IRC-Galleria

lilijana

lilijana

unissa eläjä.

NUORUUS TESTITiistai 03.06.2008 11:20

Testaa, oletko nuori.
Vai onko nuoruutesi jo mennyt?

1.Suurin osa yliopisto-opiskelijoista on syntynyt vuonna 1983. Heitä kutsutaan nuorisoksi.

2.He eivät ole koskaan kuulleet "We are the world, we are the children" kappaleesta.

3.He eivät ole koskaan kuulletkaan Rick Astleysta tai Banglesista.

4.Heille maailmassa on ollut vain yksi Saksa ja yksi Vietnam eivätkä he tiedä Neuvostoliitosta tai Perestroikasta.

5.AIDS on tunnettu siitä asti kun he ovat syntyneet.

6.CD:itä on ollut heidän syntymästään asti.

7.Michael Jackson oli valkoinen jo heidän syntyessään.

8.John Travolta on liian tuhdissa kunnossa eivätkä he voi kuvitell miten hän on voinut olla joskus tanssin kuningas.

9.He luulevat että Charlien enkelit ovat uusinta viime vuodelta.

10.He eivät ole koskaan kuulleetkaan Pac-Manista tai Kössi Kengurusta.

11.He ihmettelevät miten voitiin pitää yhteyttä ystäviin ilman meiliä/tekstareita.

12.He katselevat ihmistä kummissan joka innostuu kuulleessaan radiosta "Diggy-loo, Diggy-lei.

13.He eivät tiedä Ewingin perheen kriiseistä mitään.

14.Heille Lauantaitanssit ovat "reivit" stadissa jossain hämärässä luolassa.

AVIOLIITTO: OSAT I-IVTiistai 03.06.2008 11:17

Avioliitto (Osa I)

Perustavallinen machomies meni naimisiin hyvännäköisen naisen kanssa ja heti häiden jälkeen hän kertoi muutaman säännön: "Minä tulen kotiin milloin haluan, jos haluan, ja siihen aikaan kun haluan. Enkä odota riitaa sinulta. Minä odotan mahtavan illallisen olevan pöydässä ellen ole kertonut, että en tule illalliselle kotiin. Lähden metsästämään, kalastamaan, ryyppäämään ja pelaamaan korttia silloin kun haluan minun vanhojen kavereideni kanssa ja äläkä vaan nalkuta siitä. Nämä ovat sääntöni. Eikä mitään selityksiä?"

Hänen uusi morsiamensa sanoi, "Ei, se käy ihan hyvin minulle. Kunhan ymmärrät, että täällä harrastetaan seksiä joka ilta seitsemältä...olit sinä täällä taikka et."

(HITSI, ETTÄ NAINEN ON HYVÄ!)

Avioliitto (Osa II)

Aviomiehellä ja vaimolla oli katkera riita 40-vuotis -hääpäivänään. Aviomies huutaa: "Kun sinä kuolet, minä hankin sinulle hautakiven, jossa lukee 'Täällä makaa vaimoni - Alati kylmänä'. "Vai niin?" vaimo vastaa. "Kun sinä kuolet, minä hankin sinulle hautakiven jossa lukee, 'Täällä
makaa aviomieheni vihdoinkin kovana'".

(AVIOMIES KERJÄSI TÄTÄ!)

Avioliitto (Osa III)

Aviomiehellä (lääkäri) ja hänen vaimollaan oli riita aamiaispöydässä. Aviomies nousee raivoissaan ja sanoo, "Sinusta ei ole mihinkään sängyssäkään." ja lähtee ulos talosta rajuilman lailla. Jonkin ajan kuluttua hän tajuaa, että oli kurja. Hän päättää korjata asian ja soittaa vaimolleen. Vaimo tulee puhelimeen vasta monen soiton jälkeen ja närkästynyt aviomies sanoo: "Miten kesti noin kauan vastata puhelimeen?" Aviovaimo sanoo: " Olin sängyssä." "Sängyssä näin aikaisin, tekemässä mitä?" "Saamassa toista mielipidettä!"

(YEP, TÄTÄ AVIOMIEHEN OLISI PITÄNYT OSATA ODOTTAA!)

