IRC-Galleria

kun kuulen tämän kappaleen ajattelen aina sinua, ja tänä kesänä se soi koko ajan:

Olen kesken en siis lainkaan valmis täältä poistumaan
Juuri kun on meno käynyt elämältä maistumaan
Mulla olis yksi toive, yksi pieni pyyntö vaan

Mä en haluu kuolla tänä yönä
Mä en haluu kuolla tänä yönä

Lupaan lukea raamatun ja raitistun
Jos saan aikaa se varmasti onnistuu
Muttei tänä yönä
Jääköön taakseni syntinen entinen
Pystyn muuttumaan vielä mä tiedän sen
Muttei tänä yönä

Annathan siis katsoo vielä miltä näyttää huominen
Niin mä teen mun parhaani et oisin hyvä ihminen
Tiedän että kuulet tämän pyyntöni mun rukouksen

Mä en haluu kuolla tänä yönä
Mä en haluu kuolla tänä yönä
Mä en haluu kuolla tänä yönä
Mä en haluu kuolla tänä yönä

More lyrics: http://www.lyricsmode.com/lyrics/j/jenni_vartiainen/#share

tänä yönä 11 kk kuolemastasi. Kamala sana tuo kuolema, olen yrittänyt välttää sitä, puhuisin mieluummin lähdöstä, luopumisestasi, mutta totta se on.
Ensimmäinen äitienpäivä ilman sinun onnittelujasi, nyt minä tuonkin kukkaset sinun haudallesi, etkä sinä vaaleanpunaisia ruusuja minulle. Viimevuotinen äitienpäiväviesti Saudeihin on puhelimessa, luen sen taas uudelleen ja uudelleen. Kevät puhkesi tällä viikolla ja kaikki tuoksiuu sinulle, Niki. Bensiksella oli poikia jonossa takanani eilen ja oikein imin sieraimiini sitä hajua, mikä tulee ulkoa ja mopoista poikien vaatteisiin, ihan sinun haju! Rakastan sinua, forever!
Muzi

siitä kun läksit. Ikävä on, se vain muuttaa muotoaan. Pitkäperjantai tänään. Vaaapäivät yksin on mulle aina kuin pitkäperjantait, jos en keksi jotain ohjelmaa, yksin jos jään, jään miettimään ja ikävöimään. Meren rantapolut ja kalliot Seurasaaressa on kivoja kulkea, siellä on paljon oravia, Niki tykkäsi niistä. Rakasta sua Niki niin paljon! mutta iloitsen siitä, että sain olla sun äiti. Tämä aika vuosi sitten oli ehkä kaikkein onnellisinta aikaa elämässäsi, kaikki huhtikuun viestisi olivat niin täynnä elämää, uhkuivat nuoruuden intoa, aikuistumista, - odotit kesää, joka sitten loppui ennen kuin kunnolla alkoikaan. Aina tähän aikaan herään, sinä muuten olit syntynyt näihin aikoihin aamulla, täytyypä tarkistaa, aika sattuma sekin.

Asuisitko mun kaa
Vaikka nukun päivät ja yöt puhuisin
Mun lapsuudesta sekavaa
Asuisitko mun kaa
Vaikka ärsyttäisin sun kavereita
Jotka vain tahtoo urheilla

Oisitko mulle
Oisitko mulle
Oisitko mulle
Mies
Joka ei hylkää
Ja joka ei pelkää
Mulle kaikkein paras, paras mies

Pussaisitko mun kaa
Vaikka oisin vatsataudissa
Ja mun isä syyttäis sua kaikesta
Pussaisitko mun kaa niin et kieli sanois daa-daa
Ja sun äiti tahtois meidät erottaa

Oisitko mulle
Oisitko mulle
Oisitko mulle
Mies
Joka ei hylkää
Ja joka ei pelkää
Mulle kaikkein paras, paras mies

Oottaisitko mua niinkuin kundit oottaa pikkujouluja?

Pimeetä ja sateista, argggh! Mut nyt pyhäinpäivä viikonloppu, pääsee käymään Nikin haudalla! Halipula iskee näiden pitkien yövuorojen jälkeen, voi kun ois joku jota rutistaa.

olisin tarvinnut juttukaveria...

