IRC-Galleria

En jaksa nyt.

Hemmetti! Ei kommentteja eilisestä.

Siis niinku tääl niinku silleen ja tälleenki. Eilen illalla tosiaan, pojat olivat käsittäneet väärin MINUN iltani tarkoituksen ja mun curlingin seurausta sabotoitiin ja toki senkin takia se meni Uusiksen gängiltäkin vallan lyttyyn. Epätoivo oli suunnaton ja yhtään ei auttanut HÄHÄÄ MÄHÄN SANOIN ET NOI SUOMALAISET ON IHAN P*SKOJA, OMA VIKAS KU ET USKO-jutut. HMPH. Sit jotain lätkää seurattiin muka kovinki kiinnostuneina. Vaik ohan se toki kovin hienoa että edes siinä tuli menestystä, hienosti menikin se peli, mutta saavutus curlingissa oli yhä silti suurempi. Uusis on jumala. Eiku siis seuraava jumalasta, anteeks. Niin ylöspäin, anteeks.

Voitto on sit ehkä seuraava alaspäin.

Sitten kävi kovin kurjasti, koska mitä ilmeisimminkin turbobussi 270N oli taittanut matkansa Leppävaarasta Järvenperään alle 15 minuutissa ja huomasin seisovani pysäkillä vielä yhen jälkeen. Hetken kruunasi koulun toiselle puolelle täysillä kurvaavat, säkenöivästi vilkkuvat paloauto sekä ambulanssi. MINÄ EN TEHNYT MITÄÄN. Enkä tiedä kuka muu teki, tänään ohi ajaessamme oli vain bussipysäkin merkki killissä ja taittuneena.

Onnekseni äiti tuli minut hakemaan pois sieltä, ettei nyt näin pieni yksin liiku, ja pääsin nukkumaankin jo kahden jälkeen. Aamullisen kaheksalta alkaneen hiihtolenkin jälkeen se olikin jo varsin kohtuullista.

Aamulla suurinpiirtein saatuani silmät auki kävi uusi käsky puhelimitse, puolisen tuntia aikaa lähtöön. Mithääh. Ja Tapiolassahan vietimmekin melkein koko päivän Idan kanssa, todella suureksi ikäväksemme ja harmiksemme kolmas suunniteltu osallistuja ei päässytkään tulemaan mukaan. Mutta vielä me päästään kaikki yhessä! Sitä odotellessa.

Tapiola oli kuin aavekaupunki. Enpä siellä itekään kovin usein aikaa vietä, mutta nyt se oli jotain aivan käsittämätöntä. Kahviloiden ovet olivat suljettuina, Mäkissä oli käytössä lopulta vain yksi kerros kolmen sijasta ja neljän aikaan iltapäivällä asiakkaat myyntitiskillä loistivat poissaolollaan, H&M:ssä vaatevuorten seassa näyttivät pyörivän vain myyjät meidän lisäksemme ja kävelykäytävät olivat autioita.

Keskustelimme jälleen loistavista aiheista, mutta yleensähän niin. Aikaakin saimme tuhlattua koko reissuun seitsemisen tuntia, ostossaldona Idalle ripsiväri sekä yhteinen hiusväri mun syntymäpäiväksi (;D). Ja ruokailut, luonnollisesti.

Naurattaa H&M:n löytöjutussa samat vaaleenvihreät kangashousut jotka olivat siellä jo ennen joulua. Tottakai ne on varmasti samat. Ja vielä just suunnilleen mun kokoa, ens kerralla ku käyn siellä ja jos ne vielä killuvat henkarissaan niin mä kyllä sovitan niitä. Halusitte tai ette.

Bussissa oli taas kummallisia tyyppejä (kirjotin ensin typpeejä?), muun muassa sekä bussikuskille että itselleen jupissut mies jolla oli mukanaan korillinen tulppaanikimppuja.

Olisikohan tässä jo päivän dramaattisimmat tapahtumat. Huomenna en tee varmasti yhtään mitään. Hyvää joulua!

43 45 46 101

HAHAA kommentteja eiliselle. <3 Lukemattomia toistaseks.

Ja keksin ton ihan ite tänään!