Avioliitto (Osa IV)

Miehellä oli kuusi lasta, ja hän oli erittäin ylpeä heidän saavutuksistaan. Hän on niin ylpeä itsestään, että alkaa kutsua vaimoaan "Kuuden äidiksi" huolimatta vaimon estelyistä. Yhtenä iltana he menevät juhliin. Mies päättää, että on aika lähteä kotiin ja haluaa tietää onko hänen vaimonsa myös valmis lähtemään. Hän huutaa suurella äänellä: "Lähtisimmekö kotiin, kuuden äiti?" Hänen vaimonsa närkästyi aviomiehensä tahdittomuudesta ja huutaa saman tien takaisin, "Ihan milloin vain, neljän isä."

(NÄIN SITÄ PITÄÄ, NAINEN!)

Jumala on ehkä luonut miehen ennen naista, mutta aina ensimmäiseksi
pitää tehdä luonnos ennen mestariteosta.

BARBIEN JOULUKIRJETiistai 03.06.2008 11:14

RAKAS JOULUPUKKI!!

Kuulepas, sinä ruma, vanha käppyräinen äijänkuvatus, minä olen auttanut sinua joka jumalan joulu olemalla Täydellinen Joululahja. Olen pitänyt pikkiriikkisiä bikineitä jäätävässä talvisäässä, juonut tikahtumiseen asti kylmää leikkiteetä iänikuisilla teekutsuilla ja nyt saa riittää. Minun on nyt aika saada palkkio kaikesta työstäni tähän asti. Tänä vuonna joulun aikaan on parempi tulla muutoksia ohjelmistoon tai järjestän maailmanlaajuisen haisevan mielenosoituksen. Tässä joululahjatoiveeni:

1. Mukavat, rennot collegehousut ja niihin sopiva homssuinen yli-iso collegepaita. Olen kyllästynyt näyttämään ilotytöltä. Kuinka paljon pienemmiksi nämä uimapuvut voisivat vielä tulla? Onko sinulla mitään käsitystä, miten epämukavalta nylon ja tarranauha tuntuvat. Siellä?

2. Oikeita alushousuja, jotka voidaan vetää jalkaan ja pois jalasta. Mieluummin valkoisia. Kuka idiootti Mattelilla päätti säästää kustannuksissa ja painaa alusvaatteiden ääriviivat suoraan iholleni? Se näyttää ihan selluliitilta.

3. Oikea MIES, ehkä Action Man. Helvetti, ottaisin mieluummin vaikka Puuha-Peten kuin tuon gigolon irvikuvan Kenin. Mikä tuo korvakoru-juttu on? Ja jos minun pitää kärsiä yhteiselosta Kenin kanssa, niin voisiko meistä tehdä edes anatomisesti oikeanlaiset.

4. Käsivarret, jotka taipuvat oikeasti, jotta voisin työntää tuon kuvatus-Kenin kauemmaksi itsestäni, sitten kun hän on anatomisesti korrekti.

5. Rintojenpienennysleikkaus. En välitä, kenen polvilumpion joudut murskaamaan. Hoida se!

6. Urheilurintsikat. Siihen asti, kunnes pääsen pienennysleikkaukseen.

7. Uusi ura. Lemmikkitohtori ja lastentarhanopettaja eivät iske. Haluaisin olla web-koordinaattori tai suuren mainostoimiston johtava asiakaspalvelupäällikkö.

8. Uusi, enemmän 2000-luvun persoonallisuus. Ehkäpä PMS-Barbie, jonka mukana tulee miniatyyripakkaus suklaapiparimurujäätelöä ja perunalastupussi. Tai Eläinaktivisti-Barbie, jolla on luomuvaatteet ja maalipyssy. Tai Tupakkalakko-Barbie, jolla on uudelleen kiinnitettävät nikotiinilaastarit ja useita paketteja nikotiinipurkkaa.

9. Ei enää McDonald'sin sponsorointia. Hampurilaisrasva tuhoaa muovini.

10. Mattelin osakeoptioita. Olen ollut firmassa 39 vuotta, olen ansainnut ne.

Ok, Joulupukki, tässäpä tämä. Kun ottaa huomioon arvokkaan antini yhteiskunnalle, en usko, että vaatimukseni ovat kohtuuttomat. Jos olet eri mieltä, hanki itsellesi uusi ämmä ensi jouluksi.

Nih.

Ystävällisin terveisin
Barbie :)

NAISEN OSA ON VAIKEA!!!Tiistai 03.06.2008 11:11

Jos panet lapsesi päiväkotiin, olet julmuriäiti.
Jos jäät itse kotiin, elät miehen siivellä.

Jos teet paljon töitä, menetät viehätysvoimasi.
Jos teet vähän töitä, menetät työpaikkasi.