Kerkesi mennä jonkin aikaa, että ikävä ei ollut niin kamalan kova, mutta nyt taas viime lauantaina se repesi. Otin esiin laatikon, jossa oli dvd.t ja cd.t ja aloin kuunnella Nikin musaa ja kävin läpi elokuvat ja boxit, mitä Nikillä oli. Mulla oli aikaisemmin sen soittoäänenä äidin pikkupoika, ja sitten viime lomalla se sanoi, että mutsi, et viittis vaihtaa tota soittoääntä. Naureskeltiin sille kappaleelle, mutta vaihdoin sen sitten Ramsteinin Mutteriin. Tykkäsin yhteen aikaan Uniklubista ja Niki oli vähän toista mieltä. Nikiltä löytyi tallennettuna cd:lle sekä äidin pikkupoika että uniklubin ihanat biisit, joista minä tykkäsin, ja muutakin, josta minä tykkäsin ja se ei välttämättä... Nuo huomiot levyjä plaratessani vei mut niin syvälle ikävään ja myös muutamat elokuvat, joita Niki oli säästänyt katsovansa myöhemmin, ne oli vielä paketeissa. Ikävää jotenkin lisäsi yksinolo vapaalla. Tuska tuntui ihan konkreettisesti, koski oikein.
Yövuorossa maanantaina luin Hesarista, että Kuolonkolareita oli tilastoitu olleen alkuvuodesta edellisvuotta vähemmän. so what! Miks Nikin piti juuri joutua täydentämään tuota vajaata määrää tilastoihin. Tuollaisiin asioihin törmään elämässä päivittäin. Näen Nikin milloin missäkin, bussissa, kadulla, autojen ratissa, bussipysäkeillä lippis päässä tai kauppojen edessä huppu päässä, leijonakoru kaulassa, tartun puhelimeen soittaakseni hänelle tai kun kuulen hyvän jutun tai vitsin, ajattelen, että tämä pitää kertoa Nikille. Joka ikinen kerta salamana välähtävä tuska iskee sydämeen kuin se ensimmäinen tieto Nikin kuolemasta, ne sanat kaikuu korvissani, ´Ã„itin sinun on nyt tultava Suomeen, jotain kamalaa on tapahtunut. Niki on kuollut` Ei, ei, ei, ei, ei, en halunnut kuulla tuota. En usko tuota, en ikinä halua uskoa tuota, ja kuitenkin uskoin ja toimin välittömästi sen mukaisesti, mutta edelleenkin, toivon, ettei se olisi totta, että heräisin tästä kamalasta unesta, joka kestää ja kestää. ..
Tieto lasten koulukaverin ja muutenkin hyvän ystäväni lapsen kuolemasta laskeutui tajuntaan maanantai. Tuntui tuskaiselle ajatella sitä viimeistä tapaamistamme, kun puhuimme Nikista ja hän esitti surunvalittelut, oli aina niin kiva ja huomioiva poika, 21 v. Ei olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut että nuo kaksi pellavapäätä, nuorta ja voimakasta miestä ovat nyt poissa keskuudestamme, ennen asuttiinkin ihan naapureina. Tuntui kamalalle, että taas yhdessä perheessä alkaa uusi suru, joka ulottuu niin moneen perheeseen.
PERJANTAINA päätin tämän suruviikkoni Popedan konserttiin, Nikillä oli paljon musiikkikokoelmissaan Popedaa ja kersantti Karoliina pariinkin kertaan jollain muistitikulla. Nimitin sen mielessäni Nikin muistokonsertiksi, sielläkin näin monta samanlaista, muttei kuitenkaan samanlaista poikaa katsomassa Pate Mustajärveä, joka kieltämättä veti hyvin. Nikin muistolle!

Ulkona on myrsky nousemassa, kelloaikaa on juuri siirretty tunti taaksepäin, voispa siirtää vuoden, jolloin olin lomalla Suomessa, Niki oli juuri saanut kortin ja oli vastassa kentällä, ajaneet siskon kanssa hakemaan mua lomalle, yhteiselle syyslomalle...Tänään on Ninan nimipäivä.

Todella järkyttävää kuulla tuosta Kauhajoen tapahtumasta, kun ajattelee miten paljon surua se tuottaa.

Tämä ikävä on
sellainen,että tällaista
kokenut ole en se on syvä
ja jotenkin lopullinen.Se
painaa ja sattuu ja
puristaa,mutta kenties
joskus on helpompaa.

Tänä yötä marmoritaivas
kaartuu kattona ylle
maan,kuun valon ja pilvien
leikki sitä katsella nyt
yksin saan.Tuo hajonnut
marmoritaivas valon
huoneeseen
valtoimenaan,olet poissa
viereltäni,muttet
sydämestäin milloinkaan."