IRC-Galleria

Nyt korvaan edellisten päivien myöhästyneisyydet ja kirjotan jo nyt. Koska myöhemmin ei oo mahollisuutta.

Heräsin tänään omaksi yllätykseksenikin jo ennen yheksää ja nousin ylöskin jo ennen kymmentä. Alan päästä lähemmäs normaaleja lukemia ja reippauteni alkaa olla lähes ylitsevuotavaista. Imuroin heti aamutuimaan kokonaisen alakerran, josta äkkiä laskettuna tulee jo ainakin 50 neliömetriä (136:2-jonkin verran=50). Imurointi on siinä mielessä vähän niinku mustikanpoimintaa, että voi ajatella kaikenlaisia asioita kerrankin huolella. Kaikkihan tuntevat iki-ihanan ja ikivihreän iskelmän luultavasti jo useampien vuosikymmenten takaa; "mustikanpoimintaa, se on mukavaa toimintaa, voi ajatella useita asioita kerrankin huolella". Näinhän se on. Poimimaan mustikoita, niinku myöskään imuroimaan ylimääräisiä hämähäkkejä koneen johtojen seasta ei kuitenkaan tule lähdettyä ilman harrasta ja pitkäkestosta patistusta sekä itsensä niskasta kiinni ottamista. Miksei?

No ensinnäkin, mustikanpoiminta on erittäin OUT varsinki nuorison keskuudessa eikä sitä harrasta ku eläkeikäset mökkihöperöt. VÄÄRIN. Mustikat on hyviä ja niitä saa metästä ilmaseks, miettikääpäs jos karkkiakin kasvais pilvin pimein lähimetsissä ja niiden kerääminen olis OUT?
Toisekseen, imurointihan on aivan turhaa ja vanhemmat voi hoitaa sen halutessaan. VÄÄRIN. Tällöin imurointia tuskin tapahtuis useammin kuin kahdesti vuodessa yhtään missään, ja tässä hyvinvointiyhteiskunnassamme leviäisi varsinainen astmaepidemia.
Kolmanneksi, selkä tai joku muu paikka tulee aina varmasti kipeeksi, niin mustikoita poimiessa kuin imuroidessakin. OIKEIN. Sitten vaan Mobilatia nahkaan ja hurja voivottelumoodi muutamaksi päiväksi päälle.
Neljänneksi, metsässä kimppuun hyökkää aina varsinainen armeija erilaisia hyttysiä, ampiaisia ja muita öttömöntiäisiä. Mikään ei estä tätä tapahtumasta tietysti imuroidessakin. OIKEIN. Etelän mies ottaa sitten vain Offia.
Viidenneksi, mustikoita poimiessa värjääntyy sormet iljettävän sinipunaisiksi ja vaatteetkin ovat vaarassa. OIKEIN. Se on kuitenkin vain elämää. Liittykää tuulipukukansaan ja jättäkää Miss Sixtyt ja Burberryhuivit kotiin (tai mielummin tietysti jo kauppaan).
Kuudenneksi, imuroidessahan menee aina pölyä hengitykseen ja onhan varmasti sunkin tädin kummitytöllä astma. VÄÄRIN. Lainatkaa tädin kummitytön Ventolinea ja kaikki on hyvin taas.
Seitsemänneksi, ei vaan mitenkään jaksa. VÄÄRIN. Et voi olla niin väsynyt. Ja jos kuitenkin olet, mene nukkumaan ja näe oikein kaunista unta tanssivista imureista ja nauravista mustikoista.
Kahdeksanneksi, se on tylsää. VÄÄRIN. Kerranki saa rauhassa ajatella ihan mitä haluaa eikä oo kiirettä mihinkään. Todennäköisesti. Ja äitikin tulee iloiseksi vaikka olettekin vaan viihdyttäneet itseänne.