Jos käytät meikkiä, kuljet sotamaalauksessa.
Jos et käytä, laiminlyöt ulkoisen olemuksen hoitamisen.

Jos teet vaatimatonta työtä, sinua syytetään kunnianhimon puutteesta.
Jos suoritat vaativia tehtäviä, olet työsi kanssa naimisissa oleva pyrkyri.

Jos näytät tunteesi, olet itkupilli.
Jos hillitset itsesi, olet jäävuori.

Jos olet vielä 25-vuotiaana naimaton, et kai enää saa ketään.
Jos menit naimisiin nuorena, sinun oli kai pakko mennä.

Jos olet auttavainen, sinua käytetään hyväksi.
Jos välität vain itsestäsi, olet kylmä ihminen, joka ei pysty yhteistyöhön.

Jos olet puoleensavetävä, viet ystäviesi miehet ja mielenrauhan.
Jos et näytä miltään, kukaan ei välitä sinusta.

Jos olet älykäs, älä vain näytä sitä.
Jos et, niin sinun on oltava vähintään viehättävä

Eikö olekin loistavaa olla nainen?!?!

OLETKO MARTTA VAI TOSINAINEN?????Tiistai 03.06.2008 11:09

Martan Tapa 1:
Sullo mini-vaahtokarkki jäätelötötterön pohjalle estämään sulan jäätelön tippuminen pohjan läpi.

Tosinaisen Tapa:
Imaise vain jäätelö tötterön pohjan läpi, hyvänen aika sentään, todennäköisesti makaat kuitenkin sohvalla, jalat ylhäällä, syömässä sitä.

Martan Tapa 2:
Estääksesi perunoiden itämisen, laita omena perunapussiin.

Tosinaisen Tapa:
Osta perunamuussijauhetta, joka säilyy vuoden.

Martan Tapa 3:
Kun kakkureseptissä kehotetaan jauhottamaan kakkuvuoka, käytä hiukan kuivakakkujauhetta sen sijaan, jolloin valmiin kakun pinnassa ei ole valkoista sotkua.

Tosinaisen Tapa:
Mene leipomoon. He jopa koristelevat sen sinulle.

Martan Tapa 4:
Jos vahingossa lisäät liikaa suolaa ruokaan kun se on vielä kypsymässä, lisää sinne kuorittu peruna ja se imee liian suolan ruoasta hetkessä.

Tosinaisen Tapa:
Jos ylisuolaat ruoan kun se on vielä kypsymässä, huono homma. Toistakaa perässäni Tosinaisen motto: Siten kuin valmistan sen, siten syöt sen, ja siten pidät siitä.

Martan Tapa 5:
Kiedo selleri alumiinifolioon kun laitat sen jääkaappiin, ja se pysyy hyvänä viikkoja.

Tosinaisen Tapa:
Selleri? Ikään kuullutkaan.

Martan Tapa 6:
Sudi hieman vatkattua kananmunaa piirakkakuoren päälle saadaksesi kauniin kiiltävän viimeistelyn.

Tosinaisen Tapa:
Pakastepiirakoiden ohjeissa ei lue mitään kananmunilla sutimisesta, joten hyppään sen yli.

Martan Tapa 7:
Päänsäryn parantamiseksi: Ota limetti, leikkaa se kahtia ja hiero puolikkaita otsaasi. Jyskytys katoaa.

Tosinaisen Tapa:
Ota limetti, sekoita joukkoon vähän Tequilaa jne. Jäähdytä ja juo. Sinulla saattaa olla edelleen pää kipeä, mutta viis siitä.

Martan Tapa 8:
Jos sinulla on vaikeuksia saada purkkeja auki, kokeile lateksisia tiskikäsineitä. Ne antavat lipsumattoman otteen joka tekee purkin avaamisesta helppoa.

Tosinaisen Tapa:
Pyydä "Hyödytöntä" tekemään se samalla kun istuu persiillään katsomassa teeveetä.

Martan Tapa 9:
Älä heitä pois kaikkea jäljelle jäänyttä viiniä. Jäädytä se jääkuutioiksi tulevia patoja ja kastikkeita varten.

