Kylmä, kuollut isäinmaa taas routaan pukeutuu.
Kylmä viima puhaltaa toivon kipinät tappaen.
Aurinko nousee vaan päivää suutelemaan hetkeksi niin pieneksi.
Ei lämpöään tänne suo, ei koskaan näin talveksi.
Se saa sisälläni huudon aikaan, Mun sielu pois täält halajaa.
Ja kun kerran poistun taas, en tiedä milloin palaankaan.
Esi-isämme miksi he tänne jäivät asumaan. Maahan joka
luotu oo ei kaltaisiamme kantamaan.
Me aina sisälämme tunnetaan kotimme kaukana, kaukana on.
Ja jossain takana monen meren ja maan, paikka haaveittemme on.