Nyt väkertelen tähän äkkiä vaan jotain ettei taas jää tyhjää ja koko kansa saa tietää mitä mä olen tänään duunaillut. Herätys oli siis seittemältä ja lähtö kaheksalta, luonnollisesti hiihtämään. Hiihtäminen oli yllättävän vaikeaa ja raskasta, etenki liian pienillä monoilla eikä ohi viuhtovat keski-ikäset turbohiihtäjätkään juuri kohentaneet mielialaa. Hauskaa kuitenki taisi olla! Kiits Ida. Nyt on sekä hiihto että luistelu tämän loman osalta hoidettu. ;)

Ja hiihdettiinhän me yli seittemän kilsaa. Isäni arvioi kertomani perusteella, että ehkä jopa kahdeksan, mutta tiedä tuota sitten. Kyllä oli loistava fiilis, eikä naapurin setäkään onnekseni ehtinyt tällä kertaa näkemään kun hiippailin loma-aamuna kaheksalta sukset kainalossa pihamaalla. Vaikka tällä kertaa olikin hauskaa, kyllä kovasti meitä nauratti laskea hurjanhurjia alamäkiä tai kiivetä kamalia ylämäkiä ylös samalla kun sukset liuku aina puolet matkasta alaspäin. Mutta eteenpäin silti mentiin!

Muuta merkittävää en olekaan kai tässä tehnyt. Perushimahengaus tuskin kiinnostaa ketään kovinkaan.

Hiihtämisemme varmasti kiinnosti! Mutta.

Nyt lähdenkin kohta Järvenperän kisakatsomoon seuraamaan ultrajännää curling-ottelua. Uusis on idoli! Voitto Liukkonen myös! Tsemppiä Suomi-pojat! Okei, lätkään kans.

Niin ja tohon otsikkoon vielä. Omatunto alko kolkutella! Mun täytyy myöntää että äide keksi noi rillit, mut muuten oli kyllä 101-prosenttisesti mun taidetta!

Ja sitten myöskin se on mainittava, että sain tänään siitä parin viikon takaisesta kauhistuksesta ainoan hyödykkeen, Gaia-maailmankartaston. Arvo siinä 200 euron tietämissä, ja ohan se aika hieno opus. Olen lueskellut sitä jo jonkin verran ja täten tiedän kertoa, että nykytietämyksen mukaan nopein tunnettu lämpötilanvaihtelu maailmassa tapahtui jossain päin Yhdysvaltoja (kaikkea ei voi muistaa) vuonna 1943 (ehkä) ja se oli 27 celsiusta kahessa minuutissa! Miettikää. -20 C:stä +7 C:een. Ja kahessa minuutissa.

Oh DEER nyt meni kaikilta yöunet.

44 46 47 102

Eilen jäi aika heikoksi tämä päiväkirjaosuus, mutta en jälleenkään yksinkertaisesti ehtinyt enempää. Lähdin liikkeelle aamusta ja illalla palatessani ryntäsin lähes suoraan koneelle suorittamaan tämän päivittäisen, elintärkeän tehtävän.

Olin siis koko päivän Jyrillä kaikkien veljieni kera. Pelailtiin, laiteltiin ruokaa, syötiin älyttömästi kaikkea ja kateltiin olympialaisia. Mä taisin jäädä jumbosijalle biliksessä vaikka viime kerralla voitin kirkkaasti kaikki, eikä kirkkaasti liukuvalla kasipallollakaan ollut luonnollisesti kummallakaan kertaa mitään tekemistä tuloksen kanssa. Meijän piti keskittyä ite pelaamaan kaikkea, mutta jotenki kummasti lipsahti olympialaisten puolelle eikä "ehitty" kokeilemaan montaakaan lajia. Mun menestys ei ollu kehuttava, toisin ku pizzan tekemisessä. Muakin kiinnosti kovin seurata sprinttejä, naisten pujottelua, lätkää ja curlingia ja keskityinki suurimmaks osaks kuuntelemaan Tiktakkia. Kyllä vain! Löysin sieltä hyllystä moisen levyn ja innostuin toki heti. Curlingin kyllä taisin seurata, on se sentään niin hieno laji. Paras heti mäkihypyn jälkeen!

Kerrostalossa oleillessa sitä huomaa kaikenlaista. Suomi tekee maalin USA:ta vastaan, meidän kisastudiomme räjähtää riemusta ja minäkin herään horroksestani ("häh?"). Yläkerrassa tömisee yhtä lailla. Jääkiekkokansaa!