Tosinaisen Tapa:
Jäljelle jäänyttä viiniä?????
1. On tärkeää löytää mies, joka osallistuu kotitöihin,
joka silloin tällöin kokkaa ja jolla on työpaikka

2. On tärkeää löytää mies, joka saa sinut nauramaan

3. On tärkeää löytää mies, johon voit luottaa ja joka ei valehtele

4. On tärkeää löytää mies, joka on hyvä sängyssä

5. On ehdottoman tärkeää, että nämä neljä miestä
eivät tunne toisiaan!!!

6 PÄIVÄ! NAISEN LUOMINENTiistai 03.06.2008 11:06

Siinä vaiheessa, kun Jumala oli luomassa naista, hänellä oli menossa ylitöiksi jo kuudetta päivää. Paikalle ilmestyi enkeli ja kysyi: Miksi sinä kulutat niin paljon aikaa juuri tähän tehtävään?

Jumala vastasi: Olet kai nähnyt naisen rakennemääräykset? Hänen on oltava täysin pesunkestävä, mutta ei muovinen; hänessä on oltava 200 liikkuvaa osaa, joista kaikki uusiutuvia; hänen on pysyttävä käynnissä mustalla kahvilla ja ruuantähteillä; hänellä on oltava syli, johon mahtuu kaksi lasta kerrallaan, mutta vatsan on kadottava naisen noustessa seisomaan; hänen suudelmansa on parannettava kaikki vaivat polven naarmusta särkyneeseen sydämeen, ja hänellä on oltava kuusi paria käsiä.

Enkeli hämmästeli tämän luotavan yksilön vaatimusten määrää: Kuusi paria käsiä! Ei kai sentään! enkeli huudahti.

Jumala vastasi: Voi, eivät ne kädet ole mikään ongelma. Mutta kun naisella pitää olla kolme silmäparia.

Ja puhumme nyt siis koko ajan ihan standardimallista, enkeli tiedusteli?

Jumala nyökkäsi myöntävästi. Jep. Yksi silmäpari on tarkoitettu näkemään suljetun oven läpi samalla, kun nainen kysyy lapsiltaan, mitä he ovat tekemässä, vaikka hän tietää sen kysymättäkin. Toinen pari on niskassa, jotta hän tietäisi, mitä hänen täytyy tietää, vaikka kukaan ei usko hänen tietävän. Ja kolmas silmäpari on kasvoissa. Niiden tarkoitus on katsoa hairahtunutta lasta ja kertoa sanaakaan sanomatta, että nainen ymmärtää ja rakastaa häntä.

Enkeli yritti keskeyttää Jumalan touhut. Tässä on kyllä liikaa töitä yhdeksi päiväksi. Tee loput huomenna.

Mutta kun minä en voi! Jumala vastusteli. Olen ihan juuri saamaisillani päätökseen tämän luomistyön, joka on niin lähellä omaa sydäntäni. Nainen pystyy jo parantamaan itsensä ollessaan sairas ja ruokkimaan perheensä.

Enkeli hivuttautui lähemmäs ja kosketti naista. Oletpa sinä tehnyt hänestä pehmeän, Herra.

Pehmeä hän kyllä on Jumala myönsi, mutta olen minä tehnyt hänestä kovankin. Et voi kuvitellakaan, mihin hän pystyy.

Pystyykö hän ajattelemaan? enkeli tiedusteli.

Jumala vastasi: Ei ainoastaan ajattelemaan – hän pystyy myös järkeilemään ja neuvottelemaan.

Silloin enkeli huomasi jotain, ojensi kätensä ja kosketti naisen poskea. Hupsista. Mallissasi näyttää olevan jokin vuotokohta. Sanoinhan minä sinulle, että yritit saada liikaa juttuja mahtumaan tähän yhteen kappaleeseen.

Ei se ole vuoto, Jumala kiisti, se on kyynel! Mikä tarkoitus kyyneleellä on? enkeli kyseli.

Jumala vastasi: Kyynel on naisen tapa ilmaista iloa, surua, tuskaa, pettymystä, yksinäisyyttä, murhetta ja ylpeyttä.

Enkeli oli vaikuttunut. Sinä olet nero, Herra. Olet ottanut kaiken huomioon, sillä naiset toden totta ovat ihmeellisiä. Naisilla on voimia, jotka saavat miehet ällistymään. He kantavat lapsia, he kantavat taakkoja, he kamppailevat vastoinkäymisten kanssa, mutta säilyttävät silti onnen, rakkauden ja ilon. He hymyilevät silloin, kun haluaisivat huutaa. He laulavat silloin, kun haluaisivat itkeä. He itkevät ollessaan onnellisia ja nauravat ollessaan hermostuneita. He taistelevat sen puolesta, mihin uskovat. He vastustavat epäoikeudenmukaisuutta. He eivät suostu luovuttamaan silloin, kun uskovat, että asiaan on olemassa ratkaisu.