Sen jälkeen tein itestäni mutantin. Muotovaahtoa, lakkaa, kolme kourallista erilaisia pinnejä keräiltynä ympäri taloa sekä mikrohiukkasellinen kärsivällisyyttä. Muutaman tunnin päästä pitäis tuloksena olla jonkinlaiset kiharat. We'll see. Pärdekin kehaisi kampaukseni olevan kerrankin edes siedettävä, mutta tunnen jossain päin maailmaa elävän suuren epäilyksen tästä koko operaatiosta.

Jäi häiritsemään pari ilmaisua joita oon käyttäny tässä tekstissä. "Ottaa itseään niskasta kiinni", mä en oo koskaan ymmärtäny mikä siinä on ideana. Ei tosin oo ainoa sellanen asia, kuten terävimmät on ehkä jo huomannuki. Ei muitakaan ihmisiä oteta ikinä NISKASTA kiinni, miks siis itteään pitäis ottaa? Mihin sellanen johtaa? Onks se jotenki vertauskuvallinen ilmaisu sille, et jokin jossain ylempänä vaikuttais suhun niin, että ottais susta ylhäältäpäin kiinni ja esimerkiks nostais lopultaki ylös koneen äärestä laittamaan ruokaa muille jotka eivät siihen usko kykenevänsä? Oon muuten joskus kuullu kirjasta, jossa jokaisessa luvussa on tasan yks piste. Kuvitelkaa miten rasittavaa ois lukea sivutolkulla jonkun vinksahtaneen tai kenties vähemmän vinksahtaneen henkilön kirjoittamia tarinoita jostain, joka on tämän mieltä sattunut kulloinkin kiehtomaan, eikä tämä ole ajatellut yhtään, kuinka ärsyttävää se olisi jälkipolvien tai esimerkiks niiden, jotka lukevat tätä asiaa pohtivan lapsen mietteitä tämän edes lukematta yhtään tällaista kirjaa, mielestä, käyttämällä vain ja ainoastaan pilkkuja lauseidensa välissä, jotta erottaisi jotenkin asioita toisistaan ja saadessaan ennen mainitun lapsen ärsyyntymään suunnattomasti miettiessään, mihin väliin laittaisi turhanpäiväisessä tekstissään pilkun ja mihin ei, ettei antaisi itsestään yhtään muiden luomia illuusioita typerämpää kuvaa, eikä varsinkaan totuutta? Kerrassaan sairasta. Edeltävässä lauseessa muuten kaksi(2) sanaa ja nolla(0) pilkkua. Sitä edeltävässä lauseessa yheksänkytyks (91) sanaa ja kymmenen (10) pilkkua miettimättä edes muutamaa minuuttia kauempaa kyseisen lauseen sanomaa. Sitä edeltäneessä lauseessa kakstoista (12) sanaa ja yks (1) pilkku.

Toinen ilmaisu on "pilvin pimein". Pimeä pilvi, niinku ukkosmyrskyn aikana vai? Tuolloinhan "pimeä pilvi" sataisi vettä, jolloin sanottaessa "jos karkkiakin kasvais pilvin pimein lähimetsissä" karkkia olisi "pilvin pimein" eli nuo pimeät pilvet sataisivat karkkia. Sillonhan sanonta ois harvinaisenkin oivaltava ja loistava. Mutta liekö asia noin?

Eipäs muuten ole taaskaan oikein ketään täällä maisemissa juttelemassa kanssani. Valopilkkuakaan ei ole näkynyt sen enempää kuin valopilkkuakaan. Illemmalla kuitenkin taidan nähdä molemmat ihan livenä.

Vielä ois yks asia joka mietityttää mua suunnattomasti. Ei maailmanrauha eikä suomalaisten globalisoituminen sen enempää ku kriisinhallintaoperaatiotkaan, mut taidan siitä huolimatta jättää aiheen myöhemmälle, että edes yksi teistä jotka vielä tässä vaiheessa seuraatte kirjotusta lukisi loppuun asti?

Aika hyvin. Maalissa olemme.

