IRC-Galleria

Tänään taas mieleni tekee sanoa sulle että rakastan sua, mieleni tekee silittää paksua kiharaa tukkaasi, halata ja pussailla....mutta mulla ei ole kuin tyynysi ja Ihaa-nallesi. Kyyneleeni ovat huuhdelleet tuoksusi pois tyynystä, mutta minulla on vielä yksi paitasi jossa on tuoksusi.

Hautajaisistasi on kulunut muutama päivä ja nyt on alkanut surutyö toden teolla. Suru tulee isoina hykyaaltoina, hukuttavina, tukahduttavina. Tunnen itseni avuttomaksi, voimattomaksi, heikoksi. Miten jatkan tästä eteenpäin? Mistä saan voimia jatkaa eteenpäin?

Täällä kotona kaikki muistuttaa sinusta: vessassa puhdistusaineesi ja hammasharjasi, eteisessä kenkäsi, astiakaapissa mukisi. Huoneestasi ei kuulu enää musiikki tai äänesi, mutta kaikki on siellä vielä paikoillaan. Iltaisin kellon lähestyessä kotiintuloaikaasi haen automaattisesti puhelintani lähemmäksi, koska odotan edelleen että soitat pyytääksesi lisäaikaa. Kaupassa käydessäni meinaan usein soittaa sulle että haluutko jotain. Tai etsiessäni kotona jotain tavaraa niin meinaan soittaa numeroosi ja kysyä sulta missä se jokin on.

Hautajaisesi olivat kauniit, jos niin voi sanoa. Paikalla oli paljon ihmisiä, luokkakavereitasi ja muita tuttuja. Pelkäsin kovasti että jalkani pettävät kukkien laskussa, mutta pysyin pystyssä, vapisevana kylläkin. Pappi luki korttimme, koska en uskaltanut avata suutani, etten olisi alkanut itkemään ääneen. Koko toimituksesta en muista oikeastaan mitään, yllätyin kovasti kun Jaana laittoi kuvia kappelista sähköpostiini. Muistotilaisuudessa soitimme mm. Titanicin My heart will go on sekä Yön Rakkaus on lumivalkoinen kappaleet. Mulla ei ole paljoa muistikuvia sen enempää kappelista kuin muistotilaisuudesta, jotenkin ne on pyyhkiytyneet muististani pois.

Tulen jatkossa kirjoittamaan sulle ajatuksiani ja mietteitäni. Mulle on ehdotettu että aloittaisin päiväkirjan kirjoittamisen, mutta kun en ole koskaan oppinut sellaisen kirjoittamisita niin teen sen kirjeinä sinulle. En ehkä kirjoita joka päivä, mutta ei se silti tarkoita ettet olisi silti mielessäni joka päivä. Kaipaan sinua tosi paljon, rinnassani tunnen sellaisen todella suuren möhkäleen joka tukahduttaa, vaikeuttaa hengitystäni, ajatellessani sinua. Ikäväni on ääretön, musertava, sanoin kuvaamaton. Tunnen olevani eksyksissä ilman sinua, vailla tarkoitusta. Millään arjen askareella ei tunnu olevan mitään merkitystä, kaikki tuntuu turhalta, merkityksettömältä.