He jättävät ostamatta uudet kengät itselleen, jotta heidän lapsensa saisivat kengät. He menevät lääkäriin pelkäävän ystävän seuraksi. He rakastavat ehdoitta. He itkevät ilosta, kun heidän lapsensa kunnostautuvat; he riemuitsevat, kun heidän ystävänsä saavat palkintoja. Heidän sydämensä murtuu ystävän kuollessa. He surevat perheenjäsenen menetystä, mutta ovat vahvoja vielä silloinkin, kun luulevat kaikkien voimiensa jo loppuneen. He tietävät, että halaus ja suukko voivat parantaa särkyneen sydämen.

Tämä viesti on tarkoitettu kaikille naisille muistuttamaan heitä siitä, kuinka ihmeellisiä he ovat
ja miehille jotka eivät vielä ole arvostaneet heitä, tämän jälkeen toivottavasti siihen tulee muutos.

OPI ÄRSYTTÄMÄÄNTiistai 03.06.2008 10:57

- Mene lounasaikaan istumaan autoosi ja osoittele ohi ajavia tukankuivaajalla.

- Anna yhteysosoitteeksesi joko xena-goddes-of-fire@yritys.com tai elvis-lives@yritys.com

- Aina kun joku pyytää sinua tekemään jotain, kysy "saako olla ranskalaiset myös?"

- Järjestä työpaikallasi improvisoitu leikkituokio joka päivä

- Laita kahviautomaattiin kofeiinitonta kahvia kolmen viikon ajan. Kun kaikki vapisevat rauniot ovat päässeet irti addiktioistaan, täytä automaatti tuplaespressolla.

- Kirjoita aina pankkisiirron selityssarakkeeseen "seksuaalisista palveluista".

- Vastaa aina pomollesi: "Niinhän sinä luulet!"

- Lopeta aina lauseesi sanoihin: "Näin on ennustuksessa kirjoitettu."

- Sano pomollesi, että kuulet ääniä sisälläsi, mutta eivät ne pahemmin häiritse.

- Sano pomollesi, että sinua häiritsevät ne äänet, jotka kuuluvat hänen päästään.

- Ota selville pomosi käyttämä vaatekauppa ja osta täsmälleen samanlainen asu. Aina parempi, jos olette eri sukupuolta.

- Levitä hyttysverkko työpisteesi ylle.

- Lähetä aina sisäinen sähköposti kun menet vessaan: "Olen vessassa jos joku kysyy."

- Soita selvänäkijälle ja sano: "Arvaa."

- Jos pankkiautomaatilla on jonoa takanasi, huuda aina: "Mä voitin! Mä voitin taas! Jo kolmas kerta tällä viikolla!"

SALAKUUNTELUATorstai 29.05.2008 13:11


PIHA MALANIEMESSÄ, VAASA

Mies n.45v ja Poika n.10v huutelevat toisillensa pihan poikki.

Mies: Tuu ny sisälle sieltä!
Poika: Enkä tuu.
Mies: Otatko sä kahvia, jos mä keitän?
Poika: Hmm..en.. Mutta mä otan kyllä limsaa jos sä keität!



RISTIÄISET, KITTILÄ

4-vuotias poika odottaa innoissaan että hänen ensimmäinen serkkutyttö saa kasteen ja kysyy papilta koska tyttö oikein kastellaan. Pappi vastaa että ihan pian. Viimein pikkuneiti kastetaan ja pappi kysyy pojalta haluaisiko hän tulla kaverina kuivaamaan vauvan pään. Poika pudistaa ujosti päätään ja "kuiskaa" isälleen:

"Kuivas ny ite, ku kerran kasteliki!"



BAARITISKI,HELSINKI

Kaksi miestä keskustelee baaritiskillä. Baarimikko tulee kysymään juomisia.

Baarimikko: Saiskos olla juomia?
Toinen miehistä: Ei nyt, me seurustellaan.
Baarimikko: Niin mäkin mut kyllämä silti kaljan sillon tällön otan.


TIIRISMAANKOULU,LAHTI

Kuusi ihgu-, pissis-, teinityttöä puhuu ruokalassa.

Tyttö 1 (tokaisee kovaan ääneen): Kauan te panitte?!
Tyttö 2 (silmät selällään ja huuli pyöreenä huutaen):Siis kauan, siis tosi kauan!!