Onpas kello paljon ku alan tätä kirjottelemaan. Kyse ei oo siitä, ettäkö mä pettäisin lupaukseni tai haluaisin tehdä niin, päinvastoin. Kallis päiväkirjankirjoitusaikani vaan on kulunu kaikkeen muuhun, hyödyllisempään tai vähemmän hyödylliseen.

Päivä on ollu aika vaiherikas, tapahtumista toiseen ja on tullut ajateltua monenlaista. Ensinnäkin aamupäivällä, tai myönnettäköön että PÄIVÄLLÄ, leivoin pullasia. Korvapuusteja. Puustisia. Virtasia. Opetin samalla veljeäni sulattamaan mikroaaltouunissa rasvaa ja ottamaan laatikosta leikkuulaudan. Ja veli on muuten syntynyt vuonna 1988.

Siinä sotkiessani jauhojen ja kananmunien kera soi päässäni eräs biisi. Ajattelin, että oispa kiva kuulla se nyt radiosta, jos se vaik auttais vähän asiaa. Sellaset päässä soivat biisit on nimittäin kaikista mieltäraastavimpia, joiden sanoista osaat noin 2,3% eli kaks sanaa kertosäkeestä ja nekin vähän nuotin vierestä. Kyseinen veisu on melko uus ja mediatermein nyt melko "pinnalla", joten ajattelin sitä soitettavan ainakin Kiss FM:llä. Niinpä väänsin olohuoneen stereoihin kyseisen taajuuden (olipa muuten anteeksiantamattoman pitkäkestoinen operaatio) ja aloin kuunnella etäisesti tuttua ja vähemmän tuttua jumputusta. Meni arviolta n. 38 minuuttia ja radiostani kaikui odottamani biisi.

Monimuotoisia nämä nuorison suosimat radiot?

Eipä tule paljon radiota kuunneltua. Paitsi tietenki Sävelradio on aina yhtä tasokasta kuultavaa. Sekä jotkin muut, mutta mainostaminen taitaa olla täällä jopa kiellettyä? Luitte väärin, tuossa ei ole yhtäkään tuotenimeä.

Pärde kerto myös jutun yli 50-vuotiaasta miehestä bussissa. Mies oli nukkunut sikeästi kovassa penkissään ja puhelin oli alkanut elämöidä Nightwishin Nemon tahdissa. Elämöinti kesti muutaman minuutin, ja oletettavasti nämä lukiolaispojat (miksei tytötkin. En kysynyt.) hirnuivat suurinpiirtein melodian tahdissa. Kenellä nyt oli minkäänlaista rytmitajua. TINDIDINDIN-TINDIDINDIN-TIIDIDINDINDINDINDINDIN. Soitto oli katkennut ja alkanut hetken päästä uudestaan. Mies jatkoi uniaan. Olisiko se vastannut vaikka olisikin herännyt kaikkien jo huomattua tapahtuneen? Se jääköön arvoitukseksi.

Pääsinpäs LOPULTAKIN kattomaan mäkihyppyä. Tuuliolosuhteet oli suomalaisten kohalla tosi epäonnistuneet eikä muutenkaan menny ihan parhaaseen malliin. Vaan on se kumma; Ahonenki hyppäs vikalla kierroksella 7 metrin päähän mäkiennätyksestä ja oli kuitenki kilpailussa kuudes. Mäki alan kohta uskoa norjalaissaksalaistsekkiläiseen salaliittoteoriaan. Mutta ah ja voih kun oli taas mukava seurata kisaa, mikä ois hauskempaa ku arvailla kumpi parista pääsee jatkoon, kuka floppaa ja kuka lentää pilvien tasolla kotkan tavoin ja liihottelee yli kaikkien punaisten viivojen? Mun on silti ehkä turha analysoida tän päivästä mäkikisaa yhtään enempää, koska en tunne kovinkaan montaa jota asia millään muotoa kiinnostais. Mutta eipä muuten ollu Jandankaan päivä tänään.

