IRC-Galleria

Oli atk-tunti...Torstai 12.04.2007 15:46

Luodaan salaliitto Henkilöä vastaan. Hän menee eräänä iltana kotonaan rauhassa nukkumaan, mutta aamulla herää pimeästä talosta pesäpallomailan iskuun. Paikka on suuri Henkilölle entuudestaan tuntematon talo, josta ei ole mahdollista päästä pois. Taloon on strategisiin kohtiin asetettu mykkiä miehiä lämpökameralasit päässä ja pesäpallomailat kourissa. He eivät pidä mitään ääntä. Aina kun Henkilö tulee jonkun heistä lähelle, häntä hutkaistaan mailalla. Mailaniskujen välillä voi olla jopa useita tunteja. Muutaman tunnin välein katossa olevista tuhansista ohuista putkista sataa litratolkulla vettä, jottei Henkilö vain kuolisi janoon. Lattioilla on ruuaksi rottien raatoja. Joka aamu, mikäli Henkilö on saanut unen päästä kiinni, käy yksi mykistä miehistä herättämässä hänet mäsäyttäen tätä pesäpallomailalla kaikin voimin. Koska Henkilö ei näe pimeässä mitään, hän ei voi olla varma, onko talossa muita ihmisiä.

Lattiaan on kaiverrettu talon pohjapiirros, jota voi tunnustella sormilla. Henkilö ei varmasti aluksi kiinnitä asiaan huomiota, mutta saattaa käsittää sen ajatuksen myöhemmin. Pohjapiirros on todella laaja, siitä käy ilmi, että talosta lähtee maan alle käytäviä ja huoneistoja muodostaen äärimmäisen monimutkaisen sokkelon kymmenine umpikujineen ja turhine tunneleineen. Erään käytävää esittävän kaiverruksen oheen on kaiverrettu sana ”ulos”. Ulosmenotie on useita kilometrejä pitkä. Karttaan on myös merkitty paikat, joissa on eniten rotanraatoja. Sitä ei siis voi mitenkään nähdä, eikä ottaa mukaansa, koko kartta täytyy vain muistaa. Pesäpallomiehiä on kaikkialla. Henkilön on tehtävä epätoivoinen yritys löytää ulostie, ja mahdollisesti palattava monta kertaa takaisin tarkistamaan karttaa pitkien matkojen päästä.

Jos Henkilö viimein pääsee ulos (mihin on voinut mennä jopa useita viikkoja), hänet heti auringonvalon nähtyään tainnutetaan ja kuljetetaan matkustajakoneeseen, joka on palaamassa esimerkiksi Ranskasta. Hänen mukaansa koneen lastiruumaan viedään matkalaukkuja täynnä Henkilön vaatteita ja tuliaisia ystäville. Hänen digikameraansa on lisätty aidon näköisiä matkakuvia joissa Henkilö itse esiintyy. Hänen läheisensä ovat saaneet puhelinsoittoja, joissa imitaattori on Henkilön äänellä väittänyt olevansa Ranskassa äkkilähtölomalla ja pyytänyt jotakuta hakemaan hänet lentokentältä. Henkilö ei tajua mitä on tapahtunut. Hän yrittää kertoa kaikille kokemuksistaan. Kukaan ei usko häntä, sillä ei ole minkäänlaisia todisteita tuosta kauhukokemuksesta ei ole. Kaikki todisteet sitä vastoin puhuvat sen puolesta, että Henkilö on ollut kahden viikon lomalla Ranskassa. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä hänestä tulee ennen pitkää mielenvikainen.

Mu ha ha.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.