Kesällä Emman valmistujaisissa juhlien nuorin osanottaja onnistui viskomaan kalliin Tupperware-lusikkansa alakerran asunnon parvekkeelle. Sitä sitten lähtivät isoisän kanssa hakemaan, voin vain kuvitella asukkaan ilmeen kysyttäessä tämän parvekkeella olevaa keltaista muovilusikkaa.

Muistan näistä kerrostaloista ikuisesti myös sen, kun hieman nuorempana vierailin mummon luona ja kolistelin yhden tietyn kaapin ovia. Jousen pappaa ei kuitenkaan koskaan saanut häiritä. Nyt jo edesmennyttä pappaa en koskaan tavannutkaan, mummon tilalla asunnossa asuu nyt Marko ja siihen kaappiinkaan ei tule enää kovin usein koskettua. Samat aakkoskirjat ja paperinuket siellä on kyllä vieläkin. Illuusio vihaisesta alakerran papasta elää.

Mummoakin kävin tosiaan tänään moikkaamassa. Tunnelma oli melko hilpeä tällä kertaa, mielialaa laski se, että hakemaani työpaikkaan on hakenut 400 muutakin ja osa heistä alan opiskelijoita ja luonnollisesti vanhempiakin. Naapurihuoneen, ainoan sen osaston miesten huoneen Pena ja Hemppa olivat kovin hiljasia ja näkymättömiä tänään. Pena pyörii yleensä pyörätuoleineen käytävässä edestakasin, millon se on änkeämässä kansliaan ja millon muiden huoneiden sänkyjen väliin tai vaikka alle, sinnekin se varmasti menisi jos pääsisi. Tänään näin vain vilaukselta. Hemppakaan ei innostunut huutamaan yhtään mitään kun kävelin huoneen oven ohi, ja se jos mikä on harvinaista.

Muuten oonki ollu tänään koko päivän äiden kanssa shoppaamassa. Äide sai jostain yhtäkkisen päähänpiston ja inspiraation, että mun täytyy saada uus toppatakki. Niin sainkin. Tunnit vaan kulu eikä me oikein muuta saatukaan aikaseks. On aina yhtä nautinnollista käydä äiden kanssa ostoksilla! Sen on pakko käydä kaikki samat vanhat tutut ns. aikuisten naisten vaateliikkeet läpi ja tutkailla päivän jakkutarjoukset. Se jos mikä on hermostuttavaa. Ja sitten kun etsitään mulle jotain, niin kaikista hempeimmän värinen ja aikuismaisen hienostuneen nuorekas on aina ensimmäinen vaihtoehto. Kai munkin pitäisi sitten ruveta ostamaan Halosen ja Voglian sesonkiuutuuksia kauden väreissä että olisin kyllin tyylikäs.

Toisaalta voisin kuitenkin pitäytyä niissäkin vaatteissa, joissa ite tykkään olla. Siihen ei kuitenkaan kuulu persikanväriset jakkupuvut ja vaaleanpunakukikkaat kainalolinjaiset housut.

Toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä.

Toisaalta voisin vaihtaa aihetta.

Mulla on äärettömän kurjan tyhjä olo, kun en ole sopinut huomiselle yhtään mitään. Pitänee suorittaa joitakin tiedusteluita, etten vain jää viettämään oikeaa lomaa.

Ja toisaaltahan voisin mennä nyt juttelemaan Jyrin ja Emman kanssa kun he tänne saapuivat. Tiktak soi nytkin taustalla. :D

Numeroita voisinkin koittaa tänään päivittää. Katotaans mitä saan aikaseksi.

45 47 48 103

EHDIN.

Jatkan joskus.

Nurmelan mieliks hei!

Joo. Ohan tässä tietenki näinki toisaalta. Ja pullataikina odottaa tuolla! Se ei taida ihan vielä olla ihan valmis mutta melkein se on melkein valmis leivottavaksi. Sitten pyörittelenkin pallosia pullasia, pahanmakuisia!

Eheh runosuonistoni.

Olimmepa AleXin kanssa Serenassa katsomassa kun Ida sekä Illu laskivat laudoillansa. Toisaalta ei voi varmaan sanoa, että olin jonkun kanssa kun yhessä me melkein taidettiin olla koko aika kun ei nää osannut mennä ja tulla kovinkaan montaa kertaa. Eivätkä edes kaatuneet eikä mitään, vähän hukkareissu taisi tulla mutta eipä sekään mitään! Sosiaalistahan se toki oli ja ulkoiltuakin tuli, sanoi AleXi tähän mitä tahansa. Ei se kuitenkaan lue enää!