Olisittepa muuten halunneet olla näkemässä, kun Ellu soitti ja kysyi mua ulos. "Mä katon mäkihyppyy." "Onks se ihan normaalia?" "Tottakai." "Okei. Selvä." Ei mutta enhän mäkään sitä nähny, ku tarkemmin ajattelen. Mutta kuulin. On seki enemmän ku se, että te vaan luette!

Käytiin perinteisellä joululomailtamakävelyllä kameran kanssa. Niin ja Elinan. Ei vaan Ellu oli se tärkeämpi osapuoli. Opin monia uusia asioita, kuten sen, että pajuissa kasvaa nykyisin (ja muuten tällä hetkellä ovat juuri tuloillaan, kuten Ellu kiltisti informoi) kissankelloja. Havaitsimme myös erään selkeästi Guinnesin ennätyskirjasta unohtuneen sekä muutenkin meidän kaikkien elämänlaadun kannalta merkittävän asian, nimittäin sen, että on äärettömän vaikeaa lausua mahdollisimman nopeasti ja monta kertaa peräkkäin "St1" ja "Jorvs sjukhus". Kokeilkaa.

Ästeeyks, ästeeyks, ästeeyks, ästeeyks, ästeeyks, ästeeyks, ästeeyks. Hyvin äkkiä siitä tulee äksdee.

Jorvs shuukhuus, jorvs shuukhuus, jorvs shuukhuus, jorvs shuukhuus. Lähes sietämättömän vaikea jo kirjottaakin.

Sainpas tänään tämän vuoden ehkä 134. sairaan huumoripläjäyksen. Tietänette mitä tuo merkitsee. Mitä hauskaa todellakin on sanassa "mato"?

Alkaa olla näin pienten tyttöjen ja ehkäpä poikienkin nukkumaanmenoaika. Kauniita unia. Erityisen kauniita unia sille, joka tätä lukiessaan tietää vapauttaneensa musta yhen suuren ahdistuksen ja tuoneensa hymyn tänne.

Ensin piti laittaa otsikoks päärynänkuorimaveitsi, mut banaani tuntu jotenki loogisemmalta.

Oltiinpa tänään armaassa pääkaupungissamme Helsingissä Ida-ystäväiseni kera vierailemassa. Oon kuullu vasta kolme kertaa "ettepä sitten yhtään pitempään viihtyneet"-naljailua. Vaikka oltaishan me viihdyttykin. Kirjotetaanko se noin. Oletettavasti. Vähän sama ku pikku-Riikan (onneks et kuitenkaan ikinä lue tätä) kauneimpiin-juttu, tai mikä se sana sit ikinä olikaan. Kai se noin taivutetaan?
Ostinpa tosiaan farkut jotka mun ois pitäny ostaa vaan kaks kuukautta sitte. Ja jotain sälää. Ollaan turnipsin kanssa samiXXxxXXia koska nyt meil on molemmilla Vansit! Mulla on ah-niin-tyylikkäät pinkit veet mutta Idallapa vihreät. Ehkä se kertoo jotain meistä?
(Alotan kohteliaasti vihreästä eli ei-itsestäni.)

Vihreä: luonnonläheinen. Rauhoittava mutta eloisa, kaikkien kaveri-tyyppinen. Viherpiipertäjien väri (ei kai oikeesti) eli todella ekologinen ratkaisu. Eli ostat vaikka kiinalaisten lasten väkertämän jalkapallon (jollaisia Satu EI käytä), voit pelailla hyvällä omallatunnolla kunhan boltsisi vain on vihreä!
Pinkki: sydämellinen ja rakas(tet)tava, herkkä ja hölmö. Aistittavissa orastavaa riistaisuutta. Sekä tietenki äärettömän IHKU.

Ei. Ei noi kuvaa kyllä meitä ollenkaan. Mutta ehkäpä juuri siksi?

