IRC-Galleria

Ei se mennyt niin, kuin olin unelmoinut.

Ei taaskaan.

Otit, käytit ja heitit pois.

Kuin pikkulapsi käperryn kylmään peittoon,

toivon voivani nukkua pois pelkoni, epätoivoni ja turhat haaveet.

Kello tikittää ja jokainen sekunti kuulostaa kovemmalta ja kovemmalta.

Yö on ikuisuus.

Vihdoinkin aurinko nousee.

Nostan kasvoilleni rautanaamion.

Se painaa, mutta tarvitsen sitä tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta.

Enemmän kuin Sinua.

Ehkä jonain päivänä, kun olen taas kasannut itseni, voin poistaa naamion.

Silloin olen vahvempi.

Joskus.

Tyhjää.

Käteni harovat kohti pimeyttä.

Ei mitään.

Eilen rikkoutunut peili, se oli lopun alkua, sen tiesin.

Silti toivoin, uskoin ja luotin.

Pala palata kasattu, turhaan.

Puristan käteni nyrkkiin, pimeässä.

Tunnen kuinka sirpaleet repivät sormeni haavoille.

Tuntuu edes joltain.

Tiedän eläväni.