Sitten soittelin ja fiksailin sellasta kummaa vaaleanpunaista pipoa ja se on tässä vaiheessa ainakin todella hieno. Vaikka itse sanonkin. Ja teinhän mä tosiaan ruokaakin, olipa haastavaa, ja olen myös katsellut teeveestä epäolennaisia ohjelmia.

Taikina odottaa!

Numeroita ei oo tullu moneen päivään. Mut ehkä mä joku päivä panostan ja lasken ne. Niin ja pari puheluakin pitäisi soittaa mutta aikaa on, aikaa on.

"Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta".

- ne letkeät mustat Adidas-pöksyt jotka eilen ostimme :D
- keltanen niskalenkkitoppi
- musta t-paita
- musta FLEECE
- alusvaatteet
- valkopunaraidalliset varvassukat, kiitosheidi
- itsetehdyt vaaleansiniset villasukat

Oon aika viilee!

Haastanpas:

idaliini
[WickedOmen]
Nashu-
MaryLou-
frim^

Nyt on ehkä hiukkaisen paremmin aika kirjoittaa. Tosin nyt mua ärsyttää koko ajan että tuo veljeni ilmaantuu selkäni taakse, tosin hän juuri äsken siihen ilmaantuikin. Oihan voih!

Tosiaan eilen olimme luistelemassa neljä tuntia ja edellisestä luistelukerrasta oli molemmilla hujahtanut useampi vuosi. Sen saattoi havaita! Ainakin alkuun. Ja sitten kun toinen joutui pitämään aina oranssimustia ruostuneita hokkareita suoraan 60-luvulta kun toinen piti uutukaisia, hohtavan valkoisia luistimia, niin tehtävä vaikeutui vielä suunnattomasti. Kaaduimme molemmat vaan kerran ja sekin tahallaan. Ihan oikeasti. Siinä oli vaahtosammuttimilla kattomista kun viuhtoivat meidän ohitsemme!

Tänään sitten olikin eksoottinen aamuherätys kaheksalta ja Helsinkiin lähtö. Mukavastihan se aika kuluikin, seitsemisen tuntia kerrassaan. Sain ostettua niittivyön! Ja sitten ostimme molemmat mukavan letkeät collegepöksyt, luonnollisesti miesten large-kokoa joka on kuin tehty meitä varten. Niin siis me=Ida ja minä. Eheh. Niinku et jos joku ei vaikka tiennytkään tai ymmärtänyt aikaisemmista huomautuksista. Käytiin syömässä ihan älyttömän hyvää ruokaa ja älyttömästi italialaisessa luksusravintolassa, jossa saatiin ihan ihmisen kohtelu ja huippupalvelu vaikka ollaanki ties mitä nuorisokriminaaleja eikä oikeen sovittu kuvaan siellä.

Oli kyllä varsinainen rahantuhlauspäivä. Mut kerranhan sitä vaan eletään ja tehdään ostoksia? Vietimme sentään jälleen roimasti laatuaikaa yhdessä! Meidän paatunut avioliittomme kun sellaista tarvitsee. :D Noh ehkä minä jätän sen Idan avioimisen jonkun ihan muun huoleksi kuitenkin.

Avioimisen? No, kai sekin jotain tarkottaa.

Niin ja joo. Jatkan nyt parin tunnin tauon jälkeen. En jaksakaan. Heihei.

Nää on köyhtyny kovin nää mun päiväkirjat, anteeksi kovin.

Joo en ehi kirjottaa moi tulin vaa kirjottaa äkkiä jotain moi muuten menisin vaan nukkumaan moi. Olin päivällä kattomassa mummoa moi ja sitten koko illan luistelimme moi höppelini kanssa moi. Oli parasta moi jalkani eivät toimi moi menen nukkumaan moi. Moi.

Onpahan jälleen lauantai-ilta, sauna kuumottaa vielä iholla ja kevytkasvisuutejuoma kuplii hiljalleen lasissa. Ulkona loistavat vaan jäljelle jääneet jouluvalot ja naapurin mies kiskoo parvekkeella savua keuhkoihinsa, kuten aina vilkaistessani ulos. Alakerrasta kaikuu hiljaa fanaattinen urheiluselostajan hehkutus. Suomi on kärjessä taas, melkein.