Bussissa kuunneltiin aidosti fiilingeissä Tiktakin Frendit-albumia.

Niin ja hei millonkohan Bumtsi-Bumin tuotantokausia saa ostettua deeveedeinä?

Kävelin ulkoilmassa ja nenääni leijui salmiakin tuoksu. En edelleenkään ymmärrä, miten sellanen on mahollista? Ehkä joku teki salmiakkikiisseliä. Mitenköhän sellasta valmistetaan? Kertokaa ihmeessä reseptejä! Tai sitten se nautti salmiakkimehua saadakseen mut haistamaan sen erinomaisen aromin ja siten katkeroittamaan mut. Tai ehkäpä se olikin limonadia! Oon joskus ennenki miettiny, miksei sellasta valmisteta, tehdäänhän limua esimerkiks seljankukista, mangoista, mustaherukoista ja tervasta? Voiko salmiakkilimun tekeminen todella olla niin tuskallista? Eletäänhän me sentään Suomessa; salmiakin, saunan, sisun, sitruunamehun ja Sibeliuksen valtakunnassa.

Huh kun pääsin muuten tänään myöhään koneen ääreen. Ohne datorn yli iltakaheksaan, härregyyd. Oon sentään jo ehtiny lukea kaks ehkä eniten henkisesti kehittävistä lehdistä, Suosikin ja Annan. Häpeäkseni tunnustan, että Suosikki tulee mun nimelläni, vaikka onhan se nykyään enempi suurta komediaa kun kiinnostavaa asiaa. Mutta huumorilla vaikka sitte, kyllä mä aina luen siitä ainaki muutaman sivun. Ei, rahoja ei mitenkään vois käyttää mihinkään hyödyllisempään. Ja tunnustanpa senkin, että Anna-lehti tulee äidilleni mut mä sen taidan yleensä lukea ennen äideä. Tai "lukea". Vaikka siel kyl joskus on jotain oikeestikin kiinnostavaa. Tarkemmin ajatellen kyl melko harvoin. Nyt luin mm. Janne Ahosen naisihanteista, tupakoivista suomalaisista ja aikuisten pyjamabileistä.

Janne Ahosesta pääsenki mukavasti mäkihyppyyn. Ei tänään tullukaan ku joku puolen tunnin pitunen karsinta. Petyin pahasti ja joudun odottamaan vielä huomiseen. Kirjotin muuten ensin ton "pitunen" sanan tilalle sanan "mittanen". Sitten pohdin, että ei kyllä tv-ohjelma ole minkään MITTAINEN vaan PITUINEN. Voi olla että olen väärässä. Yleensä. Tai sitte se on molempia. Älkää kertoko mielipiteitänne, kiitos.

Havaitsin äskettäin ristiriidan muutamien ihan jokapäivästen sanontojen välillä. Sanotaan, että jutut joista esimerkiks keskusteltiin toissapäivänä bussipysäkin takana oli "korkeatasosia" tai "ala-arvosia". Jokainen tietää, mitä noilla tarkotetaan. Sitten sanotaan myös, että puhutaan "syvällisiä". Syvällä=melko alhaalla? Mun käsitys on vähän erilainen. Siis ei siitä, että syvällä ei tarkottais alhaalla olevaa, mut "ala-arvoiset" puheet ei kai oo yleensä hirveen syvällisiä. Ja se on taas vaan mun oma näkemys. Miks jauhan koko ajan mun OMASTA NÄKEMYKSESTÄ, kai te odotattekin lukevanne täällä MUN mielipiteitä eikä esimerkiks perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Timo Soinin? (Minkäänlaista kantaa ottamatta edellinen huomautus.) Timo Soini tai Bjarne Kallis, huomannette tuon ristiriidan itsekin vaikken mä pohtiskaan sitä kolmea aanelosta täällä. Tulee tästäkin muuten jo kolme aanelosta, jos fontti on vaan tarpeeks iso. Kylläpäs nyt suorastaan niilailen pilkkua elämäntyökseni.