KESKUSTA,OULU

Teinityttö (~14.v) kävelee kadulla todella tiukoissa farkuissa, pinkki laukku kimmeltää kainalossa. Tytön kännykkä soi, Tean Tytöt tykkää. Hän vastaa ja käy seuraavan keskustelun:

Tyttö: Halzuuu!
-: Moooi!
-: En mää tiiä...
-: No anna mulle hyvä syy tulla.
-: Siis Daaa!! Ei toi niigu oo mikää hyvä syy!
-: Siis niigu sun pitää antaa mulle oikeesti hyvä syy tulla teille yöks. Toi ei oo hei sellanen.
-: Siis daa eksä ikinä kato kauniita, ja rohkeita... Siinä ne aina kertoo kaiken niin hyvin. Tää meidän keskustelu ei niigu oo ollenkaan sellane.
-: No haista Vi**u!!!
-: MÄÄ EN ENÄÄ IKINÄ PUHU SUN KAA!!!

Hetken hiljaisuus.

-: No tuukko nää sitte illal mesee?

Tyttö jatkaa matkaansa kenkäkauppaan.



JUNA KUOPIOON
Kaksi tyttöä istuu junassa matkalla Kuopioon. He luulevat olevansa ilmeisesti vaunussa, koska puhuvat intiimeistä asioista. Pian toinen (n.14-vuotias) sanoo:

"Ois helpompi olla poika"

Tyttö 2: Ai mitennii?
Tyttö 1: Noku niiden on helpompi itsetyydyttää ku niillä on nii pitkä.
Tyttö 2: Nii ku meidän pitää ylettyä alas asti.
Tyttö 1: Niin.

Molemmat huokaisevat pettyneinä.
Miäs: Hei.
Naine: Terve
Miäs: Olipa kiva kun sää pääsit tulema, mää ole jo valmistellu kaik
Naine: Juu juu, mut eipä tää olekka eka kerta sul
Miäs: Älä jännit, kyl se hyvi mene
Naine: Hmmm.. kyl vähä jännittä
Miäs: Mää ole muute ostanu tämmöse (näyttää), paneppas se päälles
Naine: EN! Älä siin pelleile
Miäs: En mä mittä pelleile
Naine: Sehä o typerä! Eihän sitä voi käyttä
Miäs: Pan päälles, mun takian
Naine: Okei okei...
Miäs: No nii sit alotetta, ekaksi istuta
Naine: Mitäs sit tehrä?
Miäs: Otat sen kättesäs
Naine: YÄHH inhottava
Miäs: Ei ol, sit pääst kiin toisel kärel
Naine: Ja sit?
Miäs: Ja sit verät toisel
Naine: Näivai?
Miäs: Just nii, täähä mene hyvi
Naine: No sit?
Miäs: Nyt otat suuhus ja imet
Naine: ÄLÄ PELLEIL!
Miäs: NO EN EN!! IME!
Naine: Kyl o inhottava, oleksää iha varma et näi tehrä?
Miäs: Juu, mää olen tehny ennenki, jatka vaa imemist
Naine: (imee) mmmmmm..
Miäs: No? mitäs tykkäsit?
Naine: Pikkase sualast
Miäs: Juu, mut eikös ollukki hyvä?
Naine: Ei hassumppa, mitäs nyy sit?
Miäs: Nyt levität jalkoi
Naine: HÄ!!
Miäs: Levitä jalkoi
Naine: Näiks sää meinaat?
Miäs: Juur nii, katos jos ei levit jalkoi nii ei pääs käsiks
Naine: Jaa, mää ymmärrä
Miäs: No nii sit otat sen taas kättesäs
Naine: Mmmmm..
Miäs: Ja ku sää olessaanu sen esil, otat suuhus
Naine: Okei
Miäs: Aaah, sin men
Naine: Mitä täl kermanvalkosel täyttyk sitä kans maista?
Miäs: Jos sää halut
Naine: Jaaha, hmmmmm HYVÄÄ!
Miäs: Katos nyy mua ku mää yritä näprät esil sen piäne vaalianpunaise...
Naine: Mmmmm...
Miäs: Se voi joskus olla vähä vaikkiat, ja sillo voi käyttä suut
Naine: Mmmmmmmmm...
Miäs: Ja jos vähä ime, nii viel paremp
Naine: Mmmmmmmmmmmmmmm...
Miäs: NO NYTTT...
Naine: Jooooo...
Miäs: No mitäs tykkäsit?
Naine: Ei ollenka hassumppa
Miäs: Vieläk sää tahrot?
Naine: Kyl, mut täyttyk täsä ain olla nää rituaalit?
Miäs: se tämmöst yleensä o ku RAPUI syärä...