
[ ] Rock'n roll on parasta!
TOTAL:1

60-luku
[/] Mekot ovat ihania.
[x] Pidän paljon mustaa ja valkoista.
[ ] Kuviolliset vaatteet ovat hienompia, kuin yksiväriset.
[/] Käytän hiuspantoja.
[/] Käytän paljon ripsaria.
[x] Käytän mieluiten matalia kenkiä.
[x] Levyraati on/oli hyvä ohjelma.
[ ] Lemon on/oli hyvä yhtye.
[ ] Käytän tai olen käyttänyt LSD:tä.
[x] Olut on hyvää.
TOTAL: 5½

70-luku
[ ] Omistan pillifarkut.
[ ] Minulla on pitkät hiukset.
[ ] Käytän usein urheiluvaatteita arkivaatteina.
[ ] Korkeakorkoiset kengät on hot!
[ ] Taskustani löytyy aina kampa.
[ ] Omistan Marimekon pallopaidan.
[ ] Hiukseni ovat usein kiinni.
[ ] Vakosamettivaatteet ovat suosikkejani.
[x] Minulla on ollut/ on permanentti.
[x] Omistan myös todella leveälahkeiset housut.
TOTAL: 2

80-luku
[x] Pallokuvio on hienoa.
[x] Kotonani on tietokone.
[ ] Olen käynyt kuntosalilla.
[x] Minulla on jotakin seuraavista vaatemerkeistä: Kappa, Lacoste, Levi's, Benetton, Hugo Boss.
[x] Minulla on/on ollut permanentti.
[/] Pidän värikkäistä vaatteista.
[/] Neonvärit ovat hienoja.
[x] Omistan Michael Jacksonin levyn/vinyylin.
[x] Olen nähnyt Hohdon.
[x] Olen tilannut pizzaa kotiin.
TOTAL: 8

90-luku
[?] Kannatan EU:ta.
[ ] Olen ollut ensiapukurssilla tai luovuttanut verta.
[?] Olen elänyt laman aikana.
[x] Pidän Apulannasta.
[ ] Pidän Zen Cafesta.
[ ] Läskipohjaiset kengät on
[x] Omistan jojon.
[x] Olen joskus leikkinyt jojolla.
[ ] Prinsessa Dianan kuolema koskettaa yhä minua.
[x] Kotonani on tietokone ja internet.
TOTAL: 4 ja 2?

2000-luku
[x] Kuuntelen enimmäkseen rock-musiikkia.
[x] Haaveilen trimmatusta vartalosta.
[x] Vaatetyylini vaihtelee usein.
[x] Meikkaan.
[ ] Olen käynyt plastiikkakirurgilla.
[x] Voisin mennä plastiikkakirurgille.
[x] Minulla on/on ollut syömishäiriö.
[ ] Tilaan kotiini jotakin naistenlehteä.
[ ] Olen sitä mieltä, että lihavuus on itsehillinnän puutetta.
[ ] Käyttäydyn yleensä huonosti.
TOTAL:6

oon tainnu jäädä kasariin :))

JA SITTE TÄLLÄSTÄ :)Maanantai 10.03.2008 01:07

JOS SAISIT MINUT SINUN HUONEESEEN
LUKITTUNA 24 TUNNIKSI JA SAISIT TEHDÄ KANSSANI IHAN MITÄ VAIN, MITÄ TEKISIT?
JÄTÄ KOMMENTTI JA SITTEN KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI
JA KATSO MITÄ MUUT SANOVAT SAATAT YLLÄTTYÄ.
JOS ET VASTAA JA KOPIOI TÄTÄ NIIN OLET VALITTETAVASTI PELKURI.