Voisin puhua teille maailmanrauhasta.

Tai suomalaisten globalisoitumisesta.

Tai sitte voisin jättää noi aiheet myöhemmälle? Nyt mua askarruttaa kyl se, missä kaikki ovat? Mikä teitä voi kiinnostaa enempi ku dataaminen synkkänä tiistai-iltana? Mietin ainaki viis minsaa... Ainaki minuutin, et mikä päivä tänään on. Kunnes huomasin et se lukee tossa hieman ylempänä. Ja sitten tuli taas valopilkku! Juuri hän kirjautui kun sain nuo sanat tuohon liikapitkäkyntisine sormineni naputeltua. Täsmälleen sama valopilkku vielä kuin eilenkin, eli voisinpa jopa kirjottaa isolla Veellä. Valopilkku. Kiitoksia sinulle. Niin ja sori muuten vielä eilinen, olin suhteellisen huvittava lapsi. :D Se oli vaan normaalia elämää, ainaki mulle. Ylireagoin ku olin niin tylsistyny. Boooooring tiiättekö, u nou du vet? Varotan, sillon muuten täysin turrutetut ja paraepänormaalitkin asiat saattaa sekoittaa päätäni.

Sitten astuu sisään toinenkin valopilkku. Tällä kertaa pienellä veellä, eikös. Nyt kun teitä kerran on täällä useampikin (ehkä?) juttelemassa (hmm?) kanssani (ai kenen kanssa?), niin voin kenties lopettaa jälleen jaarittelun. HEJDÅ.

Tykkään muuten noista suluista. Oon nyt oikeen innostunu. Ja ruotsin kielestä tykkään aina.

Huomentapäivää. Mulla on todellinen epätietoisuus kellon oikeista vaiheista, eli suomeksi sanottuna kellonajasta, koska meijän keittiön kello on pysähtyny. Oon ollu tänään hereillä n. 2 tuntia ja hämääntyny tosissani jo kolme kertaa luulemaan että kello on 6.38. Syökää joku se kello.

Nii ja tosiaan kaks tuntia. Mä heräsin yheltätoista OOÄMGEE kaikki ymmärtää että se on mulle iha liian myöhään. Maailmanloppu teejiiteeän.

Tää on oikeestaan aika hauska keksintö. Vaik sinänsä tosi typerää et nimellä PÄIVÄKIRJA kulkeva juttu on (lähes) kaikkien luettavissa (kellä nyt hei EI oo kuvii g4lZu5?!"?!"??!). Ja muutenki aika huvittavaa kirjotella esimerkiks kotinsa keittiökelloista ja tuhlata siihen ah-niin-kallista aikaansa jonka vois kuluttaa myös esimerkiks siivoamalla puoltoista viikkoa pöydällään lojuneet joululahjansa jonneki muualle, ja sit viel kuvitella et joku lukee sitä.

Vaikkakin. Kaikkihan tietävät (ainakin Ida, kaikki=Ida? NEVÖR) miten jännittäviä juttuja mä oon kirjottanu esimerkiks naapureistani kesällä -02 ns. oikeaan päiväkirjaan. Mikä tekee vaik tästä vähemmän oikean, sitä mä en tiedä. Niin ja hoi vain naapurit, toivottavasti teillä on kaikilla nikit täällä! <3

Oi miten ihanaa. Valopilkku tylsyyteeni astui sisään ihmeellisen msn messenger-ohjelman kautta. No life like no-life, todella!

Luin äskettäin tossa Agatha Christien kirjaa Sininen juna. Hercule Poirotia ja silleen. Jostain kumman syystä oon jo parina vuotena peräkkäin saanu armaalta nuorimmalta isoveljeltäni Christien kirjan joululahjaks. Ehkä ne on epätavallisen halpoja muihin dekkareihin(??) verrattuna. Mutta lukekaa toki muutkin. Viime vuonna sain kirjan Golfkentän murha. Tai jotain sinnepäin. Ja eikun kirjastoon, ystäväiset!