Alan kirjoittamaan kivikauden aikaisella tietokoneellani internetin kuvagallerian päiväkirjaan. Pysähdyn välillä tuijottamaan seinään ja juomaan kulauksen pöydällä seisovasta lasista, ja ajatus kulkee jälleen vikkelämmin. Koetan muistella eilistä päivää aamusta alkaen ja kaivelen pöydältäni muun muassa saksien, kameroiden, kaukosäätimien, säärystimien, seinäkellojen ja sanakirjojen alta esiin uuden jakson lukujärjestyksen. Eilinen päivä on alkanut ranskantunnilla, ja tarkemmin mietiskeltyäni muistankin tuosta tunnista jotain. Luimme yhdessä ääneen kappaletta ja ihmettelimme, miten muutamassa kuukaudessa voikaan unohtaa niin paljon. Seuraava tunti olikin matematiikkaa ja tarkemmin muisteltuna trigonometriaa. Muita muistikuvia koko tunnista ei juurikaan taida olla. Ruokatunnin, jonka aikaisista tapahtumista en myöskään muista yhtään mitään, jälkeen pääsimme kaikki yhdessä luonnostelemaan CURRICULUM VITAEa itsellemme. Opo yllätti muistamalla mun nimen lisäksi myös ykköshakuvaihtoehtoni, muiden vaihtoehtojen sijainnin ja sen, että keskiarvo riittäisi minne tahansa. Siinä onkin opeteltavaa, jos on opetellut kaikkien noin 120 ysiluokkalaisen vastaavat tiedot. Ihmettelen asiaa ja tulen siihen tulokseen, että opo on varmasti tarkistanut asian juuri vähän aikaisemmin.

Pääsimmekin koulusta jo puoli kaksi, joka tuntui silloin ja tuntuu nytkin äärettömän mukavalta. Muistan pyörineeni kotona tekemättä mitään järkevää puolisentoista tuntia ja sitten vielä lähes myöhästyneeni bussista. Äidit rattaineen ja vanhukset rollaattoreineen ovat ilmeisesti jo kontrolloineet mun ja Pingun liikkumisajat ja merkanneet almanakkoihinsa, sillä yhtäkään sellaista en matkallani Westendiin nähnyt. Iloitsen vieläkin tuosta hermojen lepuutuksesta. Westendissä tuhosin tunnin ajan käsilihaksiani soitellen erilaisia asteikoita ja muuta. Tunti oli oikein mukava ja taisin oppiakin jotain.

Petri tulee huoneeseeni suihkunraikkaana ja höpisee jotain. Keskeytän kirjoittamisen siksi aikaa ja jatkaessani en enää muista, mitä aioin sanoa seuraavaksi.

Tosiaan, illaksi menin vielä Selloon syömään ystävieni kera ja ostamaan kolme kiloa karkkia. Normaali perjantai-ilta, siis. Tai ei välttämättä. Aivan muille tahoille taisivat nuo sokerimäärät olla matkalla. Tunnen itseni vähän aikaa hölmöksi kirjoittaessani tällaista julkiseen paikkaan. Samalla kuitenkin tiedän, että lukijamäärä on erittäin marginaalinen eikä ketään todennäköisesti kuitenkaan erityisemmin kiinnosta perjantai-illan viettoni. Kuitenkin, saatuamme asiat hoidettua lähdimme ikävästi keventyneen porukan kanssa mutta hilpein mielin Idalle juttelemaan mukavia. Ilta vierähtikin puoleenyöhön asti. Kirjoittaessani mua naurattaa vieläkin eilisiltaiset jutut ja Tommi joka nauroi kuollakseen ja sai muutkin nauramaan lyömällä kulhoa limupullolla ja huutamalla "KONG!". Äiti pudottaa keittiössä kattilan kannen ja ääni saa mut säpsähtämään.

Tultuani kotiin huomasin vielä puol kahelta pelaavani miinaharavaa yksin nukkuvassa talossa. Kävin nukkumaan todella väsyneenä, mutta lähes kaikin puolin hyvillä mielin.