Eilisestä vielä sen verran, että se orkesteri oli tosiaan Wienin filharmoonikot ja kaikille sellasille tolvanoille, jotka ei seuraa klassisen musiikin suurimpia vuosittaisia tapahtumia ja on muuten vaa epäyleissivistyneitä, niin se oli tosiaan jälleen kerran se perinteinen uudenvuodenkonsertti. Aina yhtä ihastuttava kattoa kultakrumeluurein koristeltuja joulukuusia pitkissä riveissä kuuntelemassa haltioituneina konserttia, johon ovat ostaneet liput arviolta 2,5 vuotta aikasemmin että VARMASTI pääsevät paikalle. Mutta don't care, kuuntelisitte sitä musiikkia. Ja sit myönnän et nauroin taas niille rumpaleille, vaik luonnollisesti ei tietenkään sais. Mut hei niitä oli kai kolme! PAM-PAM-PA-PA-PAM, PAM-PAM-PA-PA-PAM, PAM-PAM-PA-PA-PAM. Kaikella kunnioituksella. Vähemmällä kunnioituksella se, et bongasin kyseisestä orkesterista vaan yhen naispuolisen soittajan. Tosin kyse oli vaan MUN bongaamisesta, totuus on aina vallankin toinen juttu. Mut miettikääs vähän, montako esimerkiks naispuolista jousisoittajaa tunnette? Entäs miespuolista? Niinpä. Mut ehkä mä oon siellä tosiaan viel joskus :D tai sitten en. Voisin soittaa vaikka niitä kattilankannen tyyppisiä. Tai sitte voisin varata vaikka nyt jo liput vuoden 2017 konserttiin ja olla yleisönä. Mutta mä en ois sellanen joulukuusi, en. Ehkä mä oisin joulumänty sitte.

Joo HAHHAH. Tänään ei tuu mäkihyppyä. Miten mä kestän! Huomenna tulee Innsbruck. Sitä odotellessa sitten. Voisin tässä odotellessani vaikka soitella ystävyksilleni ja keksiä parempaa tekemistä. Vai kuinka?

Totta. Heissan vain.

tsidii. Mä taisin luvata alottaa tämmösen pitämisen. Tai en luvannu mutta lupasin kuitenki. Tai siis en mutta joo. vähän sama ku oon lasketellu ja en oo. eiks ni?

En osaa näit isoja kirjaimia kun öö väsyttää? eilen oli mukavata ja kiitosta vain mukanaolleille! ja mun sukille jotka kastu. Mutta sukista kiitos kakkosprofeettasukalle jolta ne sain. Eli niinku turnipsi ja mrf ja kumppanit, y'know (tää on se minkä opin siitä hairista. MUAHahaa kiitos Jürgen!) :)

Menipähän kiittelyks. No kiitosta vaan kaikille muilleki. jos joku hölmölapsi tätä erehtyy lukemaan nimittäin.

"jee nyt alko se konsertti, ihanaa!" - äide. Pitäsköhän mun mennä seuraks. Kohta. Ensin noliferitän tän kaa hetken. "tääl on sellojaki, tulisit vaan" Joo tulentulen!

Mua naurattaa toi saunasparelax-kuva tuossa. Jotain ihme ankkoja ja sammakoita. Ahaha mutta olihan vaan mukavaa, kiitoksia taas vaan. Tänää on joku kiitospäivä kai. Niinku kalkkunat ja silleen mut en mä oo jenkki.

Enkä muuten purukumikaan.

tshähää. "Osaiskohan laurakin soittaa tuol mukana?" -pärde "tottakai osais" -äide. No miksen osais. Wienin sinfoniaorkesteri tai mikä kettu onkaan. Olen siellä vuonna 2026. Tai sitten en. Mutta varatkaa ihmeessä liput jo!

No mutta heihei.