Aamulla taisin herätä siihen, kun äide arvioi näitä ystäviäni jotka näki vilaukselta eilen. Mua nauratti analyysit. Puolen päivän aikaan lähdin Heidille jammailemaan ja tekemään ykköshittiämme valmiiksi. Kaikki menikin hyvin ja mukavasti, kunnes huomasimme keyboardin sanoneen sopimuksensa irti. Nyt mua huvittaa termi keyboard ja pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan Urheiluruutua. Tytöillä oli kuitenki hauskaa, Ida joutui lähtemään pian pois mutta päivä jatkui muuten mukavasti. Kiitän mielessäni tyttöjä, jotka ovat mulle ihan yksiä maailman tärkeimmistä asioista.

Takaisin arjessa ja kotona olin viiden jälkeen ja asetuin hetkeksi nojatuoliin kuuntelemaan Petrin hehkutusta Suomen ja Norjan välisestä curling-ottelusta. Seurasin peliä itsekin vähän aikaa kunnes miinaharavan magnetismi vei voiton. PÄÄSIN LÄPI EXPERT-TASON JA VIELÄ ENNÄTYSAJALLA ja se saa vieläkin sitä miettiessäni hymyn kareilemaan suupieleen. Nyt ei tarvitsekaan enää kuin tehdä uusi, parempi aika!

Alan miettiä mielessäni edellistä lausetta. Jos sen sanoisi pelkästään jollekin, voisi ymmärtäminen olla melko hitaanlaista.

Uutta+parempaa aikaa odotellen.

Ajattelen lopettaa tämänpäiväisen tekstin tähän, mutta koska eilinenkin jäi jälleen väliin kiireiden vuoksi ja mieleni tekee kirjoittaa, päätän kuitenkin vielä jatkaa. Päänsäryn alkio tekee tulojaan aivojeni taaimmaisissa sopukoissa, mutta nostan sille punaista stop-kylttiä ja käsken vaihtamaan maisemia.

Ihmettelen kovasti, missä kaikki ystäväni ovat lauantai-iltana yhdeksän jälkeen, kun eivät ole koneella? Eihän nyt toki kukaan tekisi mitään muuta tähän aikaan! Muutamasta tiedänkin, mutta täydellinen ja täysinäinen puuttuminen monien muiden henkilöiden kohdalla arveluttaa minua kovasti.

Kiinnitän hetkeksi huomioni mustaan lapaseen pöydällä. Olin epähuomiossa pudottanut sen ulos kaivaessani avaimia taskusta aiemmin tänään ja äiti sen minulle toi takaisin. Samalla huomaan, että tosiaankin kuuntelen vain keittiöstä kantautuvaa kolinaa enkä musiikkia. Nämä ovat näitä harvinaisia hetkiä, mutta ei kai sitä musiikkiakaan joka hetki tarvita.

Ei, kyllä sitä tarvitaan. Laitan radion päälle ja kuuntelen The Rasmusta pienen hetken. Suljen radion. Ei tarvitakaan.

Vilkaisen pöytäni kulmalla olevaa, hitaasti kasvavaa cd-pinoa. Se sisältää omieni lisäksi myös suuren määrän Petrin ja kirjaston levyjä. Muistelen kaikkia niitä kertoja, kun olemme Petrin kanssa pohtineet, kuinka kauan pino pysyy pystyssä kaatumatta. Tiedän, että totaalinen rojahtaminen voi tapahtua aivan minä päivänä hyvänsä. Pinon korkeus ja levyjen määrä alkavat kirveltää mieltäni siinä määrin, että päätän ottaa selvää strategisista mitoista ja kaivan esiin ikivanhan Lumikki-viivottimeni. Pinon korkeus on noin 33 cm ja levyjen lukumäärä 34, joista ainakin viisi tuplacd:tä ja kaksi sinkkuja. Samalla tajuan, että pino sisältää myös muutaman Kimiltä lainatun cd:n. Toivon todella pinon kestävän.

Petri säntää jälleen huoneeseeni ja keskeyttää kirjoittamiseni pitkäksi aikaa. Päätän lopettaa kokonaan jotta se saa rauhassa häiritä ja pelata kun on nyt keksinyt jotain todella loistavaa.

Äiti lähtee lukemaan ja muakin alkaa väsyttää kovasti, vaikka kello on noin vähän. Lasi on tyhjentynyt jo kauan sitten ja aion suunnata jääkaapille, jonka jälkeen joko jatkan datailua tai hoidan muutaman asian puhelimella.